Kalastaminen, miksi se maksaa ihmisille?Vesi maksaa?
Miten hyvin ihminen pärjäisi luonnonvaroilla ,jos valtio ei olisi ominut kaikkia vesistöjä. Mikä siinä on, kun ajattelee , että kun olemme kaikki ihmisiä ja mielestäni oikeutettuja kaikkeen luonnonantimiin ilman maksuja. Marjastaa saamme vielä, ilman maksuja ja sienestää.
Vedestä maksamme, no siinä kai makasaa vedenpuhistaminen. Olisiko kaikkiin taloyhtiöihin ja taloihin oma porakaivo parempi vaihtoehto? Kasvimaat taloyhtiöihinkin , jos niin haluaisivat. Olisi ruokaa tarjolla aina ja vettä ei tartteis puhdistella, kai, jos se porakaivosta tulisi.
Munat ostaisin tilallisilta suoraan ja lihan lihan syöjille, mutta nythän ollaan menemässä kasvisvoittoiseen ruokakulttuuriin päin, joka on todella hyvä asia.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalastaminen maksaa, koska kalanhoito maksaa. Kalanhoidolla pidetään kalastusvedet kunnossa ja turvataan kalastusmahdollisuudet esim. istuttamalla kaloja takaisin alueille, joissa kalakannat ovat vähentyneet.
Miksei marjastamiselle ole laitettu samanalaisia maksuja joilla turvattaisiin metsien hoito, että myös marjastaminen jatkuisi.
Metsänhoitomaksu on jo erikseen. Ei ihmiset sieltä puita ole kaatamassa vaan marjoja poimimassa ja niitä tulee sinne joka vuosi uusia. Metsissä kasvaa niin paljon marjoja ja sieniä että suurin osa niistä jää vuosittain keräämättä ja mädäntyvät sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kommentistasi paistaa ettet ole ikinä tuottanut hippuakaan omasta ruostasi. Joku taloyhtiön kasvimaa, porakaivo, kanala ja omien vesien kalat kuulostaa kyllä tosi romanttiselta, mutta tajuatko miten paljon työtä tuossa on? Ei noihin marssita kuin supermarkettiin vain poimimaan se kurkku, paprika, munakoiso, kukkakaali, munakenno ja 1,5 kg fileerattua lohta, pari kertaa viikossa ja vuoden ympäri.
Joku keskimääräinen talonyhtiö on vaikka 40 ihmistä, jotka kaikki syövät ja tarvitsevat käyttövettä siis joka jumalan päivä. Joku pieni talonyhtiön kasvimaa ei todellakaan sormia napsauttamalla pieraise mitään vuorellista paprikoita mitä tuollainen ihmisjoukko voi syödä, esim. 40 paprikaa viikossa. Tai esim. 40 kiloa perunaa viikossa (=1 kg per naama per viikko = YKSI peruna per päivä) eli kahta tonnia perunaa vuodessa. Kahta tonnia! Plus salaatti, kurkku, munakoiso, kukkakaali, pavut, mansikat, mitä nyt ihmiset haluaisivatkaan.
Jaa, jaa mitenkähän monimutkaisesti olet kasvimaatasi hoidellu. Olet todellakin änkyrä, asioiden väääääristelijä, provosijja. Luulet, muttet mitään Tiedä siitä mitä minä tiedän ja olen tehnyt!!!
Just tollaset sontaläjät pitäs laittaa sinne multaan kasvualustaksi!!
En nyt jaksa edes aloittaa kasvimaan hoidosta ja kastelusta, tai joidenkin pihakanojen hoidosta. Pointtina siis että oikeasti syötäväksi kasvatettavan ruoan voluumi ja työmäärä on ihan eri kuin joku ikkunalaudan basilikaruukku jonka voi aina ostaa uuden jos hups unohtui kastella. Ja isolle ihmisjoukolle (esim. talonyhtiö) ruokamuonituksen voluumit on ihan uskomattomia ennen kuin niitä on itse joskus joutunut hoitamaan tai laskemaan vaikka jollekin partioleirille. Puhumattakaan että itse pitäisi vielä kasvattaa.
Anteeksi nyt vaan, mutta en kirjoittelisi noita ehdotuksia , jos en jotain asioista tietäisi. Ja tarkoitin , että jokainen hoitaa oman kasvimaansa omiin tarpeisiin. vapaaehtoistahan tuo olisi ja minä ainakin olisin valmis tuohon puuhaan ennemminkin makaisin perse homeessa teeveen ääressä.
Säästyisi rahaakin rutkasti ja tai ei ainakaan olisi puilla paljailla eikä tartteisi laskea senttejä, kun ruoka tulee omasta takaa.
Ja ei siellä kasvimaalla alituiseen tartte kyykkiä. Onhan sitä ennenvanhaankin näin eletty. Nyt nykyään valtio ahnehtii kaikessa. Sitten varakkaammat valittaa, kun heidän verorahoillaan työttömät ja sosiaalitukien piirissä olevat elävät heidän verorahoillaan.
Jos voittaisin niin paljon rahaa, että voisin rakennuttaa taloyhtiön, sinne tulisi porakaivo ja kasvimaat. Mitähän kunnan vesihuoltoyhtiö siihenkin sanoisi, jos tämä systeemi alkaisi yleistymäään?
Sori, en ole ihan vakuuttunut asiantuntijuudestasi. Kuvauksesi perusteella tunnut odottavan että ilmainen ruoka vain ilmestyy lautaselle vuoden ympäri kun pihallasi on kasvimaa. Ikävää olla tällainen änkyrä, mutta jopa silloin "ennen vanhaan" ruoantuotanto oli ihan oikeaa työtä. Tunnut odottavan että kunhan vain avaat jonkun hassun nurmikon ja heität sinne pari siementä, niin maasta aukeaa ylitsepursuava runsaudensarvi joka ruokkii perheesi "omasta takaa" ja mitä tärkeimmin, täysin ilmaiseksi.
Tosiasiassa taidat kyllä aliarvioida mitä omavaraisuus ja oman ruoan tuottaminen vaatisi. Kasvimaan ja porakaivon lisäksi tarvitset ainakin lannoitteet (esim. komposti), säilytysvarastot (maakellari, varasto hilloille, säilykkeille jne.) ja kasvukausi on oikeasti jatkuvaa hinkkausta rikkaruohojen, tuholaisten ja sadonkorjuun kanssa. Ja kaikki taimien esikasvatukset ja hallankyttäykset vielä erikseen. Sekä kasvien sitominen, leikkaus ja harvennus.
Tuotteetkaan ei kaikki kypsy yhtä aikaa eli joudut suunnittelemaan mitä on ruokapyödässä huhti-toukokuussa kun useimmat kasvit on vasta siemen- tai esikasvatusvaiheessa, ja toisaalta mitä sitten teet loppukesän kesäkurpitsatsunamilla. Miten säilöt juurekset ja perunat talven ajaksi? Jaksatko käyttää vapaa-ajan säilykkeiden tekoon?
Kalastuksenkin kanssa tarvitset veneen, verkot ja katiskat, jos ihan syötäväksi kalaa haluat. Mato-ongella ja pilkillä sörkkiessä saattaa käydä perheelle nälkä.
Siinä on ihan syynsä miksi yhteiskunta ei jämähtänyt omavaraistalouteen. Sama miten romanttiselta kuulostaa hymistellä oman mansikkapellon reunalla. Harrastuksena ja pikku näpertelynä tietysti hyvää ajanvietettä, mutta on ihan harhaista olettaa että saa koko ruokahuoltonsa rullaamaan ilmaiseksi ihan sormia napsauttamalla. Omilta vanhemmilta tai heidän vanhemmiltaan voi löytyä omakohtaista kokemusta miten "helppoa" ja "kätevää" tuollainen omavaraisuus arkielämässä oli.
T. Tuo aikaisempi, ex-kasvimaanpitäjä ja nykyinen ikkunalautapuutarhuri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kommentistasi paistaa ettet ole ikinä tuottanut hippuakaan omasta ruostasi. Joku taloyhtiön kasvimaa, porakaivo, kanala ja omien vesien kalat kuulostaa kyllä tosi romanttiselta, mutta tajuatko miten paljon työtä tuossa on? Ei noihin marssita kuin supermarkettiin vain poimimaan se kurkku, paprika, munakoiso, kukkakaali, munakenno ja 1,5 kg fileerattua lohta, pari kertaa viikossa ja vuoden ympäri.
Joku keskimääräinen talonyhtiö on vaikka 40 ihmistä, jotka kaikki syövät ja tarvitsevat käyttövettä siis joka jumalan päivä. Joku pieni talonyhtiön kasvimaa ei todellakaan sormia napsauttamalla pieraise mitään vuorellista paprikoita mitä tuollainen ihmisjoukko voi syödä, esim. 40 paprikaa viikossa. Tai esim. 40 kiloa perunaa viikossa (=1 kg per naama per viikko = YKSI peruna per päivä) eli kahta tonnia perunaa vuodessa. Kahta tonnia! Plus salaatti, kurkku, munakoiso, kukkakaali, pavut, mansikat, mitä nyt ihmiset haluaisivatkaan.
Tiijätkö mitä h a i s t a P A S K A!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olet just niiiiiin vitt umainen ihminen , joka pitäs mul ta sä kkiinn heittää venä jä lle!!

Plaa,plaa,plaa. Plaa,plaa,plaa. Et kultsu tiedä mistään mitääään.

Arvaappa mikä sinussa paistaa, tyh myys. :)

Ai että ihmiset saataisiin metsiin sillä verukkeella, että kun joutuisivat siitä maksamaan??
Harrastus se on marjastaminenkin ja jotkut tykkää sitä tehdä, samalla tavalla kuin kalastaminenkin. Ei tavallinen kalastuksen harrastaja pääse voitolle mikäli kaikki vaadittavat luvat maksaa. Halvemmalla saisi kalat kaupasta.
En ymmärrä, mitä kaikkia lupia olet ostamassa. Eihän nyt edes saa kalastaa Tenolla lohia, mikä on todella kallista. Ei valtio omista kaikkia vesiä vaan nimenomaan vesialueen omistajan lupa tarvitaan.
Kun pyydät kalaa pilkillä tai mato-ongella, et tarvitse minkään valtakunnan lupaa. Jos laitat veteen katiskan tai verkon, maksat 45€/vuosi ja saat pyytää kalaa niin paljon kuin tahdot, kunhan sinulla on osuus yhteisiin vesiin tai maksat siitä pienen korvauksen.
Täältä löytyy tietoa:
Elähän intoile. Kiinteät pyydykset vaativat osakaskunnan luvat. "Osuus yhteisiin vesiin" on jäänne "kivikaudelta" ei ole enää. Osakaskunnat myy yleensä alueella asuville luvat halvemmalla.
Tähän ketjuun on tunkeuduttu näköjään? Siis täällä ei saa keskustella mistään normaalista?
Ilmeisestijollain meni ihon alle tämä oma kasvimaa omiin tarpeisiin ja porakaivo kaikille. He,he. Olishan se kätevää. Juusto, jauhot,munat ja hiiva pitäisi ostaa kaupasta tai suoraan joltain tilalta.
kalastuksen tonnalla luotiin suomeen 70-80 luvulla 7000 henkilön paperin pyörittäjä virka pellen parvi. ammatti ja meri kalastus erikseen. lääneihin luotiin kalastus neuvojien suojatyö paikkoja. pitäähän näille ääliö kavereille jostain palkka rahat kerätä häme oikein kunnostautui. ääliöiden mukaan piti istuttaa täplä rapua ja englannista norjan karanteenin kautta angeriaan 5cm poikasia. tutiseva krapulainen pelle niitä jakoi ympäri hämeen hinta melkoinen ja ahveniin ja mateisiin tuli iho home. VÄKISIN LUOTIIN SUOJA TÖITÄ.ja samalla tuhottiin toimivat kalastus seurat piirit.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on ilmaista kalastella ja kalaa myös nousee. Heittokalastus, pilkki, mato.
Tukholman saaristo Landsortista Aarholmaan on upea ja runsaskalainen paratiisi.
Suomessa salakalastan Saaristomerellä...
RUOTSISSA EI TAIDA OLLA NIIN PALJON RUOTSINVENÄLÄISIÄ KUIN SUOMESSA ON SUOMENVENÄLÄISIÄ.HE OVAT KOVIA KALAMIEHIÄ JOILLE KELPAA SÄRKIKIN,HYVÄ.LUPAMAKSUT EHKÄ VÄHÄN RAJOITTAVAT HEIDÄN KALASTUS INTOAAN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kommentistasi paistaa ettet ole ikinä tuottanut hippuakaan omasta ruostasi. Joku taloyhtiön kasvimaa, porakaivo, kanala ja omien vesien kalat kuulostaa kyllä tosi romanttiselta, mutta tajuatko miten paljon työtä tuossa on? Ei noihin marssita kuin supermarkettiin vain poimimaan se kurkku, paprika, munakoiso, kukkakaali, munakenno ja 1,5 kg fileerattua lohta, pari kertaa viikossa ja vuoden ympäri.
Joku keskimääräinen talonyhtiö on vaikka 40 ihmistä, jotka kaikki syövät ja tarvitsevat käyttövettä siis joka jumalan päivä. Joku pieni talonyhtiön kasvimaa ei todellakaan sormia napsauttamalla pieraise mitään vuorellista paprikoita mitä tuollainen ihmisjoukko voi syödä, esim. 40 paprikaa viikossa. Tai esim. 40 kiloa perunaa viikossa (=1 kg per naama per viikko = YKSI peruna per päivä) eli kahta tonnia perunaa vuodessa. Kahta tonnia! Plus salaatti, kurkku, munakoiso, kukkakaali, pavut, mansikat, mitä nyt ihmiset haluaisivatkaan.
En nyt jaksa edes aloittaa kasvimaan hoidosta ja kastelusta, tai joidenkin pihakanojen hoidosta. Pointtina siis että oikeasti syötäväksi kasvatettavan ruoan voluumi ja työmäärä on ihan eri kuin joku ikkunalaudan basilikaruukku jonka voi aina ostaa uuden jos hups unohtui kastella. Ja isolle ihmisjoukolle (esim. talonyhtiö) ruokamuonituksen voluumit on ihan uskomattomia ennen kuin niitä on itse joskus joutunut hoitamaan tai laskemaan vaikka jollekin partioleirille. Puhumattakaan että itse pitäisi vielä kasvattaa.
Huomaa, ettei sulla hajuakaan miten yksinkertaista paprikan, tomaatin, kurkun kasvatus on saatikka perunoiden tai kanojen..
No selitäpä minulle tyhmälle, miten taloyhtiön 40 x 50 m piha-alueella mahtuu kasvattamaan niin perunat kuin kanatkin niille noin 40 asukkaalle? Tuon verran jää tontista, kun jätekatos ja kulkureitit on erikseen otettu käyttöön. Rakennetaanko jotenkin kaksikerroksinen perunamaa ja sen kitkee ja kastelee kuka?
Kaupungeista saa vuokrattua viljelypalstoja. Aloita siitä omavaraisuutesi. Helppoa kuin heinänteko!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalastaminen maksaa, koska kalanhoito maksaa. Kalanhoidolla pidetään kalastusvedet kunnossa ja turvataan kalastusmahdollisuudet esim. istuttamalla kaloja takaisin alueille, joissa kalakannat ovat vähentyneet.
Miksei marjastamiselle ole laitettu samanalaisia maksuja joilla turvattaisiin metsien hoito, että myös marjastaminen jatkuisi.
Metsänhoitomaksu on jo erikseen. Ei ihmiset sieltä puita ole kaatamassa vaan marjoja poimimassa ja niitä tulee sinne joka vuosi uusia. Metsissä kasvaa niin paljon marjoja ja sieniä että suurin osa niistä jää vuosittain keräämättä ja mädäntyvät sinne.
Pitäisi olla metsänkäyttömaksu niille, jotka marjastavat ja sienestävät. Ei kalastusmaksuakaan makseta siksi, että asutaan järven rannassa vaan siksi, että kalastetaan. Marjat eivät pääsääntöisesti mätäne metsiin, linnut ennättävät syömään ne paljon ennen sitä. En ole vielä 45 vuoden aikana kertaakaan löytänyt mätiä marjoja syksyisestä metsästä!
Idea yhteisestä kasvimaasta vaikkapa taloyhtiölle on tosi kaunis ja romanttinen, mutta pitäisi sitten olla myös joku sopimus että taloyhtiöön muuttavan on sitouduttava pihatöihin joka viikko kasvukauden ja sadonkorjuun aikana tai tulee seurauksia. Iso kasvimaa vaatii ison työn ja ei se kasvimaan pitäminen ilmaista ole, työvälineet maksaa, lannoitteet maksaa ja kaikki tukikepit ja suojaverkot ja -kankaat maksaa. Siemenet on melko halpoja, mutta nekin maksaa. Siinä kun yhteisistä rahoista kustannetaan ja sitten jääkin sato keräämättä, niin voipi olla ettei toista kertaa enää yritetä. Omaa taloyhtiön porukkaa kun mietin, niin taitaisi siellä palstalla kykkiä kolme perhettä kymmenestä, loppuja ei kiinnosta ja joku varmaan piruuttaan kävisi vaan hakemassa yöllä ruokaa itselleen ja potkisi pellon pilalle mennessään.

Ihan hirveetä miten et osaa ajatella asioita realistisesti! Olisi sekin jotain, jos osan vuodesta pystyisi kasvimaastaan ruokansa saamaan.
Ja kyllä tässä kohta varmaan jossain planetaariossa pitääkin kasvit kasvattaa, maailman meno on nyt sillä hilkulla.
En nyt jaksa edes aloittaa kasvimaan hoidosta ja kastelusta, tai joidenkin pihakanojen hoidosta. Pointtina siis että oikeasti syötäväksi kasvatettavan ruoan voluumi ja työmäärä on ihan eri kuin joku ikkunalaudan basilikaruukku jonka voi aina ostaa uuden jos hups unohtui kastella. Ja isolle ihmisjoukolle (esim. talonyhtiö) ruokamuonituksen voluumit on ihan uskomattomia ennen kuin niitä on itse joskus joutunut hoitamaan tai laskemaan vaikka jollekin partioleirille. Puhumattakaan että itse pitäisi vielä kasvattaa.
Huomaa, ettei sulla hajuakaan miten yksinkertaista paprikan, tomaatin, kurkun kasvatus on saatikka perunoiden tai kanojen..
No selitäpä minulle tyhmälle, miten taloyhtiön 40 x 50 m piha-alueella mahtuu kasvattamaan niin perunat kuin kanatkin niille noin 40 asukkaalle? Tuon verran jää tontista, kun jätekatos ja kulkureitit on erikseen otettu käyttöön. Rakennetaanko jotenkin kaksikerroksinen perunamaa ja sen kitkee ja kastelee kuka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalastaminen maksaa, koska kalanhoito maksaa. Kalanhoidolla pidetään kalastusvedet kunnossa ja turvataan kalastusmahdollisuudet esim. istuttamalla kaloja takaisin alueille, joissa kalakannat ovat vähentyneet.
Miksei marjastamiselle ole laitettu samanalaisia maksuja joilla turvattaisiin metsien hoito, että myös marjastaminen jatkuisi.
Metsänhoitomaksu on jo erikseen. Ei ihmiset sieltä puita ole kaatamassa vaan marjoja poimimassa ja niitä tulee sinne joka vuosi uusia. Metsissä kasvaa niin paljon marjoja ja sieniä että suurin osa niistä jää vuosittain keräämättä ja mädäntyvät sinne.
Pitäisi olla metsänkäyttömaksu niille, jotka marjastavat ja sienestävät. Ei kalastusmaksuakaan makseta siksi, että asutaan järven rannassa vaan siksi, että kalastetaan. Marjat eivät pääsääntöisesti mätäne metsiin, linnut ennättävät syömään ne paljon ennen sitä. En ole vielä 45 vuoden aikana kertaakaan löytänyt mätiä marjoja syksyisestä metsästä!
Pikkuisen maalaisjärkeä kehiin nyt. Sienet ja marjat kasvavat metsässä, koska ei niitä mustikanvarpuja sieltä juurineen kerätä pois joka vuosi. Sama mustikkamätäs tuottaa marjaa vuodesta toiseen, mutta kun kalastat niin se kala ei enää lisäänny ja jos kalastetaan paljon, niin kalakanta hupenee nopeasti koska lisääntyvät yksilöt häviävät. Monella kalalla kasvu aikuisikään kestää useamman vuoden. Olisi tuo marjastaminenkin kovin vaikeaa, jos mustikat kerran kerättyään ei samaa mätästä voisi enää seuraavana vuonna käyttää vaan pitäisi etsiä jostain joka kerta uusi paikka ja vanhalle mättäälle pääsisi joka kolmas vuosi.

Metsänkäyttömaksua kerättäisiin, jotta voitaisiin korvata marjastajien aiheuttamia muita tuhoja kuten auton taimikkopysäköinnistä aiheutuvia taimituhoja tai metsäteiden varsien roskienkeruuta. Kalastuksenhoitomaksulla pidetään kalakantaa kunnossa, metsänkäyttömaksu kohdistuisi kaikkien jokamiehen aiheuttamien tuhojen korvaamiseen.
Sama mustikkamätäs muuten ei tuota vuodesta toiseen, jos poimija on ulkomaalainen ammattilainen, joka nappaa marjat varpuineen. Toisen metsäomaisuuden käyttö kaupallisiin tarkoituksiin pitäisi kieltää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kommentistasi paistaa ettet ole ikinä tuottanut hippuakaan omasta ruostasi. Joku taloyhtiön kasvimaa, porakaivo, kanala ja omien vesien kalat kuulostaa kyllä tosi romanttiselta, mutta tajuatko miten paljon työtä tuossa on? Ei noihin marssita kuin supermarkettiin vain poimimaan se kurkku, paprika, munakoiso, kukkakaali, munakenno ja 1,5 kg fileerattua lohta, pari kertaa viikossa ja vuoden ympäri.
Joku keskimääräinen talonyhtiö on vaikka 40 ihmistä, jotka kaikki syövät ja tarvitsevat käyttövettä siis joka jumalan päivä. Joku pieni talonyhtiön kasvimaa ei todellakaan sormia napsauttamalla pieraise mitään vuorellista paprikoita mitä tuollainen ihmisjoukko voi syödä, esim. 40 paprikaa viikossa. Tai esim. 40 kiloa perunaa viikossa (=1 kg per naama per viikko = YKSI peruna per päivä) eli kahta tonnia perunaa vuodessa. Kahta tonnia! Plus salaatti, kurkku, munakoiso, kukkakaali, pavut, mansikat, mitä nyt ihmiset haluaisivatkaan.
En nyt jaksa edes aloittaa kasvimaan hoidosta ja kastelusta, tai joidenkin pihakanojen hoidosta. Pointtina siis että oikeasti syötäväksi kasvatettavan ruoan voluumi ja työmäärä on ihan eri kuin joku ikkunalaudan basilikaruukku jonka voi aina ostaa uuden jos hups unohtui kastella. Ja isolle ihmisjoukolle (esim. talonyhtiö) ruokamuonituksen voluumit on ihan uskomattomia ennen kuin niitä on itse joskus joutunut hoitamaan tai laskemaan vaikka jollekin partioleirille. Puhumattakaan että itse pitäisi vielä kasvattaa.
Huomaa, ettei sulla hajuakaan miten yksinkertaista paprikan, tomaatin, kurkun kasvatus on saatikka perunoiden tai kanojen..
No selitäpä minulle tyhmälle, miten taloyhtiön 40 x 50 m piha-alueella mahtuu kasvattamaan niin perunat kuin kanatkin niille noin 40 asukkaalle? Tuon verran jää tontista, kun jätekatos ja kulkureitit on erikseen otettu käyttöön. Rakennetaanko jotenkin kaksikerroksinen perunamaa ja sen kitkee ja kastelee kuka?
Ap:n logiikalla kasvimaa ilmestyy paikalle itsestään. Puutarhanhoitotaitoisia vapaaehtoisia tulvii ovista ja ikkunoista, ja he sitoutuvat ehdoitta tähän yhteisölliseen ja kenenkään johtamattomaan projektiin. Monipuolinen ruokavalio kasvaa ilmaiseksi ja vaivatta, keskikesästä sydäntalveen. Ruokaalaittaessa pannulle hyppää ilmainen valmiiksi fileerattu lohenpala suoraan järvestä. Taloyhtiön tulevaisuus on turvattu.
Käy ilmi että kasvimaalta korjattu sato ruokkii taloyhtiön lisäksi ihmismassat aina Uralin vuoristolta Norjan vuonoille. Maatalousministeri tulee katsomaan runsaudensarvea, ja käy ilmi että Suomen maatalousjärjestelmä voidaan lakkauttaa turhana. Kukaan ei ollut ikinä ennen keksinyt viljellä pienimuotoista vapaaehtoisten vetämää kasvimaata talonyhtiön takapihalla, jolloin koko kansa olisi syöneet ilmaiseksi jo vuosikausia. Keksinnön myötä Suomen valtionvelka korjaantuu ja toimintamalli viedään ulkomaille korjaamaan maailmaa vuosikymmeniä riivannut nälkäkriisi.
Näin ymmärsin asian toimivan, ap voinee asiantuntijana tarkentaa.
Vierailija kirjoitti:
Idea yhteisestä kasvimaasta vaikkapa taloyhtiölle on tosi kaunis ja romanttinen, mutta pitäisi sitten olla myös joku sopimus että taloyhtiöön muuttavan on sitouduttava pihatöihin joka viikko kasvukauden ja sadonkorjuun aikana tai tulee seurauksia. Iso kasvimaa vaatii ison työn ja ei se kasvimaan pitäminen ilmaista ole, työvälineet maksaa, lannoitteet maksaa ja kaikki tukikepit ja suojaverkot ja -kankaat maksaa. Siemenet on melko halpoja, mutta nekin maksaa. Siinä kun yhteisistä rahoista kustannetaan ja sitten jääkin sato keräämättä, niin voipi olla ettei toista kertaa enää yritetä. Omaa taloyhtiön porukkaa kun mietin, niin taitaisi siellä palstalla kykkiä kolme perhettä kymmenestä, loppuja ei kiinnosta ja joku varmaan piruuttaan kävisi vaan hakemassa yöllä ruokaa itselleen ja potkisi pellon pilalle mennessään.
Just näin. Kasvimaa perustetaan ja sen hoitoon ilmestyy talkoovuorolista. Virtasten perhe lähtee kesälomalle ja jättää kasvimaan omilleen kolmeksi viikoksi. Saaristen mielestä he hoitavat puutarhaa eniten, joten heille kuuluisi isompi osa sadosta. Tolvasten mielestä kasvimaan hoito kuuluu hoitovastikkeeseen, joten hän kieltäytyy tekemästä työtä, mutta haluaa silti osan sadosta. Yön aikana tuntematon teinijengi potkii kurpitsat rikki ja repii pavunvarret irti maasta. Linnut, jänikset ja toukat syövät osan sadosta, jolloin Saaristen mielestä tämä oli lomailevien Virtasten syy ja Tolvaset haluavat rahallisen korvauksen koska heille olisi kuulunut osa nyt tuhoutuneesta sadosta. Samalla Mökkösen rouva on joka yö käynyt riipimässä basilikat, mansikkapuskat ja salaatit omaan käyttöön kun ei se nyt haittaa ketään.
Nää yhteisöprojektit on niin nähty.
Toiset saavat kalaa, toiset eivät. Yksi lapsistani kävi eräänä keväänä koulusta tullessaan noutamassa ongella rannasta hauen isälleen päivälliseksi, kun kahdestaan olivat kotona.
Ei kalastamalla joko ruokahuoltoa pyöritetä, mutta lisänä se on rikkakin rokassa.