Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
3v uhma ja miehen käytös
12.09.2015 |
Lapsella siis on tämä vallan "ihastuttava"kehitysvaihe meneillään ja rajoja uhmataan ihan jatkuvasti. Hän osaa vetää juuri niistä oikeista napeista kun osaa lukea meitä vanhempia ilmeisesti kuin avointa kirjaa vaikka hillitään itseämme. Mies vaan ei ihan ole yhtä kykeneväinen tähän kuin minä vaan välillä keittää yli. Tietyt tilanteet ovat alkaneet huolestuttaa minua.
Lapsi viedään omaan huoneeseensa rauhoittumaan kun kierrokset menevät yli ja hän ei kuuntele ollenkaan. Jos ei siellä muuten pysy niin ovi laitetaan kiinni(ei siis lukkoon). Usein hän protestoi tätä joko potkimalla/hakkaamalla ovea/kaapin ovea tai rämpyttämällä valoja(=seisoo tällöin hieman oven takana). Tänään taas sama tilanne, ilta, kierrokset yli ja lapsi laitettiin rauhoittumaan. Itselläni jaksaminen alkoi loppua joten pyysin miestä vaihtamaan(seistään oven lähettyvillä ja ohjataan lapsi takaisin jos tulee huutaen/riehuen ulos). Hän jatkoi riehumista itsekseen ja alkoi rämpyttämään valoja jolloin mies säntäsi huoneeseen riuhtaisten oven auki. Hänellä tietty jäi varpaat alle ja hän kaatui, ilmeisesti myös naama osui oveen(lapsi sanoi näin). Huuto oli tietysti kamala, mies ei vaikuttanut olevan yhtään pahoillaan. Näitä on nyt sattunut vuoden sisään ainakin 5 kertaa. Joka kerta joku varvas on ollut laastarin tarpeessa. Itse kilahdan näistä miehelle koska en hyväksy millään muotoa lasten satuttamista. Miehen mukaan tämä ei ole tahallista mutta kun me tiedämme että lapsi on oven takana niin mielestäni se on tahallista koska lapsi ei ehdi pois alta kun ovi riuhtaistaan auki.
Anteeksi pitkä sepustus ja kirjoitusvirheet. En tiedä mitä tehdä. Ylireagoinko? Mies väittää niin. Sanoin että hänen pitää hakea apua tuohon raivoonsa mutta hän suuttui siitä ja ei taida vaihteeksi puhua mulle. Olenko jotenkin herkkä? Mikä olisi normaali tapa reagoida tuohon(=siis minulta)?
Kommentit (52)
Olisikohan joku jäähypenkki/nurkka parempi ratkaisu? Oma huone ei rangaistuksena ole välttämättä paras mahdollinen jos siellä on leluja ja muuta tekemistä. Miehelläsi vaikuttaa olevan lyhyt pinna, voisi olla hyvä käydä vaikka perheneuvolassa juttelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossahan voi käydä todella pahasti. EI ole millään tavalla hyväksyttävää.
Et ylireagoi mutta tuo rauhoittumistapa ei kuulosta yhtään toimivan teillä. Ota lapsi syliin ja juttele rauhassa/halaa. Ihan turhia tuollaiset taistelut ja oven takana pitämiset.
Oottekohan meidän naapurit... Rupes jo kyllästyttään se lapsen ulvomisen kuuntelu, kun jatkui ja jatkui.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:40"]Oottekohan meidän naapurit... Rupes jo kyllästyttään se lapsen ulvomisen kuuntelu, kun jatkui ja jatkui.
[/quote]
Ja nyt alkoi taas, plääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo huoneeseen laittaminen ei auta mitään, provosoi vain lisää. Ja miehesi on idiootti. Tietää että lapsi on oven takana ja silti riuhtaisee auki, eli ihan tietentahtoen satuttaa.
Eristäminen on kyllä aika julmaa. Miksi ylipäätään pitää rangaista tunteista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koittakaapa nyt kestää, aikuiset ihmuset. Itse olette hirviönne luoneet. Virhe 1: ei tuon ikäistä laiteta mihinkään yksinään miettimään. Jos teillä menee hermot. Te käytte jossain nurkan takana huutamassa tyynyyn ja tuutte rauhallisena takas. Ihme karkelot teillä menossa...
Niin no, siinä on sulla kaksi uhmaikäistä, ei ole tainnut omena pudota kauas puusta. :D
Uhmaikäisen kanssa tunteet voi keittää yli, mut kuitenkin lapsi on vasta pieni lapsi ja nää on vaan uhmakohtauksia. Ei ne ole vakavia, ei niihin maailma kaadu niin kauan kuin vanhempi ei ala provosoimaan sitä tilannetta ihan uusille kierroksille. Silloin se muuttuu vakavaksi koska silloin tilanteessa ei ole ketään kenellä se tilanne olisi hallinnassa.
Jos sun mies menee sinne huoneeseen, niin hän rikkoo sitä teidän sopimusta, että lapsi saa siellä huoneessaan itse rauhoittua. Että se on turvallinen tila jossa voi pöllöillä kunnes rauhoittuu. Ja samalla taas lapsi tavallaan voittaa, tajuaa, että kun tekee näin tai näin niin vanhempi kilahtaa. Se tuo lapselle turvattomuuden tunteen ja voi pahentaa näitä uhmakohtauksia.
Sun miehen täytyy rauhoittua. Se onnistuu kyllä. Minä olen kilahteleva äiti, otan sen lapsen uhman itseeni, väsähdän, vedän pultit, puhun rumasti, olen ilkeä. Ja silti minkäin olen oppinut rauhoittumaan, antamaan kaiken sen lapsen pöllöilyn mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ettei se herätä minussa raivoa ja halua nitistiää koko ipanaa. On vähän pakko jos haluaa olla edes siedettävä äiti. Koska eihän uhmassa ole kyse minusta, ja on lapsellista hirveästi miettiä niitä omia tunteitaan siinä tilanteessa, kun pitäisi miettiä niitä lapsen tunteita. Uhma ei johdu vanhemmista, se on lapseen ajastettu sisäinen kehitysvaihe, eikä se mene ohi sillä että vanhemmat toimii tietyllä lailla. Uhma vaan on ja jonain päivänä se loppuu, jos lapsen on annettu käydä se läpi vahingoittamatta lasta. Mut jos lasta vahingoittaa, se lapsen kokema stressi ja epävarmuus, se ei tosiaan mene ajan kanssa ohi vaan alkaa ohjata lapsen toimintaa myöhemminkin. Silloin uhman kaltainen toiminta jatkuu, mutta ei uhmana, vaan vanhempien testaamisena, sen selvittämisenä onko nyt turvallista vai ei, ja missä ne rajat on. Silloin se käytös ei enää tulekaan lapsen sisältä, vaan nimenomaan vanhemmista.
Sun mies tajuaa kyllä mitä tekee. Hän haluaakin että lapseen sattuu. Hän ei osaa olla auktoriteetti. Hän ottaa sen lapsen uhman uhkana itselleen ja henkilökohtaisena vittuiluna. Kyllä mä tajuan mitä sun miehen päässä liikkuu. Ja se on perseilyä joka aikuisen pitää lopettaa. Eikä siitä voi laittaa vastuuta lapselle. Vaikka sun lapsi olisi suoraan manalasta siellä hajottaisi kaiken niin ei sitä silti saa satuttaa.
Jos mies ei muuhun pysty, niin päähän kuulokkeet jotka vaimentaa lapsen huudon ja josta kuuluu musiikkia. Sinne heviä täysille niin että mitään muuta ei kuule, muutama punnerrus maassa että saa käsistä pois kaiken sen lihasjännityksen mitä hermostuminen niihin kerää. Jos ei auta niin heviä kovemmalle ja sata punnerrusta lisää, kunnes aggressio on purettu sen verran että järki kulkee. Sehän ei vaadi kuin sen, että pysäyttää itsensä muutamiksi sekunneiksi ennen kuin tekee sen mitä raivopäissään meinasi tehdä. Siis siihen oikeasti riittää se kymmenen sekuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaan huoneeseen laitto on perheneuvolan idea. Siellä on täysin tyrmätty jäähyt ja nurkat. Ei lapsi jää huoneeseen itkemään vaan kiukuttelemaan.
Tuskin ollaan kenenkään teidän naapureita kun ei tässä talossa asu meidän lisäksi kuin ehkä hiiriä ;)
Ap
Ja lisään vielä: omaan huoneeseen laitto EI OLE rangaistus vaan sinne mennään rauhoittumaan. Yleensä ovi on auki mutta aina ei voi olla niin kun lapsi käy ylikierroksilla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jättäisi tuon ikäistä yksin tunnemyrskyn kanssa, ei omaa vielä keinoja tunteiden säätelyyn vaan tarvitsee siihen aikuisen. Olisin lapsen lähellä, ottaisin syliin jos antaa, sanottaisin tunteet ja kertoisin ettei ole mitään hätää.
Miehen käytös on täysin ala-arvoista ja sinulla lapsen äitinä on velvollisuus siihen puuttua.
Huoneeseen laittaminen on musta ihan ok, mutta ei varpaille ja naamalle oven vetäminen!
Toinen mitä voi kokeilla, on ottaa lapsi syliin ja vaikka pitää siinä sylissä kiinni ja rauhoittaa. Puhua samalla lapselle rauhallisella äänellä, että äiti auttaa rauhoittumaan ja tietää, että lapsi on vihainen. Tätä ei kannata missään nimessä kokeilla, jos omat hermot ei kestä. Lapsi rauhoittuu sylissä vaan jos vanhempi on rauhallinen. Tämä ei ole myöskään rangaistuskeino vaan rauhoittumiskeino ja sillä nimellä puhutaan myös lapselle siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaa ap jotain muuta rauhoittumistapaa. Älä laita lasta yksin riehumaan, jolloin tunne alkaa viedä lasta entistä kovemmille kierroksille, kun häntä ei ole aikuinen apuna rauhoittamassa. Istu vaikkapa sohvalle ja kokeile ottaa riehuva lapsi rauhoittumaan tiukkaan syliotteeseen. Juttele samalla rauhallisesti lapselle ja sano, että päästät irti, kun lapsi lupaa lopettaa riehumisen. Anna lapsen kokea, että et pelkää hänen tunteitaan, jolloin lapsen on helpompi käsitellä kiukkunsa, pettymyksensä ja muut tunteet, jotka raivoamiseen johtavat.
Olen kanssasi samaa mieltä, että miehesi teki väärin.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:47"]Niin no, siinä on sulla kaksi uhmaikäistä, ei ole tainnut omena pudota kauas puusta. :D
Uhmaikäisen kanssa tunteet voi keittää yli, mut kuitenkin lapsi on vasta pieni lapsi ja nää on vaan uhmakohtauksia. Ei ne ole vakavia, ei niihin maailma kaadu niin kauan kuin vanhempi ei ala provosoimaan sitä tilannetta ihan uusille kierroksille. Silloin se muuttuu vakavaksi koska silloin tilanteessa ei ole ketään kenellä se tilanne olisi hallinnassa.
Jos sun mies menee sinne huoneeseen, niin hän rikkoo sitä teidän sopimusta, että lapsi saa siellä huoneessaan itse rauhoittua. Että se on turvallinen tila jossa voi pöllöillä kunnes rauhoittuu. Ja samalla taas lapsi tavallaan voittaa, tajuaa, että kun tekee näin tai näin niin vanhempi kilahtaa. Se tuo lapselle turvattomuuden tunteen ja voi pahentaa näitä uhmakohtauksia.
Sun miehen täytyy rauhoittua. Se onnistuu kyllä. Minä olen kilahteleva äiti, otan sen lapsen uhman itseeni, väsähdän, vedän pultit, puhun rumasti, olen ilkeä. Ja silti minkäin olen oppinut rauhoittumaan, antamaan kaiken sen lapsen pöllöilyn mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ettei se herätä minussa raivoa ja halua nitistiää koko ipanaa. On vähän pakko jos haluaa olla edes siedettävä äiti. Koska eihän uhmassa ole kyse minusta, ja on lapsellista hirveästi miettiä niitä omia tunteitaan siinä tilanteessa, kun pitäisi miettiä niitä lapsen tunteita. Uhma ei johdu vanhemmista, se on lapseen ajastettu sisäinen kehitysvaihe, eikä se mene ohi sillä että vanhemmat toimii tietyllä lailla. Uhma vaan on ja jonain päivänä se loppuu, jos lapsen on annettu käydä se läpi vahingoittamatta lasta. Mut jos lasta vahingoittaa, se lapsen kokema stressi ja epävarmuus, se ei tosiaan mene ajan kanssa ohi vaan alkaa ohjata lapsen toimintaa myöhemminkin. Silloin uhman kaltainen toiminta jatkuu, mutta ei uhmana, vaan vanhempien testaamisena, sen selvittämisenä onko nyt turvallista vai ei, ja missä ne rajat on. Silloin se käytös ei enää tulekaan lapsen sisältä, vaan nimenomaan vanhemmista.
Sun mies tajuaa kyllä mitä tekee. Hän haluaakin että lapseen sattuu. Hän ei osaa olla auktoriteetti. Hän ottaa sen lapsen uhman uhkana itselleen ja henkilökohtaisena vittuiluna. Kyllä mä tajuan mitä sun miehen päässä liikkuu. Ja se on perseilyä joka aikuisen pitää lopettaa. Eikä siitä voi laittaa vastuuta lapselle. Vaikka sun lapsi olisi suoraan manalasta siellä hajottaisi kaiken niin ei sitä silti saa satuttaa.
Jos mies ei muuhun pysty, niin päähän kuulokkeet jotka vaimentaa lapsen huudon ja josta kuuluu musiikkia. Sinne heviä täysille niin että mitään muuta ei kuule, muutama punnerrus maassa että saa käsistä pois kaiken sen lihasjännityksen mitä hermostuminen niihin kerää. Jos ei auta niin heviä kovemmalle ja sata punnerrusta lisää, kunnes aggressio on purettu sen verran että järki kulkee. Sehän ei vaadi kuin sen, että pysäyttää itsensä muutamiksi sekunneiksi ennen kuin tekee sen mitä raivopäissään meinasi tehdä. Siis siihen oikeasti riittää se kymmenen sekuntia.
[/quote]
Kiitos tästä :) itse osaan poistua tilanteesta. Yleensä menen "vessaan" tai lasken kunnes en enää jaksa. Meillä on myös vanhempi lapsi mutta hänen uhmassa mies ei ollut läsnä juurikaan vaan paljon töissä. Tiesän että tästä selvitään ja tämä nuorempi on helpompi kuin ensimmäinen vaikka kyllä hänkin osaa...
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:53"]
Huoneeseen laittaminen on musta ihan ok, mutta ei varpaille ja naamalle oven vetäminen!
Toinen mitä voi kokeilla, on ottaa lapsi syliin ja vaikka pitää siinä sylissä kiinni ja rauhoittaa. Puhua samalla lapselle rauhallisella äänellä, että äiti auttaa rauhoittumaan ja tietää, että lapsi on vihainen. Tätä ei kannata missään nimessä kokeilla, jos omat hermot ei kestä. Lapsi rauhoittuu sylissä vaan jos vanhempi on rauhallinen. Tämä ei ole myöskään rangaistuskeino vaan rauhoittumiskeino ja sillä nimellä puhutaan myös lapselle siitä.
[/quote]
Tämä on monille vanhemmille liian vaikea ja ahdistavakin rauhoittamiskeino. On nimittäin paljon aikuisia, jotka eivät halua että kukaan koskee heitä kun he itse ovat vihaisia, ja heistä on vaistomaisesti väärin koskea vihaista lasta joka ilmaisee että haluaa pitää fyysistä etäisyyttä muihin. Se voi myös provosoida lasta lyömään, raapimaan, puremaan, nipistelemään, paukuttamaan päätään vasten aikuisen leukaa ja ylipäänsä se voi saada lapsen täysin pois tolaltaa, yli sen rajan mitä lapsi ei menisi ilman kiinnipitämistä.
Eli jos tuntee itsensä ja tunee lapsensa ja tietää että se on hyväksi niin ok. Mut jos tietää itsensä ja tietää, syvällä sisimmässään että sittenkin jossain vaiheessa oma hermo pettää ja sitä alkaa puristaa lasta tarpeettoman lujaa ja haluaa odottaa sitä hetkeä kun lapsen itku muuttuu alistuneen lapsen itkuksi, niin ei kannata lähteä tähän. Ja jos tietää, ettei voi tyynesti todeta että kappas, menipäs hampaat alahuulen läpi kun lapsi paukautti niihin päällään, niin ei kannata laittaa itseään siihen tilanteeseen jossa näin käy.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:47"]Niin no, siinä on sulla kaksi uhmaikäistä, ei ole tainnut omena pudota kauas puusta. :D
Uhmaikäisen kanssa tunteet voi keittää yli, mut kuitenkin lapsi on vasta pieni lapsi ja nää on vaan uhmakohtauksia. Ei ne ole vakavia, ei niihin maailma kaadu niin kauan kuin vanhempi ei ala provosoimaan sitä tilannetta ihan uusille kierroksille. Silloin se muuttuu vakavaksi koska silloin tilanteessa ei ole ketään kenellä se tilanne olisi hallinnassa.
Jos sun mies menee sinne huoneeseen, niin hän rikkoo sitä teidän sopimusta, että lapsi saa siellä huoneessaan itse rauhoittua. Että se on turvallinen tila jossa voi pöllöillä kunnes rauhoittuu. Ja samalla taas lapsi tavallaan voittaa, tajuaa, että kun tekee näin tai näin niin vanhempi kilahtaa. Se tuo lapselle turvattomuuden tunteen ja voi pahentaa näitä uhmakohtauksia.
Sun miehen täytyy rauhoittua. Se onnistuu kyllä. Minä olen kilahteleva äiti, otan sen lapsen uhman itseeni, väsähdän, vedän pultit, puhun rumasti, olen ilkeä. Ja silti minkäin olen oppinut rauhoittumaan, antamaan kaiken sen lapsen pöllöilyn mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ettei se herätä minussa raivoa ja halua nitistiää koko ipanaa. On vähän pakko jos haluaa olla edes siedettävä äiti. Koska eihän uhmassa ole kyse minusta, ja on lapsellista hirveästi miettiä niitä omia tunteitaan siinä tilanteessa, kun pitäisi miettiä niitä lapsen tunteita. Uhma ei johdu vanhemmista, se on lapseen ajastettu sisäinen kehitysvaihe, eikä se mene ohi sillä että vanhemmat toimii tietyllä lailla. Uhma vaan on ja jonain päivänä se loppuu, jos lapsen on annettu käydä se läpi vahingoittamatta lasta. Mut jos lasta vahingoittaa, se lapsen kokema stressi ja epävarmuus, se ei tosiaan mene ajan kanssa ohi vaan alkaa ohjata lapsen toimintaa myöhemminkin. Silloin uhman kaltainen toiminta jatkuu, mutta ei uhmana, vaan vanhempien testaamisena, sen selvittämisenä onko nyt turvallista vai ei, ja missä ne rajat on. Silloin se käytös ei enää tulekaan lapsen sisältä, vaan nimenomaan vanhemmista.
Sun mies tajuaa kyllä mitä tekee. Hän haluaakin että lapseen sattuu. Hän ei osaa olla auktoriteetti. Hän ottaa sen lapsen uhman uhkana itselleen ja henkilökohtaisena vittuiluna. Kyllä mä tajuan mitä sun miehen päässä liikkuu. Ja se on perseilyä joka aikuisen pitää lopettaa. Eikä siitä voi laittaa vastuuta lapselle. Vaikka sun lapsi olisi suoraan manalasta siellä hajottaisi kaiken niin ei sitä silti saa satuttaa.
Jos mies ei muuhun pysty, niin päähän kuulokkeet jotka vaimentaa lapsen huudon ja josta kuuluu musiikkia. Sinne heviä täysille niin että mitään muuta ei kuule, muutama punnerrus maassa että saa käsistä pois kaiken sen lihasjännityksen mitä hermostuminen niihin kerää. Jos ei auta niin heviä kovemmalle ja sata punnerrusta lisää, kunnes aggressio on purettu sen verran että järki kulkee. Sehän ei vaadi kuin sen, että pysäyttää itsensä muutamiksi sekunneiksi ennen kuin tekee sen mitä raivopäissään meinasi tehdä. Siis siihen oikeasti riittää se kymmenen sekuntia.
[/quote]
Olipa hyvä kirjoitus, kiitos sinulle.
T. Kilahtelija
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:55"]Kokeilkaa ap jotain muuta rauhoittumistapaa. Älä laita lasta yksin riehumaan, jolloin tunne alkaa viedä lasta entistä kovemmille kierroksille, kun häntä ei ole aikuinen apuna rauhoittamassa. Istu vaikkapa sohvalle ja kokeile ottaa riehuva lapsi rauhoittumaan tiukkaan syliotteeseen. Juttele samalla rauhallisesti lapselle ja sano, että päästät irti, kun lapsi lupaa lopettaa riehumisen. Anna lapsen kokea, että et pelkää hänen tunteitaan, jolloin lapsen on helpompi käsitellä kiukkunsa, pettymyksensä ja muut tunteet, jotka raivoamiseen johtavat.
Olen kanssasi samaa mieltä, että miehesi teki väärin.
[/quote]
On kokeiltu, tuota tein esikoisen kanssa ja sillä päästiin aina kiukun yli. Nuorempi suuttuu jos otan syliin hänen kiukutessa ja hepuli pahenee :( kyllä mä mielelläni antaisin tukeni tuolle pienelle mutta en osaa. Miehelle annoin paukkua, aika pahastikin :( meillä on toistakymmentä vuotta takana yhteiseloa ja nyt en tunnu tuntevan tuota.
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:52"]En jättäisi tuon ikäistä yksin tunnemyrskyn kanssa, ei omaa vielä keinoja tunteiden säätelyyn vaan tarvitsee siihen aikuisen. Olisin lapsen lähellä, ottaisin syliin jos antaa, sanottaisin tunteet ja kertoisin ettei ole mitään hätää.
Miehen käytös on täysin ala-arvoista ja sinulla lapsen äitinä on velvollisuus siihen puuttua.
[/quote]
Olen siis tuohon puuttunut. Mitä seuraavaksi? Ei tämä poliisi asia ole. Perheneuvolassa ollaan käyty.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ehkä miehen hermo ei kestä ja ei tajua siinä.raivossa että lapsi on oven takana..tosin jos on aina ja koko ajan siinä oven takana sanoisin että tahallista. Eka kerta tai toka vielä menis...