Monia ihmetyttää miksi eivät kelpaa suhteeseen, ei ole kavereita jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ovat niin hankalia ja epämiellyttäviä luonteita, että ei kukaan normaali jaksa. Jankutetaan tosielämässäkin kun oltaisiin keskustelupalstaa häiriköimässä eikä ymmärretä, kun ketään ei enää seura kiinnosta.

Tämähän se. Työskentelen ihmisten kanssa eikä yhtään ihmetytä miksi joidenkin seura ei voisi vähempää kiinnostaa ketään parisuhdemielessä. Ollaan ilkeitä, umpimielisiä, ylimielisiä, arvostelevia, negatiivisia valittajia ja arvomaailma aivan kamala.

Kokemukseni mukaan tuollaiset ovat poikkeuksetta parisuhteessa.

Poikkeuksetta on vähän vahva sana. Itse olen kuunnellut monttu auki parin puhdasverisen in celin marmatusta siitä kun naista ei tule. Heidän omat asenteet naisia kohtaan ovat aivan järkyttävän vihamielisiä ja toisella hygienia sitä luokkaa, ettei varmasti kukaan täysjärkinen kiinnostu.

Vierailija kirjoitti:

Työyhteisössä monikin ihminen voi näyttäytyä tuppisuuna, joka menee lukkoon, kun jotain kysytään. Vapaa-ajalla heistä voi paljastua ihan toisenlaisia. 

Meillä töissä on noita monta, ovat 25-45v sinkkuja, osa asuu vielä vanhempiensa luona. Miehet harrastaa lähinnä videopelejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työyhteisössä monikin ihminen voi näyttäytyä tuppisuuna, joka menee lukkoon, kun jotain kysytään. Vapaa-ajalla heistä voi paljastua ihan toisenlaisia. 

Meillä töissä on noita monta, ovat 25-45v sinkkuja, osa asuu vielä vanhempiensa luona. Miehet harrastaa lähinnä videopelejä.

Entä sitten?

Minä olen aina ollut ujo, mutta nykyään hieman vähemmän ujo. Tilannetajuinen olen aina ollut ja sosiaalisesti lahjakas XDDDDD.

KEKSIN JUTELTAVAA NIIN, ETTÄ SANON ÄÄNEEN AJATUKSIANI. Niistä sitten voi kehkeytyä vaikka millainen juttutuokio ja lopulta voi olla tosi mielenkiintoinen keskustelu, vaikka alku olisi ollut maailman tylsin.

Itse en ole ujo tai mitään tuollaista, mutta en ole ikinä seurustellut eikä minulla ole tarpeeksi kavereita.

Syyt omalla kohdalla on pitkittynyt/vaikea masennus ja siitä joutuneet sosiaaliset ongelmat (eristäytyminen, pelkään mennä paikkoihin missä on paljon muita nuoria jne.).

Häpeä yksi iso tekijä tässä, en ole uskaltanut mennä ja on ollut jotenkin vaikea luoda edes kaverisuhteita saati sitten jotain seurustelusuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ovat niin hankalia ja epämiellyttäviä luonteita, että ei kukaan normaali jaksa. Jankutetaan tosielämässäkin kun oltaisiin keskustelupalstaa häiriköimässä eikä ymmärretä, kun ketään ei enää seura kiinnosta.

Oletko sellainen omasta mielestäsi?

Tuota moni etenkin vähän vanhempi ihminen ei ymmärräkään, että some ja netti on myös sitä ihan oikeaa elämää.

Kirjoitellaan ihan mitä sattuu, kun ollaan olevinaan jossain anonyymiyden leikkikentällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ovat niin hankalia ja epämiellyttäviä luonteita, että ei kukaan normaali jaksa. Jankutetaan tosielämässäkin kun oltaisiin keskustelupalstaa häiriköimässä eikä ymmärretä, kun ketään ei enää seura kiinnosta.

Mun veli on tällainen. On mielestään mukava ihminen ja pitää itseään jonain unelmakumppanina naisille kun on olevinaan niin reilu ja hyvä tyyppi.

Oikeasti hän on järkyttävä vastarannan kiiski jolla on pakottava tarve väitellä ja päteä ihan kaikesta. On myös sellainen oman elämänsä ikuinen uhri, jolla asiat on aina kaikkia muita huonommin, itsestä riippumattomista syistä tietenkin. Vika on aina muualla. Valittaa myös asioista jatkuvasti. Todella raskasta ja kuormittavaa seuraa. Pitää olla jonkinlainen masokisti jos haluaa sellaisen kivireen elämäänsä.

Hah, mulla kans on tällainen veli. Nyt hänellä on maailman hiljaisin tyttöystävä, joka vaan kiltisti kuuntelee, kun toinen paasaa omia näkemyksiään. Olen kyllä miettinyt (toivonut), että ehkä tuo veli käyttäytyy noin vain lapsuudenperheensä seurassa ja mahdollisesti vieraammille osaa käyttäytyä paremmin.

Tässä on paljon perää. Yllättävän moni mies on tuollainen - paasaa omia näkemyksiään ja omista asioistaan, ja naisen tehtävänä olisi vain kuunnella.

Opiskeluaikana minulla oli solussa kämppis, joka oli tuohon nähden aivan vastakohtainen: hän kuunteli ja omaksui keskustelukumppaninsa mielipiteen hyvin tehokkaasti, ja vaihtoi mielipidettään hyvin sukkelasti ja joustavasti.

Miltei kaikki kaverit naureskelivat hänelle, mutta yllätys yllätys: hänellä oli aina tyttöystävä: todennäköisesti siksi, koska hän osasi keskustella ja ottaa toisen ihmisen huomioon, kuunnella eikä jyrännyt mielipiteitään väkisin kenellekään. Hänellä riitti aina naisia, vaikka jo parikymppisenä hän näytti  40-vuotiaalta harvahiuksiselta ukolta, pukeutui huonosti ja ulkoinen habitus oli yleisestikin ottaen epäsiisti.

Vierailija kirjoitti:

En ihan allekirjoita. Sosiaalisilla on kyllä yleensä kavereita, mutta ne saattaa olla sellaisia hyvän-päivän-tuttuja. Ja esim. itse naisena koen, että olen vähän "liikaa" parisuhteeseen. Siis liian voimakas persoona ja liian paljon huomion keskipisteenä sosiaalisissa tilanteissa. Minun havaintojeni perusteella miehet päin vastoin haluavat niitä hiljaisia, mielipiteettömiä ja nöyriä naisia parisuhteisiin.

Ei hiljainen aina ole mielipiteetön ja nöyrä. Voi olla ujo, tai epävarma suuressa porukassa. Itse olen ollut tällainen. Nykyään en ole niin ujo, enkä epävarmakaan, mutta en tykkää olla mikään keskipiste. Enkä myöskään välitä sellaisesta showsta, jota monet keskipisteihmiset vetävät. Siksi usein pysyn melko hiljaa, kun semmoiseen törmää. Pidän hyvistä keskusteluista, enkä turhasta vouhkaamisesta.

Keskipisteenä häärivät ihmiset usein vetävät jotain roolia, jolla peittävät omaa epävarmuuttaan. Sillä peitetään herkkää sisusta haavoittumiselta. Siksi minulla on kyllä myötätuntoa heitä kohtaan.

Siitä on yli kolmekymmentä vuotta kun olen erehtynyt pitämään omasta ulkonäöstäni. Huumorintajuni ei ilmeisimmin täsmää muiden huumorin kanssa, joten olen lakannut käyttämästä sitä. Ystävällinen yritän olla, mutta sosiaaliset taidot ovat niib huonot että se taitaa olla vain tökeröä ja töksähtävää. Kaikki kommentointini on ammuttu alas, joten mielummin olen hiljaa kuin tulen häväistyksi.

Joten, juu. Olen lakannut yrittämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihan allekirjoita. Sosiaalisilla on kyllä yleensä kavereita, mutta ne saattaa olla sellaisia hyvän-päivän-tuttuja. Ja esim. itse naisena koen, että olen vähän "liikaa" parisuhteeseen. Siis liian voimakas persoona ja liian paljon huomion keskipisteenä sosiaalisissa tilanteissa. Minun havaintojeni perusteella miehet päin vastoin haluavat niitä hiljaisia, mielipiteettömiä ja nöyriä naisia parisuhteisiin.

Ei hiljainen aina ole mielipiteetön ja nöyrä. Voi olla ujo, tai epävarma suuressa porukassa. Itse olen ollut tällainen. Nykyään en ole niin ujo, enkä epävarmakaan, mutta en tykkää olla mikään keskipiste. Enkä myöskään välitä sellaisesta showsta, jota monet keskipisteihmiset vetävät. Siksi usein pysyn melko hiljaa, kun semmoiseen törmää. Pidän hyvistä keskusteluista, enkä turhasta vouhkaamisesta.

Keskipisteenä häärivät ihmiset usein vetävät jotain roolia, jolla peittävät omaa epävarmuuttaan. Sillä peitetään herkkää sisusta haavoittumiselta. Siksi minulla on kyllä myötätuntoa heitä kohtaan.

Joo, ymmärrän tämän kyllä ja olen kaltaisiasi tavannut, siis ettei avaa suutaan porukassa, mutta kahden kesken voi olla hyvinkin mielenkiintoinen keskustelija. En kyllä myönnä tuota keskipisteilyä epävarmuudeksi. Se lähtee ihan luonnostaan ja tiedostamatta, että päädyn siihen. Itsetuntoni on ihan hyvä. Olen myös sellainen, joka esim. ryhmätyötilanteessa rikkoo hiljaisuuden ja ottaa organisaattorin roolia. Reagoin vain nopeasti (esim. kun esitetään joku kysymys yleisesti tms.) ja näin ollen päädyn usein näkyvään rooliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ovat niin hankalia ja epämiellyttäviä luonteita, että ei kukaan normaali jaksa. Jankutetaan tosielämässäkin kun oltaisiin keskustelupalstaa häiriköimässä eikä ymmärretä, kun ketään ei enää seura kiinnosta.

Tämähän se. Työskentelen ihmisten kanssa eikä yhtään ihmetytä miksi joidenkin seura ei voisi vähempää kiinnostaa ketään parisuhdemielessä. Ollaan ilkeitä, umpimielisiä, ylimielisiä, arvostelevia, negatiivisia valittajia ja arvomaailma aivan kamala.

Eivät kaikki näistä edes halua parisuhdetta. Paljon helpompaa leimata vastakkainen sukupuoli 95%sti kelvottomiksi.

Itse olen koettanut luoda suhdetta mieheen, jossa ainoa joka oli lopulta äänessä olin minä. Siis mies sulkeutui kuin simpukka. Ja yleensä minä olen ollut aiemmissa suhteissa se kuuntelija miehen monologeille.

Koin tuon yksinhöpinän hyvin turhauttavana. Terve suhde perustuu aina dialogille. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa puhumaan (avautumaan, luottamaan).

Mieluummin horisen vaikka yksinäni kuin ihmiselle joka pitää kaikki sisällään. Nähtävästi seurani ei merkitse näille mitään. Ihan kuitenkaan toivoa että itse kykenisivät lopettamaan suhteen.

mutta entäpä ne äänekkäät. se typerän tarinan määrä. myös tässä tulee se myötähäpeä.

Mutta se syy ihan ihan täysin selvä. Nämä ihmiset ovat hyvin ujoja, hiljaisia, vakavia, estoisia. Työhteisössä he ovat niitä, jotka tulee kahvihuoneeseen mukaan, mutta istuvat seurassa tuppisuina. Palaverissa kun joku kysyy heiltä jotain, menevät lukkoon.

Kuvaa minua täysin. Silti minulla on parisuhde (ollut jo vuosia) ja omalla mittarillani riittävästi läheisiä ystäviä. Ei vaan kiinnosta lätistä työpaikalla enempää kuin on pakko. 

Taasko tämä "pakko olla ekstrovertti kälättäjä, jotta voit olla kiinnostava ihmisenä". Lapsiparka ei tajua, että on itse se syypää siihen, miksi työkaverit istuvat tuppisuuna kahvihuoneessa.