Mikä on tällä hetkellä suurin kriisisi?

Eli aika hyvin menee=)

on jotenkin sellainen jännä kriisi, kun sellainen yksi elämän vaihe päättyy... kotona olen ollut 4 vuotta lasten kanssa ja nyt alkaa uusi vaihe elämässä...

Pakko mennä miehen pussille ja se kirpaisee. Mulla on kuitenkin niin pienipalkkainen homma, että ei ole myöskään mitään järkeä viedä vauvaa hoitoon ihan pienenä. Ei jää käteen kuin työnilo (ja sitä ei mun duunissa edes ole)

Päällimmäisenä on tällä hetkellä mun hinkuni ottaa ja häipyä itsekseni muille maille vierahille.

olen alkanut vakavissani miettiä eroa.

itse opiskelen ja mies käy töissä, maksetaan asuntolainaa ja muita lainoja samaan aikaan. lasta ollaan haaveiltu " JO" 9kk eikä mitään. Eilen anoppi jo kyseli vauvan tulosta. opiskelu ei kiinnosta mutta pakko!

Ahdistus siitä, mitä sen jälkeen.

jotenkin tuntuu että liikaa lapsen sairauden jälkeen...

eli kiitos ja näkemiin! Toivottavasti paikkani löydän.

Vierailija:

Mies on jäämässä työttömäksi,

kaksi tosin jo on,mutta silti. Työ-elämään paluu ja hoitorumba nuorimmalle, stressaa vähän (olisin toivonut tätä lasta,joka ei sitten tullutkaan). Lainaakin on kiitettävästi, siitäpä johtuukin tämä pakko paluu työhön. ei mitään todellista kriisiä siis, elämän perus-arkea iloineen suruineen!

tänään todettu keskenmeno (merkkipäivän kunniaksi)

työttömyys/huono taloudellinen tulevaisuus kenties

pelko siitä, että jään taas ilman opiskelupaikkaa



voi olla, että kuukausi tai pari eteenpäin tilanne onkin valoisampi. Tai sitten ei...

Olen myös alkanut pohdiskella, että olen täysin väärällä alalla ja kauhea kriisi itsensä kanssa mitä sitä oikeastaan haluaisi tehdä. Alanvaihtoa siis pohdiskelen. Myös tietynlainen yleinen kriisi päällä, aviomies tympii ja tuntuu kuin olisin täysin hukassa.



Eihän tämä mitään suurta ole verrattuna viime vuotiseen kriisiin jolloin isäni sairastui vakavasti ja kuoli. Siitäkään en ole vielä yli päässyt ja tuntuu kuin isän kuolema on nyt laukaissut nämä kysymykset mitä elämältä oikeastaan haluan.

Tuo parisuhde ehdottomasti ykkösenä... Miehen kanssa ollaan ihan eri maailmoista/maailmoissa ja nyt 8 vuoden yhdessäolon jälkeen sen on alkanut huomaamaan päivittäin. Ihana isä lapsilleen, siksi en ole raaskinut erotakaan (vielä), mutta meillä ei ole mitään yhteistä. Tulevaisuuden suunnittelukin on aika takkuista, kun molemmat haluaa aika erilaisia asioita. Hankala alkaa tehdä kompromissejä, kun ajatukset eivät ole ollenkaan samansuuntaisia. HUOH! Tämä aiheuttaa jatkuvaa pahaa oloa, mutta kun en oikein osaa tästä suhteesta lähteäkään. Hjälp...

Salaojat meni jo uusiksi, kuin myös osa talon rakenteista. Rahat on loppu, ja saunatilat pesuhuoneineen pitäis kaivaa auki. Silmät kutiaa ja muitakin oireita on. Miehen palkalla eletään, kun omat paperit ei vielä ulkona koulusta. Parisuhde myttyrällä tän kriisin keskellä. Oi kuinka monta asiaa tekisinkään toisin! Tsemppiä ap! Et ole yksin.

Pitäisi vielä saada väiteltyä tässä mielenmyllerryksessä.

ettei lainaturvaa kannata ottaa työttömyyden varalta. Sitä kun maksetaan yhtäjaksoisesti vain 12 kk ja koko lainan voimassaoloajan maksimissaan 24 kk. Lisäksi se on verollista tuloa. Kyllä tuon 1-2 vuotta pärjätään ansiosidonnaisen turvin. t. se jonka mies jäämässä työttömäksi

joka etenee ja vie lopulta liikkumiskyvyn.

Pomo on henkisesti ailahtelevainen, kaikki haukkuvat kilpaa toisiaan, jatkuvuudesta ei ole tietoa, enkä ole saanut palkkaa kahteen kuukauteen.....

Löytää oikea hoito ja hyväksyä se että se on mun kanssani loppuelämän.



Toinen on käsissä riehaantunut urtikaria. Kun tuntuu että tk:ssa ei välitetä asiasta pätkääkään. Töitä ei pysty tekemään ja niinpä meni vakiduuni sivu suun.



Että tämmöstä vaan.