Onko mies ihan hirviö? Vai olenko minä..

Lopeta suhde. Lopeta. Mulla oli samanlaista, hetken kesti ikävä miehen perään, mutta oli hyvin nopeasti ohi. Ja miten ihana ja helppo olikaan taas hengittää! Ei tarvinnut pelätä mitään eikä ketään! :)

Tuskin kuitenkaan haluaisin esim lapsia tuollaisen miehen kanssa? Haluaisitko että lapset joutuisivat katselemaan moista ja oppimaan moisen parisuhdemallin?

Ei kuulosta kovin hyvältä. :/ Itse lopettaisin suhteen.

Se alkaa tönimisestä ja vuosien mittaan muuttuu vakavammaksi.

2 sen jo sanoi.

Lähde vielä kun sinulla on oma kämppä eikä lapsia ole.

Miten miehen käytös eroaa susta?

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:23"]

Ei tuollaisessa suhteessa ole enää mitään väliä mitä ap tekee tai jättää tekemättä. Ja vallankäytön kuviota on mahdoton ymmärtää, jos sellaisessa ei ole itse ollut. Ja on vielä sittenkin. 

Minä yritin tehdä kaikkea mahdollista ja todella uskoin että miehen raivoaminen johtuu minun ominaisuuksistani, jos vain osaisin olla erilainen. Mutta tietenkään mikään ei riittänyt, aina löytyi uusi muuttumisenkohde, miehen ei tarvitsisi raivota jos en olisi niin hullu/ärsyttävä/jättäisin hänet rauhaan/puhuisin eri tavalla/olisin hiljaa/olisin älykkäämpi/minulla ei olisi niin hulluja ystäväviä/sukulaisia/laita tähän mitä tahansa. Kun olin jo täysin alistettu ja itkin vain hiljaa, sekin oli tahallaan ärsyttämistä. 

[/quote]

Minäkin olen yrittänyt olla sanomatta mitään, mutta itku on saattanut päästä. Siitäkin mies on ärsyyntynyt ja alkanut huutamaan etten saa loukkaantua. Hän luulee, että itku on vain keino saada hänet alistettua, eikä ymmärrä, että se vain tulee, kun on tarpeeksi murtunut.

Ap

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 20:40"]

Neljä vuotta kimpassa, minulla on myös oma kämppä toisella paikkakunnalla, mutta vietän miehen luona lähes kaiken ajastani.

Aina kun riita syttyy, mies hermostuu hyvin nopeasti ja en saa häntä rauhoittumaan millään. Hän huutaa ja on muutenkin vähän uhkaava. Yleensä pahempaa ei tapahdu, mutta äärimmilleen ärsyyntyneenä on tönäissyt minua ja paiskonut tavaraa. Tiedän, että hän ei halua riidellä, hän yleensä pyytää minua poistumaan (sillä syyllä, että asunto on hänen), mutta minä en vain kykene poistumaan. Olen kuin halvaantunut. Ahdistaa, että minun pitäisi siinä mielentilassa lähteä ulos ja ajamaan autolla omaan kotiin. En siis kykene lähtemään, mutta en myöskään kykene olemaan hiljaa ja yritän puhua miehelle ja hän vain ärsyyntyy siitä lisää. Minä en vain kestä sitä, kun riidat jätetään auki ja rauhoituttua oltaisiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hän uhkailee usein myös erolla ja minulle tulee siitä kauhea turvattomuuden tunne. Viime kerrallakin uhkasi ja perui puheensa kun aloin itkemään. En voi ymmärtää miten hänen mielipiteensä voi muuttua noin vain ja miksi hän kuvittelee voivansa yksin päättää ollaanko me yhdessä vai ei. Olen neuvonut häntä olemaan tekemättä tuollaisia päätöksiä tunnekuohuissaan, mutta aina ne sieltä tulee.

Aniharvoin saadaan riita lakkaamaan ennen kuin se on paisuteltu jättimäiseksi. Molemmat tuovat riitaan vanhoja kaunoja, mies tosin enemmän ja provosoituneena menen siihen mukaan. Mies myös nimittelee minua suuttuessaan ja loukkaannun siitä erittäin verisesti. Riidan jälkeen jos ottaa puheeksi, miten haukkuminen satuttaa, riita alkaa vain alusta.

Viime riitelykerrasta on nyt viikko, olen omassa kodissa mietiskelemässä jälleen kerran, että miten jatkaa. Riitoja on suht harvoin ja arki pelaa todella hyvin, mutta riidat ovat joka kerta tosi pahoja ja olen loukkaantunut pitkään.

En tiedä kykenenkö enää tähän, mutta miehen jättäminen on niin hirveän vaikeaa. Haaveilen jo omasta perheestä, enkä usko, että se on edes hänen kanssa mahdollista. Olen jotenkin niin nujerrettu, etten vain jaksa lähteä. Kerran oltiin miehen kanssa muutama kuukausi erossa ja olo alkoi tuntua paremmalta, sitten jostain käsittämästä syystä ajauduin miehen luo taas..

Tiedän itsekin olevani hyvin ärsyttävä suuttuessani, jankkaan samaa asiaa, mutta kun tuntuu, ettei se toinen ymmärrä yhtään mitä yritän sanoa. Ja kun luotan, että jotain luvattua ei rikota, mutta se rikotaan kumminkin pahentaa taipumustani ennestään.

Hän ei jotenkin hallitse itseään yhtään. Riidan aikana olen alkanut suhtautumaan häneen kuin kiukuttelevaan pikkulapseen vaikka hän sattuukin olemaan muutaman vuoden vanhempi. En pysty enää luottamaan hänen puheisiin, kun hänen mielipiteensä ovat niin riippuvaisia hänen tunnetilastaan.

Olen pettynyt itseeni, kun olen taas päästänyt itseni tällaiseen tilanteeseen. En ymmärrä mikä minussa on vialla kun aina palaan ja annan kohdella itseäni huonosti.

[/quote]

Äkä pliis jatka tuota suhdetta. Jätä se mies, toivu siitä, hanki hyvä harrastus ja sitten olet valmis uuteen suhteeseen.Sulla on mennyt jo monta vuotta hukkaan .

Sulla on oma kämppä, mihin mennä. Miksi ihmeessä jäisit tuollaiseen suhteeseen. Parempaakin on takuulla tarjolla.

Hei Ap!
Kaikella lämmöllä ja rakkaudella sanon tämän: tuo suhde ei kuulosta terveeltä. Jos mies on käynyt sinuun käsiksi ja pelkäät, on se merkki viheltää peli poikki. Pelko ei kuulu parisuhteeseen. Joko mies menee heti ammattiauttajan puheille tai suhde päättyy. Älä jää odottamaan, että jotain pahempaa, kuin töniminen, tapahtuu.

Olen myös elänyt tuollaisessa suhteessa. Jopa voisin kuvitella, että kuvailemasi mies on juuri hän kenen kanssa itse seurustelin.
Tuollainen suhde on helvetin stressaavaa!!
Itse kadotin minuuteni ja olin kynnysmattona.
Henkistä väkivaltaa oli jatkuvasti ja käskyttelyä. Kerto hyvinkin uskottavasti kuinka vain minussa on se vika ja miten minun pitäisi muuttua ja miksi mun pitää olla kitisevä ämmä jolla ei mene mikään jakeluun. Kuinka jatkuvasti sotken ja oon muutenkin paska.
Hänessä ei ollut vikaa. Ei edes silloin kun töni ja repi hiuksista. Mun syytä kun häntä niin ärsytin.
Olin vielä erittäin huomioonottavainen ja tein hänelle vaikka mitä ihania yllätyksiä ja autoin raha-asioissa, tein ruokaa ja vaikka mitä. Mikään ei riittänyt. Minun piti aina olla parempi. Sairastuin suömishäiriöön, masennuin ja meinasin tappaa itseni.
Lopulta erosin. Stressi puolittui ja hymyilin taas ja vietin ystävieni kanssa aikaa.

Mies ei ole vieläkään muuttunut eikä vieläkään myönnä tehneensä mitään väärin. Olemme jonkinlaisissa väleissä ja välillä on riitoja mutta pidän vahvasti puoleni ja haistatan vitut jos siltä tuntuu, enää hän ei aja minua nurkkaan. Itseasiassa säälin häntä vieläkin ja autan välillä mutta myös vaadin takaisin kaiken. En suosittele kyllä kaverina pysymään mutta meillä tämä on toiminut suurimmaksi osaksi. Olin niin kauan hänen kanssaan, että imin hänen piirteitään itseeni, valitettavasti enkä ole vieläkään löytänyt täysin itseäni.

Eroa ap! Tuo ei toimi nyt eikä tule muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan.

Sanoit jo, että erossa olosi alkoi muuttumaan paremmaksi. Niin se alkaa uudestaankin, kun saat suhteen katkaistua. Töniminen on aika hälyttävää. On todella loukkaavaa, kun toinen nimittelee ja itselle ei tulisi mieleenkään. On vaikea luottaa hyvinäkään hetkinä, ettei ole toisen mielestä kaikkea, mitä on saanut kuulla olevansa, kun ei pyydetä anteeksikaan. Vaikea myös unohtaa. Puhun kokemuksesta ja olisin itse lähtenyt ajat sitten, jos olisi tullut yksikin tönäisy. Ajan mittaan myös väsyt olemaan jatkuvasti varpaillasi, kun huomaat miehen tunnetilan kiristyvän ja pelkäät, että kohta taas räjähtää ja tavaroita hajoaa. Älä tee lapsia, hän paiskelee rikki lastenkin tavarat. Mies ei tule lopettamaan, koska on joka kerta käämien kärähtäessä varma, että on ihan syystä vihainen ja oikeassa, eikä tule oppimaan, vaikka huomaisi toistuvasti olleensa väärässä, jos ei itse tajua asiaa ja halua ihan tosissaan. Tuskin tajuaa ja haluaa, on niin hyvä olla, kun on mielestään oikeassa.

Ala huolehtimaan itsestäsi. Kun mies räjähtää, mene autoon, laita virta päälle ja vaikka kuuntele musiikkia ja rauhoitu. Ei tarvitse jäädä sinne. Eikä tarvitse jatkaa suhdetta. Parasta, jos hakisit itsellesi apua jo nyt, eikä vasta sitten kun on enemmän purettavaa.

"En voi ymmärtää miten hänen mielipiteensä voi muuttua noin vain ja miksi hän kuvittelee voivansa yksin päättää ollaanko me yhdessä vai ei. "

Hän todellakin voi päättää omasta puolestaan, ja jos ei halua suhdetta, niin se on siinä. Miten voit edes sanoa tuollaista?! Vain jos molemmat sitä haluavat, se jatkuu.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 13:03"]

"En voi ymmärtää miten hänen mielipiteensä voi muuttua noin vain ja miksi hän kuvittelee voivansa yksin päättää ollaanko me yhdessä vai ei. "

Hän todellakin voi päättää omasta puolestaan, ja jos ei halua suhdetta, niin se on siinä. Miten voit edes sanoa tuollaista?! Vain jos molemmat sitä haluavat, se jatkuu.

[/quote]

Siis tietenkin saa lähteä, jos haluaa, mutta tuolla tarkoitan, että pelkästään hänen päätöksellään ei ole sitten paluuta takaisin. Ei voi heitellä eropäätöksiä ilmoille, jos se pitää tunnin verran. Jos hän vihaisena erolla uhkailee, niin en todellakaan ota sitä tosissaan. Hän on kuin Poika joka huusi sutta.

Ap

Mä oon melko samanlainen kuin miehesi, mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja muitakin ongelmia. Käyn terapiassa: tähän ikään kuin kuuluu että vaikka tietää että esim erolla uhkailu on väärin niin sitä ei tunnekuohussa muista. Ei ikään kuin opi mitään. En tiedä voiko miehelläsi olla jotain vastaavaa.

Epävakaa persoonallisuus. Tunnistan omia piirteitä. Siis ennen kuin sain hoitoa. 

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:33"]

Epävakaa persoonallisuus. Tunnistan omia piirteitä. Siis ennen kuin sain hoitoa. 

[/quote]

Sitä siis vielä, että lähde kun vielä voit. 

Ap, haluan vielä viitata tuohon sinun otsikkoon, jos epäilet että sinä olet se syypää niihin miehen kohtauksiin niin muista että se ei ole totta.. Olet uhri tässä tapauksessa ja tietenkin saatat syyllistää itseäsi.. Itse olen kamppailu syyllisyyden tuskan kanssa suhteen loputtua. Miettiny että jos olisin ollu niin ja näin niin sitten se olis toiminu ainakin paremmin... Mutta, se juttu olis ollu silloin niin että minä olisin alentunu miehen edessä ja tuskin sekään olisi hänelle kuitenkaan riittänyt...
-14

Olette ihan oikeassa. Yritän nyt tsempata itseni lähtemään suhteesta! Soitin jo äidilleni, joka lupasi tukevansa minua tässä. Etsitään minulle kämppä lähempänä työpaikkaani, ettei tarvitse enää miehen luona sen takia majailla.

Olen vain niin uupunut ja sattuu edes ajatella miestä. En vain voi ymmärtää miksi asiat menee näin. Rakkaus ei ole sammunut minun puolelta..

Pelkään myös, ettei minusta ole enää minkäänlaiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Olen nykyään niin säikky, että säpsyn jopa leppoisaa pomoanikin.

Ap

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:33"]

Epävakaa persoonallisuus. Tunnistan omia piirteitä. Siis ennen kuin sain hoitoa. 

[/quote]

Sitä siis vielä, että lähde kun vielä voit. 

[/quote]

Saanko kysyä, että pystytkö sinä enää seurustelusuhteeseen kenenkään kanssa vai oletko sairautesi vuoksi yksin? Miten käyttäydyt nyt, kun saat hoitoa?

Ap

Mindfullness-meditaatio auttoi meillä tuommoiseen älyttömään riitelyyn. Auttoi vieläpä nopeasti.