Lue keskustelun säännöt.
olenko ainoa, kenellä ei ole ystäviä?
03.10.2015 |
Minulla on ihana, pieni perhe ja sosiaalinen työ, jossa tulee juteltua ja oltua paljon ihmisten kanssa - mutta havahduin taas pimenevien syysiltojen tullessa, että kun muut kertovat vaikkapa perjantai-iltana menevänsä vierailulle ystäviensä luo tai lähtevänsä viikonloppuna ulos kavereidensa kanssa - minulla ei ole yhtään ystävää oman puolisoni lisäksi.
En varsinaisesti kärsi tilanteesta koska sosiaalisten kontaktien tarpeen saan täytettyä työssä ja tykkään olla itsekseni/perheeni kanssa, mutta joskus tulee mieleen, että jos nyt pitäisin vaikka tasakymmen -synttärit tai häät tai hautajaiset - vieraita ei olisi kuin omasta perheestä ja sukulaisista.
Monikaan ei arvaisi minusta päältä, että minulla ei ole yhtään kaveria - olen erittäin avoin ja pintasosiaalinen ja tulen toimeen hyvin ihmisten kanssa - mutta en edes halua päästää ketään lähelleni niin, että kertoisin syvimpiä ajatuksiani toiselle tai haluaisin ottaa vastuun jonkun toisen syvistä ajatuksista.
olenko ainoa tällaisessa tilanteessa? pitääkö ihmisellä olla ystäviä?
Kommentit (47)
Ei mullakaan taida yhtään ystävää olla. Tai ehkä on, vaikka pidän heitä ehkä enemmän kavereina. Vaikka voin hädän tullen osan puoleen kääntyäkin. Näitä kavereita on jäänyt eri elämänvaiheista lapsuudesta, teinivuosilta, opiskeluajalta ja työpaikalta mukaan ja matkan varrelle. Nykyisistä kavereistanikaan en ehdi tapailemaan juuri ketään.
Itse asiassa ne kaikkein läheisimmät ystävyyssuhteet vuosien varrella ovat päättyneet helpommin, koska näillä ihmisillä ei ole ollut ymmärrystä lopulta sille, että I am my own Person. He ovat lopulta yrittäneet ylittää mun itsemäärämisoikeuden tekemisiini ja sanomisiini. En siksi luota lähtökohtaisesti helposti ihmisiin. Tuntuu että vedän puoleeni liian takertuvia ja omistushaluisia ihmisiä.
Usein ihmettelen miten aikuisilla ihmisillä on aikaa ystävyyssuhteille ja niiden ylläpitoon. Me ollaan ainakin aina töissä ja vapaahetket pyöritetään perherumbaa. Saadaan toki joskus kutsuja kavereille, mutta tuntuu ettemme ehdi itse järjestämään koskaan mitään illanistujaisia. Kyllä sellainen ajan myötä vähentää niitä kutsuja muuallekin. Sitten kun kaikki asuu niin kaukana, eri puolilla Suomea ja eri puolella isoa kaupunkia. Ei yksinkertaisesti ehdi eikä jaksa. Vaikka haluaisi ylläpitää ystävyyksiä, niin arki vie kaiken ajan ja energian. Väsyneenä on huonoa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule täysin sama juttu. Tää on yksi illoista kun tota joutuu pohtimaan. Mies on tällä hetkellä ystävänsä synttäreitä viettämässä, mä mietin et millohan laittaisin saunan päälle ja menisin sinne. Olis ihan huippua vaikka saunan jälkeen lähteä kavereiden kanssa jonnekkin, laittautua ja silleen. Mut ainiin, eihän mulla oo ketään.
Mulla oli myös ystävänä aikoinaan 40 vuotta vanhempi. Se oli aika hassua. Mietin monesti, että olen aika erikoinen ja erilainen. Se voi kertoa myös omasta suvaitsevaisuudesta, mistä pitäisi olla ylpee. Se oli jotenkin aitoo ja antoisaa ystävyyttä. Se ei vaatinut mitään, ei pakkoa ei orjallisuutta ei loukkauksia ei petollisuutta ei selän takana juoruilua ei vähättelyä eikä kieroilua. Sai olla ihan oma itsensä. Kerrankin kun se tuli kylään, sanoin, että keitä kahvit itsellesi koska olen itse väsynyt ja on tarvetta nukkua. Niin se keitti kahvit, joi ja lähti sitten omia aikojaan, eikä loukkaantunut.
Mulla on muutama ystävä, mutta olen hyvin harvoin yhteydessä heihin, välillä menee monta vuotta, ettei nähdä. Ystävystyn aika helposti, mutta ongelmana mulla on, että ystävyyssuhteista tulee helposti rasittavia ja voimiavieviä. Sitten etäännytän ja välillä kärsin kaveripulastakin. Takana on rankka jakso sairastumisia ja kuolemia perhepiirissä, ystävyydeltä toivoisin iloa ja hauskanpitoa, en avautumista raskaista aiheista.
Olisiko joku tänne kirjoittaneista pk-seudulta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 19:09"]No niin, ei ole eka ketju yksi näisyydestä. Viimeksi laitoin oman anonyymin ossuni - kukaan ei ottanut yhteyttä. Mun kanssa ei edes tarvitse shoppailla, kahvitella tai hillua baarissa, kunhan on vaan yhteydessä, jakaa elämää, mutta kun ei, ei vaan kelpaa.
[/quote] Hei, laittaisitko vielä uudestaan sähköpostisi? Kirjoittelin yhden ihmisen kanssa täältä, mutta hän ei ehkä vaikuttanut siltä että olisi halunnut oikeasti tavata, joten se valitettavasti jäi
Sama tilanne kuin minulla. Olen reilu kolmekymppinen, perhe on ja työ mutta niitä ystäviä ei yhtään.
Kateudesta vihreänä kuuntelen kun joku töissä kertoo menevänsä ystävänsä kanssa istumaan iltaa tai shoppailemaan tai elokuviin taitaitai...Minulla ei ole yhtään ystävää, ei ketään.
Joskus herään miettimään miten yksinäinen vanhuus minulla tulee olemaan. Sitten kun lapset ovat muuttaneet omilleen...