Lasten kannalta paras lapsiluku?
Mikä on paras lapsiluku, jos ajatellaan lapsen näkökulmaa? Onko tutkimusta aiheesta? Toivoisin tutkittua tietoa aiheesta, mutta saa heittää perusteltuja mielipiteitäkin, jos ei faktaa ole.
Toisaalta sisarusten kanssa oppii sosiaalisia taitoja ja on turvaverkkoa, kun kasvaa. Toisaalta vanhempien riittävä huomio kaikille on tärkeää. Joskus näkee juttuja, joissa n. 10 lapsen äiti kertoo, että huomiota riittää ja kotihommat tulee tehtyä, mutta tämä on äidin näkökulma. Mitäköhän lapset vastaisivat? Eihän noin suuren perheen äiti voi antaa huomiota samalla tavalla kuin kahden lapsen äiti. Ja joutuvatko suurperheen lapset ottamaan liian nuorina liikaa vastuuta. Tosin en nyt kymmentä lasta mieti. Lähinnä mietin, ovatko onnellisimpia lapsia kahden, kolmen tai neljän lapsen perheissä?
Kommentit (41)
Se määrä mitä vanhemmat jaksaa hoitaa ja panostaa täysillä
Näppituntuma 2-3, 4 alkaa olla jo rajoilla...
Meillä se on 2 jo ihan sen takia että minä ja mieheni halusimme vain 2 lasta.
Kahteen lapseen on erinomaiset rahkeet henkisesti ja taloudellisesti. Toki kuopus olisi yhdessä vaiheessa halunnut pikkusisaruksen mutta ei meillä lapset päätä lapsilukua.
Itse olen ainut lapsi ja en ole siskoja tai veljiä kaivannut. Onneksi äitini oli niin järkevä ettei hankkinut lisää lapsia isäni kanssa...riitti kun minä sain traumoja isäni riehumisesta.
Mun mielestä kolme on ihan minimi koska sisarukset ovat paitsi älytön voimavara myös opettavaisia, omia persooniaan. Jokainen sisarussuhde on omanlaisensa ja siksi opettavainen. Sisaruksiin voi myös tukeutua eri asioissa, ja jos on riitaa tai muuta niin on se joku muukin kenelle puhua. Kaverisuhteet on myös tärkeitä mutta eihän se sisarusta korvaa, sisarusten kanssa lähdetään samoista lähtökohdista, samoilla tiedoilla ja käydään sitä elämää yhdessä läpi. Sisarukset pysyy rinnalla niin hyvässä kuin pahassa (yleensä).
TÄRKEINTÄ on tietenkin että vanhemmilla on niin monta lasta kuin mihin voimavarat ja resurssit riittävät, ja empaattisia, hyviä ihmisiä tulee varmasti sekä yksi- että monilapsisista perheistä. Mutta sisarukset ovat rikkaus ja ideaalitilanteessa lapsia olisi siksi mielestäni yli kolme.
3 Lasta, joista vanhin näsäviisas, nuorin huomionkipeä ja keskimmäinen kärsii keskimmäisen lapsen syndroomasta, siks 4
Äiti voi määritellä äitiytensä miten vain, mut se lapsen näkökulma voi olla eri. Omassa kaveripiirissäni isojen perheiden lapset kokevat olenvansa onnellisia sisaruksistaan, mut usein välit vanhemiin ovat jollain lailla etäiset. Vanhempia ei arvostella, kovasti vaan hoetaan että ymmärretään että oli rankkaa kun oli niin monta lasta ja vanhemmat on kyllä oman osansa jo lapsia hoitaneet. Sellainen emotionaalinen lämpö ja läheisyys ja ILO usein tuntuu puuttuvan lapsen ja aikuisen väliltä, ja siirtyneen sitten sisarusten välille.
Että varmaan riippuu mitä itse arvottaa perhe-elämässä. Onko oma ajatus perheestä sellainen, että haluaa olla lasten kanssa, vai onko tärkeää saada monta lasta. Nämä eivät ole sama asia, koska tiedän monta joka on tehnyt monta lasta ja näyttää sen jälkeen käyttävän valtavasti aikaa ja energiaa siihen että on mahdollisimman vähän lastensa kanssa.
[quote author="Vierailija" time="15.09.2015 klo 20:02"]
3 Lasta, joista vanhin näsäviisas, nuorin huomionkipeä ja keskimmäinen kärsii keskimmäisen lapsen syndroomasta, siks 4
[/quote]Onks se neljäs sit ihan norm?
Meillä neljä tavallaan kaksi paria, 10 ja 8v sitten 4v ja kohta 3v pikku pari on keskenään kun kaksoset.
Riippuu monesta asiasta, esimerkiksi vanhempien taidoista ja suhteesta sekä lasten ikäeroista. Liian tiheään syntyneet lapset jäävät usein huonolle hoidolle, kun vanhempien voimat eivät vain riitä. Jokaisen lapsen tulisi olla rakastettu jo odotusvaiheessa.
Max:3 lasta en kyllä tajua suurperheitä valitetaan rahapulasta ja huonosta joulusta olisi miettiny sitä :D
[quote author="Vierailija" time="15.09.2015 klo 20:07"]
Meillä neljä tavallaan kaksi paria, 10 ja 8v sitten 4v ja kohta 3v pikku pari on keskenään kun kaksoset.
[/quote]Teilläpä on söpösti sattunu
[quote author="Vierailija" time="15.09.2015 klo 19:51"]
Näppituntuma 2-3, 4 alkaa olla jo rajoilla...
[/quote]
Samaa mieltä.
Max kolme, olivat perheen voimavarat sitten mitä tahansa. Toki ikäerotkin vaikuttavat ja ehkä neljä menisi siten että kaksi ensimmäistä ovat jo käytännössä melkein aikuiset, mutta toisaalta murrosikäinen tarvitsee valtavasti vanhempiensa resursseja, vaikka usein vanhemmat eivät sitä tiedostakaan. Kuvitellaan että noin iso jo ymmärtää, että pienemmät tarvitsevat enemmän vanhempiaan, vaikka oikeasti se murrosikäinen osaa laittaa tarpeitaan syrjään ja ajatella vanhempiensa jaksamista ja käsittelee sitten niitä tukahdutettuja tunteita vasta aikuisena.
Minun lapsuudenperheessäni oli neljä lasta pienillä ikäeroilla eikä kukaan meistä tunne, että vanhemmat olisivat oikeasti olleet läsnä vaan se perhe-elämä oli selviytymistä ja pelkoa vanhempien jaksamisesta. Vanhemmilleni tuli yllätyksenä myös se, että lapset maksavat enemmän, mitä isommiksi kasvavat ja silmät pyöreinä ihmeteltiin, miten lapsilisistä ei jää juuri mitään heidän omiin menoihinsa.
Jos taloudelliset resurssit ovat kunnossa, voi lapsiluvun määritellä omien voimiensa mukaan. Harva meistä tietää niistä etukäteen joten turvallisinta on saada sen verran lapsia, että ikään kuin yksi vielä jää tekemättä. Paljon pahempaa kun olisi katua vielä sitä yhtä, joka tuli tehtyä.
Olen kolmesta lapsesta keskimmäinen, myöskin perheen ainut tyttö. Ikäeroa meillä on esikoisen kanssa 3v ja kuopuksen kanssa 4v.
Lapsena tunsin usein jääväni veljieni varjoon ja että minulta tyttönä odotettiin paljon enemmän kotitöiden tekemisen, käytöksen ja koulumenestyksen suhteen. Esikoisen aloittaessa koulun, oli se tottakai vanhemmillenikin uusi ja jännä juttu, minun mennessä kouluun se oli uutta ja jännää vain minulle. Kuopuksen mennessä kouluun, oli se taas vanhemmille haikeaa kun perheen vauva olikin kasvanut jo niin isoksi. Samoin meni vähän joka asiassa, veljien kohdalla kaikki oli uutta ja jännää tai sitten mahdottoman haikeaa, minä kelluin siinä välissä vähän huomaamatta.
Vaikka veljillä oli aika iso ikäero, leikkivät he mieluummin keskenään kuin minun kanssani. Ymmärrettävää sinänsä :D. Kuten nro 26 aikaisemmin jo sanoi, niin veljeksillä on nykyäänkin läheiset välit ja minä olen vähän ulkona. Sisko olisi ollut ihana saada, mutta vanhemmat eivät kovastikaan voi lastensa sukupuoleen vaikuttaa.
Mieheni on viisilapsisesta perheestä, jossa lapset ovat syntyneet noin vuoden tai kahden välein. Kahdella lapsella oli jo yläasteella päihdeongelma, pari nuorimpaa ei meinaa valmistua koulusta. Heille olisi pienempi lapsimäärä voinut olla sopivampi, että kasvatukseen ja läsnäoloon oltaisiin vähän enemmän keskitytty. Lapset ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän tyytyväisiä sisaruksistaan (aina oli leikkikaveri ja seuraa kotona vaikka vanhemmat olivatkin töissä ja harrastuksissaan).
Itse haaveilen useammasta lapsesta, 3-4 voisi olla kiva. Miehenikin haluaisi paljon lapsia. Toista nyt kuitenkin lähdetään yrittämään jossain vaiheessa ja katsellaan sitten miten rahkeet ja puitteet riittävät.
Riippuu ihan lapsesta ja etenkin vanhemmista! Jos vanhemmat ja perhe on onnellisia niin lapsikin varmaan on.