Miksi lastenhoitajat päiväkodeissa vihaavat lasten vanhempia?
Ihan hirveän negatiivisesti ja rumasti kirjoittelevat heistä täälläkin.
Kommentit (16)
Voit kokeilla joskus alaa, selviää kyllä nopeasti :D
Oot siinä yksin 25 lapsen kanssa ja koitat pukea niitä. Paikalle pärähtää joku Nico-Petterin mutsi joka alkaa valittaa kun Nicon sukat on kadonneet.
No eivät vihaa vanhempia yleisellä tasolla - tietenkään. Voivat vihata niitä ilkeitä ja hankalia vanhempia.
Vähän sama kuin kysyisit miksi suurin osa vihaa puolisoaan, miksi suurin osa vihaa ihmisiä,miksi suurin osa vihaa eläimiä, miksi suurin osa vihaa lapsiaan, miksi suurin osa vihaa tv-ohjelmia, miksi suurin osa vihaa luontoa.
Tällä palstalla aina asioista kertoo he, joilla on ongelmia.
Mulla on 20 vuoden hoitokokemus ja suurin osa vanhemmista on ihan superihania ja halauavat tehdä asioita mahdollisimman hyvin perheensä eteen.
Tuntuu, että vihaavat niitä lapsiakin. Ilmeisesti äo ei sallinut koulujen käyntiä muihin töihin.
Kasarilla päiväkodin työntekijät tuntuivat lapsesta aika etäisiltä, ei-lapsiystävällisiltä ja osa vihaisilta kontrolloivilta. Miksi lapsi haluaisi olla sellaisessa paikassa kuin eläinlaumssa tarhattuna päiväksi. Joskin hätätilanteessa sai apua kun maasta lensi vettä silmään.
Vierailija kirjoitti:
Voit kokeilla joskus alaa, selviää kyllä nopeasti :D
Oot siinä yksin 25 lapsen kanssa ja koitat pukea niitä. Paikalle pärähtää joku Nico-Petterin mutsi joka alkaa valittaa kun Nicon sukat on kadonneet.
Miksi lastehvoitajat ovat lisäksi tyhmiä? Jos tilanne on tuo, niin siitä nostetaan julkinen haloo, tehdään ilmoitus AVIin ja varmistetaan, että lapsiryhmässä on tarpeeksi aikuisia. Nicon äidin pitäisi tehdä rikosilmoitus siitä, että päiväkodissa ei huolehdita lasten turvallisuudesta ja ko. lastenhoitaja sen turvattomuuden mahdollistaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi yleistää, mutta naisvaltainen ala ja kiukkusia naisia töissä stressi päissäään eikä oo tyytyväsiä mihinkään palkkaankaan. Ja vaikka saavat lasten kanssa leikkiä ja temmeltää päivät pitkät niin silti kiukuttaa. Ihmettelen.
Onhan sulla jo oma edunvalvoja? Kyllä kehitysvammaisetkin on nykyään niin heitteillä.
Voi herranen aika. Minä ainakin välitän lapsista ja yritän tarjota heille hyvän ja lämpimän kasvuympäristön. Omat kollegani samoin. Lasten vanhempien kanssa pyrimme tekemään avointa yhteistyötä ja pitää keskusteluyhteyden positiivisena. En arvota heitä, ovat ihmisiä siinä kuin me kaikki muutkin ja moni varmasti väsynyt tai stressaantunut kiireisessä elämänmenossa. Tavoite on meillä kaikilla sama: varmistaa lapsen hyvä kasvu.
Pahoittelen, että teillä on noin huonoja kokemuksia. Jokainen vihamielinen kohtaaminen on liikaa.
Yleistyksiä ja harhoja ketjun aiheena.
En usko avausviestin perusoletukseen.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että vihaavat niitä lapsiakin. Ilmeisesti äo ei sallinut koulujen käyntiä muihin töihin.
Lähipiirin ex. lastentarhanopettaja oli ihan tarpeeksi välkky kouluttautuakseen paljon paremmin palkatulle alalle.
Tykkäsi kyllä olle lasten kanssa ja suurin osa vanhemmistakin oli täysin fiksua ja mukavaa väkeä.
Mutta kyllästyi Helsingin Kaupungin varhaiskasvatuspuolen olemattomaan johtamiskulttuuriin ja näihin hankaliin vanhempiin. Joten otti loparit eikä palaa.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin kysyisit miksi suurin osa vihaa puolisoaan, miksi suurin osa vihaa ihmisiä,miksi suurin osa vihaa eläimiä, miksi suurin osa vihaa lapsiaan, miksi suurin osa vihaa tv-ohjelmia, miksi suurin osa vihaa luontoa.
Tällä palstalla aina asioista kertoo he, joilla on ongelmia.Mulla on 20 vuoden hoitokokemus ja suurin osa vanhemmista on ihan superihania ja halauavat tehdä asioita mahdollisimman hyvin perheensä eteen.
Tästä piti itsekin kirjoittaa, ehdit ensin.
Varmasti valtavan ahdistava elämä näillä vihaajilla. On eri asia olla vihainen kuin vihata.
Kaikkea vihaava ihminen sairastuu vihaan. On tunnettu tosiasia että krooninen vihamielisyys on haitallista ja aiheuttaa jopa fyysistä sairastumista.
Vihaaja myrkyttää paitsi oman elämänsä myös ympäristönsä.
Ei vihata. Vihataan niitä minäminäminä ajattelijoita, jotka yrittävät saada kaikki muut pomppimaan omien aikataulujensa ja kasvatusmetodiensa mukaan välittämättä kenestäkään muusta. Ensimmäisen lapsen saaneet ovat pahimpia tässä. Eivät tiedä mitään mistään ja silti esittävät kun tietäisivät kaikesta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Voit kokeilla joskus alaa, selviää kyllä nopeasti :D
Oot siinä yksin 25 lapsen kanssa ja koitat pukea niitä. Paikalle pärähtää joku Nico-Petterin mutsi joka alkaa valittaa kun Nicon sukat on kadonneet.
minäkin vihaan tuolaisia kaiken maailma vi--nico-pettereiden äitejä, idiootin tunnistaa kyllä heti siitä, millaisen nimen se on lapselleen antanut
samasta syystä kuin opettajatkin vihaavat ala-asteen oppilaiden vanhempia, n.80% heistä on kusipäitä joiden vaatimukset on aivan päättömiä. Antakaa ihmisten tehdä työnsä rauhassa ja KASVATTAKAA lapesenne, se ei ole päiväkodin tai koulun vastuu.
En tiedä, muuten oli ihan hyvää kasvatusyhteistyötä, mutta väsytti se vanhempien syyllistäminen päiväkodissa opituista huonoista tavoista (kiroilu) ja siitä, ettemme voineet pitää lapsia kesälomalla kesäkuun alusta elokuun puoliväliin.