Vieläkö jaksaisi yhden vauvan?

Ei hitossa

En jaksaisi. Mies ehkä lähtisi tuossa tilanteessa, mutta vauvajuttuihin en enää ryhdy.

Jos tahdot, niin etköhän jaksa. Mielestäni ihana ajatus!

Enemmän minua ihmetyttää miten äidit jaksavat uuden vauvan kanssa silloin kun on jo taapero tai pieni leikki-ikäinen hoidettavana.

Omat jo isompia, olen päässyt tähän mukavuusikään heidän kanssa jo. Ei kiukkuja,ovat omatoimisia ja itsekkin voi lähteä hetkeksi pois, niin pärjäävät. Aihe tuli hiukan puskista ja ajattelin jo ettei hän halua lapsia. Rakastan kyllä vauvoja ja sitä vauva-aikaa. Sisin huutaa ikävä kyllä pientä pettymystä, kun kaikki tämä "vapaus" ja elämän helppous vietäisiin pois taas useammaksi vuodeksi.

AP

Lapsia "useampia".

Onneksi teetin sterilisaation 3 lapsen jälkeen, niin ei auta vaikka joskus joku vielä vauvan haluaisi mun kanssa.

Ettekö olleet puhuneet lapsitoiveista ennen kuin suhde vakiintui?

Kyllä puhuttiin. Silloin kertoi että haluaisi. Mutta siitäpä on aikaa useampi vuosi. Vuodet on menneet vain ja asiaan ei palattu koskaan. Miehellä ikää jo 45, en tiedä iskikö hänelle nyt joku kriisi, että oma lapsi jää tekemättä. Suorastaan säikähdin kun kertoi asiasta. Ärsyttääkin. Ei tämmöiset asiat ole niin yksinkertaisia.

Hei ap!

Minusta tuntuu, ettet ehkä halua enää lasta. Ja tosiasia on, että usein merkittävä osa vauvavuodesta kaatuu äidin harteille. Siskoni on varhaiskasvatuksen ammattilainen ja miehensä kanssa pitkään toivoneet vauvaa, mutta nyt kun saivat, on vauva-arjen rankkuus yllättänyt heidät. Joo, ovat ensikertalaisia ja ikää heillä sen verran (sekä vauva-aika rankkaa) ettei lisää ehkä tulekaan.

Vaikka vauva-aika ei kaatuisikaan äidin harteille (kuten Itselläni on käynyt), ja mies olisikin osallistuva, on se silti haastavaa aikaa.

Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että itse sain iltatähden 40+ ikäisenä ja nautin kovin. Osasin nauttia juuri siitä vauva-arjesta. Vauvan rytmin mukaan elämisestä. Että olen kylpytakki päällä syöttämässä vauvaa vaikka on jo keskipäivä (normisti elämässäni on jotain pielessä, jos en ole pukeutunut heti aamusta).

Näinkin voi käydä.

Itse pelkäsin 40 + ikäisenä, että saisimme down-lapsen. Niin ei käynyt, mutta lapsi on nyt kolmevuotiaana huomattavan vaativa lapsi (mieleen tulee, hän ehkä jossain vaiheessa saa jonkin erityislapsen diagnoosin). Olen nuorimman lapsen kanssa melko yksin, koska mies sanoo, hän ei jaksa.

Mutta tällä mennään. Olen kaikesta huolimatta iloinen ja onnellinen, olemme hänet saaneet.

Hanki vain, jos yhtään siltä tuntuu.

Joka ikinen suomalainen lapsi on enemmän kuin tervetullut.

Jos yhtään siltä tuntuu niin anna mennä vaan, lapsia harvemmin katuu, mutta niiden tekemättä jättäminen kaduttaa enemmän. Itse sain iltatähden reilu 30 vuotiaana ja olen nauttinut vauva vuodesta tuhat kertaa enemmän kun kahden edellisen kohdalla. Sitä osaa vanhempana ottaa niin paljon rennommin. Kolmas toi todella paljon rakkautta ja iloa koko perheeseen.

Mieti ap tarkkaan, haluaisitko sen lapsen enemmän miehesi vuoksi kuin itsesi.

Minä ainakin jaksaisin, mut itse parhaiten tiedät. Sehön riippuu jos mies pettääkin "lupauksensa" hoitaa lasta, niin mitäs sitten? Jos tämä sulle ok, niin anna mennä!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä puhuttiin. Silloin kertoi että haluaisi. Mutta siitäpä on aikaa useampi vuosi. Vuodet on menneet vain ja asiaan ei palattu koskaan. Miehellä ikää jo 45, en tiedä iskikö hänelle nyt joku kriisi, että oma lapsi jää tekemättä. Suorastaan säikähdin kun kertoi asiasta. Ärsyttääkin. Ei tämmöiset asiat ole niin yksinkertaisia.

Ei muuta kun lasta tekemään. Työkaverini sai 41 vuotiaana uuden miehensä kanssa vielä yhden lapsen, aiemman kanssa oli jo kaksi, jotka ovat jo täysi ikäisiä.

Myös serkkuni hankki iltatähden 43 vuotiaana uuden miehensä kanssa, hänellä myös kaksi aikuista lasta edellisestä liitosta.

Epäröinkin tässä varmaan eniten sitä, että jääkö kaikki minun harteille. Omissakin on vielä vastuuta ja tekemistä. Miehen ei ole tarvinnut samalla tavalla osallistua, koska ei asuta kaikki saman katon alla. Nähdään enemmänkin silloin kun olen "vapaaviikolla". Ei hän lapsia kuitenkaan inhoa. Ja jotain väsymystä on näkyvillä tässä miehessä. Itsellä kyllä virtaa riittää. Itse sen pikkulapsiarjen kokeneena osaan sanoa miten raskasta se oli aika-ajoin. Hänellä ei ole sen taivaallista kokemusta.

Ap

Kyllä meillä ainakin on ollut niin, että pikkuvauva- ajan lapset on olleet minun hoidettavana, toki mieskin on vaippoja vaihtanut ja tämmöstä, mut vauva on niin ollut minussa kiinni, kun rintalapsia kaikki.

Kun lapset isompia niin löytyy enemmä isin kans yhteistä, kaikki ei vaan osaa olla pikkuvauvojen kans, sitten kun lapsi vanhenee niin alkaa löytyä enemmän yhteistä. Korostan että tämä on ollut minulle ihan ok, enkä ole syyyllistänyt miestä:)

Ette edes asu vielä yhdessä? Jos lapsen meinaatte tehdä, niin silloin täytyy muuttaa yhteen asumaan. Sekin on suuri muutos. Kaikki muutokset kerralla yhdessäasuminen sekä lapsi ja miehen vanhemmuuden alkaminen voivat kyllä saada aikaan eron. Ainakin dynamiikka suhteessa muuttuu joka tapauksessa.

Muista se, että mitä vanhempi nainen ja mies ovat niin sitä suurempi riski neuropsykiatrisille ongelmille, kuten autismille.

Voittehan ottaa vaikka tukilapsia tai sijaislapsen. Jos oman aiotte tehdä, niin se on tehtävä nyt heti, eikä viidestoista päivä, koska munasolusi vanhenee samoin miehen siittiöt...

Kevyttä on haluta, kun ei ole kokemusta edes lapsiperheenä saman katon alla asumisesta. Sinuna varautuisin siihen, että kaikki lapsissa jää sinulle. Keski-ikäiset eivät ole kovin joustavia, loppujen lopuksi, jos on yhteen tottunut.