Miten saitte miehen suostumaan vauvan hankintaan?
Kommentit (39)
Jättää vaan e-pillerit pois ja kantapäät tiukasti miehen perskannikkaan kun on laukeamassa. Tämän olen oppinut tältä palstalta.
Mies halusi ja minä sanoin että ok. Tunnettu siinä vaiheessa 6v ja aviossa 1v, kun pillerit jätin.
Kirjoitettiin avioehtoon, että erotessa maksan lasten elatusmaksua vastaavan määrän korvauksena miehelle erosta, kunnes lapsien elatusvelvollisuus loppuu.
Kannatasko pistää mies vaihtoon? Tuurilla on käynyt hakemassa vasektomian.
Siis mitä "suostumaan"?? Miksi pitäisi suostutella? Jos mies ei halua lapsia, erotkaa. Sinun pitää kunnioittaa miehen päätöstä.
Se oli meillä mies, joka perhe-elämästä haaveili.
Itse olin päättänyt ennen mieheni tapaamista, että en ikinä hankkisi lapsia.
No, biologia teki tehtävänsä, kun löytyi lisääntymiskelpoinen mies ja lämpenin lopulta itsekin ajatukselle äitiydestä.
No pikkuhiljaa, ei painosteta vaan annetaan aikaa.
Kaksi ekaa oli helppo, mutta kolmas jo vaikeampi.
Vierailija kirjoitti:
Se oli meillä mies, joka perhe-elämästä haaveili.
Itse olin päättänyt ennen mieheni tapaamista, että en ikinä hankkisi lapsia.
No, biologia teki tehtävänsä, kun löytyi lisääntymiskelpoinen mies ja lämpenin lopulta itsekin ajatukselle äitiydestä.
Kavi samoin. Sitten tahtoisin lisaa lapsia, mutta mies ei enaan halua :(
Ei sitä tarvinnut suostutella, molemmat halusivat lapsia. Parivuotta oltiin oltu yksissä kun jätettiin ehkäisy. Meni 5v saada se vauva.
Ei niitä aleta "saamaan haluamaan lasta" vaan otat alunperinkin sellaisen miehen, joka haluaa lapsen.
Ihan itsekästä sikailuahan tuo porsiminen on tällaisessa maailmassa. Ei siinä paljoa sitä syntyvää ajatella.
Mies oli se kuumeilija. Suostuin yhteen, liian nopeasti, ja tiet veivät eri suuntiin kun mies ei lunastanutkaan lupauksiaan isyydestä. Jo aikuisen lapsen kasvatti kanssani toinen aviomies.
En saanut mitenkään koska en edes yrittänyt. Tuntui väärältä olla yhdessä miehen kanssa jolle perheenperustaminen ei ollut samalla tavalla haluttu ja päivänselvä askel elämässä kuten itselle.
Ei kai miestä pidä suostutella ja pakottaa lasten hankintaan? Normaaleissa parisuhteissa tulevaisuudesta keskustellaan ja jos tulevaisuuden näkymät, lapsihaaveet ym. eivät käy yksiin, olisi parempi erota.
Meillä asiasta keskusteltiin ja odoteltiin siihen asti kunnes elämäntilanne sallii perheen perustamisen. Ja kaikki lähti miehen aloitteesta.
Vierailija kirjoitti:
Se oli meillä mies, joka perhe-elämästä haaveili.
Itse olin päättänyt ennen mieheni tapaamista, että en ikinä hankkisi lapsia.
No, biologia teki tehtävänsä, kun löytyi lisääntymiskelpoinen mies ja lämpenin lopulta itsekin ajatukselle äitiydestä.
Meillä muuten sama, mutta tästä kuuluisasta "biologisesta kellostani" on patterit loppu, joten lasta en edelleenkään halua ja miehen pitää tehdä päätös jääkö vai lähteekö.
Suhteessa on paljon pielessä ja kumppani täysin väärä/epäsopiva, jos tuohon toinen pitää suostutella saati sitten pakottaa.
Mies oli se, joka totesi 3 vuoden seurustelun jälkeen, että jätetäänkö ehkäisy pois. Toki aiemmin oltiin keskusteltu, että lapsia jossain vaiheessa halutaan.
Vierailija kirjoitti:
Prkl vaimo ei halua
Kerroin hyvissä ajoin ennen papin aamenta ettei mulla ole kohtua. Hyväksyit silti.
Uhkailin erolla.
Sanoin miehelle, että älä tuhlaa mun aikaa jos et halua lapsia.
Tästä saan varmasti alapeukkuja, mutta miksi jäisin suhteeseen jos haluan lapsia ja mies ei. Teinpä asian selväksi.