Saako vanhempiin katkaista välit?

Vierailija kirjoitti:

Keneltä sinä kyselet lupaa? Totta kai saa.

Laita vaikka jäähylle nyt ensin, omassa mielessäsi siis. Katso sitten vuoden kahden kuluttua, tuntuuko siltä, että joku pieni määrä yhteydenpitoa on mahdollista.

Itselläni vapautui ihan valtava määrä voimavaroja, kun katkaisin välit narsistiseen vanhempaan. Muutamassa vuodessa tulotkin nousivat kymmeniä prosentteja. En ollut ollenkaan tajunnut, miten suuri jarru tuollainen ihminen voi oikein ollakaan.

Se taloudellinen tukikin lisäehtoineen voi olla ansa, jolla pidetään aikuisen lapsen omat tulot pieninä ja aikuinen lapsi jollakin tavalla riippuvaisena vanhemmasta.

Olen samassa tilanteessa, ja välien katkaiseminen ei välttämättä tarkoita mitään dramaattista ja näyttävää hetkeä, ei tarvitse marssia mistään ulos oven paukautuksen saattelemana, ei tarvitse lyödä luuria korvaan, ei tarvitse vannoa ettei ikinä enää näe vanhempaansa.

Narsistinen vanhempihan vain saisi vettä myllyynsä moisesta esityksestä, saisit entistäkin huonomman maineen vanhempiesi silmissä, siihen tapaan, että olet varmaan mieleltäsi järkkynyt, heikko raukka, mitenhän sinä tässä maailmassa pärjäät, ja avaat vain lisää mahdollisuuksia kiusanteolle.

Tässä aloitetaan pienesti, aina ei ole pakko vastata puhelimeen, aina ei tarvitse kyläillä, kaikkea, tai edes mitään, ei tarvitse omasta elämästä kertoa. Kun tai jos olette yhteyksissä, kohtelias ja pintapuolinen jutustelu riittää.

Huolehdi omasta elämästäsi, omasta perheestä, omista rajoista ja hyvinvoinnista tarkasti.

Rajattomiin, narsistisiin tms ihmisiin saa uppoamaan aikaa ja energiaa aivan loputtomasti, nyt siis hienovaraisesti alat ottamaan tämän ajan ja energian takaisin itsellesi.

Kun aloin tätä tehdä itse, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Äitini on monen narsistisesti käyttäytyvän vanhemman tavoin aivan mestari kaatamaan syyllisyyttä muiden niskaan. Tästä syyllisyydesta piti vain opetella pois.

En ole vastuussa äitini elämästä, en äitini tunteista, vaan hänkin on aikuinen ihminen, jonka on opeteltava omat ja muiden rajat ja otettava oma vastuu tunteistaan ja kaikesta muustakin elämässään.

Tiedän kyllä, ettei näin tapahdu, ja sekin on hyväksyttävä, mutta etäisyys auttaa. Ja se, että huolehtii todellakin sen oman tontin, muustahan ei oikein voi edes huolehtia.

Näin kirjoitettuna kaikki näyttää yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tämä on ollut melkoinen prosessi.

Olen myös joutunut suremaan sitä, että minulla ei koskaan ole ollut huolehtivaa, aidosti välittävää, lastaan tukevaa ja kannustavaa äitiä. Kaikki tässä maailmassa haluavat hyvän äidin ja sen puuttuminen jättää jälkensä.

Tämän hyväksyminen on kuitenkin helpottanut, kun suru on surtu, on myönnettävä, että tämä oli näin ja löydettävä keinot elää asian kanssa.

Voimia sinulle Ap ja kaikille kohtalotovereille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keneltä sinä kyselet lupaa? Totta kai saa.

Laita vaikka jäähylle nyt ensin, omassa mielessäsi siis. Katso sitten vuoden kahden kuluttua, tuntuuko siltä, että joku pieni määrä yhteydenpitoa on mahdollista.

Itselläni vapautui ihan valtava määrä voimavaroja, kun katkaisin välit narsistiseen vanhempaan. Muutamassa vuodessa tulotkin nousivat kymmeniä prosentteja. En ollut ollenkaan tajunnut, miten suuri jarru tuollainen ihminen voi oikein ollakaan.

Se taloudellinen tukikin lisäehtoineen voi olla ansa, jolla pidetään aikuisen lapsen omat tulot pieninä ja aikuinen lapsi jollakin tavalla riippuvaisena vanhemmasta.

Olen samassa tilanteessa, ja välien katkaiseminen ei välttämättä tarkoita mitään dramaattista ja näyttävää hetkeä, ei tarvitse marssia mistään ulos oven paukautuksen saattelemana, ei tarvitse lyödä luuria korvaan, ei tarvitse vannoa ettei ikinä enää näe vanhempaansa.

Narsistinen vanhempihan vain saisi vettä myllyynsä moisesta esityksestä, saisit entistäkin huonomman maineen vanhempiesi silmissä, siihen tapaan, että olet varmaan mieleltäsi järkkynyt, heikko raukka, mitenhän sinä tässä maailmassa pärjäät, ja avaat vain lisää mahdollisuuksia kiusanteolle.

Tässä aloitetaan pienesti, aina ei ole pakko vastata puhelimeen, aina ei tarvitse kyläillä, kaikkea, tai edes mitään, ei tarvitse omasta elämästä kertoa. Kun tai jos olette yhteyksissä, kohtelias ja pintapuolinen jutustelu riittää.

Huolehdi omasta elämästäsi, omasta perheestä, omista rajoista ja hyvinvoinnista tarkasti.

Rajattomiin, narsistisiin tms ihmisiin saa uppoamaan aikaa ja energiaa aivan loputtomasti, nyt siis hienovaraisesti alat ottamaan tämän ajan ja energian takaisin itsellesi.

Kun aloin tätä tehdä itse, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Äitini on monen narsistisesti käyttäytyvän vanhemman tavoin aivan mestari kaatamaan syyllisyyttä muiden niskaan. Tästä syyllisyydesta piti vain opetella pois.

En ole vastuussa äitini elämästä, en äitini tunteista, vaan hänkin on aikuinen ihminen, jonka on opeteltava omat ja muiden rajat ja otettava oma vastuu tunteistaan ja kaikesta muustakin elämässään.

Tiedän kyllä, ettei näin tapahdu, ja sekin on hyväksyttävä, mutta etäisyys auttaa. Ja se, että huolehtii todellakin sen oman tontin, muustahan ei oikein voi edes huolehtia.

Näin kirjoitettuna kaikki näyttää yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tämä on ollut melkoinen prosessi.

Olen myös joutunut suremaan sitä, että minulla ei koskaan ole ollut huolehtivaa, aidosti välittävää, lastaan tukevaa ja kannustavaa äitiä. Kaikki tässä maailmassa haluavat hyvän äidin ja sen puuttuminen jättää jälkensä.

Tämän hyväksyminen on kuitenkin helpottanut, kun suru on surtu, on myönnettävä, että tämä oli näin ja löydettävä keinot elää asian kanssa.

Voimia sinulle Ap ja kaikille kohtalotovereille.

Ap. Hyvin sanottu ja tuon kun olisi joku kertonut aikaisemmin. Kuppi meni jo nurin ja suutuin, vielä enemmän ongelmia. Olkoon hän narsisti, sosiopaatti tai mitä ikinä onkaan, sitä anteeksipyyntöä ei ikinä kukaan saa. Kuinka paljon menee voimia siihen että toisen ympärillä pitää olla varpaillaan koko ajan. Huutaminen, syyllistämin, vähättely ja sitten se mutta, siellä on se toinen vanhempi jota haluaisi jäädä suojelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Ja sanon jotain kamalaa: Olin helpottunut, kun oma vanhempani kuoli. Vasta sitten olin vapaa.

Samoin. Helpotus oli suuri kun äitini kuoli, mutta en sittenkään ollut vapaa. Liian isoja ja syviä haavoja oli lyöty. Vuosia meni niitten käsittelyssä, nyt olen armahtanut itseni ja irtautunut täysin kaikesta vihasta ja katkeruudesta. Ainoa mitä tunnen on syvä sääli ihmistä kohtaan jonka elämä ei taatusti ollut hyvää eikä mukavaa.

Ei yhtään ystävää. Sukulaisensa, omat sisaruksensakin kaikkosivat. Pelkkää vihaa ja katkeruutta koko ihminen. Vihasi kaikkia ja kaikkea, vihasi isäänikin ja talloi hänet herkän ja alistuvan ihmisen jalkoihinsa. Isä oli hyvä ja kiltti mutta liian heikko. Onneksi kuoli pois sen hirviön kynsistä.

Laitoin välit poikki totaalisesti äitiini isän kuoleman jälkeen enkä osallistunut edes hautajaisiin. Se ihminen oli minulle yhden tekevä. lapsenikin pelkäsivät häntä, nuorempi, tyttö, ei uskaltanut puhua hänen läsnäollessaan silloin kun vielä häntä joskus tapasimme. Lapsi vaistosi sen vihan ja oelkäsi.

Vanhempiaan ei saa valita, ikävä kyllä.

Oudointa on käytöksen muuttuminen, täysin oudoille ihmisille esiintyy hurmaavana henkilönä ja oma perhe pelkää. Jos asiaa yrittäisi kertoa perheen ulkopuoliselle?