Apua 7-vuotiaan lapsen kanssa

Sivuhuomautus. On kätevää, jos kaikilla on oma pyykkikori huoneessaan

Taitaa olla ihan ikään kuuluva juttu.

nimim.  meillä lapsi 9v. ja nyt alkaa helpottaa

Ihan vaan 7v uhma. On myös meiilä ja eka uhma jonka tunnistan lapsessa. Ja koko ajan asuttu samassa paikkaa.

Kiitos, kyseinen systeemi on rantautumassa meille jahka löydän tarkoituksenmukaiset ja hyvännäköiset korit siihen, aiemmassa asunnossa tällaiseen systeemiin ei ollut tarvetta. Mutt asiallinen huomautus

Väsynyt äiti

Oliko kotihoidettu tuohon asti? Eli nyt ekaa kertaa isommassa ryhmässä, jossa ei enää olekkaan se keskipiste? Se voi vaikuttaa, mut tosiaan helpompaa varmaan käytännössä olisi, jos lapsella olisi oma pyykkikori huoneessaan ja leluja ei saisi levitellä pitkin kämppää, vaan niillä leikitään omassa huoneessa, jonka oven voi sitten sulkea pikkusisarukselta. Ainakin muutama juttu vähemän rideltävänä. Ja selkeä yksseliteinen aina voimassaoleva sääntö, että harrastuspäivänä tullaan koulusta kotiin, ei kavereita ollenkaan.

Näinkö on että 7 vuotiaanakin on uhmaa, en tiennyt. Luojan kiitos sinänsä, kävin mielessäni kaikki mahdollisia kauhuskenaarioita koulukiusaamisesta lähtien( Meillä tosin avoin puheyhteys ollut aina ) 

Ehkä se meilläkin sitten helpottaa jossian vaiheessa jos on johdonmukainen eikä liian ankara. Onhan koulun aloitus iso kehityshaaste.

Terveisin Väsynyt äiti

No se on 7-vuotias, ei sitä välttämättä muu vaivaa :) 
7-vuotiaat nyt tuppaa kokeilemaan rajojaan ja uhma vastaa ihan 2-vuotiaan uhmaa, sillä erolla että keinot uhmaamiseen ovat jo vähän erilaiset. 
Jos joku keksii miten tämän lapsen elämään kuuluvan vaiheen voi ohittaa, otan minäkin mielelläni ehdotuksia vastaan! Täällä siis myös yksi 7-vuotias raivopää... Meillä vähän "laimentanut" se, että ollaan pikkuhiljaa annettu sitä vapautta vähän lisää, joka saa lapsen itsetunnon kohoamaan ja sitä kautta raivoaminenkin on vähän helpottanut. Saa pyöräillä puistoon ja lähellä olevalle kaverille, kunhan kertoo missä milloinkin on, on saanut käydä äidin asioilla lähikaupassa ja jopa pyöräillä parin kilometrin päässä olevalle kummitädille kun täti odottaa matkan ainoan suojatien kohdalla jne. Ikätason mukaista vastuuta...
Mutta kuulemma aika on ainut joka tuohon auttaa... Ja sitten kohta tuleekin teini-ikä vastaan :)

Joo, kyllä tuossa vaiheessa uhma on ihan normaalia. Koulun aloitus on lapselle kuitenkin iso juttu. Ollaan tavallaan tosi isoja mutta silti ei kuitenkaan. Sitten haetaan niitä rajoja. Voin lohduttaa, että menee kyllä ohi.

Ilmeisesti minun täytyy ottaa tämä ei leluja alakertaan systeemi käyttöön, yläkerta on siis lasten aluetta, joka tulee olemaan sisarusten yhteinen makuuhuone/leikkihuone, miksi sitä haluaa kutsua.

Tyttäreni on ollut päiväkodissa 2,5v asti täysin ongelmitta, on ollut kavereita, ei oppimisvaikeuksia, pientä uhmaa oli 4-5v mutta muuten oikein kiltti tyttönen.  Tällainen raivo vain on kovin vaikeaa itse käsitellä, pelkään jopa häntä vähän(tosins e johtuu siitä että minulle on huudettu lapsena paljon) mutta en omasta mielestäni anna sen näkyä ja pysyn jämäkkänä mutta lempeänä.

Harrastupäivinä on se sääntö että kaverille ei ole asiaa enkä ole siitä koskaan joustnaut mutta silti pitää yrittää ja suuttua kun ei saakkaan periksi.

Väsynyt Äiti

Ensimäisenä tulee mieleen itsenäistyminen. Toisaalta osaa ja haluaa ottaa vastuuta asioista, päättää omista tekemisistä jne., mutta toisaalta taas kaipaa ja tarvitsee edelleen vanhempien asettamisa turvallisia rajoja ja ohjausta. Kapinointi kuuluu siihen varmasti, mutta minusta on tärkeää pitää niistä vanhempien perustelluista rajoista kiinni, huolimatta siitä mitä muut lapset saavat tehdä (siihenhän ne lapset vetoaa, vaikka asia ei heilläkään ihan niin olisi). Meillä on käyty samat kiukut ekaluokan syksypuolella, aika ja ymmärtämys (ja ne rajat) ovat auttaneet vaiheen yli.

Oiskos siellä koulussa jotain kavereita, jotka eivät ole parasta mahdollista seuraa? Kaverin huono käytös ja asenne tarttuu helposti toiseenkin lapseen, vaikka olisikin periaatteesa hyvin käyttäytyvä lapsi. Oma tyttäreni ( nyt 17v) on myös aina ollut varsinainen enkeli, ja muut vanhemmat ihmetelleet neidin aina niin hyvää käytöstä (nyt teininäkin). Kun hän oli pieni, niin meillä olsi jäähy käytössä: aina jos huusi tai käyttäyty huonosti niin jäähylle, kun 5min oli mennyt niin pyysin tyttöä itse kertomaan mitä oli tehnyt väärin, hän kertoi ja pyysi anteeksi. Myös jos lapsi rupeaa marisemaan, niin siihen ei kannata reagoida mitenkään. Pahin on se, että lapsi saa tahtonsa läpi marisemalla, koska silloin hän oppii, että se kannattaa. Vasta sitten kun osaa pyytää nätisti, niin voidaan keskustella asiasta.

Niin, koulukavereista en tarkalleen vielä osaa sanoa kun en kaikki tunne että millaista porukkaa on mutta nuo pari läheisintä vaikutttavart rauhallisilta ja hyväkäytöksisiltä lapsilta,toinen asuu siis naapuritalossa ja toinen parin talon päässä, tyttö ja poika. 

Meillä ei ole varsinaisesti koskaan ollut tarvetta jäähysysteemiin mutta huonoa käytöstä ei ole suvaittu koskaan ja niistä on kyllä keskusteltu pienen rauhottumistuokion jälkeen. Samoin jos joku on kielletty/evätty niin on kerrottu että miksi. Nykyään hän ei edes kuuntele perusteluja vana hermostuu heti jos koetan että Se ei nyt käy koska...

Tuolla hän nyt sovinnon päätteeksi tekee sitä mitä alunperinkin pyysin eli siistii oman huoneensa. 

Vässynyt äiti

Oletkin jo saanut monia vastauksia.

Haluaisin vielä lisätä yhden näkökulman.
Jokaisella ihmisellä, myös lapsella on 'varjonsa'. Jos lapsi on temperamentiltaan helppo, tämä varjo ei välttämättä näy. Kuitenkin myös lapsella on oikeus tulla nähdyksi myös huonoine puolineen. Ns. kiukuttelu yms ovat terveen lapsen luonnollisia tapoja reagoida maailmaan. Jos vanhemmat vain palkitsevat kiltteydestä ja helppoudesta, lapsi voi joko yrittää peitellä negatiiviset tunteensa tai sitten vastakohtaisesti tulla ihan mahdottomaksi, ollakseen näkyvä.

Olette muuttaneet hiljattain. Lapsella on ollut iso työ saada rooli uudessa koulussa ja omaksua ylipääntäänkin koululaisen rooli. Rajoja koetellaan ja kuvitellaan olevansa suunnilleen aikuinen. Tyttö on kuitenkin vielä ihan pieni.

Anna sen riehua ja melskata kohtuudella. Ota syliin ja älä kehu pelkästään hyvistä asioista, vaan vahvista myös sitä, että joskus on kurja olo ja sen saa sanoa, kunhan ei vahingoita ketään-

Voimia ja iloa perheellenne

No ei kai tässä mikään psykologi tarvitse olla käsittääkseen, että tyttö reagoi muutolle! Anna sille vähän siimaa ja mikset päästäisi kavereille leikkimään? Uudet kaverit, ihan varmasti jännittää ja olisi todella tärkeää, että jos hänet leikkimään kutsutaan, hän myös sinne pääsisi jotta voisi saada ystäviä. Miten te ette tätä tajua?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 13:55"]

Taitaa olla ihan ikään kuuluva juttu.

nimim.  meillä lapsi 9v. ja nyt alkaa helpottaa

[/quote]

Huomasin kun 9 vuotias raivoili eilen, että sitä ei ollutkaan tapahtunut moneen viikkoon! Alkaa siis täälläkin jo helpottamaan. Luojan kiitos.

Itsekin ekaluokkalaisen kiltin tytön äitinä tiedän miten rankkaa koulun aloittaminen voi olla. Lapsi voi oireilla ihan vain sen takia, kun on koko koulupäivän tsempannut ja ollut koulussa kiltti ja kotona on helppo sitten purkaa tunteita. Uskon, että menee ohi kunhan aikaa kuluu ja koulunkäynti muuttuu tutummaksi. Tsemppiä ja jaksamista äidille!

Onko sinulla perusteluja esittää miksi ei saa mennä kaverille tai miksi et voi sitä vapautta vähän antaa?! Lapsesi on siinä mielessä oikeassa, että ekaluokkaisen kanssa voisi vähän jo keskustella. Luotte yhdessä raamit kavereiden  tapaamisista, kotitöistä, jne.  Puhutte mitä seuraa, jos ei sääntöjä noudata ja voi kepin sijaan jonkun pienen palkkionkin antaa toisinaan, jos säänöjä noudattaa.

Niin ja se tärkein...valitse sotasi. Älä ota joka asiasta hikeä.

Huonoa käytöstä ei ole suvaittu koskaan... Ei kuulosta hyvältä. Mitäpä jos antaisit lapsen näyttää tunteensa ihan kunnolla sydämensä pohjasta edes kerran, kun niitä suuria tunteita selvästikin on.. Ei tunteiden tukahduttaminen ja käytöksen- hyvän tai huonon, kontrollointi ja kieltäminen hyvästä voi olla, vaikka ajatuksesi varmasti on hyvä. 7 vuotiaan pitää saada suuttua ja huutaa, raivotakin, siinähän hän tutustuu omaan vihaansa ja siihen miten pettymyksen tullessa tuntee ja miten käyttäytyy. Huutaminen ja raivoaminen ovat nekin tunteita vain joita on syy ja oikeus kokea, lyömistä tai käsiksi käymistä taas ei koskaan.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 14:37"]

No ei kai tässä mikään psykologi tarvitse olla käsittääkseen, että tyttö reagoi muutolle! Anna sille vähän siimaa ja mikset päästäisi kavereille leikkimään? Uudet kaverit, ihan varmasti jännittää ja olisi todella tärkeää, että jos hänet leikkimään kutsutaan, hän myös sinne pääsisi jotta voisi saada ystäviä. Miten te ette tätä tajua?

[/quote]

Sitä siimaa on kyllä annettu suhteutettuna vanhaan tilanteeseen ja silloin kun se vain inhimillisesti on mahdollista, hän saa kyllä kavereiden kanssa olla. Mutta onko sekään hyvä jos onkoulun jälkeen läksyt tehtävänä ja sen jälkeen jokaviikkoinen meno (joka siis vain 2 iltana viikossa eli aikaa muulle on todella hyvin!) ja en tuolloin päästä häntä lähtemään niin ettei leikkiä ehdi kuin vasta aloittaa. Kerran kokeilin että jos olisivat leikkineet meidän pihallamme mutta hävisivät salaiseen tukikohtaan (jonka sijainnin nyt tiedän)  ja harmitus oli hirveä kun treenit  jäivät välistä. 

Väsynyt äiti

Napanuoran katkaisu = itsenäistyminen tekee kipeetä, kun ei ole oikein sanoja kertoa, miltä tuntuu. Olo on ristiriitainen, toisaalta on kova halu olla iso koululainen, mutta toisaalta taas vielä äidin pieni tyttö. Kun ei oikein itsekään tiedä, mikä vaivaa ja mitä haluaa, niin se sitten purkautuu huutoon ja raivoon. Oletko kokeillut kotona ottaa tuon pieni raivottar tiukasti turvalliseen syliin ja antaa hänen olle hetken ihan pikkuinen. Se raivokin tyyntyy aika pian. Isosisko voi olla myös mustasukkainen pikkuvauvalle, joka saa enemmän huomiota kuin hän itse.