Lue keskustelun säännöt.
Miten toimit tilanteessa, kun kuulet, että muut haukkuu sinua.
19.09.2015 |
Pari tällaista tilannetta sattunut viime aikoina:
toinen töissä, olin vessassa ja kahvihuone siinä vessan vieressä. Sinne tuli väkeä ja yksi rupes haukkumaan minua ja muutkin myötäili mukana. Kyse siis opehuoneesta. Itku kurkussa odottelin välitunnin loppuun ja että ihmiset häipyisivät. Sen jälkeen oli tosi vaikea kohdata näitä tyyppejä, kun toki äänistä tunsin, ketkä pahimpia mollaajia.
Toinen tilanne oli yksissä juhlissa, missä oli eri tiloja. Olin ollut pitkään toisella puolella ja ilmeisen äänettömästi sitten tullut kulman taakse, kun kuulin, että minua haukuttiin. Silloinkin olin, niinkuin en olisi kuullut mitään. Jotkut ehkä silloin tajus, että olin kuullut, kun olivat poikkeuksellisen ystävällisiä loppuillan ja vähän vaivautuneita.
Mutta miksi aikuisten pitää haukkua toista ihmistä, joka on siinä samassa tilassa läsnä, vaikka kauempana, kuten juuri työpaikka, juhla tms? Eikö oikeesti malta odottaa. Ja miten toimin jatkossa, miten te toimisitte. Jälkimmäiseen poppooseen meni maku, kun olin pitänyt heitä ystävinä, nyt on aika hankala olla heidän kanssa. Vai onko tavallista, että ystävätki haukkuvat poissaolevaa?
Kiitos kaikista mielipiteistä jo etukäteen.
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 20:46"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 20:34"]
Meen keskelle porukkaa kysymään tuliko nyt kaikki varmasti kerrottua vai jäikö jotain hampaankoloon
[/quote]Älä tee näin vaan purjehdit hitaasti ohi, hymyilet nätisti ja poistut aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei kannata ottaa asiaa heidän kanssaan puheeksi. Jos tilanne pahenee, puhut rehtorille.
[/quote]
Minä en ole opettaja, vaan toimistotyössä juoruakkalauman keskellä. Pystyn hoitamaan tilanteen itse ilman esimiestä
No vähän varmaan riippuis mitä se haukkuminen on.
Kun aikanaan työskentelin esimiehenä, varmaan paljonkin haukuttiin - esimiehen nyt vaan on tehtävä päätöksiä ja otettava niistä astuuta ja kaikki ei siitä tietty tykkää. Muutenkin tuntuu että varsinkin hoitoalalla on ihmisiä jotka kuvittelee esimiehen olevan äiti jolle sopii kiukutella - etenkin jos esimies on nainen. En kyllä ole onnistunut koskaan kuulemaan että mua olis haukuttu. En töissä enkä siviilissä. Jos noin kävisi niin luultavasti huutaisin sieltä vessasta jo että minustako puhutte. Tai jos en kehtaisi huutaa niin mainitsisin kyllä kuulleeni keskustelun kun tulen paikalle, kysyisin vielä että onko jotain lisättävää. Jos haluaisin johonkin asiaan jotain sanoa "puolustuksekseni" tai korjata jotain väärinkäsitystä, niin sen ehkä tekisin, mutta jos kyse nyt on vaan siitä että tavastani olla ei tykätä, niin eipä siinä mitä. Ei kaikkien ole pakko kaikista tykätä.
Kiinnostavaa olisi kyllä tietää minustakin että mitä se haukkuminen oikein oli.
Mä en varmaan kuitenkaan uskaltais mennä siihen tilanteeseen. Vaikka olishan kaikkien ilmeet näkemisen arvoisia, kun siihen menis pokalla.
Minä menisin joukkoon mukaan ja sanoisin, että ei tarvi häävi olla, että pääsee sanomaan.
toimii aika hyvin kokemukseni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran on ollut samantapainen tilanne ja olen sen verran äkkipikaista tyyppiä että paukkaisin ryhmän keskelle ja sanoin suoraan että ettekö päin naamaa uskalla sanoa vaan pitää taukohuoneeseen oikein joukkopako tehdä. Sinäänsä minulle ihan sama vaikka puhuisivat mitä, mutta yleensä nämä idiootit ottavat silmätikukseen ne heikoimmat joita se satuttaa pahastikin, siksi pyrin puuttumaan aina kun pystyn.
Yksinkertaisen ihmisen yksinkertainen ratkaisu; väkivalta lopettaa vittuilun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajissa tosiaan on käärmeitä. Ja jos olet määräaikainen, sinulla ei ole mitään oikeusturvaa. Viime kevään olin töissä pienessä koulussa, jossa oli kaksi käärmettä. Toinen oli vielä yksikönjohtaja eli isomman koulun apulaisrehtori. En tiedä, mikä minussa oli vikana, mutta ikinä en ole sellaista kohtelua saanut. Henkilökohtaisuuksia, "napauttelua", ilkeilyä ja pari kertaa tulin paikalle, kun toinen käärmeistä matki minua. Näin eleistä ja menivät sen verran vaikeaksi, että ei jäänyt epäselväksi.
Sain suorastaan kauhun opetusalasta. Naisvaltainen työyhteisö, elämäänsä katkeria kalkkarokäärmeitä. Kun on 10 vuotta tehnyt töitä normaalejen aikuisten kanssa, niin oli hämmentävää joutua tuommoiseen paikkaan. Aina niitä ikäviä tyyppejä on ollut, mutta pomot aina pysyneet yläpuolella ja suurin osa porukasta ei kauheasti ruoki toisten haukkumisia vaan jonkun aloittaessa aihe vaihdetaan heti toiseen tai lyödään leikiksi.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 20:28"]
Haukkuuko opettajat toisiaan selän takana. En tiennyt tätä . Kuvittelin että asema opettajana saisi omaan toimintaan jonkinlaista ryhtiä ettei tarvitsisi takanapäin toisia haukkua.
Ylllättävää. Kiitos .Aina oppii uutta.
[/quote]
Mun lapsen todella hyvä ja ihana matikanope kertoi aikanaan oppilaille, että häntä haukutaan opettajienhuoneessa. Opettaja oli todella tykätty teinien keskuudessa. Kaikki saivat hyviä numeroita kokeista ja matikka oli oppilaiden mielestä kivaa. Kateellisille kolleegoille liikaa. Mies on nyt eläkkeellä, ja kouluun on jäänyt vaan todella heikkoja opettajia ja supertyhmä erityisohjaaja, ja uusia hyviä ei tule. Kiva Koulu kysymyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin kerran töissä näppäilemässä tietokonetta semmosen ison huoneen peränurkassa sermin takana. Esimies ja osa työtovereista tuli kahvittelemaan ja rupesi haukkumaan mua huoraksi ja ihmettelivät kuinka mulle kelpaa itseäni yli 20 vuotta vanhemmat miehet ja miten niin moni mies voi maksaa mulle seksistä. Eräs keskustelijoista arveli mun olevan niin halpa, että siksi olen niin suosittu jne...
Mä jähmetyin paikalleni ja istuin ihan hiljaa, ettei mua huomattaisi. Mutta yksi mies istui toimistossaan, jonka ovi oli auki siihen huoneeseen jossa porukka puhui ja tämä mies näki kun tulin tietsikalle. Mies tuli huoneestaan katsomaan olenko vielä siinä ja juoksi sanomaan kahviporukalle jotain. Porukka hävisi huoneesta melko nopeaan ja jäi kahvitkin juomatta. Mies palasi työpisteelleen sanomatta mulle mitään. Mä istuin hetken paikallani ja rupesin nauramaan, en ollut uskoa todeksi sitä mitä olin juuri kuullut.
Onneksi meillä oli sen verran lääniä siellä työpaikalla, että pystyin suht hyvin välttelemään niitä ihmisiä. Osa työntekijöistä liikkui työmaalla radiopuhelimien kanssa ja vihjailu mun huoraamisesta siirtyi radioliikenteen puolelle. Siinä mielessä oli kiva, että mullakin oli radio mukana, niin tiesin mitä musta siellä linjoilla oli huudeltu, mutta niin tiesi noin 50 muutakin. Kerroin tapahtumista esimiehen esimiehelle ja sanoin, että en halua että määräaikaista työsopimusta enää jatketaan. Sopimuksen jatkosta oli jo keskusteltu ja luvattu vakkari paikka.
Esimies joutui puhutteluun, mutta en tiedä saiko seuraamuksia tai mitään.
Tää esimies luuli kai oikeesti, että paneskelin lähes kaikkien miesten kanssa siellä, paitsi hänen ja hänen luottomiesten kanssa.
Kyllähän mäkin jälkeenpäin keksin kaikkia hauskoja juttuja mitä oli voinut tehdä ja sanoa, mutta tilanne oli sen verran järkyttävä sillä hetkellä, että menin ihan lukkoon ja vähän niinku olisin joutunut pakokauhun valtaan.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 23:49"]
Mutta eikö se ole niin, että siitä, jos muut haukkuvat selän takana pitää alkaa miettiä, mikä minussa on vialla, että minusta ei pidetä? Minun äitini opetti minulle suuripiirtein näin. Ei se ole ollenkaan pahasti niiltä toisilta, minä vaan kuulemma olen niin hankala, ettei mulle uskalleta suoraan päin naamaa sanoa, oli äitini selitys, jos jotain tuollaista pienenä koin. Enhän mä osaa arvioida, miten vialliselta mä muista tunnun. Varmaan tosi vialliselta, jos haukkuvat. Minusta mä oonkin.
[/quote]
Onhan se. Ensimmäisen kerran ala-asteen lopussa minut suljettiin mitään informoimatta kaveripiirin ulkopuolelle, en koskaan saanut tietää mikä se syy oli miksi yhtäkkiä alettiin inhoamaan. Vaikea korjata käytöstä paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on itsellä vähän kaksjakonen mielipide tuohon haukkumisen,oon huomannut että jotkut ihmistyypit ajattelee kaiken, jopa sen että et pidä yhteyttä, niin itsestä johtavaksi...Ja sitten alkaa puhuminen. Ja tämä sama ihmistyyppi niin se ei tee itse mitään sen eteen vaikkapa ystävyyssuhteessa, että se ottaa yhteyttä, vaan se tyytyy siihen, että hänessä on aina vikaa ja peilaa vaan itsensä kautta asioita. Omasta mielestä tuollainen on rasittavaa, ja vaikka kuinka olet sanonut sille henkilölle, että ei sinussa ole vikaa ja ok et mun ystävä niin ne sanat on tehottomia. Eli itse en jaksa lähteä tuollaiseen rumbaan, miten te toimi sitte? Kuluttaisitteko itsenne aina loppuun ystävänne vuoksi? Vai pistäisittekö rajan sille käytökselle,ja olisitte vain hiljaa ja deletoisitte elämästä pois..itse toimin nyt noin, koska olen huomannut, että jotku aiheuttaa luontaisesti sitä draamaa ja tuntuu raskaalta, että aina pitäisi olla jättämässä toisen vuoksi toisen takia sen ongelmisa => miellyttämiseksi menee...Tykkään että ihmisellä on joku järki ystävänäkin sen touhussa ja taju...Itse jouduin yhden ystävän sotkujen keskelle ja tuntuu tosi hankalalta tajuta, että oman rauhan kannalta on opittava sanomaan toiselle, että ei käy enään tuo käytös ja yhdessäolo ei voi aina perustua sille sen toisen ongelmille..selitinkö ymmärrettävästi..lyhyesti vaatii rohkeutta pitää oma linja ja olla oma itsensä,kaiken ei aina pitäisi päättyä siihen että itsessä on vika, jos todellisuudessa ystävällä on itsellä ongelmia ja sinusta tulee niiden vastaanottaja ja ystävyys rakentuu toi se ongelmien hyväksymiseen ja ei ole tilaa enää omalle kasvulle. EI on hyvä opetella sanomaan! Ja olla terveellä tavalla itsekäs!
Niin ketään hän ei voi pakottaa olemaan ja toimimaan tietyllä tavalla, itse inhoan paskan puhumista selän takana...Ja se mitä siinä saatetaan aiheuttaa sille kenestä puhutaan niin kunnon sosiaalinen paine loukkaaminen lisäksi, ellet toimi tavalla miten me haluamme, niin sinut savustetaan ulos! Ketään hän ei pakottaminen kautta saa tekemään mitään vapaaehtoisesti, ja selän takana puhumiseen ei voi vaikuttaa. Paras ratkaisu onkin luottaa itseä ja ymmärtää että joillakin ihmisillä on ongelma itsensä kanssa, ja hassuinta onkin että nämä ihmiset monesti jotka itse ovat herkkiä toisten puhumiselle tekevät itse sitä samaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä työpaikka on pieni hoitokoti ja esimies osallistuu kiusaamiseen myös :( Eikä uskalla puuttua wanna be-pomoilijoihin tai mihinkään. Haluaa olla rento ja suosittu esimies. Kyllä esimiehen täytyisi mun mielestä ottaa se johtajan rooli kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:05"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 23:49"]
Mutta eikö se ole niin, että siitä, jos muut haukkuvat selän takana pitää alkaa miettiä, mikä minussa on vialla, että minusta ei pidetä? Minun äitini opetti minulle suuripiirtein näin. Ei se ole ollenkaan pahasti niiltä toisilta, minä vaan kuulemma olen niin hankala, ettei mulle uskalleta suoraan päin naamaa sanoa, oli äitini selitys, jos jotain tuollaista pienenä koin. Enhän mä osaa arvioida, miten vialliselta mä muista tunnun. Varmaan tosi vialliselta, jos haukkuvat. Minusta mä oonkin.
[/quote]
Onhan se. Ensimmäisen kerran ala-asteen lopussa minut suljettiin mitään informoimatta kaveripiirin ulkopuolelle, en koskaan saanut tietää mikä se syy oli miksi yhtäkkiä alettiin inhoamaan. Vaikea korjata käytöstä paremmaksi.
[/quote] Joo tuo on paha, aikuisiälläkin ihmiset tekee vielä tuota. Ei kaikki, mutta osa. Tulee tiedot on olo ja ei tiedä että miksi niin on käynyt. Tärkeintä on olla syyttämättä itseään,tai etsimättä itsestään sitä vikaa, tuo syrjäytyminen ryhmästä on tehokas tapa saada toinen ymmälleen ja pahimmassa tapauksessa ihan kuoreen: kiusaamistahan se.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:15"]Meillä työpaikka on pieni hoitokoti ja esimies osallistuu kiusaamiseen myös :( Eikä uskalla puuttua wanna be-pomoilijoihin tai mihinkään. Haluaa olla rento ja suosittu esimies. Kyllä esimiehen täytyisi mun mielestä ottaa se johtajan rooli kuitenkin.
[/quote] Kaikilla pitäis olla oikeus olla oma itsensä! Eniten vie ainakin itsellä voimia se, jos huomaa että joku talloi ja ei enää osaakaan olla oma itsensä ja oma minäkuva vääristyy!
Tuntuu uskomattomalta, että työpaikoilla olisi tuollaista selän takana puhumista, huoraksi nimittelyä tms.
En ole kuullutkaan. Eikä ole kukaan mulle tullut kenestäkään meidän töissä tuollaista puhumaan.
Olen lääkäri, työskentelen psykiatrian poliklinikalle. Pahin ns. haukkuminen mihin olen osallistunut ja missä olen ollut mukana on koskenut meidän yhden ylilääkärin lievästi sanoen suurpiirteistä aikakäsitystä. Ja tääkään ei ollut haukkumista, vaan semmosta hymähtelyä paremminkin.
Yleensä noissa tilanteissa piilee totuuden jyvä, joten puran tilanteen itsekseni ja mietin, että voisinko käyttäytyä toisin, olenko sanonut pahasti jne. Läskihän mä olenkin, joten turhaan otan siitäkään itseeni.
Ihmiset pieksee suutansa aina, että parempi kasvattaa itsetunto ja pärjätä omillaan.
Esimiehiä arvostellaan todella paljon. Nuori esimies saa vanhemmilta alaisiltaan aivan murskakritiikkiä ihan pelkkien asenteiden vuoksi. Vanhemman työntekijän ego ei yleensä kestä nuorempaa esimiestä. Erityisesti tästä kärsivät nuoret naisesimiehet. Meidän työpaikallemme on tullut parin viime vuoden aikana 3 uutta naispuolista esimiestä ja aivan huippuja omilla aloillaan. Mielestäni vielä oikein kivoja ja reiluja ihmisiä. Miestenkin päätöksiä arvostellaan vaan näistä kolmesta juorutaan kaikenlaista kyseenalaista, arvostellaan ulkonäköä ja päätöksiä aivan suhteettoman paljon ja yhden pomon kaksi vanhempaa naisalaista aivan tahallaan jättävät tekemättä annetut työt tai tekevät eri tavalla kuin on pomon kanssa sovittu, koska "esimies ei ymmärrä". Yksi vanhempi naisalainen julistaa vihaavansa uutta pomoaan selän takana ja valittaa pomon pomolle sotkien koko ajan työkuvioita. Sääliksi käy tyttöä, koska yrittää tosissaan ja palkattiin hommaansa nimenomaan siksi, että homma ei edellisen pomon johdolla toiminut ja ollut jo vuosikausia ihan levällään.
En ole ihan tuollaisessa tilanteessa ollut, mutta kyllä varmaan menisin sanomaan suorat sanat, voi olla että olisin niin vihainen että itkisin sen takia, sitten en kehtaisi mennä heti sanomaan, mutta jälkikäteen sanoisin kaikille, myös esimiehelle ja ehkä jopa kostaisin jotenkin kierosti...