Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi

Miksi olet hankkinut kolme? Yhden kanssa olisi varmasti helpompaa.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:01"]Miksi olet hankkinut kolme? Yhden kanssa olisi varmasti helpompaa.
[/quote]

Siis voi VITTU! Ihan sama kuinka monta lasta on niin aina se on liikaa tai liian vähän. Pitäiskö olla 1,5 lasta että saa valittaa?! Tai 1,75 lasta? Vittu! Mulla on vaan yksi lapsi ja en saa valittaa kun "no ootko miettiny et se on vaan yksinäinen kun ei oo sisaruksia" , tai , "no se on sitä ainoan lapsen arkea"... JUST JOO!! Suurin osa äideistä on joskus kypsiä lapsiinsa, ihan sama kuinka monta niitä on!

Mä tajusin onneksi jo ekan lapsen jälkeen, että enempää meille ei tule.

Minäkin mietin että vihaanko lapsiani kun välillä olen heille niin kireä ja ärsyyntynyt, ja siirränkö vihaani heihin, jolloin hekin taas aikanaan ovat kireitä ja kiukkuisia omille lapsilleen... :((  En olisi halunnut tuntea tätä vihaa, koska tunsin itse sitä äitiäni kohtaan lapsena, mutta tässä sitä nyt ollaan... :'(

Niin on tuttua tuo kertomasi. Selvitään ilta kerrallaan. :)

Tuo esikoinen oli vauvana todella hyväntuulinen. Oppi kyllä aikaisin osoittamaan mieltä, muistan miten se jo joskus 10kk ikäisenä "ui selkää" olohuoneen lattialla ja huusi kun ei saanut heitellä kirjoja kirjahyllystä. Silloinhan se oli vain lähinnä huvittavaa ja hellyyttävää =D
JA kun hän oli muuten niin hymyilevä ja aurinkoinen... (on kyllä edelleen, todella suloinen ja iloinen mutta ah niin voimakastahtoinen ja uhmakas).
Toinen sitten syntyi kun esikoinen oli 1v9kk. Tämä toinen ei sitten ollut yhtä helppo... Itki ja huusi ja itki ja huusi, nukkui onneksi yöt hyvin. Noin 1-vuotiaana muuttui paremmantuuliseksi, nykyään (2,5v.) on hvin iloinen lapsi joka halailee mielellään, keksii omia laulujaan, tanssii ja hömpöttää ja hurmaa muita, mutta osaa kyllä suuttua ja on myös hyyyyyvin itspäinen ja voimakastahtoinen.

Kyllä näissä kahdessa olikin jo ihan tarpeeksi, minulla oli jo aika varattu laparoskopiaan endo-epäilyn takia ja siinä samalla olis tehty sterilisaatio, mutta jotenkin onnistuttiin sitten sähläämän kortsun kanssa, en tiedämiten. Abortti kävi mielessä, en kuitenkaan pystynyt siihen.
Tuo nuorin on nyt tosiaan 3kk, ja onneksi ainakin tähän asti ollut hyvin tyytyväinen ja iloinen, eikä turhia itkenyt.
Teoriassa tiedän kyllä mitä kaikkea liikkuu noiden kahden isomman korvien välissä, mustasukkaisuus ja uhmt jne, mutta se käytäntö...
Olen kuitenkin lähihoitaja, suuntautuminen lapset ja nuoret, päiväkodissa olin töissä viiden vuoden ajan.
En olisi ikinä uskonut että omat lapset voivat olla hetkittäin kamalammat kuin kokonainen pk-ryhmä =D

Oletko määrätietoinen lasten kanssa? Annatko periksi? Tiukka kuri helpottaa. Terveisin neljän äiti.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:16"]

Minäkin mietin että vihaanko lapsiani kun välillä olen heille niin kireä ja ärsyyntynyt, ja siirränkö vihaani heihin, jolloin hekin taas aikanaan ovat kireitä ja kiukkuisia omille lapsilleen... :((  En olisi halunnut tuntea tätä vihaa, koska tunsin itse sitä äitiäni kohtaan lapsena, mutta tässä sitä nyt ollaan... :'(

[/quote] Joo, välillä tuntuu melkein että täyttyy vihasta.... silloin hengitän syvään, sanon lapsille että "äiti rakastaa teitä mutta äiti on nyt hyvin, hyvin vihainen". Myönnän että välillä huudan. Vaikka tiedän että se on turhaa. "Myrskyn" jälkeen kuitenkin aina halataan ja koitetaan puhua asiasta mikä nyt meni pieleen ja miten onnistuisi ensi kerralla paremmin... Joskus toimii, joskus ei.
Rakkaitahan nuo oat, mutta ne synkimmt hetket... silloin metsä kutsuu.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:31"]

Oletko määrätietoinen lasten kanssa? Annatko periksi? Tiukka kuri helpottaa. Terveisin neljän äiti.

[/quote] Kuten aloituksessa sanoin, ei on ei. Olen vain hyvin, hyvin onnellinen siitä että pahimmat uhmat on hoidettu kotona, kerran vain olen kaupasta lähtenyt autoon esikoisen kanssa odottamaan miestä joka jäi ostoksille toisen kanssa.
Tänään taisi olla toinen kerta kun järjestettiin tuijoteltavaa toisille....
Olimme puistossa ja esikoinen päätti ettei halua pitää kenkiä jalassa, johon minä (ilkeä äiti) ilmoiin että kengät pysyy jalassa, nyt ei ole enää kesää ja lämmintä. Hän riisui kengän, minä laitoin sen takaisin ja ilmoitin että jos ei pidä kenägt jalassa lähdetään kotiin. (En uhkaile turhia, luulisi että on jo oppinut että jos sanon jtain niin se pätee mutta ei.....) Hän riisui taas kengät, nauraen, joten minä kannoin hänet autolle (oltiin lähdetty isompaan puistoon mikä on suht kaukana, normaalisti pysytään kävellen lähipuistoissa). Oli kyllä niin vihainen ja itkuinen kun joutui jälleen kerran huomaamaan että kannattaisi totella.

(Ja nyt valmistaudu kuulemaan miten toimin väärin.....)

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:16"]

Minäkin mietin että vihaanko lapsiani kun välillä olen heille niin kireä ja ärsyyntynyt, ja siirränkö vihaani heihin, jolloin hekin taas aikanaan ovat kireitä ja kiukkuisia omille lapsilleen... :((  En olisi halunnut tuntea tätä vihaa, koska tunsin itse sitä äitiäni kohtaan lapsena, mutta tässä sitä nyt ollaan... :'(

[/quote] Joo, välillä tuntuu melkein että täyttyy vihasta.... silloin hengitän syvään, sanon lapsille että "äiti rakastaa teitä mutta äiti on nyt hyvin, hyvin vihainen". Myönnän että välillä huudan. Vaikka tiedän että se on turhaa. "Myrskyn" jälkeen kuitenkin aina halataan ja koitetaan puhua asiasta mikä nyt meni pieleen ja miten onnistuisi ensi kerralla paremmin... Joskus toimii, joskus ei.
Rakkaitahan nuo oat, mutta ne synkimmt hetket... silloin metsä kutsuu.

[/quote]

Mä vaan oon usein vihainen niin, että pelkään nujertavani lapset, jos sanon, että olen hyvin vihainen. Esim. tyttö kysyy 500:ttä sadatta kertaa mitä huomenna tehdään, (kun ei olla tekemässä "mitään") niin miten mä siihen sanon, että olen hyvin vihainen? Tuntuu sille, että pitäisihän tuohon nyt jotenkin osata suhtautua (eikä edes hermostua). Mutta kun EI OSAA.

10

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:52"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:16"]

Minäkin mietin että vihaanko lapsiani kun välillä olen heille niin kireä ja ärsyyntynyt, ja siirränkö vihaani heihin, jolloin hekin taas aikanaan ovat kireitä ja kiukkuisia omille lapsilleen... :((  En olisi halunnut tuntea tätä vihaa, koska tunsin itse sitä äitiäni kohtaan lapsena, mutta tässä sitä nyt ollaan... :'(

[/quote] Joo, välillä tuntuu melkein että täyttyy vihasta.... silloin hengitän syvään, sanon lapsille että "äiti rakastaa teitä mutta äiti on nyt hyvin, hyvin vihainen". Myönnän että välillä huudan. Vaikka tiedän että se on turhaa. "Myrskyn" jälkeen kuitenkin aina halataan ja koitetaan puhua asiasta mikä nyt meni pieleen ja miten onnistuisi ensi kerralla paremmin... Joskus toimii, joskus ei.
Rakkaitahan nuo oat, mutta ne synkimmt hetket... silloin metsä kutsuu.

[/quote]

Mä vaan oon usein vihainen niin, että pelkään nujertavani lapset, jos sanon, että olen hyvin vihainen. Esim. tyttö kysyy 500:ttä sadatta kertaa mitä huomenna tehdään, (kun ei olla tekemässä "mitään") niin miten mä siihen sanon, että olen hyvin vihainen? Tuntuu sille, että pitäisihän tuohon nyt jotenkin osata suhtautua (eikä edes hermostua). Mutta kun EI OSAA.

10

[/quote] Minä joskus ilmoitan vain noille että nyt olen kuunnellut heitä koko päivän, nyt saavat olla hiljaa. Olen pari kertaa autossa menettänyt hermot niin että olen sanonut (kun eivät ole osanneet olla hiljaa hetkeäkään vaikka pyydän... miksi sitä ja miten tota ja milloin ja kuinka ja aaaargh!) että rakastan heitä hyvin paljon, mutta nyt tarvitsen tauon, ajanut bussipysäkille ja mennyt autosta ulos hetkeksi.
Kotonakin menen välillä ulos hetkeksi kun en vain jaksa.
En ole aloittanu tupakointia uudestaan, ksoka imetän, mutta kyllä maistuisi. Nyt pelaan ehkä yhden candy crush-tason ja menen sitten sisään... ja toivon että uskovat sitten taas puhetta.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:12"]

Mä tajusin onneksi jo ekan lapsen jälkeen, että enempää meille ei tule.

[/quote]Minä onneksi ymmärsin jo ennen ensimmäistäkään lasta, että tulen olemaan paljon onnellisempi ilman lapsia.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 23:01"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:52"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:16"]

Minäkin mietin että vihaanko lapsiani kun välillä olen heille niin kireä ja ärsyyntynyt, ja siirränkö vihaani heihin, jolloin hekin taas aikanaan ovat kireitä ja kiukkuisia omille lapsilleen... :((  En olisi halunnut tuntea tätä vihaa, koska tunsin itse sitä äitiäni kohtaan lapsena, mutta tässä sitä nyt ollaan... :'(

[/quote] Joo, välillä tuntuu melkein että täyttyy vihasta.... silloin hengitän syvään, sanon lapsille että "äiti rakastaa teitä mutta äiti on nyt hyvin, hyvin vihainen". Myönnän että välillä huudan. Vaikka tiedän että se on turhaa. "Myrskyn" jälkeen kuitenkin aina halataan ja koitetaan puhua asiasta mikä nyt meni pieleen ja miten onnistuisi ensi kerralla paremmin... Joskus toimii, joskus ei.
Rakkaitahan nuo oat, mutta ne synkimmt hetket... silloin metsä kutsuu.

[/quote]

Mä vaan oon usein vihainen niin, että pelkään nujertavani lapset, jos sanon, että olen hyvin vihainen. Esim. tyttö kysyy 500:ttä sadatta kertaa mitä huomenna tehdään, (kun ei olla tekemässä "mitään") niin miten mä siihen sanon, että olen hyvin vihainen? Tuntuu sille, että pitäisihän tuohon nyt jotenkin osata suhtautua (eikä edes hermostua). Mutta kun EI OSAA.

10

[/quote] Minä joskus ilmoitan vain noille että nyt olen kuunnellut heitä koko päivän, nyt saavat olla hiljaa. Olen pari kertaa autossa menettänyt hermot niin että olen sanonut (kun eivät ole osanneet olla hiljaa hetkeäkään vaikka pyydän... miksi sitä ja miten tota ja milloin ja kuinka ja aaaargh!) että rakastan heitä hyvin paljon, mutta nyt tarvitsen tauon, ajanut bussipysäkille ja mennyt autosta ulos hetkeksi.
Kotonakin menen välillä ulos hetkeksi kun en vain jaksa.
En ole aloittanu tupakointia uudestaan, ksoka imetän, mutta kyllä maistuisi. Nyt pelaan ehkä yhden candy crush-tason ja menen sitten sisään... ja toivon että uskovat sitten taas puhetta.

[/quote]

----------

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:24"]

Kumma juttu, että ne ihmiset sikiää, joiden ei selvästikään pitäisi. Ihmettelen valittamista lapsista ja heidän käytöksestä jne. Onhan se rankkaa joo, kun on "ihan vahingossa" lisäännytty. Miettikää heitä, joilla lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys..ja sen jälkeen noita valituksianne! *Karma is a bitch*

[/quote] Kumma juttu että heti kun on onnistuneesti päässyt sikiämään pitäisi vain olla onnellinen eikä saisi ikinä valittaa mistään tai olla väsynyt ja kiukkuinen.

[/quote]Kumma juttu, kun ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta raivota ja angstailla sen takia, että olen lapseton. Ei tuollaiset paskafiilikset kuulu hyvään elämään.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:48"][quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:24"]

Kumma juttu, että ne ihmiset sikiää, joiden ei selvästikään pitäisi. Ihmettelen valittamista lapsista ja heidän käytöksestä jne. Onhan se rankkaa joo, kun on "ihan vahingossa" lisäännytty. Miettikää heitä, joilla lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys..ja sen jälkeen noita valituksianne! *Karma is a bitch*

[/quote] Kumma juttu että heti kun on onnistuneesti päässyt sikiämään pitäisi vain olla onnellinen eikä saisi ikinä valittaa mistään tai olla väsynyt ja kiukkuinen.
[/quote]

Niinpä :D

Tuolla periaatteella ei saa kukaan, ikinä, koskaan, milloinkaan olla kiukkuinen, väsynyt, valittaa mistään tai mitään, koska aina kaikessa jollain menee huonommin kuin sinulla. Jokainen päivä on yhtä kiitollisuuden ja onnen ilotulitusta, koska jollain menee jossakin kuitenkin huonommin, ei ole ruokaa eikä kattoa pään päällä jne.

Haloo?

Hyvät ja huonot hetket kuuluu elämään. Äitikin on vain ihminen ja hyvin vajavainen.. Tekeminen on yksi avainsana, kiukuttelut on paljon vähemmällä kun lapsella on mieleistä puuhaa.. Meillä toiseksi nuorin tekee koko ajan tuhmuuksia ellei ole muuta tekemistä,. Kiukuttelu ja uhma kuuluu kasvuun vain alistettu lapsi ei uhmaa, Se on vain elämää.. Karju välillä kunnolla ulkona, hakkaa tyynyjä.. Siivoa raivoa pois.. Pidä sylissä, muista nukkua päiväunet.. Hermot on tiukalla jos itse on väsy. T. Viiden äiti

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 10:42"]

Hyvät ja huonot hetket kuuluu elämään. Äitikin on vain ihminen ja hyvin vajavainen.. Tekeminen on yksi avainsana, kiukuttelut on paljon vähemmällä kun lapsella on mieleistä puuhaa.. Meillä toiseksi nuorin tekee koko ajan tuhmuuksia ellei ole muuta tekemistä,. Kiukuttelu ja uhma kuuluu kasvuun vain alistettu lapsi ei uhmaa, Se on vain elämää.. Karju välillä kunnolla ulkona, hakkaa tyynyjä.. Siivoa raivoa pois.. Pidä sylissä, muista nukkua päiväunet.. Hermot on tiukalla jos itse on väsy. T. Viiden äiti

[/quote]Millä perusteella tuollainen kurjuus "kuuluu elämään"? Minusta hyvän, itselle sopivan elämäntavan tunnistaa juuri siitä, ettei se aiheuta jatkuvasti noin huonoja fiiliksiä.

Voi kuule, mä luulen, että nuo tuntemukset on ihan normaaleja suurimalle osalle vanhemmista! Meilläkin rakkaat lapset (tosin "vain" kaksi) ja samantyyppisiä tunteita minullakin käy välillä mielessä.

Kuulostat mielestäni hyvältä kasvattajalta eli älä nyt ainakaan itseäsi ala syyllistää enempää!

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 07:24"]

Kumma juttu, että ne ihmiset sikiää, joiden ei selvästikään pitäisi. Ihmettelen valittamista lapsista ja heidän käytöksestä jne. Onhan se rankkaa joo, kun on "ihan vahingossa" lisäännytty. Miettikää heitä, joilla lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys..ja sen jälkeen noita valituksianne! *Karma is a bitch*

[/quote] Kumma juttu että heti kun on onnistuneesti päässyt sikiämään pitäisi vain olla onnellinen eikä saisi ikinä valittaa mistään tai olla väsynyt ja kiukkuinen.

[/quote]Kumma juttu, kun ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta raivota ja angstailla sen takia, että olen lapseton. Ei tuollaiset paskafiilikset kuulu hyvään elämään.

[/quote]

Kyllä sulla olis, jos sun äitisi olisi kontrolloiva narsisti tai miehesi sanojaan syövä itsensä nolaava pelle tms. Ongelmia, joita ei aina onnistu ratkomaan on muillakin kuin vanhemmilla.

Tämä kirjoitus olisi voinut olla omasta kynästäni!! Tsempit sulle, I feel you, todellakin. Lapsien lukumääräkin täsmää.