Täytyykö puolisosta edes pitää?

Liittomme on 15 v aikana ajautunut lukemattomien pettymysten ja etääntymisen kautta siihen jamaan, että minua ei kiinnosta koko mies enää millään lailla romanttisesti tai muutenkaan. Hän on alkuvuosien rillutteluiden jälkeen korjannut tapojaan ja on kai monessa mielessä nyt parempi mies, mutta kun luottamus on kerran särjetty, tunteetkin ovat hiipuneet. Olen ajatellut ja useasti ehdottanutkin eroa, mutta mies vastustaa. Itsekin toisaalta epäröin lasten vuoksi.

Luin vastikään, että lapset haluaisivat vanhempien pysyvän yhdessä vaikka onnettomassakin liitossa ja kärsivät erosta enemmän kuin vanhemmat tietävät. Jos näin on, voisin periaatteessa yrittää hyväksyä tämän tilanteen ja elää vielä 10 vuotta näin. Mutta kun tuntuu, etten oikeastaan edes pidä miehestä ihmisenä enkä voi ajatella meidän esim. ystävystyvän, jos tapaisimme nyt! Onko tässä mitään mahdollisuuksia tarjota lapsille tasapainoista kotia? 

Kaipaisin kokemuksia ja neuvoja ihmisiltä, jotka ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa...