Miten voisin tukea lastani, joka suree eroamme?

Minusta tuntuu hiukan omituiselta, että noin pieni lapsi varsinaisesti surisi eroanne... Tuossa iässä vielä kun ympäristö ja kaverit eivät luo lapselle odotuksia " onnellisesta perhe-elämästä isineen ja äitineen" .



Tietenkin lapsi voi ikävöidä isäänsä, mutta voittehan aina esimerkiksi soittaa isälle kun lapselle tulee ikävä. Mielestäni olisi tärkeintä luoda hänelle luottamus siitä, että vaikka hänen isänsä ei enää asu kanssanne, on isä silti aina lähellä ja saatavilla kun lapselle tulee ikävä.



Lopeta nyt se erosta puhuminen lapselle, korosta niitä mukavia ja positiivisia asioita mitä teillä nyt on elämässä.

Ikävä tämä sanoa, mtta näin se vaan on.



Koita puhua vaan lapselle paljon et isi rakastaa sua hirveesti ja äiti rakastaa sua hirveesti..

ikävöi todella paljon isiä ja tänäänkin kysyi, että miksi isi ei voi muuttaa takaisin kotiin, isi vois taas halata sua äiti ja se voisi rakastaa sit sua..



Selitäppä tollaselle sit miten asiat on!

Tuon ikäisellä lapselle todellisuus alkaa muodostua siitä, että mitä hälle puhutaan ja toistetaan riittävän usein.



Koittakaa puhua, että lapsella on tietysti ikävä (lapsen ikävää ei saa väheksyä), mutta lapsen isä on aina lapsen elämässä (jos näin todellisuudessa on). Puhukaa tunteita sanoiksi, muuten lapsi ei niitä opi. Eli sanokaa, että nyt surettaa. Nyt on ikävä.



Sitten muistakaa toistaa lapselle, että ero ei ole lapsen syy. Samoin toistakaa jatkuvasti sitä, että isä ja äiti eivät ole palaamasa yhteen. Lastenvalvoja kerran osuvasti totesi, että Bold and Beautiful-sarjassakin aikuiset lapset yrittävät saada vanhempiaan palaamaan yhteen, joten sitä tulee jatkumaan ja jatkumaan. Katkaiskaa siltä toiveelta kuitenkin aina siivet, jos se ei tule tapahtumaan, sillä muuten lapsi voi ruveta " järjestelemään" teidän paluutanne yhteen.



Vastatkaa lasten kysymyksiin. Ja mikäli lapsi kaipaa kovasti isää, niin kysykää, että voiko isälle soittaa tuollaisissa tilanteissa. Mikäli isä on vaan kiinnostunut, niin on hyvä, jos isä ja lapsi pitäisivät vaikka päivittäin puhelimitse yhteyttä. Se voi olla ihan lyhyt " hei, hei, isi rakastaa sinua" -puhelu tai sitten isi lukee vaikka iltasadun kokonaan lapselle puhelimessa.



Ja vaikka se exä ei aina niin ihanneihminen olisi teitä kohtaan ollutkaan, niin yrittäkää rohkaista häntä etävanhemmuuteen ja kannustaa siinä. Niin ja sitten on sanottu, että lapsi kärsii aina vanhempiensa riitelystä, asuivat he sitten saman tai eri katon alla eli erosta pitäisi olla ainakin se hyöty, että riidat loppuvat (jos niitä nyt on ollutkaan).



Niin ja oma mahdollinen syyllisyys erosta ei saa näkyä lapsen elämään niin, että lapselle alettaisiin hyvitellä tapahtunutta. Lapselle on turvallista, että asiat jatkuvat elämässä muutoin mahdollisimman normaalisti ja ennalta-arvattavasti. Aikuisen auktoriteettiasema lapsen elämässä pitää säilyä, ettei lapsi ota itselleen liikaa vastuuta pienenä. Kuvaavaa on, että esimerkiksi meillä isi oli aina tyhjentänyt ja täyttänyt astianpesukonetta ja kun isi muutti pois, niin poika keksi, että kun isi muuttaa pois, niin se on sitten hänen hommansa, niin hän auttaa äitiä. Minä tietysti selitin, että hän toki saa auttaa minua kotitöissä, mutta äiti kyllä vastaa kaikista jutuista ja lapsen työ on leikki.



Niin ja jos isä on lähtenyt kotoa, niin kerro, että äiti ei koskaan lähde. Lapsen logiikalla kun voi tarkoittaa sitä, että jos isä hävis viime kuussa, niin mistä hän tietää, ettei äiti lähde seuraavassa kuussa. Perustelut keksii tietty jokainen itse, mä taisin sepostaa pojalle jotain, et sen tietää siitä, et sillä on napa, jolla on ollut äitiin kiinni ja äiti ei siksi koskaan häviä. Pojan maailmaan upposi ja se oli tietty hyvä juttu.



Eroperhe-sivustolla (net-loppuinen) on paljon hyvää tietoa siitä, miten lasta voi tukea eroprosessissa. Hyvä lukaista ja samoin antaa exälle luettaavaksi, jos häntä lapsen asiat kiinnostaa.



Ja jaksakaa ennenkaikkea uskoa, että tarinalla on onnellinen loppu. Kun itse uskotte siihen, niin se varmasti toteutuukin. Ero on lapselle aina kriisin paikka. Jos se käsitellään huonosti, niin siitä voi seurata vaikka mitä ikävää, mutta jos se käsitellään hyvin, niin eroperheen lapsista voi tulla jopa ns. ydinperheen lapsia parempia käsittelemään omia tunteitaan.



uusperheen arkea nykyään pyörittävä melba



ps. jos joku haluaa kirjoitella, niin voi antaa vaikka sähköpostin

ei kannattaisi puhua / kirjoittaa asioista joista ei tiedä.



Erosimme kun lapsi oli hieman alle 4-vuotias. Ja lapsi todellakin suri eroa, nimenomaan sitä etteivät äiti ja isä enää asu yhdessä, ettei isä ole enää läsnä joka päiväisessä elämässä. Ei eron sureminen aikuisellekaan välttämättä tarkoita juuri ydinperhe- idean hajoamisen suremista vaan monia muita asioita.



Meillä tilanne oli sikäli " helppo" , että olin itse surrut eron jo avioliiton aikana (pitkällisen harkinnan tulos) ja itse ero ja siihen liittyvät konkreettiset asiat olivat minulle vain helpotus. Siksi pystyin tukemaan lasta 100% , koska oma suruni ei vienyt tilaa ja voimia. Lapsen suru oli jotain aivan kauheaa, onneksi pystyin olemaan tukena.



Korostin lapselle koko ajan, että äiti ja isä rakastavat häntä edelleen yhtä paljon, ero ei johdu hänestä (lapsi totesikin, että kyllä hän muistaa että riitelimme isän kanssa koko ajan). Puhun paljon isästä, muistellaan lapsen kanssa mitä hän teki isän kanssa jne.

Yritän kaikin tavoin tukeä isäsuhdetta - ikävä vain, ettei isä ole asiasta kovin kiinnostunut. Omat menot ovat tärkeämpiä, ei ehdi tapaamaan eikä soita. Jos lupaa soittaa niin ei soita kuitenkaan. Tuhansia rikottuja lupauksia (noh, niitä oli jo avioliitonkin aikana ihan tarpeeksi).



Ole läsnä, kuuntele ja tue lasta.