En ymmärrä sanontaa "elämä kantaa"

Itse en luota siihen, että elämä kantaa.

Tähän asti mulle ei ole tapahtunut mitään kovin kamalaa. Kaikesta olen selvinnyt, koska olen tässä ilman suuria ongelmia. Mutta se huolehtimisen määrä, se kaikki jännittäminen, stressaaminen ja ahdistus, on ollut moninkertaista verrattuna siihen mihin olisi todellisuudessa ollut aihetta. Olisin säästynyt niin paljolta ja elämä olisi voinut antaa vielä enemmän, jos olisin suhtautunut siihen positiivisemmin. En voittanut turhalla hermoilulla mitään.

Jonain päivänä jotain kamalaa kuitenkin ehkä tapahtuu, niin kamalaa että elämä ei kanna vaan "pudottaa sylistään". Mutta niin kauan kunnes se tapahtuu, kannattaisi ehkä ajatella, että "se on vasta sen hetken murhe". Kuitenkaan heittäytymättä liian lepsuksi ja varomattomaksi, tietenkään. Mutta selviäisin varmaan aika hyvin, jos vähentäisin stressaamista vaikkapa 80 %.

"Elämä kantaa" on vähän samantapainen sanonta kuin "asioilla on tapana järjestyä" tai "kellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa", mikään näistä ei ole totta. Mutta jos näin ajattelee, voi se helpottaa omaa elämää. Siirtää stressaamisen vasta sille hetkelle, kun sille on oikeasti tarvetta.

Silloin kun asiat on hyvin, on noista ajattelutavoista hyötyä ja ne tekevät olon tyynemmäksi. Mutta silloin kuin on oikeasti hädän keskellä, ei tuollaiset auta.

Minä ymmärrän "elämä kantaa" -sanonnan niin, että yleensä vaikeuksien kanssakin pystyy elämään, kun niihin löytyy ajan mittaan oikea suhtautuminen. Liitän sanonnan myös siihen, että yleensä aika parantaa haavat. Luonnollinen elämänkaari on sellainen, että yleensä monet asiat, joista kärsi tosi paljon nuorena, siirtyvät elämän periferiaan iän myötä, ja tulee uusia asioita niiden tilalle.

Noin käy yleensä – ei aina. Eli ymmärrän sanonnan suuripiirteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Elämä kantaa -sanontaa käyttävät ihmiset, joilla on ympärillään sukulaisia, ystäviä jne,. jotka ottavat kopin, kun he kompastuvat. Eli jos menettää työnsä, joku tuttu tulee kadulla vastaan, ja tarjoaa työtä jne.

Tosielämässä kaikilla ei tällaista turvaverkkoa ole tai sitten sattuu olemaan se tyyppi, joka joutuu aina kannattelemaan näitä elämä kantaa -hörhöjä.

Minulla on tästä kyllä aivan päinvastainen oma kokemus. Olen elänyt vaikean elämän lapsuudestani alkaen, on ollut paljon läheisten alkoholismia, etääntymistä, yksinäisyyttä, ahdistavuutta, ei todellakaan turvaverkkoja, omia vääriä valintoja jne. Sitten, kun veljeni kuoli, olin niin loppu, että tuntui etten todellakaan jaksa enää, kaikki menetti merkityksensä; oli ollut niin paljon kaikkea. Mutta siinä surussa, minut valtasi todella kummallinen henkinen (ei uskonnollinen) kokemus siitä, että "kyllä tämä tästä, elämä kantaa, vaikken itse jaksakaan". Siitä alkoi minun toipuminen, kaikesta muustakin kuonasta, jota olin kantanut ja yrittänyt selviytyä ja pärjätä. Löytyi hyväksyntä ja rauha, rakkaus itseä kohtaan ja ajatus siitä, että minä voin hoitaa itseäni hiljalleen. Ostin silloin itselleni myös taulun, joka symboloi tätä. Tämän jälkeen olen alkanut itsekin käytttää sanontaa "elämä kantaa". Se on tarkoitettu lohdutukseksi, että vaikka et itse jaksa, niin lämä jatkuu, sinulla on mahdollisuus toipua ja löytää jotain uutta.

Tietenkään en voi tietää, mitä ne ajattelevat sanomastani,joille sen sanon. Jokainenhan tulkitsee sen juuri omista lähtökohdistaan. Mutta sitä minä tarkoitan.

Elämä kantaa itseään mutta ei sinua.

Elämä jatkuu mutta sinä välttämättä et. Kaikkihan me ainakin joskus kuolemma ja se on sillä ohi.

Minäkään siis en ymmärrä tuota "elämä kantaa"- sanontaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea pahaa tapahtuu, mutta elämä jatkuu siitä huolimatta. Moni tapahtuma, joonka ihminen tulkitsee pahaksi, voi lopulta olla hyvä asia. Avioero voi olla parasta mitä jollekin tapahtuu, vaikka alussa kirpaisee. Asioihin voi suhtautua monella tavalla.

Toisille se on pahinta mitä tapahtuu ja elämä romahtaa kokonaan. Kyllähän se elämä jatkuu kunnes kuolema korjaa. Se onkin eri asia onko se elämä elämisen arvoista.

Minä ajattelen sen niin, että elämä kantaa. Aina. Elämä siis kantaa niin kauan kuin se loppuu, jolloin sillä ei ole enää mitään merkitystä, koska on kuollut. Kun elämä kantaa, niin se tarkoittaa, että mihinkään vaikeaankaan asiaan ei kuole, harvoinhan oikeasti on sellaisia tilanteita, että olemme todella kuolemanvaarassa (poislukien kuolemaan johtavat sairaudet tai väkivaltatilanne, jossa joku tulee tappamaan sinut tai sattuman oikusta jäät auton alle). Ei siis tarvitse pelätä, että "en kestä tätä/ en selviä siitä hengissä/ en pysty tekemään sitä ja tätä", koska kyllä; kaikella todennäköisyydellä selviät siitä hengissä; olipa kyseessä yksittäinen tapahtuma tai elämän kriisi. Kun ajattelee, että elämä kantaa, myös antaa mahdollisuuden muutokseen, jos ajattelee, etten selviä tästä, niin todennäköisesti ei niin helposti pääsekään asiassa eteenpäin. Kuten joku yllä kuvasi, hän on käyttänyt ajastaan paljon hukkaan murehtimalla. Ei tarvitse, ei auta. Kuolet joka tapauksessa kun kuolet, mutta siihen taas harvemmin voi vaikuttaa.

Mutta tämä on se tapa, jolla minä asian ajattelen, ja se tuo rohkeutta kohdata elämässä eteen tulevia asioita; ei ole mitään hätää!

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän sen sanonnan niin et kun ihminen romahtaa (usein silloin kun tapahtuu liian paljon/liian pahoja vastoinkäymisiä/menetyksiä) ja vaikka jäisit sängynpohjalle makaamaan niin elämä menee kuitenkin eteenpäin.Päivä vaihtuu yöksi jne.Eli maailma ei pysähdy vaikka sun elämä on pysähtynyt.Eli sinä et kanna elämää vaan elämä kantaa sinua.

Mitä se elämä kantaa? Kyllä se aika kylmästi toiset tiputtaa kyydistään.

Tietysti kyllähän se elämä (muiden) jatkuu, vaikka omasi päättyisikin. Se vain minusta ei ole surevalle mikään lohdutus.

Elämä kantaa usein niitä, joilla on ollut hyvä lapsuus. He ovat saaneet sieltä voimavaroja ponnistella eteenpäin, jos tulee vaikeuksia. Osalla taas elämä menee heikosti jo lapsesta alkaen, jolloin suuntaa on vaikeampi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei kanna jos on koko ikänsä ollut ensin koulukiusattu ja sittemmin työpaikkasyrjitty. Elämä ei tosiaankaan kanna.

Ei pidä paikkansa. Pitää jaksaa yrittää, pitää etsiä oma paikkansa omanlsistensa joukosta.

Ei onnellisuus tai mielekäs elämä itsellään lankea suurimmalle osalle. Sen mielykkyyden vuoksi on monesti tehtävä töitä, noustava uudestaan ja uudestaan.

Elämä kantaa se on varma, mutta mikään automaatio se ei siis ole. Rahalla ja rikkauksilla ei sitä välttämättä saavuteta. Ystävät ja vielä hyvät sellaiset tai läheiset ovat se voimavara joiden a avustamana jaksat uskoa huomiseen vaikeina aikoina.

Loppupelissä yksin täällä kuitenkin ollaan ja oma asenne ratkaisee aina.

Olen nähnyt ja kokenut elämän raadollisuuden, mutta eteenpäin mennään.

Vähän samanlainen sanonta kuin se ,että  "asioilla on tapana järjestyä" tai,   (se äidin):

" Noh, äläs nyt. Kyllä kaikki vielä järjestyy, usko pois !" 

(vain toinen sanamuoto ja toinen kielikuva saman asian ilmaisulle siis.

Siis eräänlainen 'hyvää tarkoittava lohdutus-, kannustus-, tai rohkaisulause.'

Kärjistetyimmillään se tarkoittaa: jos et tee päätöstä lopettaa elämäsi, selviät ja jatkat.

Itse olin nuorena masentunut ja pessimisti, ja usein tosi pienistäkin vastoinkäymisistä ruikutin joko sisäisesti tai ulkoisestikin: "minä en jaksa, en kestä!". Jossain vaiheessa, vuosia noin itseäni masentaneena, jokin sisäinen ääni vastasi: "okei, no tapa sitten itsesi, et kai sinä muuta voi jos et kerta kaikkiaan jaksa". Silloin heti tajusin, että ei, en halua enkä edes pystyisi tappamaan itseäni. Eli minä jaksan ja kestän. Kärsivänä ja surullisena ja ahdistuneena ehkä, mutta elossa. Ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ja sitten  kun elämää ei enää ole, ei toivoa tarvita.

Niin no se laulaja, joka tätä lauloi, kuoli tossa joku aika sitten.

Vierailija kirjoitti:

Elämä kantaa -sanontaa käyttävät ihmiset, joilla on ympärillään sukulaisia, ystäviä jne,. jotka ottavat kopin, kun he kompastuvat. Eli jos menettää työnsä, joku tuttu tulee kadulla vastaan, ja tarjoaa työtä jne.

Tosielämässä kaikilla ei tällaista turvaverkkoa ole tai sitten sattuu olemaan se tyyppi, joka joutuu aina kannattelemaan näitä elämä kantaa -hörhöjä.

Ei vaan elämä kantaa niin kauan kun keuhkot, sydän ja aivot toimii. Yritin lapsuuteni ja nuoruuteni ohjelmoida itseni kuolemaan yöllä nukkuessani, mutta koskaan en kupsahtanut. Elin 12 vuotta yksin niin, että lähin tuttuni asui 150 km päässä. Silti olin hengissä. Eli kyllä se elämä kantaa, vaikka elämä olisi kurjuutta kurjuuden perään. Ellei sitten aktiivisesti toimi niin, että laittaa elämälle stopin.

Minäkään en ymmärtänyt tätä nuorena, mutta nyt viisikymppisenä ymmärrän se näin:

On elämässä tapahtunut ihan mitä tahansa kauheaa, niin lopulta kaikki aina kääntyy hyvin. Pahaa ei saa tekemättömäksi, mutta jos tapahtumaan ei jää kiinni, niin sillä pahallakaan ei ole lopulta ekauheasti merkitystä. Kaikki on lopulta hyvin. Vaikka joku kuolisi, niin sillä kuolleella on kaikki hyvin.

514

Aivan typerä sanonta. Kaveri aina viljelee tuota

Kantaa syntymästä kuolemaan. 

.jokaisella omalla tavallaan 

Jos elä, kuolee. Kuollut ei elä. Sokeri on makeaa. Vesi on märkää. Ei asfaltti liiku vaikka tekisit kuolemaa. Toista kutitetaan heinänkorrella jalkapohjasta, toista iskee salama päähän.

Älä uido, ota koffia.

T: Urpo, Viisauden valtameri

Mikä ei tapa, se vahvistaa, sanoi Niezsche yritettyään jälleen kerran mielisairaalassa itsemurhaa ja vammauduttuaan niin ettei enää voinut yrittää. Erittäin sarkastisesti. Huumormiehiä.