Onko täällä muita, jotka Ei edes halua vakityötä, vaan nauttii pätkätöistä? Mikä on syynä?

Teen vain osan vuodesta aina töitä. Toukokuun loppupuolella jään pois ja syyskuun alussa takaisin töihin. Välillä olen pitänyt kuukauden paussin talvellakin lisäksi. Pätkätyöläisenä voin valita juuri sen työnantajan aina jonka haluan. Useimmiten palaan samaan mutta en aina. Työpaikan saamisen puolesta ei tarvitse pelätä vaan vapaasti voin oikeastaan valita haluamani. Alan ainoita hyviä puolia.

Te pätkätöitä haluavat, miksette hakeudu kokonaan ulkomaille töihin jos matkustelu kiinnostaa? 

Tein sairaanhoitajan töitä muutaman vuoden, koska luulin siten saavani lapseni takaisin huostasta. Yhteydenpito väheni yhteen kertaan viikossa ja elatusmaksuja ulosmitattiin. Sen jälkeen tein töitä vain keikalla, jotta hankin alle 500 euroa ja nostin työmarkkinatukea. Nyt en ole vuoteen etsinyt töitä ollenkaan, kun lasteni huostaanotto on pysyvä ja työnteosta rangaistaan yhteydenpitoa rajoittamalla. Aika menee vastineiden ja valitusten laatimiseen, sekä asianajajien etsimiseen ja Hallinto-oikeutta lukiessa. Tilanteessani työnteosta rangaistaan, työttömänä saan tavata lapseni kolmena viikonloppuna kuukaudessa.

Olen ollut vakituisissa työsuhteissa ja irtisanoutunut aina kun työstä on tullut tylsää rutiinia. En jaksa pitkään samoja työyhteisöjä ja paikkoja. Jaksan tehdä työni paremmin kun saan vaihtelua ja vaihtuvat työkohteet on enemmän mielenkiintoinen haaste kuin stressitekijä.

Teen pelkästään keikkatyötä ja ikävätkin kohteet jaksaa kun tietää ettei ne kauan kestä.

Olen elänyt hyvässä uskossa, että vakityö olisi ihmisen hyvinvoinnin mitta. MInulle se ei kuitenkaan siksi osoittautunut 30 työvuoden aikana ja miksi lopulta jätin urani sekä vakityöt. Teen nyt sijaisuuksia ihan eri sektorilla eri ammatissa maksimissaan puolen vuoden pätkissä. 

Kuormitun herkästi työpaikan sosiaalisista suhteista ja jos työ on samankaltaista liian pitkään. Parempi ymmärtää tuo asia myöhään kuin ei milloinkaan. 

Uskon myös, että ajan myötä projektiluontoiset ja määräaikaiset työt ovat yhä suurempi osa työelämää. Jos  ihmisellä ei ole kykyä joustaa ja kohdata uusia tilanteita ei sekään hyvä ominaisuus työntekijällä ole. 

Minäolin tuollainen nuorena. Sitten otin asuntolainan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tärkeää on turvattu toimeentulo ja jatkuvuus. Haluan tietää että voin elättää perhettäni itsekin miehen rinnalla. Toki kukaan ei voi tietää tulevasta ja miten elämä menee,mutta nyt se vakituinen työ on olemassa eikä ole pätkätyön epävarmuutta. Senkin olen ehtinyt elää ja kokea.

EI pätkätyö ole aina epävarmuutta. Mä sovin jo aina uuden keikan ennekuin vanha oli lopussa, "voin aloittaa kuudes päivä"-tyyliin. Sitten sama taas uudelleen. Palkasta aina lomaraha sivuun ja osa säästöön, loput elämiseen.

Tykkäsin. Kun teki työnsä hyvin, jo soiteltiin että oletko vapaana, tarvittaisiin...Usein toki keikkafirman kautta otin pestin mutta usein sain suoraankin.

Riippuu toki alasta pystyykö kikkailemaan pätkillä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakituisissa työsuhteissa ja irtisanoutunut aina kun työstä on tullut tylsää rutiinia. En jaksa pitkään samoja työyhteisöjä ja paikkoja. Jaksan tehdä työni paremmin kun saan vaihtelua ja vaihtuvat työkohteet on enemmän mielenkiintoinen haaste kuin stressitekijä.

Teen pelkästään keikkatyötä ja ikävätkin kohteet jaksaa kun tietää ettei ne kauan kestä.

Ai niin, se kuppikuntiin kuulumattomuus on plussaa. Kaikenlainen "Musti sai pennut ja isä löi äitiä ja ostin morsiuspuvun"-jutut , ei tarvitse kahvilla kuunnella ja osallistua niihin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakituisissa työsuhteissa ja irtisanoutunut aina kun työstä on tullut tylsää rutiinia. En jaksa pitkään samoja työyhteisöjä ja paikkoja. Jaksan tehdä työni paremmin kun saan vaihtelua ja vaihtuvat työkohteet on enemmän mielenkiintoinen haaste kuin stressitekijä.

Teen pelkästään keikkatyötä ja ikävätkin kohteet jaksaa kun tietää ettei ne kauan kestä.

Ai niin, se kuppikuntiin kuulumattomuus on plussaa. Kaikenlainen "Musti sai pennut ja isä löi äitiä ja ostin morsiuspuvun"-jutut , ei tarvitse kahvilla kuunnella ja osallistua niihin :D

Ei kai noihin muutenkaan tarvitse osallistua. En käy ikinä kahvitauolla työkavereiden kanssa, mutta silti on hyvät välit heihin.

Ihmiset, jotka nauttivat pätkätyöstä ovat heitä, joilla on tarpeeksi uskoa itseens ja kykyihinsä. He tietävät, että osaavat työnsä ja että ovat toivottuja ja kaivattuja osaajia. Niinpä ei tarvitse pelätä, ettäkö jonakin päivänä ei olisikaan töitä eikä itse ansaittua rahaa elämiseen.

Pätkätyöstä nauttivilla on myös huikean korkea työmoraali. Työtä tehdään silloin kun sitä on ilman että vilkuillaan koko ajan kelloa tai mietitään, missä pääsisi helpommalla tai valitetaan huonoista rahallisista korvauksista.

Vierailija kirjoitti:

Minäolin tuollainen nuorena. Sitten otin asuntolainan.

Minullakin on asuntolaina. Ja olen nelikymppinen pätkätyöläinen.

Elämän arvot. Sinulle vapaa-aika ja sitoutumattomuus on suurempi arvo, kuin säännölliset tulot/raha.

Joka on yhäyleistyvä ilmiö, enää ei arvosteta olla samassa työpaikassa 40v, vaan työn mielekkyys ja työssä viihtymisellä on suurempi arvo.

Vierailija kirjoitti:

Tein sairaanhoitajan töitä muutaman vuoden, koska luulin siten saavani lapseni takaisin huostasta. Yhteydenpito väheni yhteen kertaan viikossa ja elatusmaksuja ulosmitattiin. Sen jälkeen tein töitä vain keikalla, jotta hankin alle 500 euroa ja nostin työmarkkinatukea. Nyt en ole vuoteen etsinyt töitä ollenkaan, kun lasteni huostaanotto on pysyvä ja työnteosta rangaistaan yhteydenpitoa rajoittamalla. Aika menee vastineiden ja valitusten laatimiseen, sekä asianajajien etsimiseen ja Hallinto-oikeutta lukiessa. Tilanteessani työnteosta rangaistaan, työttömänä saan tavata lapseni kolmena viikonloppuna kuukaudessa.

Hei, ihan ystävällisesti kysyisin: ja "jöättäytymällä" työttömäksi olet siis lapsellesi mielestäsi hyvä roolimalli?

Itsekkin aloitan nyt pätkätyön, päättyy heinäkuun lopulla ja samoja ajatuksia.. helpottaa kun tietää että tämä ei ole sitovaa. On ollut vaikeuksia löytää itselle semmosta paikkaa missä pärjään ja viihdyn hyvin eikä joudu työpaikkakiusatuksi ja oppimisvaikeuksien takia minua on alettu kohtelemaan aika huonosti harjoittelupaikoissa ainakin, jaksan silti yrittää jotain vaikka joskus on päiviä että haluaa vaan luovuttaa.

N24

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakituisissa työsuhteissa ja irtisanoutunut aina kun työstä on tullut tylsää rutiinia. En jaksa pitkään samoja työyhteisöjä ja paikkoja. Jaksan tehdä työni paremmin kun saan vaihtelua ja vaihtuvat työkohteet on enemmän mielenkiintoinen haaste kuin stressitekijä.

Teen pelkästään keikkatyötä ja ikävätkin kohteet jaksaa kun tietää ettei ne kauan kestä.

Ai niin, se kuppikuntiin kuulumattomuus on plussaa. Kaikenlainen "Musti sai pennut ja isä löi äitiä ja ostin morsiuspuvun"-jutut , ei tarvitse kahvilla kuunnella ja osallistua niihin :D

Ei kai noihin muutenkaan tarvitse osallistua. En käy ikinä kahvitauolla työkavereiden kanssa, mutta silti on hyvät välit heihin.

Riippuu paljon paikasta. Mulle on osunut kohdalle näitä joissa odotetaan kaikkien osallistuvan ja osallistumattomia pidetään ylimielisinä tai muuten outoina. 

Täytyy myöntää, että perhesyistä. Olen hoitaja ja haluan olla jouluaaton vapaalla. Se on ainoa päivä perheen kanssa, josta en luovu. Eniten pelkään joutuvani iltavuoroon.

Kyllästyminen. En voisi kuvitellakaan, että olisin motivoitunut ja tuottava työntekijä, jos olisin samassa työssä ja firmassa vuosikausia. Välillä on mukava ottaa lomaa ja olla ansiosidonnaisella.

En itse tehnyt valintaa vaan oman alan työnantaja potkaisi työttömäksi 50v. Keksin sitten toisen alan pätkät opiskelun kanssa. Opiskelun edistyminen on vaatimatonta, muttei tarvi ilmoitella pätkiä tai irtisanoutumista työkkäriin. Asunto yms. on maksettu jo, joten pärjää pienemmälläkin rahalla. Puoliso on jo eläkkeellä. Vakituiseksikin on kysytty, mutta se oli niin raskasta, etten ollut kiinnostunut. Kun yhteen höperöön avustajana kyllästyy, menee toiselle tai on siipan kanssa kotosalla ja lastenlapsiakin voi hoitaa.

Kun opiskeluoikeus loppuu, menen kai työkkäriin. Voi olla ettei sitten enää pätkiä löydykään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vakituisissa työsuhteissa ja irtisanoutunut aina kun työstä on tullut tylsää rutiinia. En jaksa pitkään samoja työyhteisöjä ja paikkoja. Jaksan tehdä työni paremmin kun saan vaihtelua ja vaihtuvat työkohteet on enemmän mielenkiintoinen haaste kuin stressitekijä.

Teen pelkästään keikkatyötä ja ikävätkin kohteet jaksaa kun tietää ettei ne kauan kestä.

Ai niin, se kuppikuntiin kuulumattomuus on plussaa. Kaikenlainen "Musti sai pennut ja isä löi äitiä ja ostin morsiuspuvun"-jutut , ei tarvitse kahvilla kuunnella ja osallistua niihin :D

Ei kai noihin muutenkaan tarvitse osallistua. En käy ikinä kahvitauolla työkavereiden kanssa, mutta silti on hyvät välit heihin.

Riippuu paljon paikasta. Mulle on osunut kohdalle näitä joissa odotetaan kaikkien osallistuvan ja osallistumattomia pidetään ylimielisinä tai muuten outoina. 

Ei meillä onneksi ole tuollaista. Ei työkaveri ole outo tai ylimielinen, jos on muuten mukava. Sanoo huomenet ja onpa säitä pidellyt, mutta muuten ei kyllä tarvitse tulla yhteisille kahvitauoille ja puhua yksityisasioistaan. Ja meillä ei kyllä edes yksityisasioista puhuta mitään vaan yleensä maailmanmenosta.