Ystävän kuolema ottaa koville :(

Minä menetin parhaan miespuolisen ystäväni myös reilu kuukausi sitten, äkillisesti ja yllättäin. Ikävä ja suru ovat aivan valtavat, ja ikävä on ihan hirveä! Antasin mitä vaan että saisin vielä viettää hetken hänen kanssa, oli upeimpia elämässäni tapaamia ihmisiä. Kuoleman lopullisuus on ollut minulle jotenkin aivan kauhea järkytys, kun olen menettänyt vain vanhuksia. Kai tähän aika auttaa, mutta helpotusta kaipaisin olooni.

Voimia kovasti!

Osanottoni. Ei siihen auta mikään muu kuin aika.

Itkekää niin kauan kuin tarvitsee. Puhukaa muille tapahtuneesta. Se on kaikkein parasta terapiaa. Lisäksi tuollaiset tunteet helposti koteloituvat ja alkavat syödä sisältä, jos alkaa liian varhain kätkeä niitä toisilta. Tuossa tilanteessa muiden on helppo myös tukea, koska tapahtuma on tuore. Tarttukaa auttaviin käsiin nyt ja luottakaa läheisiinne.

Ikävä jää. Silti on tärkeä käsitellä nuo akuutit tunteet huolella ja oppia selviämään arjesta. Pitää jatkaa ulos lähtemistä ja ihmisten tapaamista. Teillä on vielä vuosia jäljellä, vaikka ystävällä ne päättyivät. Ystävänne olisivat halunneet, että jatkatte elämää ja katsotte eteenpäin. Siinä ei ole mitään pahaa, että muistot välillä tuovat kyyneliä.

Otan osaa! Se vie aikaa päästä takaisin arkeen, toisilla lyhyemmän ajan toisilla pidemmän aikaa. Toisen menettäminen nostattaa niin monenlaisia tunteita: epäusko, järkytys, jopa viha menetettyjä hetkiä kohtaan, suru, lopulta toivottavasti pilkahdus toivoa ja arkeen palaamista. Tsemppiä!

Juuri niin monenlaisia tunteita, ystäviä on tukemassa, mutta suurin osa ei ymmärrä miksi vatvon. En ole halunnut kätkeä pahaa oloa, kaipaan ihan per...leesti!! Ajattelin että on hyvästä kun suren, mutta ne eivät tajua jotka ei ole menettäneet ketään läheistä. Että miten päivästä iso osa kuitenkin tuo rakas ihminen yhä mielessä ja se tuska ettei enää ikinä nähdä eikä jutella vaikka ennen harva se päivä. Epäusko voiko olla totta. Viha miksi juuri hänet vietiin. Tuska, ikävä, paha olo, että tämä on valtavaa.

2

up