Ideariihi: Kuinka saadaan poikani koulukiusaaminen loppumaan?
Poikani on aloittanut seiskaluokalla. Hän on kiltti, ahkera ja fiksu. Empaattinen, liikunnallinen, mukava esiteini. Sosiaalisesti hieman kömpelö. Kiusaaminen alkoi ns. servaamisella. Kiusaajat innostuivat, kun poika ei sosiaalista/verbaalista kömpelyyttään osannutkaan vastata samalla mitalla takaisin. Tästä siirryttiin suoraan vittuiluun ja haukkumiseen, joka on jatkuvaa. Tämän jälkeen alettiin pölliä henkilökohtaisia tavaroita, heitella niitä pihalle, puihin jne. Yksi käy päälle koko ajan "leikillään", nipistelee, tönii, tökkii koko ajan. Nyt tilanne on sellainen, että lapsella on koko yläkoulussa vain yksi kaveri. Tyyppi, joka pelkää nyt myös joutuvansa hampaisiin, koska hengaa "luuserinörtin" kanssa. Poika itse kieltäytyy ehdottomasti kertomasta asiasta luokanvalvojalle, koska ei tahdo leimautua kielikelloksi. Sanoo, että tuo pahentaisi kiusaamista entisestään. Lapsi ei enää tahtoisi mennä kouluun ja kärsii jo fyysisistä oireista. Olen naruni päässä, auttakaa minua miettimään tilannetta. Mitä teen?
Kommentit (80)
Tietysti siitä täytyy kertoa opettajalle. Ja toisaalta, on kyllä sokea opettaja jos ei mitään huomaa: en usko että tuon asteista kiusaamista voi harjoittaa kenenkään näkemättä. Onko päälle käynneistä selkeitä todisteita, kuten mustelmia? Ottakaa kuvat niistä, käykää hakemassa lääkärin todistus ja sitten poliisin puheille. Yksin ette taida voida tehdä mitään.
Ainoa keino on ottaa luokanalvojaan ja rehtoriin yhteyttä. Tuo on loputtava alkuunsa. Poikasi voi olla sen narun jatkona ysillä, jos ette toimi.
Hyviä vinkkejä. Semmoinenkin näkökulma tuli mieleen, että pojan itsetuntoon voisi näiden tapahtumien keskellä erityisesti panostaa. Kiusaaminen voi vaikuttaa teinin näkemykseen omasta itsestä, joten pitäisi muistuttaa, että hän on kiusaamisesta huolimatta hyvä ja vain kiusaajat tekevät väärin.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:36"]Tietysti siitä täytyy kertoa opettajalle. Ja toisaalta, on kyllä sokea opettaja jos ei mitään huomaa: en usko että tuon asteista kiusaamista voi harjoittaa kenenkään näkemättä. Onko päälle käynneistä selkeitä todisteita, kuten mustelmia? Ottakaa kuvat niistä, käykää hakemassa lääkärin todistus ja sitten poliisin puheille. Yksin ette taida voida tehdä mitään.
[/quote]Päälle käyminen ei ole niin väkivaltaista, että jälkiä jäisi. Pikemminkin sellaista, että tartutaan pihtiotteella niskaan, tokitään kylkiluuhin kyynärpäällä, nipistellään käsivarresta. Tarkoituksena jatkuvilla pienillä fyysisen koskemattomuuden loukkauksilla henkisesti alistaa ja saada toinen "rageemaan"... Mikä tietysti olisi hauskuuden huippu. Ap
Hakkaa kaikki pojan kiusaajat. Helppoa.
- Lilith
Suosittelen kovaa ja ahkeraa harjoituskuuria: kivirekien nostamista kylmässä siperian ilmastossa, kanan jahtaamista paljain käsin, rannalla juoksemista kaverin kanssa ja hyppynarua. Eye of the tiger, eye of the tiger!
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:33"]Otat yhteyttä rehtoriin ja kerrot tilanteen. Kerrot myös sen, että suoraa tilanteeseen puuttuminen pelottaa, koska silloin poikasi leimautuu.
Fiksu rehtori ei silloin nosta suoraa esille poikasi tilannetta vaan siellä tehdään joku nollatoleranssiohjelma, jonka avulla opettajat aikuisina puuttuvat asiaan suoraa eli nähdessään repun lentävän puuttuvat siihen välittämättä jokainen selityksestä, että tämä oli leikkiä (myös poikasi takuuvarmasti yrittää meinnä leikin taakse). Silloin opettajan tehtävänä on sanoa, että tätä leikkiä ei sallita, repunheittelijöille jälki-istuntoa, rehtorin puhuttelu ja ilmoitus, että seuraavasta kerrasta tulee aito rangaiatus.
[/quote]Kiitos vinkistä. Onko tällainen oikeasti toiminut? Vanhemman lapsen kiusaamiseen jouduin joskus puuttumaan kertomalla opettajalle, mutta opettaja otti vain kiusatun ja kiusaajan "puhutteluun" eikä mikään muuttunut. Tuossa tilanteessa tosin kiusaaminen oli paljon lievempää ja hiipui lopulta itsestään. Ap
Joo, puhumatta tuo ei muutu mihinkään, valitettavasti. Eli ekaksi juttelette open kanssa, sitten rehtorin kanssa ja sitten se kiusaaja ja vanhemmat paikalle. Toivottavasti selviää puhumalla eikä tarvitse aloittaa poliisilla ja lasulla uhkailua. Tsemppiä!
Rikosilmoitus. Jostain kumman syystä rehtoreille annetaan vapaus hyssytellä piiloon jopa fyysinen väkivalta. Omaisuutta varastellaan tai piilotellaan=näpistys, päällekäyminen/nipistely= lievä pahoinpitely. Käyttäkää viranomaisia, älkää antako koulujen piilottaa ongelmia.
Tuttu oli aikanaan pienikokoisena poikana vastaavassa tilanteessa. Töniminen loppui siihen paikkaan, kun tämä poika oli ottanut ison parsinneulan käsityöluokasta mukaansa ja pitänyt vaivihkaan sitä tiellä, kun häntä yritettiin töniä. Tönijä oli saanut neulasta itseensä, mutta ei tietenkään voinut valittaa kenellekään, sillä itse oli aloittanut kiusaamisen.
Tietenkään ei ole mikään suositeltava keino. Itse olisin varmaan yhteydessä rehtoriin.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:44"]Joo, puhumatta tuo ei muutu mihinkään, valitettavasti. Eli ekaksi juttelette open kanssa, sitten rehtorin kanssa ja sitten se kiusaaja ja vanhemmat paikalle. Toivottavasti selviää puhumalla eikä tarvitse aloittaa poliisilla ja lasulla uhkailua. Tsemppiä!
[/quote]Ongelma on nyt se, että kiusaajia ei ole vain yksi tai kaksi. Vaan valtaosa luokan pojista osallistuu tähän. Ap
Kiitos. Otan yhteyttä luokanvalvojaan ja rehtoriin. Pitäisikö uhata heitä mahdollisella rikosjutulla?
Niin ja mielelläni kuulisin lisää tosielämän kokemuksista! Ap
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:40"][quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:36"]Tietysti siitä täytyy kertoa opettajalle. Ja toisaalta, on kyllä sokea opettaja jos ei mitään huomaa: en usko että tuon asteista kiusaamista voi harjoittaa kenenkään näkemättä. Onko päälle käynneistä selkeitä todisteita, kuten mustelmia? Ottakaa kuvat niistä, käykää hakemassa lääkärin todistus ja sitten poliisin puheille. Yksin ette taida voida tehdä mitään.
[/quote]Päälle käyminen ei ole niin väkivaltaista, että jälkiä jäisi. Pikemminkin sellaista, että tartutaan pihtiotteella niskaan, tokitään kylkiluuhin kyynärpäällä, nipistellään käsivarresta. Tarkoituksena jatkuvilla pienillä fyysisen koskemattomuuden loukkauksilla henkisesti alistaa ja saada toinen "rageemaan"... Mikä tietysti olisi hauskuuden huippu. Ap
[/quote]
Välinpitämättömyyshän on se mikä tappaa kiusaamisen. Olipa kyseessä yläasteen opettaja tai joku oppilastoveri - jos reagoit niin kiusaamista varmasti tulee. Mielestäni poikasi ei kuulosta mitenkään ainutlaatuisesti massasta erottuvalle, mutta outoa että hänellä on VAIN 1 kaveri. Meillä oli yläasteella 300 oppilasta ja voin sanoa että kellään ei ollut vain yhtä kaveria, olipa miten outolintu tahansa. Kiusaajathan vihaavat erilaisuutta ja tarttuvat siihen. Toiset kiusaavat heitä jotka ovat "parempia" kuin kiusaajat koska heidän on pakko saada nämä pois jalustalta ja toiset kiusaavat niitä heikompia ylentääkseen itseään. Myöskin kuvaamasi asiat kuulostavat juurikin sellaiselle "kiusaamiselle" ettei siihen puututa koska se ei kaikkia häiritse vaan kuuluu ihan normaaliin elämään, useimmat ei tuollaisesta käytöksestä välitä ja pidä sitä kiusaamisena vaan poikien välisenä kiusoitteluna. -reagointi määrittää sen, jatketaanko häiriköintiä vai ei. Olin ennen yläasteella töissä ja voi sitä nujuamisen ja homottelun määrää, jos siitä olisi joku vetänyt aina herneet nenään niin ei siinä olisi muuta ehditty tekemään kuin kiusaamiskeskusteluja pitämään. Ymmärrän toki että pojallesi tämä ei ole mukava tilanne jos hän ahdistuu näistä tilanteista, mutta voisit kertoa että tämä on ihan yleistä tyhmyyttä eikä kohdistu mitenkään juuri sinun poikaasi. Itsetunnon buustausta pojalle nyt ihan urakalla! Sitten kun kiusaaminen menee niihin svääreihin että talvella syötetään koirankusilunta, tavarat varastetaan eikä anneta takaisin, kun yleisesti huudellaan ja haukutaan ilkeästi ja mustamaalataan pitkin koulua niin voidaan jo puhua kiusaamisesta mihin opettajatkin älyävät automaattisesti puuttua. Jos haluat että tilanteeseen puututaan niin olet yhteydessä kouluun.
Hei!
Kiusaaminen on vaikea asia, mutta siihen täytyy puuttua, jämäkästi ja pian. Jos tilanteen antaa jatkua, se vain pahenee.
Ota yhteys kouluun, mutta älä poikasi selän takana. On ymmärrettävää, että asian esilletuominen pelottaa poikaasi, kyllä se voi myös aluksi pahentaa tilannetta. MUTTA on koulun vastuulla ottaa tilanne käsittelyyn jämäkästi. Jos pelkkä puhuttelu ei auta, niin sitten muita seuraamuksia kiusaajille.
Koululla on myös mahdollisuus hajottaa kiusaajaporukka, eli tehdä muutoksia luokkaryhmiin.
Jos koulun keinot eivät riitä, niin sitten lastensuojelu ja poliisi. Tuota ei tarvitse poikasi sietää! Vaikka fyysisestä väkivallasta ei jää jälkiä, ne ovat silti pahoinpitelyitä. Ja jos mitään poikasi omaisuutta on rikottu tai hävitetty, kiusaajat ovat velvollisia ne korvaamaan. Toki ymmärrän, ettei se ole se suurin murhe, mutta periaate, joka voi tuntua kiusaajien kotona asti.
On myös tärkeää, että jokaikisen kiusaamiseen osallistuvan oppilaan huoltajat saavat tiedon tilanteesta, ja heidän asenteistaan riippuen lapsen käytös voidaan saada raiteilleen.
Voisiko kömpelö poika opöia jotain itsepuolustuslajia?
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 08:42"]
Suosittelen kovaa ja ahkeraa harjoituskuuria: kivirekien nostamista kylmässä siperian ilmastossa, kanan jahtaamista paljain käsin, rannalla juoksemista kaverin kanssa ja hyppynarua. Eye of the tiger, eye of the tiger!
[/quote]
Edellinen kirjoittaja on varmasti laittanut huumoria mukaan mutta kyllä aiheessa on jotain tottakin. Uhrin olemus, käytös ja ulkonäkö tekevät omalta osaltaan ihmisen uhriksi! Kiusaajat eivät etsi vahvaa vaan heikkoa, sellaista jolla ei ole mitään mahdollisuutta puolustaa itseään. Sellaista on turvallista kiusata kun itselle ei voi käydä huonosti.
Hyvä fysiikka kulkee käsikädessä hyvän itsetunnon kanssa. Se ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia mutta rinnalla se kulkee kuitenkin. Lain mukaan koulun on pakko puuttua kiusaamiseen. Edellytä että koulu ja sen henkilökunta noudattavat lakia. Mene asiassa niin pitkälle kuin ikinä tarvitsee. Viimeistään kun opettajat alkavat pelätä oman työpaikkansa puolesta tulee asiaan muutos. Sinä olet varma voittaja tässä kisassa. Laki on sinun puolellasi, opettajat syyllistyvät velvollisuutensa laiminlyöntiin, piittaamattomuuteen ja rikkovat lakia.
Mies 77
Ei kannata alkaa uhkailulinjalle. Yritä olla yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa. Mutta JOS he eivät ota tilannetta vakavasti ja käytä puuttumiskeinoja tai jos heidän keinonsa kiusaamisen lopettamiseksi eivät riitä, niin voit asiallisesti kertoa, että seuraavana haet apua poliisilta.
Vaikka alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, poliisi voi silti puuttua kiusaamiseen. Ja sitähän tuo on, jatkuva samaan oppilaaseen kohdistuva väkivalta.
Rautaputkella hakkaat ne pojat. Kiusaaminen loppuu taatusti. En näe tällaisessa menettelyssä mitään väärää.
Otat yhteyttä rehtoriin ja kerrot tilanteen. Kerrot myös sen, että suoraa tilanteeseen puuttuminen pelottaa, koska silloin poikasi leimautuu.
Fiksu rehtori ei silloin nosta suoraa esille poikasi tilannetta vaan siellä tehdään joku nollatoleranssiohjelma, jonka avulla opettajat aikuisina puuttuvat asiaan suoraa eli nähdessään repun lentävän puuttuvat siihen välittämättä jokainen selityksestä, että tämä oli leikkiä (myös poikasi takuuvarmasti yrittää meinnä leikin taakse). Silloin opettajan tehtävänä on sanoa, että tätä leikkiä ei sallita, repunheittelijöille jälki-istuntoa, rehtorin puhuttelu ja ilmoitus, että seuraavasta kerrasta tulee aito rangaiatus.