Päähajoaa pakkoyrittäjyyteen
Mun teesit.
1. 1970-luvulla syntyneet on kasvatettu ja koulutettu työntekijöiksi. Piste.
2. Yrittäjänä taaplaaminen ilman paloa hommaan, on helvettiä.
3. Freelancer elää elämänsä ilman lomia, lomarahoja ja nykyinen itkuvirsi leikkauksista kuulostaa mun korvissa ihan naurettavalta.
4. Olen yrittänyt monenlaisia asioita, mutta force ei vaan vaan riitä yrittäjyyteen.
5. Nollasta ei aloita menestynyttä liiketoimintaa edes Roope Ankka.
6. Myyntihenkisyys on luonteenpiirre.
7. Yrittäjyys on luonteenpiirre.
8. Haistakaa paska, haluan aikaan, jossa osaavalle riitti ihan tavallista duunia. Suuret ikäluokat pääsivät tästä kurimuksesta kuin koira veräjästä.
Kommentit (30)
Suurissa ikäluokissa oli paljon enemmän yrittäjiä kuin nykyisissä. Työpaikkoja ei ollut kuin pienelle osalle, joten 1-2 hengen kirjanpitoyrityksiä oli vaikka miten paljon, kirvesmiehet teki töitä toiminimellä, kaivinkonekuski omisti pankin kanssa itse koneensa jne. Silloin ei oletettu, että joku maksaa palkan, jos ei ole työhön paloa.
Mistä ihmeestä se teidän työnantaja saa palkkarahat kokoon, jos yrittäminen on mahdotonta? Jostainhan sen yrityksen on tuloja saatava, jos maksaa palkat. Valtio ja kunnat ei enää voi lisätä työntekijämääriä, joten missä ne työpaikat muka on, joihin voidaan ottaa väkeä, joka ei ansaitse palkkaansa?
Suomi on pieni maa, asukasluvultaan. Maailmassa on vaikka kuinka paljon työpaikkoja auki, ei kannata jäädä tänne työttömäksi.
Ihmiset ei ihan ymmärrä kehotusta yrittäjyyteen.
Postinkantajakin voi olla yrittäjä, tai siivoaja, sihteeri, ihan kuka vaan. Moni yritys haluaisi ottaa töihin yrittäjän eli yrittäjä laskuttaisi työnteostaan. Käsittämätöntä ettei tätä ymmärretä. Itsekin työnanatajana olen lukuisia nuoria kehottanut yrittäjäksi jolloin saisi heti töitä meiltä. Ei nykyään uskalla palkata työntekijöitä kun niiden oikeudet on liian korkealla, vie helposti pienen yrityksen konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:
Oho, no täällä se taaplaa yksi mainosalan yrittäjä. Viimeksi eilen pääsi poru ja ähisin, miksi ihmeessä olen lukenut näin epähyödyllisen ammatin. Silloin taannoin ala oli kultakaivos ja kaikille valmistuneille luvattiin töitä. Nyt on ala pullollaan työttömiä, jotka eivät pääse muihin töihin edes työhaastatteluun asti. Avautumista voisi jatkaa pitkään. Jätän väliin tällä kertaa.
Ryhdy yrittäjäksi ja tarjoa palveluitasi niin työllistyt varmasti. Itsekin ottaisin heti töihin yrittäjän jolla mainosalan/somen/kuvankäsittelyn taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, no täällä se taaplaa yksi mainosalan yrittäjä. Viimeksi eilen pääsi poru ja ähisin, miksi ihmeessä olen lukenut näin epähyödyllisen ammatin. Silloin taannoin ala oli kultakaivos ja kaikille valmistuneille luvattiin töitä. Nyt on ala pullollaan työttömiä, jotka eivät pääse muihin töihin edes työhaastatteluun asti. Avautumista voisi jatkaa pitkään. Jätän väliin tällä kertaa.
Ryhdy yrittäjäksi ja tarjoa palveluitasi niin työllistyt varmasti. Itsekin ottaisin heti töihin yrittäjän jolla mainosalan/somen/kuvankäsittelyn taitoa.
Olen yrittäjä. Kuten kirjoitin.
Aiempi vastaaja jo kirjoitti, että hintojen polkemista ei meinaa jaksaa. Olen tehnyt tätä viime vuosikymmeneltä asti. Silloin vielä yrityksestä tuleva tulos riitti elämiseen. Hinnat eivät ole nousseet, päinvastoin. Kilpailu alalla pitää tilanteen tuossa.
Ala myös pyörii tarjouspyyntöjen ympärillä. Ennen oli vielä valintakriteerit, joissa ratkaisi mm. kokemus vastaavista projekteista ja referenssit. Nyt se ainoa valintakriteeririvi sanoo, että halvin tarjous valitaan. Se tarkoittaa sitä, että lasket hinnan tietämättä muiden tasoa ja sitten pidät peukalot pystyssä.
Kuka täällä väittää, että suurissa ikäluokissa oli enemmän yrittäjyyttä kuin suhteessa nykyisin? Paskapuhetta.
Siis teettekö esim. nettisivuja ja bannereita?
Nyt on suurta huutoa tälläiset sivut kuin PayPalilla
https://www.paypal.com/fi/webapps/mpp/home
Miksette työllisty siis kansainvälisesti, netin kautta? Pitääkö välttämättä nähdä naamatusten työnantaja, käykö Skype-haastattelu?