LEIKKAUKSIEN VASTUSTAJAT!
Lukekaa tämä! Oletan, että katsoitte Sipilän puheen ja tajusitte viimeistään siinä vaiheessa, kuinka alhaalla Suomi on. Leikkauksia on PAKKO tehdä, ettekö te hyvät ihmiset tajua sitä?! Jos päiväkodeista leikataan, valitetaan, että näin ei voi tehdä lapsillemme. Jos taas omasta palkasta/työmäärästä tai tuista leikataan, valitetaan, että näin ei voi tehdä meille ja perheillemme. Vanhuksilta leikkaaminen taas saa kaikkien veren kiehumaan, vaikka omia läheisiä ei näissä hoitokodeissa olekkaan. Opiskelijatkin valittavat heihin osoitetuista leikkauksista, tietenkin. Itse hyväksyn kaikki leikkaukset, lukuunottamatta vanhusten oloista leikkaamista. Heidän oloja pitäisi parantaa, ei leikata. Me muut voimme TODELLAKIN joustaa. Puhumme siitä, että velat pitää saada maksettua, ettei ne jäisi lapsillemme. Voimme vastustaa leikkauksia, koska haluamme antaa lapsillemme kaikkea, täydellisen päiväkodin yms. Arvatkaa mitä? Lapsiamme ei kiinnosta, jos päiväkodeissa ryhmäkoot suurentuvat ja kaikki ei olekkaan niin täydellistä. Autatte heitä enemmän, jos HYVÄKSYTTE LEIKKAUKSET! Sitten on nämä pakolaiset. "Oman maan asiat ensin kuntoon!", tämä lausahdus kuuluu joka toisen suomalaisen suusta, ellei jopa useamman. Heillä on isompi hätä ja ihmiset, jotka eivät haluaisi päästää heitä rajan yli, ovat äärettömän itsepäisiä sikoja! Sitten on näitä, jotka syyttävät koko ajan vain Stubbia ja ylipäätänsä poliitikkoja ja julistavat, että "Olisin hoitanut Suomen asiat paremmin, vaikka silmät kiinni!" Olette idiootteja. Kun leikkauksia vastustavilta kysytään "Mistä sitten leikataan?", on yleensä vastaus: "rikkailta ja poliitikoilta." Yllätys yllätys, heiltä ei saada paljon rahaa. Ja myös heiltä leikataan. Tietenkin leikkausten jälkeenkin hyvätuloisempien elämänlaatu on parempi, kuin esim. työttömien. Pitäisikö teidän mielestä hyvätuloisten palkat laskea paljonkin alemmas? Kirurgi saisi yhtä paljon palkkaa, kuin siivooja. Ei siinä ole mitään järkeä. Tästä tekstistä jäi vielä paljon asioita ulkopuolelle, mutta lopetan nyt tähän. Kertokaa te, mitä mieltä olette leikkauksista. Jos vastustatte niitä, mistä sitten leikataan?
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:22"]
Jos leikattaisiin niistä "pakolaisista". Turha menoerä jo muutenkin huonoon tilanteeseen.
[/quote]Niin palautetaanko ne sinne sotaisaan kotimaahan vai? Onpa itsekkäästi ajateltu sinulta.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 20:27"]
Ihan turha vinkua leikkauksista ja lakkoilla tai osoittaa mieltä hallitusta kohtaan. Teillä on hirvittävän huono muisti. Neuvotteluja on käyty kahdesti ja juurikin teidän omat ay-järjestöt ovat kieltäytyneet tekemästä ehdotuksia sopimuksesta. Ja jos ay-liike ei saa mitään muuta aikaan kuin kolmekymmentätuhatta ihmistä kaljaa juomaan Rautientorille, on tilanne todella huolestuttava. Eräälläkin haastateltavalla oli jo kieli kovin kankea!
Jokainen myöntää, että leikkauksia täytyy tehdä, kunhan se ei vain kohdistu minuun köyhään, joka tienaan vain vähintäin keskipalkan verran. Monet myös tuijottavat vain bruttopalkkaan ja siihen kuinka paljon se alenee. Kuitenkin pitäisi tarkastella, mitä tapahtuu nettotuloille eli ostovoimalle. Verotus nimittäin tasii muutoksia sen verran, että harva menettää läheskään niin paljon kuin nyt luulee.
[/quote]
Olet säälittävä tuossa hurmoshenkisyydessäsi.
Tosiasiat vain ovat sinua vastaan.
Mistään neuvotteluista ei ollut kyse, hallitus odotti ay-liikkeen suostuvan painostuksen alla samantien.
Hallituksella ja EK:lla oli aikaa valmistella tuo heidän "yhteiskuntasopimuksensa" , mutta ay-liikkeelle ei aikaa annettu. Kiireellä syntyy vain k-päisiä lapsia, joten viisaasti ay-liike puhalsi puoleltaan pelin poikki.
Tilastojen mukaan Suomen talous on elpymässä, hitaasti tosi. Siksi hallituksella oli kiire tämän asian kanssa, jotta tilanne ei muutu heille epäsuotuisaksi.
Olen tänne useampaan ketjuu kirjoittanut syitä, miksi toiminta oli oikeanlaista, en jaksa enää vääntää rautalangasta.
Eikö sinua arveluta lainkaan, että ollaan tekemässä pakkolakia. Pakkolakia, joka tarkoittaa sitä, että taloudellisessa nousuhdanteessakaan lakia ei niin vain muuteta. Eli tarkoitus on jättää palkansaajat nuolemaan näppejään lopullisesti.
Googleta Saksan minijobs, niin tiedät, mistä on kyse.
Verotuksesta; olet autuaan väärässä. Hallitus on ilmoittanut laskevansa pienituloisten ansioverotusta. Samaan aikaan hallitus nostaa ja keskii uusia välillisiä veroja, joten lopputulos on sille pienituloiselle edelleen miinusmerkkinen.
Sinun olisi syytä paremmin tutustua asioihin.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:04"]
Kun näköjään kaikenlaisia pakkolakeja voi säätää tarvittaessa, miksei myös näin;
- Kaikki valtionhallinnnon alaiset yksiköt ostaisivat työterveyspalvelunsa paikalliselta terveysasemalta. Näin kunta palkkaisi lisää terveydenhoitohenkilökuntaa. Nämä ihmiset maksaisivat veronsa suoraan valtion kassaan.
Tämä ei tietenkään kelpaisi kaikille hienohelmoille, kuten herroille SSS. Voihan hyvätuloinen käyttää yksityisiä palveluita ja useimmilla heillä on varaa myös vakuutukseen.
Kunta ei myöskään voisi harrastaa "verosuunnittelua" eli kansanomaisesti veronkiertoa. Ei tarvitsisi pelleillä tuon yhteisöverotuksen kanssa. Ei olisi tarvetta lähettää enää testejä ja kokeita Viroon tai muihin edullisiin labroihin. Suomessa työskentelevät maksaisivat veronsa Suomeen. Työpaikkoja syntyisi lisää. Kyllä noilla työterveyspalveluiden hinnalla saisi palkattua myös kovan luokan ammattilaisia niin, että hoidon laatu säilyisi. Kunnan ei tarvitsisi maksaa omistajille osinkoja, työtekijöille voisi maksaa kunnon palkkaa ja valtiollekin jäisi vähän voittoa.
Homma on riistäytynyt käsistä jo vuosia sitten. Valtio ihannoi esim. Attendoa, Terveystaloa ja Mehiläistä, koska niiden johtoportaassa ja hallituksissa on paljon kansanedustajien ja ministeriön työntekijöiden "kavereita". Näiltä yrityksiltä "livahtaa" sopivasti avustuksia vallien alla toiseen suuntaan.
Olen nähnyt ominsilmin, kun annettiin iso "tarvikeavustus" erään ministeriön työntekijän lapsen urheiluseuralle. Seuraavan kerran työterveyshuoltoa kilpailutettaessa tämä avustuksen antaja voitti, kuinkä yllättävää?
- Viinavero alas.
"Kun missä tahansa Suomessa kutsutaan pe-iltana poliisi selvittelemään perheriitaa ja riidan taustalla on runsas alkoholin käyttö, NIIN KÄY NÄIN:
Poliisi kirjaa että syy on alkoholi. Sitten jossakin hiton ministeriössä joku hiton tarkeä ihminen käsittelee raportin ja tulee siihen tulokseen, että alkoholihaittoja on liikaa tälläkin verotuksella. Eikä ainakaan voi viinan veroa laskea. Nämä riitelijät eivät kuitenkaan kertoneet että se viina tuotiin halvalla Virosta.
Alkoholin haittoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Tällä hetkellä valtio ohjaa kuitenkin suurkuluttajat Viroon, pitäähän Viroa auttaa saamaan verotuloja Tätä nurinkurista tilastoa on nyt luettu kohta 10 vuotta, kuka uskoo enää tuohon tilastoon. Jokainen voi katsoa satamanvilskettä Helsingissä ja miettiä onko tämä hiton tärkeä ministeriön tyyppi edes kuullut Tallinanmatkailusta.
Nämä ovat vain tavallisen rivimiehen mietteitä...
[/quote]
Attendo ja Mehiläinenhän ovat tulleet kuuluisiksi siitä, että eivät maksa verojaan Suomeen.
Kaikkii terveys- ja hoitopalveluyritykset toimivat kuitenkin pääasiassa julkisella rahalla(verorahoilla), eli kunta rahoittaa toimintaa ostaessaan palveluja, samoin Kela,joka maksaa osan palvelujen käytöstä.
Viime vuosina esillä on ollut terveysalan yritysten mahdollisesti harjoittama verosuunnittelu. Kansalaisjärjestö Finnwatch on nostanut esiin Attendon ja Terveystalon verojärjestelyt.
Keskisuomalainen kertoi puolestaan Mehiläisen verosuunnittelusta. Vuonna 2010 Mehiläinen maksoi lähes 39 miljoonan euron voitollisesta tuloksestaan veroja Suomeen noin 360 000 euroa.
Diakonissalaitoksella tänään esitellystä aineistosta ilmenee, että esimerkiksi Mehiläisen verosuunnittelu on voinut tehostua vuonna 2010. Vielä vuoden 2010 alkupuolella ja sitä ennen Mehiläisen yhteisöveron osuus liikevaihdosta oli useita prosentteja. Vuoden 2010 loppupuolella ja sen jälkeen suhde on ollut alle prosentin.
Mehiläinen vakuutti kohun seurauksena muuttavan toimintaansa.
Ei tollasta pötköä jaksa hullukaan lukea.
Tajuutko että he leikkaa vääristä asioista?
Voi ap. Olet varmasti hyvä ihminen, sitä en epäile lainkaan, se käy ilmi aloituksestasi. Tunnut vain olevan kovin hyväuskoinen ja sinisilmäinen.
Ymmärrätkö, mitä hallitus ja EK tarkoittaa sanoessaan, että työvoiman tarjontaa tulee lisätä? Tätä hoetaan koko ajan, vaikka maassamme on n. 600 000 työtöntä, eli voisi kuvitella, että nyt on mistä ottaa työntekijöitä.
Suomalainen ei ole valmis myymään osaamistaan alle minimitason, koska sillä ei elä. Siksipä meille haalitaan maahanmuuttajia, lukutaidottomia ja kouluttamattomia, jotta saadaan sellaista todella halpaa työvoimaa. Ainoa huono puoli asiassa on, että hekään eivät Suomessa elä sillä.
Seurauksena on, että sosiaalikulut kasvavat. Ja kansa maksaa nekin, korotetuissa välillisissä veroissa. Ansiotuloverotustahan pienituloisten osalta lasketaan, mutta maksajiksi hekin jäävät, koska välilliset nousee enemmän.
Suomalainen ihminen haluaa, että hän kykenee elättämään itsensä ja perheensä työllään. Se on minusta kunnioitettava asia. Valitettavasti se ei EK:lle sovi, koska siellä halutaan vain halpatyövoimaa.
Pakkolaki muistuttaa diktatuuria. Hallitus, Kokoomus etunenässä,haluaisi meille samanlaisen työreformin kuin mikä Saksassa toteutettiin 2004-2005. Löydät tämän asian vaikka Stubbin blogista.
Ainoa ongelma ko. työreformin kanssa on se, että Saksaan on muodostunut 7,5 miljoonan ihmisen kasvava joukko, jotka tekevät halpatyötä, max.5€/tnti, tunteja viikossa vain 15. Jokainen ymmärtää, etä sillä ei elä. Niinpä he ovat pakotetut turvautumaan sosiaalitukeen, joka siellä on todella minimissä ja ehdot saamiselle tiukat. Näistä mini- ja miditöistä ei kymmenen vuoden kokemuksella ihmiset työllisty kokopäiväisiin, oikeisiin töihin, joten he ovat tuomitut elämään loppuikänsä köyhyydessä. Eläkkeestä voi vain haaveilla. Mutta työttömyystilastoja näillä on saatu kaunisteltua kyllä.
Nämä midi- ja minitöiden tekijät ovat maahanmuuttajia ja -naisia. Maahanmuuttajat on toivotettu meille tervetulleiksi ihan pääministeriä myöten. Kustannukset kaatuvat kansan, ensisijaisesti palkansaajien niskaan, mutta myös eläkeläisten ja työttömien.
ETLA:n ja EVA:n (ovat EK:n toimielimiä) mukaan tuloerojen kasvua Suomessa ei voi estää.
"Etla pitää mahdollisena kehitystä, jossa keskimääräisen koulutuksen saaneet tekevät tulevaisuudessa matalasti koulutettujen aiemmin tekemiä töitä."
Evan pamfletti: Tuloerojen kasvulle ei voi mitään
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110617693071_uu.shtml
Tuloerojen kasvu näkyy aina viiveellä, siksi moni sen olemassaoloa ei vielä tunnusta. Mutta Suomessa ne ovat lähteneet reippaaseen kasvuun:
Suomi ei ole enää tulotasa-arvon onnela – OECD:n raportti painottaa tuloerojen haittaavan kasvua.
Joillakin mittareilla tarkasteltuna Suomen varallisuuserot ovat suuremmat kuin esimerkiksi eteläisen Euroopan ongelmamaat Kreikka, Italia ja Espanja. Tuloeroilla mitattuna Suomi on sen sijaan yhä teollistuneiden OECD-maiden seitsemänneksi tasa-arvoisin maa.
Tuloerot ovat kuitenkin kasvaneet Ruotsin jälkeen voimakkaimmin sitten 1980-luvun puolivälin. Tosin Suomen lähtötaso oli alhainen, jopa maailman alhaisin.
http://www.hs.fi/talous/a1305956897540
Hallitus on myös leikkaamasta koulutuksesta. Koulutusta on aina ja kaikissa yhteiskunnissa pidetty ihmisten parhaana keinona parantaa sosioekonomista asemaansa. Tulevaisuudenkuva onkin nyt se, että vain varakkailla on mahdollisuus kouluttaa lapsensa. Samalla se tarkoittaa sitä, että alempituloisten perheiden älykäs jälkikasvu jää yhteiskunnalta hyödyntämättä. Siksi koulutusleikkauksia tulee vastustaa.
Suomi on ollut tasa-arvon maa. Nyt hallitus on ottanut vakavan pesäeron tasa-arvosta. Pakkolaki - jolla meidän palkansaajien vaikutusmahdollisuuksia työehtoihimme kavennetaan. Vaikutuskanavamme on ollut ay-liike.
Mitä pakkolaki tarkoittaa:
Pakkolaki tarkoittaa tässä sitä, ettei työ- ja virkaehtosopimuksissa voi olla työntekijälle parempia määräyksiä kuin, mitä eduskunnan säätämä laki määrää. Jos eduskunta säätäisi esimerkiksi lain, jonka mukaan sairauslomaan liittyisi aina palkaton karenssipäivä ja palkanalennus muilta sairauslomapäiviltä, työnantaja- ja työntekijäliitto eivät voisi sopia näistä ehdoista toisin. Kaikilla olisi siis työehtosopimuksen mukaan karenssipäivä ja alennettu palkka.
Suomen velka on edelleenkin pienempi kuin monella muulla EU-maalla. Jopa Saksalla on enemmän velkaa suhteessa maan BKT:een.
Suomen ongelmien syy ei ole julkinen sektori, vaan heikosti vetävä vienti. Viennin pienentymisen takia BKT:mme laski, jolloin julkisen sektorin kulut "kasvoivat" suuremmaksi suhteessa BKT:een.
Kuitenkin meillä on ollut varaa antaa yrityksille erilaisia suoria tukia ja verohelpotuksia, vastikkeetta. Nämä tuet ja veroalet kansalle perusteltiin työpaikkojen lisääntymisellä, mutta olemme saaneet vain kasvavan työttömyyden.
Tukia on anettu vuodesta toiseen samoille yrityksille ja jopa sellaisille, jotka eivät maksa verojaan Suomeen.
Olisiko syytä poistaa tuet näiltä ja nostaa yhteisövero edes vuoden 2013 tasolle. Valtion tulot lisääntyisivät reippaasti. Nyt ollaan alentamassa yritysten sotu-maksua, jälleen sitoutumatta yrityksiä työntekijöiden palkkaamiseen. Suomi maksaa erilaisia yritystukia 1,3 mrd/vuosi ja veroalea on aneettu 6 mrd:n verran vuodessa.
Pk-sektorin vientiyrityksiä tulisi kuitenkin tukea, sieltä voi nousta se uusi Nokia.
Palkansaajat ovat yleisesti ottaen valmiita tinkimään työsuhde-eduistaan, jos se tehdään asianmukaisesti neuvotellen ja työnantajiakin velvoittaen.
Odotellaan, millaisen lopputuloksen saamme, kun ay-liike antaa oman ehdotuksensa.
Ihan turha vinkua leikkauksista ja lakkoilla tai osoittaa mieltä hallitusta kohtaan. Teillä on hirvittävän huono muisti. Neuvotteluja on käyty kahdesti ja juurikin teidän omat ay-järjestöt ovat kieltäytyneet tekemästä ehdotuksia sopimuksesta. Ja jos ay-liike ei saa mitään muuta aikaan kuin kolmekymmentätuhatta ihmistä kaljaa juomaan Rautientorille, on tilanne todella huolestuttava. Eräälläkin haastateltavalla oli jo kieli kovin kankea!
Jokainen myöntää, että leikkauksia täytyy tehdä, kunhan se ei vain kohdistu minuun köyhään, joka tienaan vain vähintäin keskipalkan verran. Monet myös tuijottavat vain bruttopalkkaan ja siihen kuinka paljon se alenee. Kuitenkin pitäisi tarkastella, mitä tapahtuu nettotuloille eli ostovoimalle. Verotus nimittäin tasii muutoksia sen verran, että harva menettää läheskään niin paljon kuin nyt luulee.
Jos leikattaisiin niistä "pakolaisista". Turha menoerä jo muutenkin huonoon tilanteeseen.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:13"]
Leikkauksia on PAKKO tehdä, ettekö te hyvät ihmiset tajua sitä?!
[/quote]
Mistä me tavalliset tallaajat sen varmuudella tiedämme? Pääseekö jonnekin tutkimaan kaikkia (siis ihan kaikkia) papereita, joista asia käy ilmi?
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:13"]
Jos vastustatte niitä, mistä sitten leikataan?
[/quote]
En jaksanut lukea, mutta ei leikata mistään, kun siitä ei enää ole mitään hyötyä. Sanoin jo aikanaan, että katkaistaan inflaatio, ei oteta velkaa ja eletään ihmisiksi, sekä rakennetaan jokaiselle oma talo.
Tämä ei ole mahdotonta, koska puita on metsät täynnä. Ei kenenkään tarvitse olla koko elämää veloissa talon takia, vaan haetaan puut metsästä ja laitetaan kirves heilumaan.
Itse olen samaa mieltä APn kanssa. Naurattaa nää ihmiset, ketkä sanoo että ei jaksanut lukea tekstiä ;D Mahtava teksti ja hyviä pointteja!
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:15"]
Tajuutko että he leikkaa vääristä asioista?
[/quote]
Mistä sitten leikataan?
Vastustan kaikkein pienituloisimmilta leikkaamista niin kauan, kun rikkaat, (joihin nähä päättäjät itsekin kuuluvat) saavat pitää omaisuutensa ja kiertää miljardiveronsa täysin huoletta.
Maataloustuotteiden pois se tosi yrittäjyys se
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:34"]
Maataloustuotteiden pois se tosi yrittäjyys se
[/quote]
Koita artikuloida vähän selkeämmin, kiitos.
Ei tuosta kukaan tiedä mitä tarkoitat.
pois se sepi buli pala bölö
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:31"]Vastustan kaikkein pienituloisimmilta leikkaamista niin kauan, kun rikkaat, (joihin nähä päättäjät itsekin kuuluvat) saavat pitää omaisuutensa ja kiertää miljardiveronsa täysin huoletta.
[/quote]
Just näin!
En vastusta leikkauksia vaan hallituksen sanelupolitiikkaa, jolla otetaan pois työntekijäliitoilta sopimisen oikeus, ja toiselta osapuolelta eli työnantajajärjestöiltä "odotetaan vain ripausta isänmaallisuudesta". Kun nyt annamme mahdollisuuden puuttua työehtosopimuksiin, luuletko ihan oikeasti ap, että se jää tähän?
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 17:15"]
Tajuutko että he leikkaa vääristä asioista?
[/quote]
Mistä sitten leikataan?
[/quote]
Kaksikielisyydestä. Ruosinkielen ylläpitäminen väkipakolla maksaa miljardeja. Helposti tulis yli 5% tehokkuusloikka kun laitettais pelkästään suomi viralliseksi kieleksi.