Lue keskustelun säännöt.
Ajattelen itsemurhaa
25.09.2015 |
Tunnen itseni niin hylätyksi ja turhaksi. Opiskelen yliopistossa ja ikääkin vasta 25v. Poikaystäväni on vaihdossa toisella puolen maailmaa. En jaksa tätä pimenevää syksyä, en taas sitä että masennun kuten joka helvetin vuosi. En varmaan edes saisi ajatella tällaisia. Miten tästä olosta pääsee eroon? :(
Kommentit (6)
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 19:59"]
Älä mieti. Te! Voisimme kustannussäästöillä rahoitta yhden noista mamuista...
[/quote]
Tarkoitit varmaan että "tee"? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi juttu mikä auttaa ainakin joskus on lähteä kävelemään/juoksemaan/uimaan tms. niin että hengästyy. Pimeänä syyspäivänä kun tulee kotiin voi sytyttää valoja ja kynttilöitä, kuunnella musiikkia hiljaa tai tosi kovaa, tanssiakin. Toisaalta ihmisten seura, ainakin sellaisten joiden kanssa höpöttää tai keskustella toimii myös. Yksinäisyys on ahdistavaa varsinkin jos se on pysyvä olotila. Sinulla on kuitenkin poikaystävä, jonka tulet varmaan näkemään tulevaisuudessa. Voisit myös käydä keskustelemassa lääkärin tms. kanssa.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 20:02"]
Yksi juttu mikä auttaa ainakin joskus on lähteä kävelemään/juoksemaan/uimaan tms. niin että hengästyy. Pimeänä syyspäivänä kun tulee kotiin voi sytyttää valoja ja kynttilöitä, kuunnella musiikkia hiljaa tai tosi kovaa, tanssiakin. Toisaalta ihmisten seura, ainakin sellaisten joiden kanssa höpöttää tai keskustella toimii myös. Yksinäisyys on ahdistavaa varsinkin jos se on pysyvä olotila. Sinulla on kuitenkin poikaystävä, jonka tulet varmaan näkemään tulevaisuudessa. Voisit myös käydä keskustelemassa lääkärin tms. kanssa.
[/quote]
Kiitos, toi juokseminen vois tosiaan toimia, ainakin hetkeksi ehkä loppuis itku. Psykiatrin kanssa oon ollut hoitokontaktissa jo yli 3v ajan, tosin harvoin. Nappeja naamaan muttei nekään auta. Ap.
Mitäs jos menisit lääkäriin?
Minä en pelkästään ajatellut vaan yritin itsemurhaa kahdesti lapseni ollessa vauva. Oli synnytyksen jälkeistä masennusta. Otin reippaasti lääkkeitä, mutta sain itseni vain tajuttomaksi. Mieskään ei hoksannut tilannetta, ajatteli vain että nukun niin syvästi, etten herää.
10 vuotta on siitä tultu eteenpäin. Nautin elämästä, nautin työstäni. Olen tyytyväinen, etten silloin aikoinaan onnistunut saamaan itseäni hengiltä.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 20:04"]
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 20:02"]
Yksi juttu mikä auttaa ainakin joskus on lähteä kävelemään/juoksemaan/uimaan tms. niin että hengästyy. Pimeänä syyspäivänä kun tulee kotiin voi sytyttää valoja ja kynttilöitä, kuunnella musiikkia hiljaa tai tosi kovaa, tanssiakin. Toisaalta ihmisten seura, ainakin sellaisten joiden kanssa höpöttää tai keskustella toimii myös. Yksinäisyys on ahdistavaa varsinkin jos se on pysyvä olotila. Sinulla on kuitenkin poikaystävä, jonka tulet varmaan näkemään tulevaisuudessa. Voisit myös käydä keskustelemassa lääkärin tms. kanssa.
[/quote]
Kiitos, toi juokseminen vois tosiaan toimia, ainakin hetkeksi ehkä loppuis itku. Psykiatrin kanssa oon ollut hoitokontaktissa jo yli 3v ajan, tosin harvoin. Nappeja naamaan muttei nekään auta. Ap.
[/quote]
Juokseminen tai kävely ovat siitä mainioita lajeja että niitä voi harjoittaa heti kun lähtee ovesta ulos. Pidemmillä lenkeillä mieli rauhottuu, voi ihailla samalla vaikka taivasta tai ympäröivää luontoa tai kaupungin kivitaloja. Ja voithan poiketa lääkärisi luona myös, keskustella ehkä lääkityksestä tms. Toivottavasti löydät elämääsi valoa.
Älä mieti. Te! Voisimme kustannussäästöillä rahoitta yhden noista mamuista...