Miksi miehet eivät jaksa nuolla tarpeeksi pitkään?
Tuun ainoastaan klitoriskiihotuksesta ja nuoleminen tuntuu ihanalta, mutta moni mies jättää sen kesken. Lisäksi moni työntelee samalla sormia emättimeen, mikä ei tunnu paljon miltään. Lyhyen nuolentasession jälkeen mies alkaakin panna ja lauettuaan itse jättääkin homman siihen. Itse jään kiihottuneena ja turhautuneena vaille orgasmia. Miksi miehet jättävät homman kesken?
Kommentit (53)
Jollain naisilla voi mennä helposti puoli tuntiakin että saa orgasmin nuolemisessa. Kyllä siinä kieli väsyy kovemallakin tekijällä.
Nuolin viimeksi 3h putkeen. Mukavaa puuhaa. Ei ole vielä kieli väsynyt tähän mennessä.
Kyllä mulla ainakin kieli ihan oikeasti väsyy siihen nuolemiseen hyvinkin nopeasti. En voi sille mitään. Mutta sitten tietysti voi jatkaa kostutetuin sormin. Tosin puoliso valilttelee, että minulla on liian karheat kädet, että pitää olla todella varovainen. Mutta pienen hetken kun saa huilata niin taas jaksaa nuolla. Olen yrittänyt opetella uudenlaista tekniikkaa ettei kieli väsyisi, mutta ei se ole oikein onnistunut. Pitäisi varmaan alkaa tehdä kielijumppaa, että kielen lihakset vahvistuisi. Olisihan se ihan reilua kumppania kohtaan. Eikä meillä ainakaan tarvitse mitään kymmeniä minuutteja nuolla. Ja voihan sitä välillä panna ja sitten taas nuolla. VanhaUkko
Vastaus otsikkoon: varmaan samasta syystä kuin naisetkaan eivät jaksa.
Moi;
Kyllä siinä asiassa (nuolemis & sormi) jutuissa on ihan parasta seurata Söpöläisensä "kehonkieltä".., näkeehän, aistiihan sen.., milloin toisesta tuntuu niin hyvältä, että kipristelee varpaissa asti :-D
Jos kieli väsyy niin ei hätää, nenä on lähellä. Se on isompi kuin mun muna.
jep, meilläkin nuollaan AINA ja niin kauan että tapahtuu! hyvin harvoin alle puolen tunnin se jää. oma himo säilyy parhaiten kun antaa vaimon tulla ensin - toisaalta ei ole mahdotonta tuikata ensin sisään ja jatkaa siitä. se nyt on vain niin, että vaimon pitää saada myös ja aina. meillä ei pikapanoja harrasteta - käytännössä kerta viikossa ja perusteellisesti - aikaa menee 0,5 - 1 h joskus myös enemmän
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:43"]
Minä pidän nuolemisesta samoin vaimoni. Nuolen hänelle monta orgasmia Ja huutaa kun saa, kunnes pyytää että nai rakas nai. Hän ottaa kaluni suuhunsa ja imuttaa ja nuolee että meinaan tulla, sitten lopettaa ja usein haluaa takaapäin vartti menee kun laukean. Olemme aivan puhki mutta todellakin saaneen tuntuisia ja olo on raukea.
Syy siihen että toiset miehet eivät nuole pitkään, sehän voi johtua itsekkäisyydestä ja haluavat äkkiä pillua. Toinen syy voi olla että leuat väsyy, mulla ainakin. On näitä "syitä", Me pidämme 100% prosenttisesti muuten naiminen ei tunnu miltään. Pikasia emme harrastaM50+.
[/quote]
Naisena ottaisin tuollaiswn käsittelyn mieluusti vastaan. Haluan munaa hirveesti ja myös takaapäin, kun ukko on saanut otan munan suuhun ja "pesen" sen. Tänä johtaa yleensä toiseen varviin. N 39v
Minusta on kiihottava ajatus jos "joutuisi" nuolemaan tosi pitkään että naiseni saisi orgasmin.
Ja vielä, jos orgasmi olisi sitä mahtavampi, mitä kauemmin se viipyy...
Orgasmi on kuitenkin tavoitteena kun nuolemaan ryhdytään, useampikin orkku jos ne tulevat helposti.
Mies 45
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 08:59"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:43"]
Minä pidän nuolemisesta samoin vaimoni. Nuolen hänelle monta orgasmia Ja huutaa kun saa, kunnes pyytää että nai rakas nai. Hän ottaa kaluni suuhunsa ja imuttaa ja nuolee että meinaan tulla, sitten lopettaa ja usein haluaa takaapäin vartti menee kun laukean. Olemme aivan puhki mutta todellakin saaneen tuntuisia ja olo on raukea.
Syy siihen että toiset miehet eivät nuole pitkään, sehän voi johtua itsekkäisyydestä ja haluavat äkkiä pillua. Toinen syy voi olla että leuat väsyy, mulla ainakin. On näitä "syitä", Me pidämme 100% prosenttisesti muuten naiminen ei tunnu miltään. Pikasia emme harrastaM50+.
[/quote]
Naisena ottaisin tuollaiswn käsittelyn mieluusti vastaan. Haluan munaa hirveesti ja myös takaapäin, kun ukko on saanut otan munan suuhun ja "pesen" sen. Tänä johtaa yleensä toiseen varviin. N 39v
[/quote]
Kuulostaa hemmetin kiihottavalta.
t. m-50
Nuolen noin tunnin.siinä ajassa naiseni saa 2-5orkkua. Sen jälkeeñ munaa . Kyllä tuntuu hyvältä :)
ap, mä tykkään just eniten siitä kun samalla kun nuolee, työntää sormia sisälle. Eli miehesi varmaan luulee, että pidät siitä koska tietää monen naisen pitävän siitä. Jos sinä et tykkää, niin sano se.
Me tehtiin rakastajattaren kanssa yleensä niin että oltiin aluksi joko 69:ssä ja naitiin pian sen jälkeen tai hän otti minulta suihin loppuun asti. Suihinoton jälkeen nuolin hänen pillua orgasmiin asti. Samalla kun nuolin häntä, kulli olikin jo valmis naisen orgasmin tultua uudelle kierrokselle.
Sitten pantiin ja hän sai toisen orgasmin ja minä myös. Tämän jälkeen siliteltiin toisia ja koska hänellä oli uskomattoman hyvä kroppa ja perse, kiihotuin vielä kolmannenkin kerran panohommiin. Tämä nainen rakasti myös peppuseksiä jota joskus kokeiltiin. Itse vaan tykkäsin enemmän naida pilluun koska se oli juuri sopivan tiukka minulle.
M39
Eräs tapailemani nainen sai sarjaorgasmeja nuollessa. Helposti hän sai naidessakin. Sen kiihottavampaa asiaa on jo vaikea keksiä. Sääli vaan ettei hän muuten ollut vaimomatskua ja hän onkin nykyään naimisissa entisen kaverini kanssa :)
Mies pohjoisesta
Höh minä kyllä nuolisin vaikka koko yön , mutta eipä eukko anna. Tahtoo vaan panna
Nainen ensin on motto, eli orgasmi naiselle ensin ja sitten alan panemaan. Kyllä kumppanin ja seksin eteen vähän aikaa ja vaivaa on käytettävä. M30
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 15:11"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:43"]
Minä pidän nuolemisesta samoin vaimoni. Nuolen hänelle monta orgasmia Ja huutaa kun saa, kunnes pyytää että nai rakas nai. Hän ottaa kaluni suuhunsa ja imuttaa ja nuolee että meinaan tulla, sitten lopettaa ja usein haluaa takaapäin vartti menee kun laukean. Olemme aivan puhki mutta todellakin saaneen tuntuisia ja olo on raukea.
Syy siihen että toiset miehet eivät nuole pitkään, sehän voi johtua itsekkäisyydestä ja haluavat äkkiä pillua. Toinen syy voi olla että leuat väsyy, mulla ainakin. On näitä "syitä", Me pidämme 100% prosenttisesti muuten naiminen ei tunnu miltään. Pikasia emme harrastaM50+.
[/quote]
Joitakin naisia pitää nuolla 15-30 minuuttiakin ennen kuin ne laukeaa. Hyvin harva sitä jaksaa. Joten ei kyse ole vain itsekyydestä.
Kuinka moni nainen muuten jaksaa imeä kyrpää noin kauan?
[/quote]
Seurustelen naisen kanssa, joka saa orgasmin parhaiten suuseksissä. Minulle oli ainakin kunnia-asia opetella kestävyyttä, vaikka ensimmäiset 1,5kk olikin kieli ja leuka helposti kipeänä. Nykyään jaksan nuolla ainakin tuon 30min putkeen ilman väsymistä ja naiseni saa kerta toisensa jälkeen elämänsä parhaita orgasmeja. Aiemmin kukaan ei kuulemma ole asialle edes viitsinyt omistautua.
.
Sama juttu oli huonosti laukeavan ex-poikaystäväni kanssa: hän laukesi ainoastaan kyljiltään, joten silloin myös opettelin hänelle sopivassa asennossa ottamaan aktiivisesti suihin yli 10min ajan. Minusta se on merkki itsekkyydestä, epäviitseliäisyydestä ja laiskuudesta ja jopa kiinnostamattomuudesta, jos ei rakkaansa takia opettele tuollaisia juttuja. Ne ei vie muuta kuin hetken verran aikaa.
.
N23
Kyllä minä olen aina naista nuollut aina tuntikausiakin ja monta orgasmia jos tarve vaatii ja vaikkei vaatisikaan koska pidän siitä ja nainen senkuin nauttii ja olen kyllä mies ? Sen sijaan monikaan nainen ei ole jaksanut ottaa pitkään suihin vaan haluaa heti panna vaikka itsekkin kaipaisi esileikkiä. Melkein kaikki naiset kiirehtivät aina peniksen kimppuun runkkaamaan pelkällä nopealla edestakaisin liikkeellä joka tuntuu jopa epämukavalta ellei laita kunnolla sylkeä. Tällainen yksitoikkoinen meno alkaa kyllästyttää sen sijaan että hieroisi päältä ja sisäreisiä pitkin kisoitellen ja suuseksissä käyttäisi kieltä varrella ja kiusoitelisi penistä. On pari sellaista naista ollut jotka on homman oikeasti handlanneet että mieskin tykkä esileikistä ja suuseksistä eikä vain panemisesta. Ap voisi etsiä normaaleja miehiä tai haistaa omaa jälkoväliään
En odota mieheltä jaksamista tässä asiassa, vaikka se reilua olisikin, silti, odotukset ei todellakaan ole korkealla mitä tulee miehiin.. Sorry, kai se on vaan kokemukset tähän mennessä..
ISO PLUSSA, jos mies haluaa itse nuolla, rakastaa sitä, eikä väsy! Nuoleminen ei kiihota, jos sitä tehdään edes pelkästään mun mieliksi. Sen pitää kiihotaa myös miestä, muuten voi jättää suosiolla väliin. Itse otan suihin yleensä vähintään sen 10-20 min, jos on pelkkä bj kyseessä, voin imetyttää vaikka sen puoli tuntia, tai pidempään, jos mies haluaa ottaa hitaammin.
Olen ollut naisen kanssa myös suhteessa ja ikinä ei ole KIELI väsynyt, leuat ehkä, vähän. Mutta siihen auttaa oikea asento.. Mun tyyli on ollut ottaa klitoris hellästi huulien väliin ja vähän imeä sitä ja nuolla. Ei siinä väsy. Oikeasti miehen imeminen on rankempaa hommaa. Vaatii paljon enemmän keskittymistä, ettet satuta vahingossa miestä plus ettet oksenna, jos meno on rajumpaa.
JA AP:lle, joku sanoinkin, jos et tykkää sormista pillusta smaalla, SANO SE! Monet nimittäin tykkää siitä (minä mukaanlukien) ja saa orgasmin tulemaan nopeammin. Sormella pepussa sama vaikutus.
Suklaata pilluun niin johan alkaa maistuun.