Löytyykö muita, jotka vielä yli 3 vuoden jälkeen ovat rakastuneita kumppaniinsa?

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte pelon ja rakkauden. Lyön vetoa, että pitkässä parisuhteessa moni jää, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Parisuhderiippuvaisen pahin pelko jäädä yksin.

No jopas on outo kommentti. Älä lyö vetoa, voit joutua syömään karvahattusi!😜

Että me pitkässä liitossa elävät muka kitkuteltaisi yhdessä vain pelätäksemme yksin jäämistä. Onneksi pitkiä ja onnellisiakin liittoja on olemassa. On valtavan ihanaa saada elää ja rakastaa samaa ihmistä jonka tuntee läpikotaisin.

Kauhea ajatuskin juosta (Tinder) treffeille tuntemattomia ihmisiä tapaamaan

(ja pettymään).

Vielä yli 36v jälkeenkin

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta tulee tänä vuonna täyteen. Tällä hetkellä en ole rakastunut, mutta rakastan. Kolme kertaa olen tämän suhteen aikana rakastunut mieheeni uudestaan ja se tunne on kyllä wow! Seuraavaa kertaa odotellessa.

Onnea teille❣Kyllä hyvää kannattaakin odottaa.

Itsellä vähän sama tilanne, mutta elämä on ihanaa näinkin koska rakastan.

Vaihtajilla se hyvä aina edestä pakenee. Se on kuin tuulen tavoittelua.

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte pelon ja rakkauden. Lyön vetoa, että pitkässä parisuhteessa moni jää, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Parisuhderiippuvaisen pahin pelko jäädä yksin.

Olet varmasti osittain oikeassa,moni varmasti on pitkässä parisuhteessa tavankin takia, ja mieluummin siinä kuin yksin.

Itse olen pohtinut paljonkin,sitä mikä juuri meidät pitää suhteessamme, ja tullut kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen,että yksi merkittävä tekijä on ollut se,että kumpaakaan meistä ei ole "kahlehdittu" tähän suhteeseen mitenkään. Kuten mainitsin jo alkup.kommentissani, pienet seikkailut suhteen ulkopuolellakin on ollut sallittuja aina,joka on ehkä koettu siten, että on suhteesta huolimatta säilynyt tietynlainen vapaus. Se kaikki on mahdollistunut syvimmällä mahdollisella luottamuksella toiseen,kunnioituksella toista kohtaan,ja uskomalla hyvää. Tämä taas on auttanut sytyttämään kipinän uuteen liekkiin vuodesta toiseen.

Niin täydellinen meidänkään suhde ei ole,etteikö siihen olisi mahtunut mukaan monenlaisia vaiheita, liekki on ollut hiipuneempi esim.pikkulapsiaikoina ja elämän eteentuomien rankkojen vastoinkäymisten aikoina. Ne vaiheet on ollut helpompaa hyväksyä,kun aina on ollut se luottamus että kohta taas helpottaa ja kipinä syttyy.

Avarakatseisuus,halu ymmärtää toista ja avoin keskustelu,samankaltainen ajattelutapa elämästä yleensä,intohimo,huumoria unohtamatta, lienee avaimet meidän pitkään parisuhteeseen.

#8

Vierailija kirjoitti:

En ole rakastunut mieheeni, en ole moneen vuoteen ollut. Minä rakastan häntä ja se on ihan eri juttu. Ihmisen aivot ei onneksi jaksa pitää sitä rakastumisen tunnetta yllä loputtomasti. Minä en ainakaan jaksaisi olla vuosikausia ylikierroksilla ja hormonipöllyissä. 

Oi että,meitä on niin erilaisia ihmisiä,ja onneksi niin. Itse elän ja hengitän siitä,että kerta toisensa jälkeen liekki roihahtaa uudelleen mieheni kanssa,ja molemmat on juuri niissä alkuaikojen fiiliksissä ja pöllyissä :D ihanaa on rakastaa,mutta niin on myös olla niillä ylikierroksilla kuin vastarakastuneena!

#8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte pelon ja rakkauden. Lyön vetoa, että pitkässä parisuhteessa moni jää, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Parisuhderiippuvaisen pahin pelko jäädä yksin.

Olet varmasti osittain oikeassa,moni varmasti on pitkässä parisuhteessa tavankin takia, ja mieluummin siinä kuin yksin.

Itse olen pohtinut paljonkin,sitä mikä juuri meidät pitää suhteessamme, ja tullut kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen,että yksi merkittävä tekijä on ollut se,että kumpaakaan meistä ei ole "kahlehdittu" tähän suhteeseen mitenkään. Kuten mainitsin jo alkup.kommentissani, pienet seikkailut suhteen ulkopuolellakin on ollut sallittuja aina,joka on ehkä koettu siten, että on suhteesta huolimatta säilynyt tietynlainen vapaus. Se kaikki on mahdollistunut syvimmällä mahdollisella luottamuksella toiseen,kunnioituksella toista kohtaan,ja uskomalla hyvää. Tämä taas on auttanut sytyttämään kipinän uuteen liekkiin vuodesta toiseen.

Niin täydellinen meidänkään suhde ei ole,etteikö siihen olisi mahtunut mukaan monenlaisia vaiheita, liekki on ollut hiipuneempi esim.pikkulapsiaikoina ja elämän eteentuomien rankkojen vastoinkäymisten aikoina. Ne vaiheet on ollut helpompaa hyväksyä,kun aina on ollut se luottamus että kohta taas helpottaa ja kipinä syttyy.

Avarakatseisuus,halu ymmärtää toista ja avoin keskustelu,samankaltainen ajattelutapa elämästä yleensä,intohimo,huumoria unohtamatta, lienee avaimet meidän pitkään parisuhteeseen.

#8

Jos teillä toimii noin, niin mikäs siinä.

Me mentiin aikoinamme avioliittoon uskollisuus periaatteella. Eikä edes haluttaisi mitään ulkopuolisia seikkailuja. Riitämme toisillemme koska kemiat ja arvot käyvät niin hyvin yksiin. Huumorin kukkaa unohtamatta.😘

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi varsin onnellinen ja kuin vastarakastunut, parisuhdetta ja avioliittoa takana kohtapuoliin 21 vuotta. Lapset tehty ja isoja jo,aikaa todella nauttia toisistamme. Seksi on ollut aina todella isossa roolissa suhteessamme,sekä avoin suhtautuminen pieniin seikkailuihin myös suhteen ulkopuolella. En vaihtaisi puolisoani mihinkään. Toisinaan yllätän itseni ajattelemasta sitä,miten etuoikeutettu olenkaan ollut,kun olen löytänyt todellisen sielunkumppanin, jonka kanssa olen saanut elämäni jakaa.

Kuulostaa ihanalta. Toivon, että meilläkin on sama tilanne 20 vuoden päästä. ap

Toivottavasti :) uskon kyllä vahvasti siihen,että lähes jokainen toisilleen sopiva pari löytää juuri sen heille sopivan tavan olla suhteessa ja rakentaa se juuri omannäköiseksi,mikäli siihen on aito halu ja valmis panostamaan. Yksi tapa sopii toisille ja toinen toisille.

Sama #8 edelleen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte pelon ja rakkauden. Lyön vetoa, että pitkässä parisuhteessa moni jää, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Parisuhderiippuvaisen pahin pelko jäädä yksin.

Olet varmasti osittain oikeassa,moni varmasti on pitkässä parisuhteessa tavankin takia, ja mieluummin siinä kuin yksin.

Itse olen pohtinut paljonkin,sitä mikä juuri meidät pitää suhteessamme, ja tullut kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen,että yksi merkittävä tekijä on ollut se,että kumpaakaan meistä ei ole "kahlehdittu" tähän suhteeseen mitenkään. Kuten mainitsin jo alkup.kommentissani, pienet seikkailut suhteen ulkopuolellakin on ollut sallittuja aina,joka on ehkä koettu siten, että on suhteesta huolimatta säilynyt tietynlainen vapaus. Se kaikki on mahdollistunut syvimmällä mahdollisella luottamuksella toiseen,kunnioituksella toista kohtaan,ja uskomalla hyvää. Tämä taas on auttanut sytyttämään kipinän uuteen liekkiin vuodesta toiseen.

Niin täydellinen meidänkään suhde ei ole,etteikö siihen olisi mahtunut mukaan monenlaisia vaiheita, liekki on ollut hiipuneempi esim.pikkulapsiaikoina ja elämän eteentuomien rankkojen vastoinkäymisten aikoina. Ne vaiheet on ollut helpompaa hyväksyä,kun aina on ollut se luottamus että kohta taas helpottaa ja kipinä syttyy.

Avarakatseisuus,halu ymmärtää toista ja avoin keskustelu,samankaltainen ajattelutapa elämästä yleensä,intohimo,huumoria unohtamatta, lienee avaimet meidän pitkään parisuhteeseen.

#8

Jos teillä toimii noin, niin mikäs siinä.

Me mentiin aikoinamme avioliittoon uskollisuus periaatteella. Eikä edes haluttaisi mitään ulkopuolisia seikkailuja. Riitämme toisillemme koska kemiat ja arvot käyvät niin hyvin yksiin. Huumorin kukkaa unohtamatta.😘

Lomalla aikaa kirjoitella keskustelupalstalla.. :) tämäpä juuri, en tyrkytä muille meidän tapaa elää ja olla parisuhteessa, jokaisella on omat rakennuspalikat mistä koostuu se oma suhde, pääasia lienee että se oma suhde muovautuu juuri siinä olevan parin näköiseksi ja siinä on juuri sen parin hyvä elää ja olla. Suhteita ja meitä ihmisiä on niin kovin erilaisia,eikä vertailu johda mihinkään,kenen tapa on toista oikeampi tai parempi.

#8

Vierailija kirjoitti:

Viisikymmentä vuotta ollaan pidetty toistemme puolia. Kutsun sitä rakkaudeksi.

Minkä ikäisiä olette?

Löytyy ja 17 vuotta. Tuota miestä en ikinä pettäisi, me ollaan koettu niin paljon, jossa me oltais voitu ajautua eroon mut niin ei käynyt.

Kyllä minä miestäni rakastan ja hän minua vaikka yhteisiä vuosia yli kaksikymmentä vuotta, kolme yhteista lasta, kimppakämppä ja talous. Mitäpä outoa  siinä on. Se on raukkautta, raukkautta vaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta tulee tänä vuonna täyteen. Tällä hetkellä en ole rakastunut, mutta rakastan. Kolme kertaa olen tämän suhteen aikana rakastunut mieheeni uudestaan ja se tunne on kyllä wow! Seuraavaa kertaa odotellessa.

Onnea teille❣Kyllä hyvää kannattaakin odottaa.

Itsellä vähän sama tilanne, mutta elämä on ihanaa näinkin koska rakastan.

Vaihtajilla se hyvä aina edestä pakenee. Se on kuin tuulen tavoittelua.

Joskus se voi vaihtamallakin parantua..

Miten ihmeessä voi olla kuin vastarakastunut vaikka on ollut jo vuosikymmeniä yhdessä? Rakastaa toki voi mutta että rakastunut samalla lailla kun suhteen alkuaikoina?  En ymmärrä.

25 vuotta ollaan oltu yhdessä. Meillä on hyvä parisuhde. Eihän se toki ole enää sellaista huumaa kuin vasta rakastuneena, mutta edelleenkin - päivääkään emme vaihtaisi pois ja oma puoliso on tärkein ja rakkain ihminen maailmassa.

Onpas tää ihana hyvänmielen keskustelu. Olen vasta seurustellut 2v ja mieheni on sellainen johon ihastun aina uudestaan. Toivon todella että me ollaan yhtä onnellisia vielä vuosien päästäkin. 

N31

Kymmenes yhteinen vuosi menossa eikä rakkaus ole kuin syventynyt.

Vierailija kirjoitti:

Olin, mutta nyt 15v. jälkeen en enää.

Sama. Kolme vuotta on vielä aika vähän.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä voi olla kuin vastarakastunut vaikka on ollut jo vuosikymmeniä yhdessä? Rakastaa toki voi mutta että rakastunut samalla lailla kun suhteen alkuaikoina?  En ymmärrä.

No, minulla on ainakin vastarakastunut olo kymmenen vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä miestäni rakastan ja hän minua vaikka yhteisiä vuosia yli kaksikymmentä vuotta, kolme yhteista lasta, kimppakämppä ja talous. Mitäpä outoa  siinä on. Se on raukkautta, raukkautta vaan...

 

Aloituksessa kysyttiinkin siitä kiihkeästä alkuhuumamaisesta rakastumisen tunteesta, ei rakastamisesta. Rakastaminen varmaan onkin yleistä, rakastumistunteen kestäminen taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä voi olla kuin vastarakastunut vaikka on ollut jo vuosikymmeniä yhdessä? Rakastaa toki voi mutta että rakastunut samalla lailla kun suhteen alkuaikoina?  En ymmärrä.

Puolisollani on käsittämätön taito viedä jalat altani kerta toisensa jälkeen, yllättää elämän eri osa-alueilla. Uskon että saman pystyn tehdä hänelle. Siitä kai se uudelleen ja uudelleen hullaantuminen tulee, pitkässä suhteessa.