Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihneen ahdistuneusuus? Miksi elämän ihan tavalliselliset vastoinkäymiset nyt ovat ylitsepäättöniä ahdistuksen aikaan saamisia?
25.03.2022 |
Missä kyky selvitä vaikeuksista! Minne on jäänyt kyky purra hammasta ja puhaltaa yhteen hiileen? Miksi ei oteta enää muita yksiköitä mukaan elämään?
Kommentit (33)
Ihan varmaan sikai, että nykyajan nuoret on kasvatettu ilman ei-sanan karaisevaa vaikutusta. Jos ei ole rajoja, ei kohtaa tilanteita, joissa kasvattaa sietokykyä. Sallivat laiskat vanhemmat!
Sitten kun oikeassa elämässä tuleekin kurjaa, ahdistuu kun kukaan ei siloita tietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistusta kokee kuka tahansa joskus. Ahdistuneisuushäiriö siitä tulee, jos se stressireaktio jää "päälle". Vaikeahan tuota on ymmärtää, jos ei ole itse sitä kokenut.
Jos sinä et ole ahdistunut, joku muu voi silti olla.
Jos sinä kestät asian x, jollekin se voi olla paha rasti.
Minä rasituin naapureiden normaaleista elämän äänistä ihan suunnattomasti, kun työstressi oli korkea. Nyt, kun työstressi on matala, äänet eivät hetkauta minua lainkaan.
Se varsinainen ahdistuksen syy voi olla eri kuin mihin selvimmin reagoi.
Eiköhän valtaosa tavanomaisista asioista selviäkin. Avainasia on kokonaisrasitus ja sinä et voi tietää toisen rasituksen määrää.
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Mutta kun voi. Jos opettelet kasvuiässä kestämään vastoinkäymisiä niin et masennu aikuisena niin herkästi jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Se on sitä aivokemiaa itse asiassa.
Kun lapsuus siloitellaan pelkäksi riemuksi eikä saa tulla pettymyksiä niin koittaa karut ajat kun helppo lapsuus loppuu ja pitää itsenäistyä eikä se olekkaan enää mitään pelkkää riemua.
Johtuu kasvatuksesta tai sen puutteesta vanhempien päästäen itsensä helpoimmalla räplätäkseen kännykkä koukussaan. Sitten annetaan lapselle kaikki periksi niin ettei se kiukullaan yhtään häiritse tai rassaa hermoja.
Ihan selvästi johtuvat lasten käytöshäiriöt vanhempien keskittyessä aina vain enemmän kännyköihinsä ja tietokoneisiin niin ettei ole aikaa lapselle. Sitten suhteissa riidellään enemmän kuka tekee mitäkin kun siitä kone ajasta ei luovuta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Mutta kun voi. Jos opettelet kasvuiässä kestämään vastoinkäymisiä niin et masennu aikuisena niin herkästi jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Se on sitä aivokemiaa itse asiassa.
Taidat olla hieman yksinkertainen?
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Mutta kun voi. Jos opettelet kasvuiässä kestämään vastoinkäymisiä niin et masennu aikuisena niin herkästi jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Se on sitä aivokemiaa itse asiassa.
Taidat olla hieman yksinkertainen?
En ole. Sinä et ymmärrä asiasta perusteita jos et ymmärrä kommenttiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä täällä hyvinvointivaltiossa taitaa olla ”liian” hyvin asiat. Täällä on aikaa kunkin märehtiä omaa elämäänsä, kun esimerkiksi rahaa kuitenkin tulee, vaikkei tekisi mitään rahansa eteen.
Kyllä minua ahdistaa tämä elämä koska saan palkkaa käteen kuukaudessa noin 2000e, tästä kun ottaa pakolliset menot pois eli asuminen,autoilu sekä muut laskut niin elämiseen jää rahaa alle 1000e kuukaudessa.
Tähän vielä se päälle että ruoka,sähkö,polttoaine sekä palveluiden hinnat nousee jatkuvasti kuten myös verotus kiristyy aina.
Esimerkiksi jos autoon tulee kalliimpi remontti niin olen erittäin tiukoilla sen kuukauden.
Ahdistustani helpottaisi se jos verotusta kevennettäisiin huomattavasti Suomessa koska silloin ostovoimani paranisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksilökeskeisyys ja tunnesentrisyys on lisääntynyt. Ennen yhteisö meni yksilön edelle, mutta nykyään se on liian usein toisin päin. Ihmiset eivät ole enää valmiita työntämään tunteitaan syrjään suoriutuakseen jostain. MIelestäni on myös haitallista eetos, joka toitottaa että kaikki tunteet pitäisi läpikäydä ja mitään ei saisi tukahduttaa. On tervettä osata tukahduttaa joitain tunteita. Sitä kutsutaan itsensä johtamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Mutta kun voi. Jos opettelet kasvuiässä kestämään vastoinkäymisiä niin et masennu aikuisena niin herkästi jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Se on sitä aivokemiaa itse asiassa.
Voi käydä myös niin, ettei kykene tuntemaan normaalia empatiaa ja ahdistusta. Jos tarpeeksi saa selkäänsä lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksilökeskeisyys ja tunnesentrisyys on lisääntynyt. Ennen yhteisö meni yksilön edelle, mutta nykyään se on liian usein toisin päin. Ihmiset eivät ole enää valmiita työntämään tunteitaan syrjään suoriutuakseen jostain. MIelestäni on myös haitallista eetos, joka toitottaa että kaikki tunteet pitäisi läpikäydä ja mitään ei saisi tukahduttaa. On tervettä osata tukahduttaa joitain tunteita. Sitä kutsutaan itsensä johtamiseksi.
Kyllä minä esimerkiksi työnnän tunteet syrjään kun teen töitä. Vapaa-ajalla niitä ei niin helposti sitten työnnetäkään, elämä tuntuu toivottomalta ja olen menettänyt toivon siitä että elämästä tulisi enää koskaan hyvää tai onnellista. Masennus ja ikävät ajatukset eivät vain katoa niin että puree hammasta. Helpointa työntää ajatukset pois on silloin kun käyttää alkoholia ja sitä teenkin nykyään liian usein.
Olen varmaan siis mielestäsi juuri tällainen hyvä tyyppi joka suoriutuu kyllä yhteisön hyväksi ja ihan sama miten siellä omassa ainutkertaisessa elämässä oikeasti menee.
Ihmisellä on erilainen resilienssi
Muiden puolesta en voi vastata, mutta itsellä ainakin on sietokyky jo ihan nollissa näihin normaaleihin vastoinkäymisiin ja takaiskuihin koska niiden vastapainoksi ei ole elämässä mitään niitä normaaleita, hyviä asioita kuten esim sosiaalista elämää tai työtä.
Ja kyllä, tiedän hyvin kokemuksesta ettei se työssäkäyntikään mitään ainaista auvoa ole mutta silti silloin tuntee itsensä edes tärkeäksi ja tarpeelliseksi sekä elämään tulee edes jonkinlaista sosiaalista sisältöä. Taloudellinen tilannekin on silloin ainakin parempi kuin työttömänä ja tämä taas mahdollistaa ainakin itselleni monenlaista harrastusta ja tekemistä jotka tuovat elämään hyvää oloa vastoinkäymisten vastapainoksi.
Siitä on turha edes kertoa miten paljon elämäänsä saa jos/kun on ystäv(i)ä tai edes kavereita. Saati sitten puoliso joka on aidosti elämänkumppani sekä lapsia. Jokainen voi miettiä kuinka paljon siinä omassakaan elämässä olisi sisältöä, jos siitä poistetaan niin kaverit/ystävät kuin perhekin sekä ihan kaikki mikä liittyy heihin mitenkään.
Ja loputkin jaksamisesta vei ensin koronaviruspandemia kun sen annettiin pitkittyä sekä sitten tämä ukrainan sota.
No jaa. Jossain mielenterveyssivuilla kirjoitetaan, että elämän suuret mullistukset, kuten muutto, työttömyys jne. lisäävät mielenterveyden häiriöitä. Minä siinä sitten miettimään, että olen muuttanut opiskeluaikana kahdesti vuodessa viiden vuoden ajan: opiskelujen ja kesätyöpaikkojen välillä.
Sitten olen myös muuttanut kahdesti työn perässä, ja pudonnut myös työttömäksi kahdesti. Yhden kerran olen ehtinyt pelätä työmarkkinatuelle putoamista, mutta pääsinkin viime tingassa töihin. Kaverit tai suku eivät seuraa perässä, mies asuu 250 km päässä. Ei ole ihmistä luotu tämmöiseen elämään.
Olen nyt 28-vuotias. Ja joo, pari vuotta sitten puhkesi yleistynyt ahdistuneisuus- ja masentuneisuussekamelska. Eläköön joustava työvoima, tekijöiden vapaa liikkuvuus jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa ei voi käskeä. Jos voisi, niin ei kai kukaan antaisi itsensä sairastua, niin kuin ei tahallaan katkaisisi sitä jalkaansakaan. Ihminen voi sairastua ihan mistä kohdasta vaan, psyyke tai kroppa, ei se ole sen kummempaa.
Mutta kun voi. Jos opettelet kasvuiässä kestämään vastoinkäymisiä niin et masennu aikuisena niin herkästi jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Se on sitä aivokemiaa itse asiassa.
Voi käydä myös niin, ettei kykene tuntemaan normaalia empatiaa ja ahdistusta. Jos tarpeeksi saa selkäänsä lapsena.
Jep. Silloin sietokykyä ei käytännössä enää edes ole olemassa vaan sitä sietää/kestää ihan käsittämättömän määrän erilaista pskaa valittamatta/välittämättä kunnes sitten jossain vaiheessa napsahtaa kerrasta.
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Jossain mielenterveyssivuilla kirjoitetaan, että elämän suuret mullistukset, kuten muutto, työttömyys jne. lisäävät mielenterveyden häiriöitä. Minä siinä sitten miettimään, että olen muuttanut opiskeluaikana kahdesti vuodessa viiden vuoden ajan: opiskelujen ja kesätyöpaikkojen välillä.
Sitten olen myös muuttanut kahdesti työn perässä, ja pudonnut myös työttömäksi kahdesti. Yhden kerran olen ehtinyt pelätä työmarkkinatuelle putoamista, mutta pääsinkin viime tingassa töihin. Kaverit tai suku eivät seuraa perässä, mies asuu 250 km päässä. Ei ole ihmistä luotu tämmöiseen elämään.
Olen nyt 28-vuotias. Ja joo, pari vuotta sitten puhkesi yleistynyt ahdistuneisuus- ja masentuneisuussekamelska. Eläköön joustava työvoima, tekijöiden vapaa liikkuvuus jne.
Jännästi etenkin nuorille naisille tarjoillaan lähinnä pätkää ja silppua, ja juuri nuorten naisten MT-ongelmat ovat lisääntyneet. Varmasti muuttojakin kertyy paljon juurikin opiskelun takia/aikana. Voiko olla sattumaa, että naisilla napsahtelee?
Mikä katkennut jalka?! Kyllä nykymaailmassa luulisi jokaisella olevan varaa liukuesteisiin ja sellaisiin kenkiin, että niillä pysyy pystyssä. Päihteillä vaan pannan pää sekaisin ja selitellään, ettei tarvitsisi pysyä pystyssä. Tatuoinnitkin painaa niin paljon, että tasapaino heittää, ja sekin on kyllä ihan oma syy.