Mies on pysynyt rinnalla, mutta varmasti on välillä joutunut puremaan hammasta. Avioehtoa meillä ei ole, joten ehkä se yhdessä pysyminen on ollut pienempi paha. En minä tahallani ole huono vaimo ollut, yritän kyllä parhaani
Minä olen ollut pitkään tuollainen sohvalla makaava äiti, joka ei juuri siivonnut ja ruuanlaitostakin vastasi pääosin mies. Olin töissä kun mentiin naimisiin, mutta yhteisestä sopimuksesta jäin lapsen kanssa kotiin viideksi vuodeksi. Eikä ollut sen jälkeen helppoa päästä takaisin työelämään. Aloitin AMK-opinnot lapsen ollessa tokaluokkalainen, mutta ei auttanut AMK-tutkintokaan töiden saamisessa. Toki olin ollut pätkätöissä ja osa-aikatöissä, mutta enemmän olen ollut työtön kuin töissä.
Sain vakituisen (pa*ka)työpaikan vasta kun lapsi oli jo 17-vuotias. Kyllä siinä matkan varrella moneen kertaan mietin, että jos mies ei jaksa minun elämistä maksaa, kun ei minulta kotityötkään suju (pyykkäys oli ainoa, mikä sujui, ja raha-asioiden hoito, mikä ei mieheltä sujunut), niin ilman muuta mies olisi saanut ottaa lapsen. Olisin pysynyt lapsen tukena, mutta ei minulla olisi mitenkään ollut varaa maksaa lapselle kunnollista asuntoa ja muuta hyvää elämää.
Minä kyllä osallistuin lapsen elämään, hoidin kaikki juoksevat asiat, mietin kouluvalinnat ja lapsen ollessa isompi olin se, jonka kanssa tehtiin urapohdintoja. Koska itsellä meni tutkinto hukkaan, kun en päässyt kesätöihin, tolkutin myös lapselle sitä oman alan työkokemuksen tärkeyttä ja hän on onneksi niihin oman alan töihin päässyt jo nuorena.
Minä sain ADHD-diagnoosin 50-vuotiaana. Enkä olisi saanut vielä silloinkaan, ellei 20-vuotias lapsemme olisi mennyt samasta asiasta tutkittavaksi. Ja nyt ollaan molemmat tutkimuksissa autismin kirjon häiriöstä. Siitäkin luultavasti saadaan molemmat diagnoosi. Yritän tässä vasta saada elämääni kasaan. Mies on pysynyt rinnalla, mutta varmasti on välillä joutunut puremaan hammasta. Avioehtoa meillä ei ole, joten ehkä se yhdessä pysyminen on ollut pienempi paha. En minä tahallani ole huono vaimo ollut, yritän kyllä parhaani
Kommentit (5)
Jalat levittämällä pääsee sohvaperunaksi...aika hyvä!
Muistathan kiittää miestäsi että on ollut kanssasi myötä ja vastoinkäymisissä. Hienoa että ongelmiasi on tutkittu ja olet saanut diagnoosin. Saatko myös jotain toimintaterapiaa että oppisit pärjäämään paremmin jatkossa? Kuulostaa siltä että olet resursseihisi nähden tehnyt parhaasi ja varmasti se on näkynyt myös miehelle ja lapselle.
Kaikkea hyvää sinulle.
Mieti miten hienosti olette selvinneet yhdessä kaikesta ja voisit vaikka palkita miehesi jollain tapaa, jos se parantaisi huonoa omatuntoasi.
Ja jaat tämän koska????