Itsetunnon kohottaminen muita ihmisiä väheksymällä

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:00"]

Yliopistossa ihan arkipäivää joillain aloilla. Pahimpia ovat ihmiset, joilla on selvä alemmuuskompleksi esimerkiksi iän vuoksi (ollaan menty esim. 10 kotiäitivuoden jälkeen yliopistoon ja kurssitoverit ovat 15 vuotta nuorempia). Hirvittävää kuunnella sitä nuorempien lyttäämistä, sekä itsensä korostusta toisia moittimalla. Nämä ovat yleensä niitä kaikista radikaaleimpia opettajan mielistelijöitä myös - ei puhettakaan että ikinä kritisoitaisiin opetustasoa jne. Keskitytään vaan kritisoimaan niitä nuorempia kurssitovereita, huh. Ja itsekin siis olen "aikuisopiskelija" ja kurssitoverit 15 vuotta nuorempia. Ainoa ero vaan, että olen jo yhden tutkinnon yliopistossa opiskellut, eikä mitään tarveta lytätä nuorempia tai niellä purematta kaikkea (huonoa) opetusta. Harmittaa kovasti joidenkin käytös, kun olisihan sitä halunnut omankin ikäisten kanssa viettää aikaa kun opinnot aloitti. En vaan jaksa kuunnella sitä, kuinka "elämänkokemuksesta on niin paljon etua yliopistossa" jne. kun ei ihan oikeasti ole jos oma itsetunto ei ole kohdallaan ja halutaan heti asettaa itsensä "luennoitsijan" tasolle verrattuna kurssitovereihin.

[/quote]

Meillä yliopistossa ainakaan meidän suuntautumisessa kukaan vanhempi ei kritisoi nuorempia opiskelijoita. Muutama nuorempi ikärasisti löytyy kyllä.

Ääliöitä on moneen junaan.

Kyllä muakin harmittaa etten ole hieman nuorempi opiskelija, mutta ei se niiden nuorempien vika ole, vaan saan osoitella ihan itseäni.

Mistä sen tietää, että onko saatu kritiikki todellista vaiko vain sen antajan tapa korottaa itseään? Vaikea ymmärtää, että ei olisi esim. niin ruma ja virheellinen mitä joku tuntemani mies olisi arvostellut.

mamupatjoille erittäin yleistä. Haukkuvat suomalaisia miehiä ja naisia ja lapsia ja samalla nussivat lukutaidottomia hylkiöitä ja pitävät itseään jotenkin erikoisina :D

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:09"]mamupatjoille erittäin yleistä. Haukkuvat suomalaisia miehiä ja naisia ja lapsia ja samalla nussivat lukutaidottomia hylkiöitä ja pitävät itseään jotenkin erikoisina :D
[/quote]sun kateus näkyy läpi :D tunnetko ittes nyt niiin paljon paremmaksi? Yhhhhyhyhyyyyuu

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:56"]

Olen kärsinyt tästä koko elämäni. Ensin vanhemmat ja sitten sen jälkeen mieheni. Olin todella nuori kun tavattiin ja uskoin vielä jostain syystä ihmisten hyvyyteen. Mies etsimällä etsi minusta vikoja, pidin sitä jotenkin oikeana, koska koko elämäni lapsuudesta asti oli ollut sitä samaa. Äitini mielipuuhaa oli häpäistä minua muiden läsnäollessa. Miehen silmissä kaikki tekemiseni olivat hänen kiusaamistaan, esim kun pesin pyykkiä hän sanoi: Kun et enää mitään muuta häiriötä keksinyt, pistit pyykkilingon päälle, ettten kuulisi uutisia. En ole jättänyt miestäni, vaikka syitä olisi ollut. 

Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja olen oppinut arvostamaan itseäni edes jolakin tavoin. En tapaa enää äitiäni enkä arvostelevia sukulaisia. Miehelle olen kertonut, etten ole hyväksynyt hänen tekojaan kaikina näinä vuosina. Miehen mielestä tämä on turhaa kiukuttelua. Eli nyt näen, ettei mikään tule muuttumaan ja minun on tehtävä ratkaisuni.

[/quote]

Jostain syystä kritisoijat ja kritiikkiin tottuneet löytävät toisensa. Itse olen aina löytänyt juuri ne miehet, joiden mukaan minussa ei ole mitään hyvää ja kaikki virheet kerrotaan päin naamaa, kokemuksista ystävilleni kertoessa he hämmästyvät, että miten tuo voi olla mahdollista kun heille ei ole koskaan noin tapahtunut. No, olen tottunut tuollaiseen käytökseen ja se on normi.

Tää on niin klassinen tapa reagoida omaan huonommuuden tunteeseen. Sitä kutsutaa tasottamisksi eli "levelling". Lasketaan toisen tasoa alemmas haukkumalla ni itselle tulee parempi olo ja tuntee itsensä ylemmäksi.

Työpaikalla yhden tyypin työsopimusboli päättymässä eikä sitä uusittu. Loanheitto kiihtyi mut lähemmäs viimestä työpäivää päästiin. Noh onneksi ei oo tarvinu enää nähdä kyseistä tyyppiä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:56"]

Olen kärsinyt tästä koko elämäni. Ensin vanhemmat ja sitten sen jälkeen mieheni. Olin todella nuori kun tavattiin ja uskoin vielä jostain syystä ihmisten hyvyyteen. Mies etsimällä etsi minusta vikoja, pidin sitä jotenkin oikeana, koska koko elämäni lapsuudesta asti oli ollut sitä samaa. Äitini mielipuuhaa oli häpäistä minua muiden läsnäollessa. Miehen silmissä kaikki tekemiseni olivat hänen kiusaamistaan, esim kun pesin pyykkiä hän sanoi: Kun et enää mitään muuta häiriötä keksinyt, pistit pyykkilingon päälle, ettten kuulisi uutisia. En ole jättänyt miestäni, vaikka syitä olisi ollut. 

Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja olen oppinut arvostamaan itseäni edes jolakin tavoin. En tapaa enää äitiäni enkä arvostelevia sukulaisia. Miehelle olen kertonut, etten ole hyväksynyt hänen tekojaan kaikina näinä vuosina. Miehen mielestä tämä on turhaa kiukuttelua. Eli nyt näen, ettei mikään tule muuttumaan ja minun on tehtävä ratkaisuni.

[/quote]

Jostain syystä kritisoijat ja kritiikkiin tottuneet löytävät toisensa. Itse olen aina löytänyt juuri ne miehet, joiden mukaan minussa ei ole mitään hyvää ja kaikki virheet kerrotaan päin naamaa, kokemuksista ystävilleni kertoessa he hämmästyvät, että miten tuo voi olla mahdollista kun heille ei ole koskaan noin tapahtunut. No, olen tottunut tuollaiseen käytökseen ja se on normi.
[/quote]joo sä oot tottunut etkä osaa asettaa rajoja sille et miten sua saa kohdella

Joo mua niin naurattaa tyypit jotka haukkuu ujoja ihmisiä huonoitsetuntoisiksi kun osoittavat heti oman huonon itsetuntonsa siinä ku alkavat haukkua muita :D

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:18"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:56"] Olen kärsinyt tästä koko elämäni. Ensin vanhemmat ja sitten sen jälkeen mieheni. Olin todella nuori kun tavattiin ja uskoin vielä jostain syystä ihmisten hyvyyteen. Mies etsimällä etsi minusta vikoja, pidin sitä jotenkin oikeana, koska koko elämäni lapsuudesta asti oli ollut sitä samaa. Äitini mielipuuhaa oli häpäistä minua muiden läsnäollessa. Miehen silmissä kaikki tekemiseni olivat hänen kiusaamistaan, esim kun pesin pyykkiä hän sanoi: Kun et enää mitään muuta häiriötä keksinyt, pistit pyykkilingon päälle, ettten kuulisi uutisia. En ole jättänyt miestäni, vaikka syitä olisi ollut.  Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja olen oppinut arvostamaan itseäni edes jolakin tavoin. En tapaa enää äitiäni enkä arvostelevia sukulaisia. Miehelle olen kertonut, etten ole hyväksynyt hänen tekojaan kaikina näinä vuosina. Miehen mielestä tämä on turhaa kiukuttelua. Eli nyt näen, ettei mikään tule muuttumaan ja minun on tehtävä ratkaisuni. [/quote] Jostain syystä kritisoijat ja kritiikkiin tottuneet löytävät toisensa. Itse olen aina löytänyt juuri ne miehet, joiden mukaan minussa ei ole mitään hyvää ja kaikki virheet kerrotaan päin naamaa, kokemuksista ystävilleni kertoessa he hämmästyvät, että miten tuo voi olla mahdollista kun heille ei ole koskaan noin tapahtunut. No, olen tottunut tuollaiseen käytökseen ja se on normi. [/quote]joo sä oot tottunut etkä osaa asettaa rajoja sille et miten sua saa kohdella

[/quote]

Niin olen. Tiedän kyllä, että normaalit ihmiset asettavat rajat, mutta itse en ole vieläkään ymmärtänyt sitä, että jos rajoja ei aseteta muut käyttävät tilannetta omaksi hyödykseen. Ihmissuhteet ovat juuri tuosta syystä raskaita, koska ne vaativat jatkuvasti puolustusasemassa olemista, ettei toinen ala kohdella huonosti kun omalla kohdalla on vain ajan kysymys koska se aina alkaa.

Tai sitten olen vaan yksinkertaisesti niin älyttömän paska ja huono ihminen, että tavallisilla ei tällaista ongelmaa edes ole vaan muut arvostavat ja kohtelevat hyvin automaattisesti.