Lue keskustelun säännöt.
laura Birn Helenenä Teemalla
09.04.2022 |
On kyllä niin tönkköö näyttelemistä, ja tuo puhetyyli, en tykkää. Kirsi Alm-Siiran puhenuotti.
Aika kehno viritys koko leffa.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä se kipuileva romanssikin oli? Ei se oikeasti noin mennyt Helenen elämässä.
Miten se meni?
Se oli enemmän haavetta. Veikkaisin, että melkein kuvitelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei juma, miten tuo dialogi on noin teennäistä? Ihan karseeta näyttelemistä.
Tässä elokuvassa yritetään puristaa vähän isompaa henkilöä, kuin olikaan. Väkisin pahkasika-irve naamalla, koska oli nainen. Voimaannus, jee :D
En tykkää et otetaan faktoissa taiteellisia vapauksia. Se vääristää historiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei juma, miten tuo dialogi on noin teennäistä? Ihan karseeta näyttelemistä.
Niin. Olisin mielummin nähnyt Helenen maailman vähemmän sanallisena. Ranskalaisena taideelokuvana.
Mutta kun kaupallisuus. Ei suuri yleisö ymmärrä liian outoja juttuja.
Elokuva J. M. W. Turnerista oli kyllä vangitseva ja hienosti tehty vaikken taiteilijan tuotannosta niin innostukaan. Suomessa suuri kompastuskivi on nää elämänkertaelokuvat, etenkin Timo Koivusalon tekeminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tykkää et otetaan faktoissa taiteellisia vapauksia. Se vääristää historiaa.
Ei ole mitään faktaa. On se tunne, jonka tavoittaa Helenen maalauksissa. Se on minun ja Helenen vuoropuhelua. En tavoittanut täysin Helenen omaa ääntä elokuvassa. Sori nyt, kun en ole ihan tyytyväinen elokuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tykkää et otetaan faktoissa taiteellisia vapauksia. Se vääristää historiaa.
Ei ole mitään faktaa. On se tunne, jonka tavoittaa Helenen maalauksissa. Se on minun ja Helenen vuoropuhelua. En tavoittanut täysin Helenen omaa ääntä elokuvassa. Sori nyt, kun en ole ihan tyytyväinen elokuvaan.
Kaikki oli tietysti ammattitaitoisesti ja huolella tehty. Mutta ihan se omin SH:n vivahde jäi minulta puuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saa taaskaan mitään selvää puheesta. Musiikit huutaa kyllä lujaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tykkää et otetaan faktoissa taiteellisia vapauksia. Se vääristää historiaa.
Ei ole mitään faktaa. On se tunne, jonka tavoittaa Helenen maalauksissa. Se on minun ja Helenen vuoropuhelua. En tavoittanut täysin Helenen omaa ääntä elokuvassa. Sori nyt, kun en ole ihan tyytyväinen elokuvaan.
Kaikki oli tietysti ammattitaitoisesti ja huolella tehty. Mutta ihan se omin SH:n vivahde jäi minulta puuttumaan.
Heleneä katsottiin elokuvassa ulkopuolelta, ei sisältä. Tämä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten toi Reuter-homma meni oikeesti?
Reuter oli metsänhoitaja ja taitava maalari itsekin. Ihastui Hellyn töihin ja halusi tutustua. Oli n. 33 v. ja Hellu 53 v., kun tutustuivat. Kyllä se Helene oli hurjan rakastunut Einariin alias H.Ahtelaan. Einari nai nuoren Tyran.
Puhu äänellä jonka kuulen kirjoitti:
Ei saa taaskaan mitään selvää puheesta. Musiikit huutaa kyllä lujaa.
Ei suomessa osata äänittää eikä vissiin puhuakaan. Aina pitää laittaa tekstitykset päälle, olipa sarja tahi leffa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä katsonut elokuvaa, mutta toivon tosiaan, että saisin jotain selvää Birnin puheesta. En koskaan saa mitään tolkkua siihen, mitä hän sanoo. Puhe on sellaista hiljaista puuroa. Kaikkien muiden näyttelijöiden puheesta saa selvän ihan hyvin.
Lauralla pysyi vaatteet vaihteeksi päällä?
Ihan ok:han tuo oli kaikkien elämäkertaleffojen joukossa. Näitä kun katsoo (siis minkämaalaisia tahansa) niin aika sama sapluunaahan niissä on. Keksitään tai ehkä todellisuudessakin on ollut jokin murroskohta taiteilijan elämässä ja siitä leivotaan sitten dramatiikkaa. Helenen elämässä se taitekohta oli aika pitkälti äidin kuolema, nyt tuohon on ympätty 'suhde' Reuteriin. Minä olen myös niitä, jotka ajattelee, että se suhde on ollut vain Helenen haaveissa. Hauskasti tätä oli mielestäni leffassa vihjattukin, kun siinä alussahan he Westermarckin kanssa ihailevat Gallen-Kallelan omakuvaa ja kikattelevat, että 'on se komea mies'. Ja sitten tuon ajan trendien mukaan sattumoisin Reuter edusti tälläistä gallenimaista pystytukkaa. Ja se Helenen maalaus on ihan kaamea.
Niin. Englannissa näyttelyn yhteydessä eräs englantilainen kriitikko sanoi, että nämä taulut pitäisi viedä takaisin varastoon pölyä keräämään, jotkun maalaukset olivat nippanappa keskinkertaisia. Tällaista ei tosissaan voi Suomessa sanoa julkisesti enää kukaan (jälleen huomio ns. sananvapaudesta, joka hirveän usein on vain näennäistä) taidealalla. Mutta ehkä kovissa sanoissa on totuutta mukana. Mutta ei se mitään: pieni valtio tarvitsee omat tähtensä ja ei Helene sentään ole niin huono. Pidän hänen omakuvistaan sarjana, lopussa vain suurin piirtein pääkallo, yhä pelkistyneempää, yhä viitteellisempää, persoona katoaa vanhuuteen ja historian hämäriin. Nytkin tuntui että sitä persoonaa ei tavoitettu. Mutta muuten en Helenen maalauksista niin kauheasti pidä.
Sen sijaan esim. Ellen Thesleffin omakuva on suorastaan maaginen. Helvetin hieno maalaus, ottaisin sen heti seinälleni. Vaikka muista Thesleffinkään maalauksista en välitä. Ja mitä tulee taas Englannin omiin, totaalisen yliarvostettuihin maalareihin, niin lähdetään nyt vaikka Constablesta, Stubbsista tai vaikka siitä Turnerista...Englannilla on lähes alalla kuin alalla huippuja, mutta klassinen musiikki (Elgar?, Purcell?) ja maalaustaide eivät ole ihan niin huippua kuin mitä ne ovat kilpailevissa maissa Saksassa, Venäjällä, Ranskassa, Italiassa. Mutta ehkä siksi englantilaiset helpommin huomaavat yliarvostuksen ja ylisanat ja keskinkertaisuuden glorifioinnin?
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok:han tuo oli kaikkien elämäkertaleffojen joukossa. Näitä kun katsoo (siis minkämaalaisia tahansa) niin aika sama sapluunaahan niissä on. Keksitään tai ehkä todellisuudessakin on ollut jokin murroskohta taiteilijan elämässä ja siitä leivotaan sitten dramatiikkaa. Helenen elämässä se taitekohta oli aika pitkälti äidin kuolema, nyt tuohon on ympätty 'suhde' Reuteriin. Minä olen myös niitä, jotka ajattelee, että se suhde on ollut vain Helenen haaveissa. Hauskasti tätä oli mielestäni leffassa vihjattukin, kun siinä alussahan he Westermarckin kanssa ihailevat Gallen-Kallelan omakuvaa ja kikattelevat, että 'on se komea mies'. Ja sitten tuon ajan trendien mukaan sattumoisin Reuter edusti tälläistä gallenimaista pystytukkaa. Ja se Helenen maalaus on ihan kaamea.
Niin. Englannissa näyttelyn yhteydessä eräs englantilainen kriitikko sanoi, että nämä taulut pitäisi viedä takaisin varastoon pölyä keräämään, jotkun maalaukset olivat nippanappa keskinkertaisia. Tällaista ei tosissaan voi Suomessa sanoa julkisesti enää kukaan (jälleen huomio ns. sananvapaudesta, joka hirveän usein on vain näennäistä) taidealalla. Mutta ehkä kovissa sanoissa on totuutta mukana. Mutta ei se mitään: pieni valtio tarvitsee omat tähtensä ja ei Helene sentään ole niin huono. Pidän hänen omakuvistaan sarjana, lopussa vain suurin piirtein pääkallo, yhä pelkistyneempää, yhä viitteellisempää, persoona katoaa vanhuuteen ja historian hämäriin. Nytkin tuntui että sitä persoonaa ei tavoitettu. Mutta muuten en Helenen maalauksista niin kauheasti pidä.
Sen sijaan esim. Ellen Thesleffin omakuva on suorastaan maaginen. Helvetin hieno maalaus, ottaisin sen heti seinälleni. Vaikka muista Thesleffinkään maalauksista en välitä. Ja mitä tulee taas Englannin omiin, totaalisen yliarvostettuihin maalareihin, niin lähdetään nyt vaikka Constablesta, Stubbsista tai vaikka siitä Turnerista...Englannilla on lähes alalla kuin alalla huippuja, mutta klassinen musiikki (Elgar?, Purcell?) ja maalaustaide eivät ole ihan niin huippua kuin mitä ne ovat kilpailevissa maissa Saksassa, Venäjällä, Ranskassa, Italiassa. Mutta ehkä siksi englantilaiset helpommin huomaavat yliarvostuksen ja ylisanat ja keskinkertaisuuden glorifioinnin?
Yliarvostetuista yliarvostetuin - Damian Hirst.
Mutta mielipiteitä maailmaan mahtuu. Itse suorastaan rakastan brittiläisen (skotti?) Jack Vettrianon The Singing Butler-maalausta, joka on minusta riemullinen. Kaikkien ylevien aiheiden lomassa tämä camp-, kitsch -tyyppinen maalaus kuvaa tavallista brittiläistä työväenluokan harrastusta - kilpatanssia. Se on helvetin hieno harrastus - siinä yhdistyy liikunta, luovuus (koreografian suunnittelu, ilmaisu), kädentaidot (usein duunarit teki ja suunnitteli pukunsa, kampauksensa, maskeerauksen itse) ja sellainen hetken glamour, jonka Vettriano on tavoittanut valojen välkkeenä ja pukujen kimalluksena. Ja vettä sataa kuin Esterin persuksesta. Ja yleisö on siellä jossain, mutta hovimestari pitää sitä Umbrellaa, ellaa, ellaa ja piika odottaa uskollisena. Todellisuudessa siinä on duunikaveri hilkka päässä ja isän vanha kaveri butlerina. Tämä maalaus on ollut yksi suosituimpia Englanissa ja tietenkin myös yksi halveksituimpia. Kuten sanottua - halpaa, kitschia, liian pop-kulttuuria, huonosti tehty, ei syvyyttä jne jne.
Miten toi Reuter-homma meni oikeesti?