Itkettää, että lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi
Syksyllä pitäisi valmistua. En sovi alalle yhtään, koska en jaksa olla vihaisten vanhusten kynsittävänä, syljettävänä, lyötävänä ja potkittavana. Ns. tavallisten kilttien mummojen hoitaminen on ihan ok, mutta en tietenkään voi kieltäytyä niiden hullujen hakkaajien hoitamisesta (vaikka mieli tekisi sanoa heille että en hoida ennen kuin olette ihmisiksi).
Ajattelin käydä tämän nyt loppuun kun kerran aloitinkin, mutta opiskella sen jälkeen jotain missä ei tarvitse sietää väkivaltaa tai muuta p*skaa kohtelua. Joku tietokoneen ääressä tehtävä siisti sisätyö olisi hyvä, etenkin jos voisi työskennellä etänä.
Älkää hakeko tälle alalle älkääkä antako lastennekaan hakea! Koko hoitoala on pelkkä uppoava laiva josta jokaisen pitäisi pyrkiä pois ja kenenkään ulkopuolisen ei todellakaan pitäisi pyrkiä sisään.
Kommentit (99)
Valitettavasti väkivalta ja haastavat ihmiset on sote-alalla läsnä joka puolella, enemmän tai vähemmän, karkuun niitä ei pääse. Tuttuni oli hammashoitaja ja sielläkin oli joku hullu alkanut riehumaan niin että oli pitänyt paeta ja soittaa poliisit. Lastenhoidossa ongelmana on häiriintyneet tenavat ja vielä hullummat vanhemmat. Vanhuspuolella on dementikkoja ja jopa alle 70-vuotiaita, joilla on voimia mutta ei enää aivoja. Mielenterveyspuolella ymmärrettävästi väkivaltaa piisaa, samoin kehitysvammapuolella. Jopa sihteerit saavat siinä luukulla paskaa niskaan ja raivoamista, koska ihmiset purkavat turhautumisensa heihin.
Joten vaihda alaa, jos väkivalta ja uhkaava käytös on ongelma.
Minä hain juuri lähihoitajaksi mutta ei ole tietoa milloin tutkinto alkaisi koska olen tällä hetkellä ainut hakija. Päätös tuli että sovellun alalle ja opiskelupaikka myönnettiin mutta alkamispäivä on auki.
Että ei ole kyllä oikeasti tunkua alalle.
Itse olen miettinyt jo pitkään alalle tulia mutta oma yritys esti opiskelun. Nyt yritys loppuu niin voin lähteä opiskelemaan.
Nythän koulutetaan hoiva-avustajia paljon, voi olla että tulevaisuudessa opiskelijoiden painostus vanhuspuolelle loppuu kun avustajia on tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti väkivalta ja haastavat ihmiset on sote-alalla läsnä joka puolella, enemmän tai vähemmän, karkuun niitä ei pääse. Tuttuni oli hammashoitaja ja sielläkin oli joku hullu alkanut riehumaan niin että oli pitänyt paeta ja soittaa poliisit. Lastenhoidossa ongelmana on häiriintyneet tenavat ja vielä hullummat vanhemmat. Vanhuspuolella on dementikkoja ja jopa alle 70-vuotiaita, joilla on voimia mutta ei enää aivoja. Mielenterveyspuolella ymmärrettävästi väkivaltaa piisaa, samoin kehitysvammapuolella. Jopa sihteerit saavat siinä luukulla paskaa niskaan ja raivoamista, koska ihmiset purkavat turhautumisensa heihin.
Joten vaihda alaa, jos väkivalta ja uhkaava käytös on ongelma.
Sama ongelma on siis joka ammatissa, jossa joutuu ihmisten kanssa tekemisiin kuten virastot, kaupat, julkinen liikenne, kaikki asiakaspalvelutehtävät jne. Myös työkaveri tai esimies saattaa olla hullu, vaikka löytäisi muuten turvallisen työpaikan.
Ilmoitettu asiattomana, täysin vastuuton aloitus.

Ennen vanhaan nämä arat hakeutuivat kirjastoon duuniin, mutta nykyään sielläkin mellastaa nuorisorikolliset ja narkkarit.
Voisit käydä koulun loppuun ja ehkä joskus tulevaisuudessa mielesi muuttuu ja löytyy lähihoitajana sellainen työpaikka, jossa ei väkivaltaa. Voit silti hakea uudelleen koulutukseen. Tuntuu, että nykyään on vaan hyvä jos on useita ammatteja. Itse ollut ollut 37 vammaispuolella ja muutamissa vaan väkivaltaa, mutta se ei minua kovin ole häirinnyt. Ymmärrän toki, että kaikki ei sitä kestä.
Voit hakea toiseen kouluun suorittamaan sen suunhoidon osaamisalan.. Sen voi suorittaa, vaikka olisit valmistunut toiselle osaamisalalle tai sitten hakea jo nyt sinne.
Tosiaan sinne tk:n toimistotyöhön pääsee lähihoitaja, vaikka ei sitä asiakaspalvelun osaamisalaa ole suoritettuna.
Itse en ole missään työssä saanut näin paljon kiitosta kuin työssäni kotihoidossa. Lähes jokainen asiakas kiittää käynnistä sydämensä pohjasta.
Kaupassa olin 20vuotta töissä. Ei se kiitos siellä ollut sama. Ei tullut sydämestä.
Nyt vaan sitten opiskelemaan ihan muuta alaa, josta tykkäät. Voit tehdä lähihoitajan keikkaa opintojesi aikana ja muutenkin. Kaksi ammattia on viisasta olla muutenkin.
Kannattaisi valita seuraava ala, joka olisi paremmin palkattu ettei sitten myöhemmin tarvitse surkutella niin huonoa palkkaa.
Labran näytteenotossa voi tosiaan olla aika mukava työskennellä. Varsinkin jossain yksityisessä, pienessä laboratoriossa, jossa asiakkaat on pääosin työikäisiä, selväjärkisiä ihmisiä. Isoissa sairaaloissa saa sitten työskennellä myös esim. päivystyksen näytteenotossa, jossa on taas se väkivallan uhka.
Olen hoitanut pitkään vanhuksia. Jotkut hoidettavat ovat olleet niin agressiivisesti käyttäytyviä että olen juossut pakoon kun tuolit ovat lennelleet ja nyrkit heiluneet, vaikka olen kokenut hoitaja. Tilanteet ovat tulleet yllätyksenä. Asiakkaiden sairaudet ja toimintakyky vaihtelevat. Agressiivisuuteen on kuitenkin varauduttava.

Juossut karkuun? Ei meillä vaan noin saa tehdä. On pidettävä se riehuva aisoissa ja tehtävä hoitotoimenpide siitä huolimatta. Jos siitä lähtee pois, saa haukut niskaansa.
Aina voit pyrkiä esim. johtopuolelle mutta vaatii vähän enemmän opintoja :)
Jos suorittaa opinnot loppuun, eikä heti saakaan uutta opiskelupaikkaa ja on työttömänä työnhakijana, vaarana on se, että alan paikkoja on vapaana ja kaikki täällä tietävät mitä siitä seuraa ettei otakaan työtä vastaan.
Jos ei suorita opintoja loppuun, sitäkään ei katsota hyvällä, mutta voisi olla järkevämpää. Ehdit todellakin lukea täysin uuden alan, kun tämä kerran tuottaa tuskaa jo nyt. Puolisoni keskeytti aikanaan lähihoitajaopinnot, koska vanhainkodilla hänelle todettiin ettei tällainen liukuhihnatyö näytä sopivan sulle. Hyvä että keskeytti silloin, vaikka ei se minua siinä vierellä naurattanut. Kun alle 25-vuotias ei sitten saa rahaa mistään. Vähän vitutti itse käydä työssä ja silti joutua hakemaan toimeentulotukea, kun toinen oli keskeyttänyt opinnot eikä saanut rahaa mistään.
Toivottavasti löydät pian uuden opiskelupaikan ja tiedät mikä kiinnostaa enemmän. Tsemppiä.
no vaihda suuntautumista hammashoitajaksi, tai lastenhoitajaksi, yms.
Lähihoitajan tärkein työkalu on vuorovaikutustaidot. Se lähtee olemuksesta, asenteista, tiedoista, ehkä elämänkokemuksestakin ja tietty persoonasta. On olemassa ihmisiä jotka pelkällä läsnäolollaan saavat ihmiset ja eläimet rauhoittumaan ja sellainen on varsin hyödyllinen ominaisuus lähihoitajalla. Sellaista on myös mahdotonta opettaa toiselle.
Minua sapettaa aina, kun sanotaan että lähihoitajan työtä pystyy tekemään kuka tahansa. Vaan kyllä se ammattitaitoa ja tiettyjä ominaisuuksia vaatii, että voit suorittaa hoitotoimenpiteen ihmiselle joka ei sitä millään haluaisi tehtävän, ja vieläpä hyvässä hengessä niin että se onnistuu seuraavallakin kerralla...mieluiten niin että pelko/inho toimenpidettä kohtaan ei olisi pahentunut edelliskerrasta.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai ne vanhukset niin kovaa pysty lyömään? Käy itsepuolustuskurssi ja laita niille takas.
Ei lähihoitaja voi lyödä takaisin, siitä seuraisi potkut ja pahoinpitelysyyte. Ja hauraat vanhukset saattavat oikeasti loukkaantua tosi pahasti jos joku lyö.
Sallitut keinot ovat paikalta poistuminen ja avun huutaminen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites hammashoitajaksi erikoistuminen?
Veikkaisin että, hammashoidon asiakkaat on ap:n mielestä niin väkivaltaisia ja arvaamattomia, ettei voi edes harkita alaa :D
Koulussani ei ole mahdollisuutta erikoistua suunhoitoon, muuten harkitsisin sitä kyllä.
-ap
Suuhoitoon voi kyllä erikoistua ihan itsekin opiskelemalla. Jos olet nuori ja viehättävä niin asiakkaitakin pitäisi riittää.
M40
Teet niitä henkilökohtaisen avustajan töitä jonkin aikaa, jolloin sinulla on samalla riittävästi aikaa harkita mille alalle todella haluat. Hankit muutaman vakkariavustettavan joiden kanssa tulet toimeen.
Henkilökohtaisia avustajia haetaan koko ajan töihin. Kun haet töitä niin ilmoitat suoraan, että haluaisit vain pari kolme vakkariasiakasta, etkä tehdä vuoroja satunnaisille asiakkaille. Tähän suostutaan, koska (hyviä) työntekijöitä tarvitaan koko ajan lisää.
Jos asiakkaiden kanssa tulee ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, niin silloinkin on ok sanoa, että kemiat ei toimi, etkä pysty jatkamaan tämän asiakkaan kanssa. Tietysti joustoa työntekijältäkin vaaditaan, eikä ihan pienestä vaihdeta asiakasta. Mutta henkilökohtaisen avustajan ei tarvitse sietää mitä tahansa, ja potentiaalisia asiakkaita on koko ajan jonossa.
t. Osa-aikainen henkilökohtainen avustaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajana voi työskennellä muuallakin kuin vanhustenhoidossa. Kai siitä, olevinaan alan opiskelijana, olit tietoinen?
Joo, esim. vammaistyössä ja mtp-puolella. Mutta väkivallan kohteeksihan niissäkin joutuu, ehkä jopa enemmän kuin vanhustyössä.
Jos erikoistuisi jalkojenhoitoon tai lapsiin niin työ olisi varmasti turvallisempaa, mutta kumpikaan ei minua kiinnosta. Pitää siis mennä kokonaan toiselle alalle, onneksi olen vielä parikymppinen niin ehdin opiskella uuden tutkinnon.
-apOletko tehnyt yhtään harjoittelua kotihoidossa. Siellä ne ”kiltit” vanhukset on, omissa kodeissaan. Laitoshoidossa olevia en minäkään jaksa hoitaa.
Ei kotihoidossa ole pelkästään kilttejä vanhuksia. Sielläkin löytyy väkivaltaisia muistisairaita vanhuksia ja psyykepotilaita.
Lisäksi löytyy mieltään sairaita omaisia. Saa kyllä kotihoidossa vastaanottaa sekä sanallista että fyysistä väkivaltaakin. Ongelmatilanteessa hoitaja on yksin asiakkaan asunnossa. Jos on tiedossa että on jatkuvasti agressiivinen asiakas, silloin se on kahden hoidettava ( jos riittää henkilökuntaa).
Nykyään halutaan hoitaa kaikki kotona, vaikka se ei toimi.
Suuri osa asiakkaista ja omaisista ovat kuiteinkin mukavia mutta jatkuva kiire ja stressi pilaa senkin asian.
T. Kotihoidossa yli 20v työskennellyt nainen 51v.
Ei kuulosta hyvältä jos ala jo itkettää.... Huono merkki.
On sitä muitakin aloja olemassa, tsemppiä oman alan etsintään!