Missä iässä koit tulleesi kunnolla aikuiseksi eli milloin koit, että varhaisaikuisuus/myöhäisteini-ikä on päättynyt?

Ehkä about nelikymppisenä.

siinä 55 alkoi tuntumaan aikuiselta, kyllä sitä ennen oli niin pentu ja kaverit kanssa.

Yliopisto-opintojen puolivälissä, n. 25-vuotiaana alkoi tuntua siltä, mutta kyllä lapsen syntymä graduvaihessa 27-vuotiaana viimeistään aikuisti, vaikka villeimmät bilevuodet olivatkin jo takana.

Muuttessani opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Järjestin itse vuokra-asunnon ja kaikki muuttoon liittyvät asioinnit sekä muuton toiselle paikkakunnalle. Joutui ottamaan vastuun niin omasta taloudestaan kuin toimeentulostaan opintojen yhteydessä sekä siinä ohessa vielä opintojen etenemisestä. Ikää oli amk:n mennessä 19 vuotta.

Toki töissä olin ollut jo kotoa käsin asuessani kesäisin jo 18 vuoteen saakka.

En ihan vielä.

M 53 v 7 kk

30v tuntui että varhaisaikuisuus on ohi. Sen jälkeen alkoi aikaisaikuisuus.

Siinä noin 25-26v. Liittyy sellaseen henkiseen kypsymiseen. Ennen tuota olin tosi epävarma itsestäni ja kaikesta. Tuossa iässä ajatukset jotenkin rauhoittui ja koen, että kypsyin siinä kohtaa. Opiskelen ja olen lapseton sinkku eli ihan sisäistä kypsymistä ja kehittymistä oli ja itseni hyväksymistä sellaisena kuin olen. Töitä olen tehnyt koko täysi-ikäisyyden ajan.

Nyt olen 29

12 vee... muistan ajatelleeni, että mulle työnnetyt tehtävät kyllä kuuluvat mutsilleni... Sitten oli vielä kaiken maailman sekopäitä kotiapulaisia joiden sotkuja jouduin selvittelemään ja olemaan heille jonain sheefinä... 17 vee olisin halunnut mennä naimisiin ja oman perheen, mutta ei tietenkään mun piireissä ollut ketään sopivia miehiä...

Ihminen on todella aikuinen vasta noin 35- vuotiaana.

Olen 32 ja vielä jatkuu.......... vaikka olenkin paljon rauhoittunut.

N. 30 vuotiaana. Käytännössä vanhemmaksi tulon jälkeen.

32 vuotiaana kun äitini kuoli.

Ei ole vielä tapahtunut. :) M27

Olin 20, ja opiskelin yliopistossa 300 km päässä lapsuuden kodista. Sitten äiti loukkaantui vakavasti autokolarissa, ja Parkinsonin tautia sairastavan isäni kunto romahti. Mun piti ottaa ohjat, hoitaa käytännön asioita, tehdä päätöksiä ja lopulta hoivata isääni. Kun olimme äidin luona ekaa kertaa keskussairaalassa, ja isä sanoi: jos sinä hoitaisit...ja antoi lompsansa mulle. Siitä alkoi parin kolmen vuoden jakso, jolloin varmaan vietin suuren osan elämästäni junassa matkalla, yrittäessäni opiskella ja hoitaa vanhemmat, konduktöörit tunsin nimeltä, ja ne mut.

Ehkä 42-vuotiaana. Vanhin lapseni oli silloin jo 16-vuotias.

25-vuotiaana olin vielä henkisesti ihan 15-vuotiaan tasolla, sen jälkeen aloin vasta aikuistua. Esimerkiksi tuolloin vasta muutin pois lapsuudenkodistani. Nyt jälkikäteen ajatellen vanhempieni olisi hiukan enemmän pitänyt tukea aikuistumistani ja omilleni muuttoa, olin joku kummallinen lapsi-aikuinen, ja kärsin tuosta vieläkin nyt yli 30-vuotiaana.

En vieläkään. Olen ollut äiti yli vuosikymmenen, tehnyt vastuullista työtä, ollut naimisissa, eronnut, hankkinut omin pikku kätösin minulle ja lapsilleni hyvän, vakaan elämän. Sijoitan osakkeisiin ja asun omistamassani asunnossa.

En usko että alan tuntemaan olevani ikinä aikuinen. Minulla on ADHD, joten sillä on varmaan osansa. Mun on vaikea vakavoitua elämässä eikä haittaa :) Nuoret eivät erota minua heistä, mutta eivät 10v vanhemmatkaan. Jutut vaan menee pöljemmiksi kun tulee sinuiksi vanhemmiten oman, erittäin pirskahtelevan persoonan kanssa!

N32

En tajua näitä, jotka kokee myöhäisteini-iän päättyvän kohdallaan keski-iässä…Eivät taida vastata ihan tosissaan tai ymmärtää kysymystä.

Suunnilleen 35-vuotiaana. Silloin alkoi tuntua, että oikeasti pärjää kaikessa. Bilettänyt tms. en ole koskaan.

Ehkä 31 vuotiaana.