perheeltämme puuttuu turvaverkko

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:29"]

Sama juttu täällä. Muutettiin töitten vuoksi paikkakunnalle, josta molemmilla oli kohtuullinen työmatka. Ongelmaksi tuli se, ettei sitten ollut lähellä ketään, joka olisi auttanut arjen kanssa, kuten lasten haku harrastuksista, päivällä pitäisi hoitaa jotain jne. Isovanhemmat asuivat kaukana ja olivat jo huonokuntoisia. Omat sisarukset töissä. Päiväkodissakin hoitaja oli järkyttynyt, kun kysyi yhteyshenkilöä sellaisissa tilanteissa kun lapsi vaikka sairastuisi päivällä ja me olemme jossain tunnin matkan päässä. Sellaista ei vaan ollut. Tällä paikkakunnalla muualta tullut on lisäksi täysin kelpaamaton mihinkään, ihmiset ovat täällä laskelmoivia ja puhuvat vain "tärkiöitten" ihmisten kanssa. Sellainen, joka ei ole vanhan koulukaverin serkku tms. on nobody.

[/quote]

Me ilmoitettiin varahakijaksi alkuun vain miehen sisko 700km matkan päästä... ihan vain sillä, että joku suvusta tietää missä lapsi on jos meille käy jotain.

Suurin apu on lopulta ollut lähellä asuva lapsen kaverin perhe isovanhempineen... he ovat voinet ottaa meidänkin muksun tarhasta mukaansa tai sovittu menojen ajaksi leikkiseuraa jopa yökyläilyä jotta vanhemmat pääsee viihteelle. Heidän kanssaan lopulta sumplittiin ekalukokkalaisten kesäloma :)

Minusta kannattaisi miettiä rehellisesti, onko rahkeita vanhemmuuteen...

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:01"]Minusta kannattaisi miettiä rehellisesti, onko rahkeita vanhemmuuteen...
[/quote]

Näin juuri. Mutta kun on pakko saada lapsia, se on jokaisen oikeus. Ja ilmeisesti valtion ja muiden ihmisten velvollisuus on sitten auttaa näitä tukiverkottomia perheitä, jotka ovat hankkineet liian monta lasta jaksamiseensa nähden.

Ps. On olemassa paljonkin perheitä, ja jopa yh-äitejä, jotka ilman ongelmia ja valitusta hoitavat lapsensa itse, ilman tukiverkkoa. Heillä on vain erilainen asenne ja nauttivat aidosti perhe-elämästä ja lastensa kanssa olosta.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:51"]Te turvaverkottomat: ettehän tee liikaa lapsia voimavaroihinne nähden, etteivät lapset joudu kärsimään! Yksikin riittää, jos apua ei saa. Silloin on oikea määrä lapsia, kun tietää, että pärjäisi yksinkin.
[/quote]

Miksi alapeukku? Totuus sattuu?

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:01"]

Minusta kannattaisi miettiä rehellisesti, onko rahkeita vanhemmuuteen...

[/quote]

Joillakin voi olla isovanhempi 1km päässä ja sisaruksia 20km päässä kun perhettä perustaa. Sitten hupskeikkaa ennen lapsukaisen 3v synttäriä mummi on dementikkona itsekin hoidettavassa kunnossa ja sisarus päättää muuttaa timbuktuun. Ystävät saattaa olla aivan eri elämäntilanteessa ja ainakin työelämässä... ei ne arkena pääse apuun ja vkl menee niiden oman lapsen sählyturnauksessa.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:06"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:01"]

Minusta kannattaisi miettiä rehellisesti, onko rahkeita vanhemmuuteen...

[/quote]

Joillakin voi olla isovanhempi 1km päässä ja sisaruksia 20km päässä kun perhettä perustaa. Sitten hupskeikkaa ennen lapsukaisen 3v synttäriä mummi on dementikkona itsekin hoidettavassa kunnossa ja sisarus päättää muuttaa timbuktuun. Ystävät saattaa olla aivan eri elämäntilanteessa ja ainakin työelämässä... ei ne arkena pääse apuun ja vkl menee niiden oman lapsen sählyturnauksessa.
[/quote]

Siksi kannattaakin miettiä tuollaiset ennen lasten hankintaa: mitä jos jäänkin yksin, jaksanko? Ei voi autimaattisesti olettaa, että aina saa lapsen dumpattua jonnekin jos on tarvis.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:13"]

Mistä ja miten sitä saisi rakennettua? Olen ujo ja hiljainen ja tutustun hitaasti.

[/quote]

Vaikka täältä:

http://www.acon.fi/acon-turvaverkko.html

"Tällä hetkellä tilanne on muotoutunut niin, että naapurissa asuva pariskunta (joilla aikuiset lapset eikä vielä omia lapsenlapsia) ovat alkaneet lapsillemme varamummoksi ja varapapaksi. Ja niiden tyttö on varatäti. Koska arjessa on tottunut varsin hyvin yksin pärjäämään, eikä apua ole "muuten vain" tottunut saamaan on tämä tilanne outo, että kun tarve avulle on kova, sitä myös saa."

Voi vitsi kun ihanasti lämmittää oikein sydänalaa kun lukee että nuin hyviä tyyppejä oikeasti on jotka jeesaa toisiaan.

Minulla on sama ongelma. Sitten ne mahdolliset läheiset ketkä ei tunnu edes olevan läheisiä mutta kumminkin ovat läheisiä ja antavat kuvan turvaverkosta ja sen jälkeen eivät edes ole läheisiä. En tiedä mitään parempaa turvaverkkoa kuin työttömyysturva toistaiseksi. En tiedä mitä tuollaiset läheiset duunaavat kuin haukkuvat rahankulutustani ulkonäköäni ja kaikkea mahdollista minusta yrittämällä vielä vääristää elämäni tavalla jotta niillä ei edes olisi todellisuudessa helpompaa. Super egoni ei voi olla väärässä. Narsisti en voi olla koska läheinen ei voi olla narsisti toiselle. Olisikohan läheisiä ja itseäni kohtaan joku narsisti kuin on niin pitävää meidän välillä. Kyllä joku on narsisti mutta ei meistä ketään läheisistä.

Tosi hankalaa se on :/ Mutta tuo turvaverkko/tukiverkkohan yleensä koostuu isovanhemmista, kummeista jne?

Sama vika. Ja olen puhelias ja ulospäin suuntautunut. Rahalla saa hoitoapua.

Vein lapseni puolipäivähoitoon. Meillä ei ole KETÄÄN, kuka auttaisi, siis sukulaisia tms. lähimaillakaan. Mieheni tekee pitkiä päiviä, välillä ei näe lapsiaan hereillä useampaan vrk:n. Itse olen fyysisesti vammainen (ulkoilu vaikeaa), muu kuitenkin sujuu. Hoitopäivien aikana pystyn käymään lääkärissä, kaupassa tms., joka vammani vuoksi olisi muuten vaikeaa lasten kanssa. Se vaan harmittaa, kun pk:ssa korostetaan tämän olevan VIRIKEHOITOA. 

Päivähoito on hyvä ratkaisu. Virikehoidosta puhuvat eivät tiedä mitään siitä, kun hoitoapua ei ole. Kun sitä siis ei ole. Ei ole isovanhempia jotka voisi hetken katsoa lapsia jne. Joka ikinen kauppareissu tehdään lasten kanssa. Ja silti ihmiset kehtaavat meuhkata, että pakkoko niitä lapsia on tuoda kauppaan! Pakko on, kun ei niitä autoonkaan voi jättää. Lääkärikäynnitkin sujuu mukavasti lapset mukana. Olen käynyt jopa gynekologilla niin että lapsi (silloin vain yksi) oli mukana. Ja sekin siksi kun kaveri teki oharit. Oli luvannut tulla olemaan lapseni kanssa noin vartin ajaksi. Että näin täällä!

Sama juttu täällä. Muutettiin töitten vuoksi paikkakunnalle, josta molemmilla oli kohtuullinen työmatka. Ongelmaksi tuli se, ettei sitten ollut lähellä ketään, joka olisi auttanut arjen kanssa, kuten lasten haku harrastuksista, päivällä pitäisi hoitaa jotain jne. Isovanhemmat asuivat kaukana ja olivat jo huonokuntoisia. Omat sisarukset töissä. Päiväkodissakin hoitaja oli järkyttynyt, kun kysyi yhteyshenkilöä sellaisissa tilanteissa kun lapsi vaikka sairastuisi päivällä ja me olemme jossain tunnin matkan päässä. Sellaista ei vaan ollut. Tällä paikkakunnalla muualta tullut on lisäksi täysin kelpaamaton mihinkään, ihmiset ovat täällä laskelmoivia ja puhuvat vain "tärkiöitten" ihmisten kanssa. Sellainen, joka ei ole vanhan koulukaverin serkku tms. on nobody.

Olisiko siis pitänyt jättää lapset tekemättä siksi, että vaikka mies, minä, parisuhde, talous, koulutus, koti, raha ja mielenterveys oli kaikki kunnossa, on minun oma sukuni kaukana ja miehen suku olematonta, alkoholisteja ja kuolleita..?

Ja tällaisille ihmisille, joilla tuota tukiverkkoa ei ole, niin pääasiallinen tarve apuun ei ole sitä varten, että pääsisi joko yksin tai puolison kanssa viihteelle. Itselle tuen tarve on sellaista, kun itse olen tosi kipeä tai koko perhe oksennustaudissa tmv. ja pitäisi joku saada käymään kaupassa. Tai jos tosiaan selkä ja liikuntakyky menee, niin saisi pahimman vaiheen yli päästäkseen apua vuoden ikäisen lapsen nostelua vaativissa hommissa.

Siitä en osaa edes haaveilla, että joku tulisi ja veisi lapset vaikkapa uimaan, leffaan tai kirjastoon, että saisin olla ihan yksin kotona ja vaikkapa siivota rauhassa. Kyllä meidänkin lapset noihin paikkoihin pääsee, mutta vanhemman kanssa. Surullisena monesti katson mummonsa kanssa HopLopissa olevia lapsia ja toivon, että näiden lasten vanhemmat osaavat arvostaa saamaansa tukea.

Tämä (perheet ilman turvaverkkoja)on tärkeä aihe jiosta soisi keskuteltavan kunnolla.

Turvapaikan hakijat ovat aktivoituneet vapaaehtoistyöhöń (esim Kotkassa) eli tekevät vapaaehtoistyötä vanhusten ystävinä Attendon Karhuvuoren hoivakodissa.

Voisiko jonkinlainen perheiden yhdistäminen olla mahdollista.

Juu; tukiverkkohan koostuu monesti suvusta, isovanhemmista ja kummeista.

Mutta entäs silloin, kun kummit, suku ja isovanhemmat asuu kaukana. Ja lähellä asuvat isovanhemmat ovat alkoholisteja, joiden terveys on mennyt ja omat lapsensakin ovat aikanaan hoitamatta jättäneet, joten tekemisissä ei olla.

Yhden lapsen kanssa vielä pärjäiltiin, molemmat töitä tehdään, mies pitkiäkin tuplapäiviä.

Mutta sitten kun tuli toinen lapsi, niin oli vain pakko myöntää, että toisinaan apua tarvitsee. Pienikin riittää; se että esikoinen pääsi vaikkapa puistossa käymään tai kylään, kun äitinä olin kiinni vauvassa.

Tällä hetkellä tilanne on muotoutunut niin, että naapurissa asuva pariskunta (joilla aikuiset lapset eikä vielä omia lapsenlapsia) ovat alkaneet lapsillemme varamummoksi ja varapapaksi. Ja niiden tyttö on varatäti. Koska arjessa on tottunut varsin hyvin yksin pärjäämään, eikä apua ole "muuten vain" tottunut saamaan on tämä tilanne outo, että kun tarve avulle on kova, sitä myös saa.

Viikko sitten minulla esimerkiksi meni selkä niin kipeäksi, että jalat meni alta. Mies ei vapaata töistä saanut ja vaikka sain lapset päiväksi päivähoitoon normaalisti, niin ongelmaksi muodostui kaksikerroksinen asunto; miten ihmeessä olisin kantanut vuoden ikäistä turvallisesti portaissa ja hoitanut iltakylvetykset, kun nippanappa pääsin portaissa liikkumaan itse. Kävely sattui kamalasti ja lasten hoitoon vieminen ja hakeminen oli tosi vaikeaa. Onneksi silloin tuli varamummo ja varatäti apuun; kantoivat lapsen portaissa, hoitivat iltapesun, auttoivat tarhasta hakemisessa ja ottivatpa vanhemman lapsen mukaansa kauppaankin. Apu oli korvaamatonta.

Pakko myöntää, että kateellinen olen niille, joilla tukiverkkoja on. Itsellä aina sellainen olo, että en halua olla vaivaksi. Nytkin pitäisi varasto käydä läpi ja roinat heittää taloyhtiön tarjoamalle sekajätelavalle, mutta mies ei ole kotona ja kahden pienen lapsen kanssa varaston siivoaminen ei onnsitu.

Sinuna koittaisin rohkaista mielen ja ulkoistaa tämän tukiverkoston normaalien vaihtoehtojen ulkopuolelle. Onko sulla ystävää tai naapuria, joka todellisen hädän tullen voisi auttaa?

meillä kanssa. Sikäli erilainen tilanne että isomvanhemmat kyllä on mutta kun olen ainokainen  iltatähti homma menee niinpäin että yli kasikymppiset tarvitsee MINUN apua tyyliin kymmenen tuntia viikossa. Vaikka käy siivoojat sun muut, avun tarve on jatkuvaa.

Lisäksi äitini joka on muistisairas valittaa sukulaisille ja tutttaville että tytär ei käy katsomassa....muistisairas on niin niin niin eri jos puhut sen kanssa puhelimessa kerran kahdessa viikossa.

Eli olen tapaus "sandwich". Omat lapset varhaisteinejä, ei tietenkään niin paljon tarvi äitiä kuin vaipoissa kulkevat mutta aika paljon silti, ja jossain välissä pitäisi töissäkin käydä.

Te turvaverkottomat: ettehän tee liikaa lapsia voimavaroihinne nähden, etteivät lapset joudu kärsimään! Yksikin riittää, jos apua ei saa. Silloin on oikea määrä lapsia, kun tietää, että pärjäisi yksinkin.

Voisin olla tätinä, kunhan ensin tutustuttaisiin.