Uusi mies ja seksi - apua!
Olen tapaillut uutta miestä, juttelimme useita kuukausia ennen kuin vihdoin näimme. Harrastimme puhelinseksiä useasti ennen tapaamista (tilanteet vain ajautuivat siihen) ja muutenkin puhuimme seksistä avoimesti ja kuinka haluamme toisiamme, tuntui etänä tosi voimmaalta se halu.
Olemme tavanneet nyt 3 kertaa ja 4 kerta tulossa. Jokaisella kerralla vietetty useampia vuorokausia yhdessä ja oltu 24/7 yhdessä. Halaillaan ja läheisyys on ihanaa. Seksiä yritettiin harrastaa tokalla kerralla, miehellä kyllä stondaa ja näin ehkä oletan, että hän haluaa minua enkä ollut livenä pettymys, mutta kun yritimme se oli jotenkin hankalaa räpeltämistä (niin kuin ekat kerrat uuden ihmisen kanssa aina, ei siinä mtn) ja hän jaksoi jonkun aikaa, sitten lopahti. Sen jälkeen emme ole harrastaneet seksiä, paitsi viimeksi otin häneltä vähän suihin, mutta sekään ei vain jostain syystä mennyt maaliin asti.
Koen, että mies ei oikein tee asian suhteen aloitetta ja olen tottunut siihen, että miehet yleensä tekee niitä. En osaa oikein itse tehdä aloitetta niin tuntuu, että koko homma sitten jotenkin jää. Olen myös pohtinut haluaakohan hän minua niin paljon sitten kuitenkaan, ei esim. ole enää laittanut minulle viestejä (kun olemme erossa) kuinka paljon haluaa minua, ja ennen tapaamista näitä viestejä tuli useammin. Hänellä usein stondaa, kyllä, mutta ei kuitenkaan tee aloitetta siihen seksiin.
Tilanne on jotenkin outo ja en tiedä miten tästä eteenpäin, en uskalla jotenkin ottaa asiaa puheeksi vielä, jos kyse on miehen puolelta stressistä tms? On ollut hyvin stressaantunut uudesta työstään. Mies on muutenkin aika hitaasti lämpenevä. Mutta pitäisikö siis itseni tehdä aloitteita enemmän? Olen jo siis tehnyt niin, että alan ensimmäisenä häntä koskettelemaan ja näin.
Aikaisemmin alun säheltämisen jälkeen seksiä on kuitenkin harrastettu todella paljon suhteen alkuvaiheessa, nyt tavallaan sitä intohimoa ei ole vielä tullut mukaan, vaikka haluan häntä kyllä paljon ja olen sen hänelle sanonut. Entä jos kyseessä on, että hän ei haluakaan minua, tai haluaisi haluta, mutta sitten en olekaan tarpeeksi? Ei vaan halua loukata?
Kommentit (25)
Vaihda johonkin hiusrasvaa ja kultaketjua käyttävään pelimieheen.
Parasta seksiä saa suoraan sanomalla. Olin niin pettynyt entiseen naiseen etten innostunut uudesta naisesta. Edellinen löysi uuden miehen kun oltiin vielä yhdessä. Tuli siinä sanottua aika suoraan mitä haluan. Sanoin myös sen että kerro itse mistä tykkäät. Se toimi molemmin puolin monta vuotta. Saattoi olla ikä miksi nainen hyytyi? Oli se silti kivaa niin kauan kuin sitä kesti.
Ei kaikki miehet ole mitään panokoneita. Minun kaikki seurustelukumppanit ovat olleet sellaisia, jotka tarvitsevat aikaa ja tutustumista ennenkuin pystyvät/haluavat harrastaa seksiä. Hyvänä puolena tässä on se että eipä tarvitse pelätä että pettää noin vain. Anna hänelle aikaa ja katso miten tilanne kehittyy. Tuskin hän haluaisi sinua enää nähdä jos ei pitäisi sinua seksikkäänä tai haluaisi sinua.
Kuulostaapa hassulta.
Pystytte seksistä puhumaan noin avoimesti, mutta ette sitten kuitenkaan omista tarpeistanne.
Teillä on vaan nyt naamiot päällä. Entäs jos tutustuisitte ihan ilman seksiä… toisiinne ihmisinä.
Molemmilla varmaan on pelko, että kiinnostatteko toisianne ihmisinä vai seksivälineinä.
Olkaa toisenne seurassa. Viettäkää aikaa. Sopikaa jotakin inhimillistä.
Sinä olet livenä jollakin tapaa niin vastenmielinen ( haju, ulkonäkö, tyhmyys), ettei kertakaikkiaan paneta.
Onko jo niin vanha ettei livenä innostu?
No hän ehkä tarvitsee enemmän aikaa ja tutustumista. Ei niitä tilanteita pidä pakottaa vaan se tapahtuu kun tapahtuu. Koita hetki mennä miehen tahdissa ja katso mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet livenä jollakin tapaa niin vastenmielinen ( haju, ulkonäkö, tyhmyys), ettei kertakaikkiaan paneta.
Oletpa typerä. Jos noin olisi niin ei olisi tullut toista tapaamista. En nyt soita tähän naisen mielipidettä että monesko kerta oli kun alkoi olla tosi hyvää. En niitä itsekkään laskenut monesko kerta oli sille varmasti hyvää. Lähti vessaan ja otti tukea seinästä. Sanoi v alkuisen kirosanan kun huippaa. Oli se minunkin mielestä tosi hyvää seksiä.
On sekin jännä miten sama jätkä on jonkun kanssa hyvä ja toisen kanssa huono. Suorastaan filosofinen kysymys pohdittavaksi. Tietenkin tässä pitäisi sitten myöntää sekin että naisellakin on vaikutusta asiaan.
Se on Mikael Agricolan liputus päivä.
Hyvä Mikael 🤗
Pornoaddiktio tylsyttänyt miehen seksuaalisesti?
Jos olette nelikymppisiä niin ei se välttämättä ole samanlaista kuin 20-vuotiaana?
Ehkä miestä vain ketuttaa se että olet jakanut itseäsi muillekin miehille. Tuo syö halut aika nopeasti!
Vierailija kirjoitti:
Pornoaddiktio tylsyttänyt miehen seksuaalisesti?
Monelle miehelle porno on korvike oikealle seksille. Ne jotka ovat kertoneet niin kaikilla sama. Pitkässä suhteessa seksi vähenee niin paljon että pitää turvautua omaan käteen. Rento ranne ja rajaton mielikuvitus onnistuuu mulla. Silti katson toisinaan pornoa.
Pisin aika aikuisena ilman omaa kivaa oli kaksi ja puolivuotta. Se oli täysin naisen ansiota. Tein minäkin juttuja hänelle. Se varmaan vaikutti ainakin jonkin verran kun sanoin että jos teet jotain niin tee se halusta. Näytin itse mallia niin sekin vaikutti. Lopeta ihan oikeasti tai mulla lähtee taju. Jos voisin itse saada peräkkäisiä niin taju ainakin saisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda johonkin hiusrasvaa ja kultaketjua käyttävään pelimieheen.
Ponihäntäpoika!
Ehkä teitä ei ole tarkoitettu yhteen.
Onko miehellä kokemusta ennestään vai onko kokematon?