Mieheni ei keskustele kanssani, neuvoja :(

Millainne hänen lapsuuskotinsa on? Ehkä hän kantaa mukanaan kotinsa peruja siitä kuinka konfliktit tai negatiiviset asiat selvitellään. Kokonaisen keskustelukulttuurin muuttaminen onkin melko iso prosessi.

Mykkäkoulu voi kieli ihan täydellisestä neuvottomuudesta. Hän ei oikeasti osaa edetä. En tiedä miten neuvoa, koska meillä on vähän samanlaista ongelmaa, eikä siihen ole tullut pysyvää muutosta edes terapiassa (joka kylläkin keskittyi enemmän muihin isompiin ongelmiin). Mies kyllä oppi puhumaan omista negatiivisista tuntemuksistaan, mutta ei silti vastaanottamaan sellaista MINULTA.

Olen päätynyt joustamiseen ja mukautumiseen, mutta tärkeissä asiossa vain jyrään läpi pitämättä meteliä. Ilmoitusluonteisesti vain kerron, että "tänään minä siivoan, en tee muuta, en lähde mukaasi". Olen myös oppinut sanomaan, että "tuota olisit voinut pyytää anteeksi, loukkasit". Mies kiemurtelee ja katseesta näkee, että on samaa mieltä, mutta hän ei saa niitä sanoja suustaan ulos. Kodin malli siellä on taustalla.

Mekin olemme jo kypsemmässä iässä.

Tulos tai ulos

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:11"]Millainne hänen lapsuuskotinsa on? Ehkä hän kantaa mukanaan kotinsa peruja siitä kuinka konfliktit tai negatiiviset asiat selvitellään. Kokonaisen keskustelukulttuurin muuttaminen onkin melko iso prosessi.

Mykkäkoulu voi kieli ihan täydellisestä neuvottomuudesta. Hän ei oikeasti osaa edetä. En tiedä miten neuvoa, koska meillä on vähän samanlaista ongelmaa, eikä siihen ole tullut pysyvää muutosta edes terapiassa (joka kylläkin keskittyi enemmän muihin isompiin ongelmiin). Mies kyllä oppi puhumaan omista negatiivisista tuntemuksistaan, mutta ei silti vastaanottamaan sellaista MINULTA.

Olen päätynyt joustamiseen ja mukautumiseen, mutta tärkeissä asiossa vain jyrään läpi pitämättä meteliä. Ilmoitusluonteisesti vain kerron, että "tänään minä siivoan, en tee muuta, en lähde mukaasi". Olen myös oppinut sanomaan, että "tuota olisit voinut pyytää anteeksi, loukkasit". Mies kiemurtelee ja katseesta näkee, että on samaa mieltä, mutta hän ei saa niitä sanoja suustaan ulos. Kodin malli siellä on taustalla.

Mekin olemme jo kypsemmässä iässä.
[/quote]

Kiitos vastauksesta. Luulen että kotoa tullutta meillä myös. Mies on kyllä joskus alkuaikoina tästä maininnut. Tuntuu vain niin raskaalta kun koko ajan täytyy niin tarkkaan miettiä mitä sanoa ettei toinen loukkaannu, varsinkin jos ollaan lähdösaä vaikkapa kylään tms ettei reissu mene pilalle.

Miehesi kuitenkin on tullut terapiaan kanssasi? Miten tämä onnistui?

Meillä oli niin suuria huolenaiheita, että hän tunsi yhtä suurta tarvetta ulkopuoliselle avulle. Parisuhteen dynamiikka tuli oikeastaan siinä sivussa. Puhuminen sujui jonkin aikaa todella avoimesti myös kotona, mutta ei jäänyt elämään vuosiksi eteenpäin.

Sanon hänelle kyllä ääneen mitä käytös aiheuttaa ja miten raskasta on mukautua. Saattaa osata käntää kelkkaansa, mutta aina siihen tarvitaan ohjaajaksi minut. Paras muutos on se mitä on tapahtunut itselleni, ei en ota hänen hermostumisiaan ja umpisolmujaan omaksi syykseni. Tiedän, etten ole tehnyt väärin, vaan tiuskinta on hänen omia ongelmiaan. Itsetuntokysymys pitkälti.

Meillä taas päinvastainen ongelma. Puhumme ja puhumme, yleensä mies aloittaa ja lupaa 10 hyvää tai kertoo samat vuosia vanhat tekemäni vääryydet ja kertoo tunteistaan ja haaveilee mukavista asioista, mutta kun mitään ei todellisuudessa ikinä tapahdu, mikään ei muutu. Samat riidat, samat sanat vuodesta toiseen.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:02"]

Olemme olleet parisuhteessa seitsemän vuotta, kaksi lasta tuli saatua aika aikaisin suhteen alkumetreillä (olemme jo vanhempia eikä kummallakaan ollut lapsia). Joitain vuosia meni pienten vauvojen kanssa ja nyt kun ovat isompia, parisuhteelle olisi taas aikaa.. Toisin sanoen vietämme nyt vasta oikeastaan sitä parisuhteen kuherruskuukauden jälkeistä arkea. On ilmaantunut ongelma, iso sellainen. Minä olen sellainen että asiat, ristiriidat ym keskustellaan läpi. Vaikka riidellen, kunhan pysytään asiassa. Haluan kertoa oman näkemykseni ja kuulla miehen. Sopia yhdessä molempien näkökantoja kunnioittaen. Mieheni ei. Hän ei kykene keskustelemaan jos äänensävyni on väärä, aihe on negatiivinen tai koskee häntä siinä mielessä että en ole samaa mieltä. Jotain lastenkasvatukseen liittyvää tai kodin siivoukseen tai rahan käyttöön ym. Joka kerta jos avaan keskustelun jostain asiasta mistä mielestäni pitäisi puhua (vaikkapa se että haluan siiivota ennen vieraiden tuloa, voisiko mieheni meille ihmisiä kutsuessaan ottaa muutaman päivän varoajan) Hän suuttuu. Kokee että kritisoin häntä ja hänellä on oikeus loukkaantua. Ja tämän seurauksena ei puhu minulle mitään, kolmeen tai neljään päivään. Näyttää todella typerältä näin kirjoitettuna mutta on totta. Mieheni on muuten hyvin kouluttautunut, omaa hyvän yleissivistyksen, on hyvä isä ja hyvä puoliso. Ja näin pysyy kunhan kotona puhutaan vain mukavista asioista... Mitään riitoja, ristiriitoja, pelisääntöjä tai erimielisyyksiä ei meillä käsitellä. Minä otan niitä puheeksi, mies loukkaantuu ja asiat menee maton alle. Huomaan kyllä että hän sitten joitain asioita tekee sitten haluamallani tavalla, ilmeisesti miellyttääkseen minua. Hänen haluamaansa tapaa en tiedä kun emme keskustele. Tämä surettaa minua kovasti. Koen että en voi kotonani olla rennosti kun saa pelätä ettei sano mitään poikkipuolista ettei toinen taas loukkaannu. Miten saada mies keskustelemaan?

[/quote]

Minä ymmärän sinua ja miestäsi, sillä itselläkin ollut vastaavanlaista ongelmaa. Itsellä on traumapohjaista, lapsuudessa tapahtuneista tilanteista johtuvaa käyttäytymistä. Psykoterapia on hyvä tapa saada käsitellä noita asioita, mut jo psykologilla käynti vois selvittää tilannetta. Miehellä vaan tulisi olla itsellä halu saada asiat etenemään parempaan suuntaan.

M39  

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:28"]

Meillä taas päinvastainen ongelma. Puhumme ja puhumme, yleensä mies aloittaa ja lupaa 10 hyvää tai kertoo samat vuosia vanhat tekemäni vääryydet ja kertoo tunteistaan ja haaveilee mukavista asioista, mutta kun mitään ei todellisuudessa ikinä tapahdu, mikään ei muutu. Samat riidat, samat sanat vuodesta toiseen.

[/quote]

Noin se oli mullakin, kun yritin itse päästä asioissa eteenpäin. Sitten vasta, kun sain ammatillista apua, niin alkoi muutosta tapahtumaan.

M39

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:33"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:02"]

Olemme olleet parisuhteessa seitsemän vuotta, kaksi lasta tuli saatua aika aikaisin suhteen alkumetreillä (olemme jo vanhempia eikä kummallakaan ollut lapsia). Joitain vuosia meni pienten vauvojen kanssa ja nyt kun ovat isompia, parisuhteelle olisi taas aikaa.. Toisin sanoen vietämme nyt vasta oikeastaan sitä parisuhteen kuherruskuukauden jälkeistä arkea. On ilmaantunut ongelma, iso sellainen. Minä olen sellainen että asiat, ristiriidat ym keskustellaan läpi. Vaikka riidellen, kunhan pysytään asiassa. Haluan kertoa oman näkemykseni ja kuulla miehen. Sopia yhdessä molempien näkökantoja kunnioittaen. Mieheni ei. Hän ei kykene keskustelemaan jos äänensävyni on väärä, aihe on negatiivinen tai koskee häntä siinä mielessä että en ole samaa mieltä. Jotain lastenkasvatukseen liittyvää tai kodin siivoukseen tai rahan käyttöön ym. Joka kerta jos avaan keskustelun jostain asiasta mistä mielestäni pitäisi puhua (vaikkapa se että haluan siiivota ennen vieraiden tuloa, voisiko mieheni meille ihmisiä kutsuessaan ottaa muutaman päivän varoajan) Hän suuttuu. Kokee että kritisoin häntä ja hänellä on oikeus loukkaantua. Ja tämän seurauksena ei puhu minulle mitään, kolmeen tai neljään päivään. Näyttää todella typerältä näin kirjoitettuna mutta on totta. Mieheni on muuten hyvin kouluttautunut, omaa hyvän yleissivistyksen, on hyvä isä ja hyvä puoliso. Ja näin pysyy kunhan kotona puhutaan vain mukavista asioista... Mitään riitoja, ristiriitoja, pelisääntöjä tai erimielisyyksiä ei meillä käsitellä. Minä otan niitä puheeksi, mies loukkaantuu ja asiat menee maton alle. Huomaan kyllä että hän sitten joitain asioita tekee sitten haluamallani tavalla, ilmeisesti miellyttääkseen minua. Hänen haluamaansa tapaa en tiedä kun emme keskustele. Tämä surettaa minua kovasti. Koen että en voi kotonani olla rennosti kun saa pelätä ettei sano mitään poikkipuolista ettei toinen taas loukkaannu. Miten saada mies keskustelemaan?

[/quote]

Minä ymmärän sinua ja miestäsi, sillä itselläkin ollut vastaavanlaista ongelmaa. Itsellä on traumapohjaista, lapsuudessa tapahtuneista tilanteista johtuvaa käyttäytymistä. Psykoterapia on hyvä tapa saada käsitellä noita asioita, mut jo psykologilla käynti vois selvittää tilannetta. Miehellä vaan tulisi olla itsellä halu saada asiat etenemään parempaan suuntaan.

M39  
[/quote]

Kiitos vastauksesta. Lohdullista tietää etten ole yksin tämän asian kanssa. Rakastan miestäni kovasti ja haluaisin saada tämänkin osa-alueen toimimaan.
Onko sinulla miehenä vinkkejä siihen että miten voisin saada omani ymmärtämään että tämä täytyy selvittää, että tämä on oikea asia johon täytyisi paneutua?

Ap

Kuulostaa tutulta. Olemme eroamassa juuri tästä syystä. Vastaan tulisi varmasti vielä kriisejä mutta ei pysty niitä selvittämään. Kaikki pitäisi lakaista maton alle kuten lapsuudenkodissaan.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:40"]Kuulostaa tutulta. Olemme eroamassa juuri tästä syystä. Vastaan tulisi varmasti vielä kriisejä mutta ei pysty niitä selvittämään. Kaikki pitäisi lakaista maton alle kuten lapsuudenkodissaan.
[/quote]

:(
Terapia?

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:33"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:02"] Olemme olleet parisuhteessa seitsemän vuotta, kaksi lasta tuli saatua aika aikaisin suhteen alkumetreillä (olemme jo vanhempia eikä kummallakaan ollut lapsia). Joitain vuosia meni pienten vauvojen kanssa ja nyt kun ovat isompia, parisuhteelle olisi taas aikaa.. Toisin sanoen vietämme nyt vasta oikeastaan sitä parisuhteen kuherruskuukauden jälkeistä arkea. On ilmaantunut ongelma, iso sellainen. Minä olen sellainen että asiat, ristiriidat ym keskustellaan läpi. Vaikka riidellen, kunhan pysytään asiassa. Haluan kertoa oman näkemykseni ja kuulla miehen. Sopia yhdessä molempien näkökantoja kunnioittaen. Mieheni ei. Hän ei kykene keskustelemaan jos äänensävyni on väärä, aihe on negatiivinen tai koskee häntä siinä mielessä että en ole samaa mieltä. Jotain lastenkasvatukseen liittyvää tai kodin siivoukseen tai rahan käyttöön ym. Joka kerta jos avaan keskustelun jostain asiasta mistä mielestäni pitäisi puhua (vaikkapa se että haluan siiivota ennen vieraiden tuloa, voisiko mieheni meille ihmisiä kutsuessaan ottaa muutaman päivän varoajan) Hän suuttuu. Kokee että kritisoin häntä ja hänellä on oikeus loukkaantua. Ja tämän seurauksena ei puhu minulle mitään, kolmeen tai neljään päivään. Näyttää todella typerältä näin kirjoitettuna mutta on totta. Mieheni on muuten hyvin kouluttautunut, omaa hyvän yleissivistyksen, on hyvä isä ja hyvä puoliso. Ja näin pysyy kunhan kotona puhutaan vain mukavista asioista... Mitään riitoja, ristiriitoja, pelisääntöjä tai erimielisyyksiä ei meillä käsitellä. Minä otan niitä puheeksi, mies loukkaantuu ja asiat menee maton alle. Huomaan kyllä että hän sitten joitain asioita tekee sitten haluamallani tavalla, ilmeisesti miellyttääkseen minua. Hänen haluamaansa tapaa en tiedä kun emme keskustele. Tämä surettaa minua kovasti. Koen että en voi kotonani olla rennosti kun saa pelätä ettei sano mitään poikkipuolista ettei toinen taas loukkaannu. Miten saada mies keskustelemaan? [/quote] Minä ymmärän sinua ja miestäsi, sillä itselläkin ollut vastaavanlaista ongelmaa. Itsellä on traumapohjaista, lapsuudessa tapahtuneista tilanteista johtuvaa käyttäytymistä. Psykoterapia on hyvä tapa saada käsitellä noita asioita, mut jo psykologilla käynti vois selvittää tilannetta. Miehellä vaan tulisi olla itsellä halu saada asiat etenemään parempaan suuntaan. M39   [/quote] Kiitos vastauksesta. Lohdullista tietää etten ole yksin tämän asian kanssa. Rakastan miestäni kovasti ja haluaisin saada tämänkin osa-alueen toimimaan. Onko sinulla miehenä vinkkejä siihen että miten voisin saada omani ymmärtämään että tämä täytyy selvittää, että tämä on oikea asia johon täytyisi paneutua? Ap

[/quote]

Lohdullista tietää, et en ole minäkään yksin :) Miulla semen niin, et en ollu aiemmin löytäny sitä oikeeta keinoa ja apua, missä ois asoilleni pystytty tekemän mitään. En edes tajunnu, et saisin mielenterveysyksiköstä apua itselleni. Onneks miun exä auttoi ja neuvoi ottamaan sinne yhteyttä, ni alkoi asiat etenemään.

M39 

Mitä sitten jos mies suuttuu? Ei sinun sitä suuttumusta tarvitse pelätä ja sen edessä itkeä ja alkaa anteeksi pyytelemään aiheuttamaasi mielipahaa. Nyt sinun pitää opetella katsomaan miestäsi silmiin ja olemaan hänen edessään yhtä vahvatahtoinen ja itsepäinen kuin hänkin on. Taistelet samoilla aseilla ja samaan tapaan kuin mieskin, et anna periksi ennen kuin asia on molemmille täysin selvä ja tarvittaessa pidät tietenkin huolta, että kaikki menee viimeistä pilkkua myöten niin kuin pitää. Se voi tarkoittaa uutta rähinää, mutta mitä sitten taas kerran? Kun mies huomaa, että pystyt olemaan tasavertainen myös tässä asiassa niin hänkin rauhoittuu, aivan kuin pieni lapsi jolle on osoitettu rajat ja raamit minkä sisällä pysytään. Se on eri asia pystytkö sinä.

Nyt jo lastenkin takia sinun olisi aika tehdä jotakin. Lapset katsovat ja imevät teistä vaikutteita koko ajan, olivat sitten 2 vuotiaita tai 16 vuotiaita. Älä näytä heille "heikko nainen, määrätietoinen mies" mallia enää ikinä. Enempää tässä ei mielestäni tarvitse analysoida miehen lapsuutta tai muita asioita, sinun pitää muuttaa nyt itseäsi ensin. Älä hyväksy kaikkea sontaa enää.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:47"]Mitä sitten jos mies suuttuu? Ei sinun sitä suuttumusta tarvitse pelätä ja sen edessä itkeä ja alkaa anteeksi pyytelemään aiheuttamaasi mielipahaa. Nyt sinun pitää opetella katsomaan miestäsi silmiin ja olemaan hänen edessään yhtä vahvatahtoinen ja itsepäinen kuin hänkin on. Taistelet samoilla aseilla ja samaan tapaan kuin mieskin, et anna periksi ennen kuin asia on molemmille täysin selvä ja tarvittaessa pidät tietenkin huolta, että kaikki menee viimeistä pilkkua myöten niin kuin pitää. Se voi tarkoittaa uutta rähinää, mutta mitä sitten taas kerran? Kun mies huomaa, että pystyt olemaan tasavertainen myös tässä asiassa niin hänkin rauhoittuu, aivan kuin pieni lapsi jolle on osoitettu rajat ja raamit minkä sisällä pysytään. Se on eri asia pystytkö sinä.

Nyt jo lastenkin takia sinun olisi aika tehdä jotakin. Lapset katsovat ja imevät teistä vaikutteita koko ajan, olivat sitten 2 vuotiaita tai 16 vuotiaita. Älä näytä heille "heikko nainen, määrätietoinen mies" mallia enää ikinä. Enempää tässä ei mielestäni tarvitse analysoida miehen lapsuutta tai muita asioita, sinun pitää muuttaa nyt itseäsi ensin. Älä hyväksy kaikkea sontaa enää.
[/quote]

Et ihan ymmärtänyt.
Ei mieheni rähise. Ei minun 'tarvitse hyväksyä sontaa' saati muuttaa itseäni.
Ongelma on se että mieheni vetäytyy kaikista keskusteluista. Ei puhu minulle. Sulkeutuu eikä kykene ilmaisemaan itseään.
Ap

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:02"]

Koen että en voi kotonani olla rennosti kun saa pelätä ettei sano mitään poikkipuolista ettei toinen taas loukkaannu. Miten saada mies keskustelemaan?

[/quote]

Tiedän tunteen! Minun mieheni ei mökötä vaan on eri mieltä kaikesta, hyvin vihaisestikin.

Mykkyys on vallankäyttöä. Sinulla ei ole mitään työkaluja sen tilanteen selvittämiseksi, siksi sinä ahdistut. Kerro tämä miehellesi sellaisella hyvällä hetkellä silläkin riskillä, että taas vaikenee. Kysy, tekeekö hän sen tahallaan kiusatakseen sinua vai miksi.

Jos äänensävysi on miehen mielestä väärä, esitä sitten asiat kirjallisesti. Lappu jääkaapin oveen, esimerkiksi. Jostakin syystä miehellä ei ole kykyä eikä halua selvittää asioita - eikä tarvetta, kun sinä alistut, tunnet syyllisyyttä ja pyytelet anteeksi kun loukkasit. Se nyt vaan on niin yksinkertaisesti, että mies on antanut aihetta arvosteluun, jos tekee jotain "väärin", kuten vieraiden kutsumisen. Ei sinun tarvitse sitä anteeksi pyydellä, vaikka mies loukkaantuu kun sanot sen ääneen.

Yhtä hyvin miehesi voisi avautua tänne palstalle, että hänen vaimonsa haluaa aina vaan kerta toisensa jälkeen jankuttaa ja jankuttaa samoista asioista ja että hän ei tunne kotiaan kodikseen, jonne voi omasta halustaan pyytää kavereitaan. Että hän on vain vaimonsa mielestä vaimonsa jatke, jonka on käyttäydyttävä kuten valtiatar haluaa.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:03"]Yhtä hyvin miehesi voisi avautua tänne palstalle, että hänen vaimonsa haluaa aina vaan kerta toisensa jälkeen jankuttaa ja jankuttaa samoista asioista ja että hän ei tunne kotiaan kodikseen, jonne voi omasta halustaan pyytää kavereitaan. Että hän on vain vaimonsa mielestä vaimonsa jatke, jonka on käyttäydyttävä kuten valtiatar haluaa.
[/quote]

Hah hah. Johan se kestikin että joku nollaäo tuli pätemään tähänkin ketjuun.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:47"]Mitä sitten jos mies suuttuu? Ei sinun sitä suuttumusta tarvitse pelätä ja sen edessä itkeä ja alkaa anteeksi pyytelemään aiheuttamaasi mielipahaa. Nyt sinun pitää opetella katsomaan miestäsi silmiin ja olemaan hänen edessään yhtä vahvatahtoinen ja itsepäinen kuin hänkin on. Taistelet samoilla aseilla ja samaan tapaan kuin mieskin, et anna periksi ennen kuin asia on molemmille täysin selvä ja tarvittaessa pidät tietenkin huolta, että kaikki menee viimeistä pilkkua myöten niin kuin pitää. Se voi tarkoittaa uutta rähinää, mutta mitä sitten taas kerran? Kun mies huomaa, että pystyt olemaan tasavertainen myös tässä asiassa niin hänkin rauhoittuu, aivan kuin pieni lapsi jolle on osoitettu rajat ja raamit minkä sisällä pysytään. Se on eri asia pystytkö sinä. Nyt jo lastenkin takia sinun olisi aika tehdä jotakin. Lapset katsovat ja imevät teistä vaikutteita koko ajan, olivat sitten 2 vuotiaita tai 16 vuotiaita. Älä näytä heille "heikko nainen, määrätietoinen mies" mallia enää ikinä. Enempää tässä ei mielestäni tarvitse analysoida miehen lapsuutta tai muita asioita, sinun pitää muuttaa nyt itseäsi ensin. Älä hyväksy kaikkea sontaa enää. [/quote] Et ihan ymmärtänyt. Ei mieheni rähise. Ei minun 'tarvitse hyväksyä sontaa' saati muuttaa itseäni. Ongelma on se että mieheni vetäytyy kaikista keskusteluista. Ei puhu minulle. Sulkeutuu eikä kykene ilmaisemaan itseään. Ap

[/quote]Voi, ymmärsin täysin. Ymmärsin täysin, että sinä et halua nostaa kissaa pöydälle ja rähistä kiska pelkäät miehen mielenilmaisua. Oletko koskaan mennyt miehen eteen tämän mykkäkoulun alkaessa? Onko hän silloin muka vain vältellyt katsettasi sanomatta mitään? Ja sinä yhtä hiljaisena katselet takaisin? Onko asiat parantuneet? Eivät. Koska sinä et uskalla asiaa enää esille ottaa, vaikka sitten rääkyä naama punaisena puoli tuntia. Kannattaako sinun toimintatapaasi siis jatkaa kun se ei toimi?

Ehkä miehesi ei rähise, mutta sinä hyväksyy häneltä liikaa. Miehesi saa tahtonsa läpi ja tadaa, sinä huomaat nöyristeleväsi kun siivoat taas yksin, teet kaiken ettei mies vain suutu enempää. Oletko kokeillut mennä viiden sentin päähän miehen naamasta sanomaan mielipiteesi? Oletko korottanut koskaan edes ääntäsi? Miksi muuten sinun ei tarvitse muuttua, mutta miehen pitää? Miten taistelut muuten loppuvat? Ilmeisesti niin, että sinä luovutat, teet kaiken, annat pesää ja mies pysyy ehkä niin hetken tyytyväisenä? Samalla pelkäät uutta riitaa ja et uskalla tehdä tai sanoa mitään miehen hepulia peläten? Niinhän tuossa kirjoitit.. Missä on itsetuntosi nainen?

Meillä isäntä ei pysty myöskään keskustelemaan, mutta puuttuu joka asiaan ja opastaa.

Tilanne meillä on nyt se, että mies aikatauluttaa arjen ja tekee kaiken jos ei keskustele. Aina oirehtimassa ja omissa menoissa.

Mikään hänelle ei sopinut - yhden kerran aina teki jos pyysi. Ihan teinikäytöstä.

Nyt esittää marttyyriä kun tajua, että on väärässä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:10"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:47"]Mitä sitten jos mies suuttuu? Ei sinun sitä suuttumusta tarvitse pelätä ja sen edessä itkeä ja alkaa anteeksi pyytelemään aiheuttamaasi mielipahaa. Nyt sinun pitää opetella katsomaan miestäsi silmiin ja olemaan hänen edessään yhtä vahvatahtoinen ja itsepäinen kuin hänkin on. Taistelet samoilla aseilla ja samaan tapaan kuin mieskin, et anna periksi ennen kuin asia on molemmille täysin selvä ja tarvittaessa pidät tietenkin huolta, että kaikki menee viimeistä pilkkua myöten niin kuin pitää. Se voi tarkoittaa uutta rähinää, mutta mitä sitten taas kerran? Kun mies huomaa, että pystyt olemaan tasavertainen myös tässä asiassa niin hänkin rauhoittuu, aivan kuin pieni lapsi jolle on osoitettu rajat ja raamit minkä sisällä pysytään. Se on eri asia pystytkö sinä. Nyt jo lastenkin takia sinun olisi aika tehdä jotakin. Lapset katsovat ja imevät teistä vaikutteita koko ajan, olivat sitten 2 vuotiaita tai 16 vuotiaita. Älä näytä heille "heikko nainen, määrätietoinen mies" mallia enää ikinä. Enempää tässä ei mielestäni tarvitse analysoida miehen lapsuutta tai muita asioita, sinun pitää muuttaa nyt itseäsi ensin. Älä hyväksy kaikkea sontaa enää. [/quote] Et ihan ymmärtänyt. Ei mieheni rähise. Ei minun 'tarvitse hyväksyä sontaa' saati muuttaa itseäni. Ongelma on se että mieheni vetäytyy kaikista keskusteluista. Ei puhu minulle. Sulkeutuu eikä kykene ilmaisemaan itseään. Ap

[/quote]Voi, ymmärsin täysin. Ymmärsin täysin, että sinä et halua nostaa kissaa pöydälle ja rähistä kiska pelkäät miehen mielenilmaisua. Oletko koskaan mennyt miehen eteen tämän mykkäkoulun alkaessa? Onko hän silloin muka vain vältellyt katsettasi sanomatta mitään? Ja sinä yhtä hiljaisena katselet takaisin? Onko asiat parantuneet? Eivät. Koska sinä et uskalla asiaa enää esille ottaa, vaikka sitten rääkyä naama punaisena puoli tuntia. Kannattaako sinun toimintatapaasi siis jatkaa kun se ei toimi?

Ehkä miehesi ei rähise, mutta sinä hyväksyy häneltä liikaa. Miehesi saa tahtonsa läpi ja tadaa, sinä huomaat nöyristeleväsi kun siivoat taas yksin, teet kaiken ettei mies vain suutu enempää. Oletko kokeillut mennä viiden sentin päähän miehen naamasta sanomaan mielipiteesi? Oletko korottanut koskaan edes ääntäsi? Miksi muuten sinun ei tarvitse muuttua, mutta miehen pitää? Miten taistelut muuten loppuvat? Ilmeisesti niin, että sinä luovutat, teet kaiken, annat pesää ja mies pysyy ehkä niin hetken tyytyväisenä? Samalla pelkäät uutta riitaa ja et uskalla tehdä tai sanoa mitään miehen hepulia peläten? Niinhän tuossa kirjoitit.. Missä on itsetuntosi nainen?
[/quote]

Tulisin riita tai hepuli. Mutta kun ei tule. Tulee vain hiljaisuus. Mies itsekin kärsii kun ei osaa olla tilanteessa jossa pitäisi keskustella. Vetäytyy ja lakkaa puhumasta.
Käytin sanaa 'pelkään' siksi että se nyt sopi tuohon kohtaan. En pelkää miestäni. Ei hän ole mikään alfauros ja minä alistunut.
Hän pikemminkin on se alistunut kun minä 'käyn päälle' keskusteluhalukkuuteni kanssa.
'Pelkään' siksi sanomisiani, varsinkin ennen sovittuja reissuja, koska reissuissa ei ole mukavaa jos toinen ei puhu mitään loukkaantuneena.
Ap

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:52"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 08:47"]Mitä sitten jos mies suuttuu? Ei sinun sitä suuttumusta tarvitse pelätä ja sen edessä itkeä ja alkaa anteeksi pyytelemään aiheuttamaasi mielipahaa. Nyt sinun pitää opetella katsomaan miestäsi silmiin ja olemaan hänen edessään yhtä vahvatahtoinen ja itsepäinen kuin hänkin on. Taistelet samoilla aseilla ja samaan tapaan kuin mieskin, et anna periksi ennen kuin asia on molemmille täysin selvä ja tarvittaessa pidät tietenkin huolta, että kaikki menee viimeistä pilkkua myöten niin kuin pitää. Se voi tarkoittaa uutta rähinää, mutta mitä sitten taas kerran? Kun mies huomaa, että pystyt olemaan tasavertainen myös tässä asiassa niin hänkin rauhoittuu, aivan kuin pieni lapsi jolle on osoitettu rajat ja raamit minkä sisällä pysytään. Se on eri asia pystytkö sinä.

Nyt jo lastenkin takia sinun olisi aika tehdä jotakin. Lapset katsovat ja imevät teistä vaikutteita koko ajan, olivat sitten 2 vuotiaita tai 16 vuotiaita. Älä näytä heille "heikko nainen, määrätietoinen mies" mallia enää ikinä. Enempää tässä ei mielestäni tarvitse analysoida miehen lapsuutta tai muita asioita, sinun pitää muuttaa nyt itseäsi ensin. Älä hyväksy kaikkea sontaa enää.
[/quote]

Et ihan ymmärtänyt.
Ei mieheni rähise. Ei minun 'tarvitse hyväksyä sontaa' saati muuttaa itseäni.
Ongelma on se että mieheni vetäytyy kaikista keskusteluista. Ei puhu minulle. Sulkeutuu eikä kykene ilmaisemaan itseään.
Ap
[/quote]

Minä olen tuollainen. Lapsuudessani kaikki lakaistiin maton alle. Äitini oli täysin kykenemätön olemaan vanhempi ja sanoittamaan tunteitani. Minulla ei saanut olla tunteita tai ajatuksia jos ne olivat eri mieltä hänen kanssaan. Ketään ei kiinnostanut minun tunteeni.

Aikuisena vältän konflikteja, vetäydyn niistä täysin. En pahuuttaani, vaan koska tilanteissa konkreettisesti en tiedä mitä sanoa, koska en usein edes tiedä miltä minusta tuntuu tai tuntuuko miltään. Kovistelu saa minut vain pahemmin lukkoon.

Kirjoittamalla kykenen ilmaisemaan paremmin.

Miehesi kuulostaa samalta. Se, että hän muuttaa käytöstään kertoo, että hän kuulee sinua ja yrittää. Näe sen arvo.