Mies liian läheinen äitinsä kanssa?
Nyt kaipaan hieman neuvoa. Olen seurustellut puolisen vuotta 24-vuotiaan miehen kanssa. Pääasiassa suhteemme on sujunut hyvin. Nyt minua on kuitenkin alkanut ahdistaa miehen suhde äitiinsä. Mies on yksinhuoltajan ainut lapsi. Äiti on lisäksi maahanmuuttaja, joten miehellä ei ole täällä muuta perhettä tai sukua. Isä on hylännyt perheen miehen ollessa lapsi. Miehellä ei myöskään ole kovin laajaa ystävä-/kaveripiiriä, joten välillä tuntuu, että ennen minun tapaamistani äiti oli miehelle ainut läheinen ihminen.
Kuten ehkä arvata saattaa, mies asuu edelleen äitinsä kanssa. Aluksi luulin, että syynä oli käytännön järjestelyt, mutta nyt alkaa tuntua, ettei mies edes haluaisi muuttaa pois kotoa. Kun olen maininnut miehelle oman asunnon hankinnan, niin mies menee vaikeaksi. Omaan kämppääni on tulossa putkiremontti ensi vuonna, ja aloimme puhua siihen liittyvistä asumisjärjestelyistä. Mies vain lakonisesti totesi, että minähän varmaan muutan väliaikaisesti omille vanhemmilleni asumaan - ikään kuin oletuksena on se, ettemme asu tuossa vaiheessa yhdessä ja että mies asuu edelleen äitinsä kanssa.
Muutenkin on kaikenlaisia pikkujuttuja. Joskus, kun mies on luonani yötä, hän viestittelee ennen nukkumaanmenoa äitinsä kanssa. Joskus mies on maininnut äidin antavan hänelle jalkahierontaa, ja he käyvät yhdessä saunassa. Rivien välistä on voinut myös lukea, että mies avautuu parisuhteemme asioista melko paljon äidilleen.
Minua ahdistaa. Tuntuu, etten voi näin lyhyen seurustelun jälkeen alkaa vaatia, että mies alkaisi katkoa napanuoraa. Silti minua pelottaa mahdollinen yhteenmuutto tai yhteinen elämä, jos anoppi tulee automaattisesti paketissa mukana. En usko, että voisimme koskaan muuttaa eri paikkakunnalle kuin tämä äiti, ulkomaista nyt puhumattakaan. Ymmärrän kyllä senkin, että miehen pois muuttaessa äiti jäisi pitkälti yksin, ja mies tuntee tästä syyllisyyttä. Ja siksi mietinkin, että sovinko minä tähän kuvioon ollenkaan mukaan.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 11:51"]Valitettavasti kyseessä ei ole provo - kunpa olisikin. Uskokaa tai älkää, samapa tuo. Eivät tosiaan onneksi ihan jatkuvasti sauno, mutta pari kertaa on maininnut saunavuorosta äidin kanssa, kun olen ehdottanut tapaamista. Melkein jätin tuon saunajutun alkuperäisestä viestistä pois, kun itsekin tajusin, että aika uskomattomalta kuulostaa. Äiti on alun perin venäläinen. On asunut täällä tosiaan jo yli 25 vuotta ja on hyvin integroitunut Suomeen. Mies on syntynyt Suomessa ja elänyt täällä koko ikänsä. Eipä siitä sen enempää, tuonkin mainitsin vain sen vuoksi, että selviäisi syy sille, miksi äiti on miehen ainut lähisukulainen näillä main. ap [/quote] Älä jaksa. Ei ole hauska provo vaan tyhmä.
[/quote]
Hah, ehkä tämä jatkuva provojen huutelu vain kertoo minulle, kuinka absurdi tilanne on kyseessä. No, ehkä tämä vain todistaa minulle entisestään, ettei poikaystävän ja tämän äidin suhde ole ihan normeja vastaava. Mutta tarina on valitettavasti tosi, sen vannon.
ap