Oletko jättänyt tietoisesti lapsen hankkimatta omien traumojen tms takia?

Itselleni varmaan ehkä suurin syy olla hankkiutumatta raskaaksi on se, että nykyään jopa pelkään sitä, että jäisin yksinhuoltajaksi. En sano sitä, että yksinhuoltajissa mitään vikaa on, älkää ottako tätä tekstiä sillä kannalla, vaan tiedän etten itse jaksaisi yksinhuoltajana. Enkä myöskään jaksaisi vauva-arkea, töitä, kodinhoitoa ja vielä jaksaa parisuhdettakin..

...eli luottamukseni miehiä kohtaan on aika alhainen ja ylipäätänsä sitä kohtaan, että mies ottaisi yhtä ison vastuun lapsen hankinnasta, kuin minäkin ja vaikeina aikoina olisi valmis jopa ottamaan enemmänkin, jos minä en jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni varmaan ehkä suurin syy olla hankkiutumatta raskaaksi on se, että nykyään jopa pelkään sitä, että jäisin yksinhuoltajaksi. En sano sitä, että yksinhuoltajissa mitään vikaa on, älkää ottako tätä tekstiä sillä kannalla, vaan tiedän etten itse jaksaisi yksinhuoltajana. Enkä myöskään jaksaisi vauva-arkea, töitä, kodinhoitoa ja vielä jaksaa parisuhdettakin..

...eli luottamukseni miehiä kohtaan on aika alhainen ja ylipäätänsä sitä kohtaan, että mies ottaisi yhtä ison vastuun lapsen hankinnasta, kuin minäkin ja vaikeina aikoina olisi valmis jopa ottamaan enemmänkin, jos minä en jaksa.

Miesten keskuudessa lapset nähdään status symboleina. Muutamat kuvat instaan ja siinä se. Ei niitä nyt niin palavasti tahdota että näkisit miehiä sankoin joukoin pidennetyillä isyyslomilla ja hiekkalaatikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni varmaan ehkä suurin syy olla hankkiutumatta raskaaksi on se, että nykyään jopa pelkään sitä, että jäisin yksinhuoltajaksi. En sano sitä, että yksinhuoltajissa mitään vikaa on, älkää ottako tätä tekstiä sillä kannalla, vaan tiedän etten itse jaksaisi yksinhuoltajana. Enkä myöskään jaksaisi vauva-arkea, töitä, kodinhoitoa ja vielä jaksaa parisuhdettakin..

...eli luottamukseni miehiä kohtaan on aika alhainen ja ylipäätänsä sitä kohtaan, että mies ottaisi yhtä ison vastuun lapsen hankinnasta, kuin minäkin ja vaikeina aikoina olisi valmis jopa ottamaan enemmänkin, jos minä en jaksa.

Miesten keskuudessa lapset nähdään status symboleina. Muutamat kuvat instaan ja siinä se. Ei niitä nyt niin palavasti tahdota että näkisit miehiä sankoin joukoin pidennetyillä isyyslomilla ja hiekkalaatikoilla.

Olen varma, että on varmasti miehiä jotka haluavat olla osana sitä vauva-arkea ja ovat auttamassa ja ovat ihania, mutta se että mistä tiedät että kyseessä on sellainen mies, niin se on sitten toinen juttu. Sellainenkin mies joka vannoo haluavansa olla mukana voikin osoittautua henkilöksi, jota ei parin kuukauden jälkeen voisi vähempää kiinnostaa. 

Joten taitaa lapset jäädä multa välistä. 

Itselläni myös henkistä painolastia, mutta suurin syy lapsettomuudelle on se, että ajatus raskaana olosta aiheuttaa minulle niin voimakasta inhotusta ettei tosikaan. Kunnioitan siis raskaana olevia enkä kanavoi tätä oloa muihin, mutta omalle kohdalle se olisi liikaa. En oikein edes tiedä mistä tämä johtuu.

Olen jättänyt, en traumojen takia, vaan sen vuoksi, että ei vaan kiinnosta koti-orjana oleminen. Ei kiinnosta lasten vaatteiden pyykkäys, siivoaminen, jatkuva ruuan laittaminen, sellainen yleinen jatkuva huolehtiminen, lasten kasvattaminen ja yleensäkkin se perhe-elämä ei ole koskaan vaan kiinnostanut tarpeeksi. Mielistely ärsyttää myös aika paljon ja huumorittomuus. Lapset ja alkoholistit on molemmat sellaisia, joiden seurassa en vaan viihdy.

Tällaista näkökulmaa en olekaan ajatellut omaan lapsettomuuteeni, olen aina selittänyt sen vain sillä, että en kertakaikkiaan jaksa lapsia.

Pääni tuntuu hajoavan ihan jo siitä, jos käyn päiväkahvivierailulla lähipiirin lapsiperheessä ja tenavat villiintyvät. (Villiintyykö lapset aina kun joku tulee käymään?) En jaksa huutamista, kirkumista, tavaroiden viskelyä, juoksentelua, riehumista mitä lapsiperhe-elämä näyttää olevan lähinnä pelkästään.

En tiedä, kuinka olen niin yliherkkä äänille, äkkinäisille liikkeille ja arvaamattomalle käytökselle. Jos se onkin tämä traumatausta. Se olisi helppo selitys, mutta en kyllä tiedosta traumatisoituneeni koskaan, sillälailla _kunnolla_.

Olen, koska olen masentunut ja erityisherkkä. Minkähänlainen lapsi siitä tulisi sitten?

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä suvussa esiintyvien perinnöllisten vikojen vuoksi. Äitini oli mt-ongelmainen joka näkyi mun kasvatuksessa.

Sama täällä. En kuitenkaan nuorempana tiennyt, että tauti on hyvin harvinainen (1/5000, kun esim. Down on noin 1/1000), joten hieman kaduttaa, että jäi lapset hankkimatta.

Mulla kävi niin päin että hnkin lapsen kun en TIENNYT että mulla on traumpoja. Noh, toista en sitten hankkinutkaan koskaan, ja harmi että ainokainen on joutunut varmasti kärsimään traumojeni tähden, vaikka väittääkin että ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä suvussa esiintyvien perinnöllisten vikojen vuoksi. Äitini oli mt-ongelmainen joka näkyi mun kasvatuksessa.

Sama täällä. En kuitenkaan nuorempana tiennyt, että tauti on hyvin harvinainen (1/5000, kun esim. Down on noin 1/1000), joten hieman kaduttaa, että jäi lapset hankkimatta.

Olet nyt käsittänyt väärin. Perinnöllinen tauti on yleinen niissä suvuissa joissa se geenivirhe on, se on harvinainen vain väestöön suhteutettuna.  Downia voi ennustaa tietyistä jutuista, mutta jos sinulla on suvussa perinnöllinen sairaus, joka kulkee nimen omaan äidin kautta, eli sinun kauttasi lapseen, niin on paljonkin todennäköisempää saada se teidän suvun sairaus kuin down.

Todennäköisesti jätän, jaksan kyllä koiristamme huolehtia mutta yhtään enempää huollettavia ja en vain jaksaisi (jaksamisen kanssa ongelmia henkisesti ja fyysisesti). Mies varmaan lähtee mutta en voi tehdä vain toisen mieliksi niin isoa asiaa. Tietää kyllä että kallistun tähän vaihtoehtoon.