Olisiko miehenne toiminut kuin Will Smith?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Will Smith väkivaltaan kykenevä jännis, on joka naisen unelma. Chris Rock uliseva kilttis, joka ansaitsi saada kuonoon.
Tulis meidän kylän ravinteliin, niin tulisi hässäkkä. Meidän isäntä vetäis heijarilla.
Riippuu siitä, että paljonko sillä olisi ollut dopingia veressä. Jos saman verran kuin Will Smithillä, niin olisi toki etsinyt itseään päätä lyhyemmän kohteen, jota olisi huitaissut ns, sucker punchilla vähän sinnepäin, huudellut hävyttömyyksiä suureen ääneen ja lopuksi itkeä pillittänyt surkeuttaan kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Normaali kuvio.
Trolli riehuu pöksyt märkinä aloituksesta toiseen kun on nähnyt telkkarissa mustan miehen ja jopa h omon . Ei raukka älyä, että demokratiassa eläville ihminen ei ole toista kummempi, mutta se on vain hänen päällikkönsä, joka noita katsoo kuin lehmä uutta konttia.
Eihän tuo ole edes mikään kunnon sairaus lähinnä pieni kosmeettinen häiriö. Ei tuollaisen takia ketään lyödä, mutta saatiinpa siinä taas vietyä huomio epäolennaisuuksiin. Naurettavia nuo gaalat muutenkin ja suomalaiset gaalat erityisen, siellä jotkut b-luokan mukajulkut särpivät vesirajamekossa ilmaista viinaa ja kaulailevat toisiaan lässytellen nönnönöömömmömöö kuinka erityisiä me ollaan ja aamulla herätään lesboilun jälkeen vidun ja boolinmaku oksennuksella piristettynä
Tää on aika outo tapaus, lähinnä sen saamat reaktiot yleisöltä. Pari omaa huomiota:
1. "Miehen kuuluu puolustaa vaimonsa kunniaa" -väitteet: aika iso osa naisista on vaimoja, joten onko naisiin kohdistuva vitsailu kielletty? Oscar-gaalassa enemmistö taitaa olla liikkeellä pariskuntina, joten kuuluuko miesten jonottaa lavalle lyömään juontajaa tilanteissa, joissa vitsi osuu omaan vaimoon?
2. Ymmärtäisin asiaa paremmin, jos Will Smithin vaimo olisi yksityishenkilö. Jada Pinkett Smith on kuitenkin julkisuudessa itsenäisesti omin avuin, joten kyse ei ole niinkään Will Smithin vaimosta vaan Jada Pinkett Smithistä.
3. Elämmekö todellakin vielä yhteiskunnassa, jossa toisen lyöminen on sallittua? Itsepuolustamisen ymmärrän, mutta oman käsitykseni mukaan kenenkään fyysistä loukkaamattomuutta ei saisi uhkata minkään sanomisen perusteella.
4. Chris Rockin vitsi oli mauton enkä halua puolustella häntä, mutta ei tuo Will Smithin reaktio siihen ollut siitä huolimattakaan millään tasolla oikeutettu.
Ei. Ei mun mies mikään moukka ole. Eiköhän hän olisi sanunut jotakin fiksua.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että olisi. Jos mulla olisi sairaus (esim. Alopecia kuten Smithin vaimolla) ja joku huuliveikko siitä kaikkien kuullen vääntäisi julkista vitsiä, niin mieheni olisi kyllä voinut kiehahtaa.
On aika kuumakalle, jos on aihetta tulistua. Nuorempana hävettikin, kun hän oli niin tiukkana semmoisille, jotka nipisteli/puristeli/häiritsi minua kaupungilla. Aikamoinen suojeluvietti. Ei kuitenkaan ole mikään väkivaltainen muuten, eikä riidanhakuinen.
Erikoinen analogia. Tässähän ei kukaan yrittänyt nipistellä tai muutenkaan ahdistella Willin vaimoa. Hänestä esitettiin vitsi. Tuon tyyppiset vitsit kuuluvat tuon gaalan konseptiin, ja muutenkin Jenkeissä on vähän toisenlainen roast-perinne kuin meillä täällä. Älykäs mies olisi vastannut verbaalisesti.
Eli jos Will tässä jotenkin puolusti vaimoaan niin siten, että nyt kaikki nauravat tilanne- ja huumorintajuttomalle Willille eivätkä ainakaan hänen vaimolleen.
Ei, minä olen meistä se, joka harrastaa budolajeja ja osaan tarvittaessa puolustaa itseäni. Ja lyöntini olisi oikea isku eikä Willin tapaan sivulyönti.
Tuskinpa, ei hänellä ole edes sellaista pukua millä pääsee Emma-Gaalaan saati sitten Oscareihin, sitäpaitsi jos mustaa miestä menee ja mottaa niin aletaan rasistiksi haukkua ja minun oma kultamussukka ei sellainen ole.
Itse olen sitä mieltä, että kyllä esiintyjällä pitäis olla joku hyvän maun raja vähän korkeammalla. Siitäpähän saa vuorovaikutusta, kun saa yleisöstä pikku litsarin ja voi juttujen taso ehkä nousta. Koskee näitä ”vitsiniekkoja” niin koti- kuin ulkomailla.
Ei ole miestä. Varmaan olisi hävettänyt ja mies vaihtoon, liian arvaamatonta. Aluksi esiintyjä mainitsi vaimon nimen ja lyönnin jälkeen suunsoitto vaimosta loukkaavasti?