Kristuksen kirjeenä maailmassa.
Ensin ajattelin laittaa tämän jatkoksi tuohon oma vakaumus ja vääräoppineisuus-ketjuun, mutta toisaalta tämää sivuaa tuota aihetta vain osittain. Joten pistänpä uuden avauksen :)
Tarkoitin tuolla Kristuksen kirjeenä olemisella sitä, miten kristittyjen tulisi suhtautua muihin ja toimia täällä maailmassa. Itseäni aihe on mietityttänyt paljon viime päivinä.
Raamattu sanoo, että meidän tärkein tehtävämme maan päällä on levittä evankeliumia. Itse tunnen itseni tässä tosi huonoksi, minusta on välillä vaikeaa edes tunnustaa uskoa. Olen miettinyt, pitäisikö minun ihan tietoisesti " ottaa itseäni niskasta kiinni" ja alkaa puhumaan enemmän tästä kalliista asiasta, jonka olen Jumalalta lahjaksi saanut.
Toisaalta olen ajatellut, että kaikilla ei ole lahjoja puhumiseen. Ja jos Jumala ei tällaista lahjaa ole minulle antanut, hän on ehkä tarkoittanut minulle jonkun toisen tehtävän. Olen ajatellut, että jos puhuu taitamattomasti ja tarkoittamattaan tökeröstikin, siitä on paljon enemmän haittaa kun hyötyä. Silloin on parempi olla hiljaa. Uskon, että paljon enemmän toista saattaa puhutella joku pieni ystävällinen ele - vaikkapa vain oven aukaiseminen.
Mitäs te muut olette ajatelleet?
Kommentit (4)
Itse asiassa tarkoitukseni oli laittaa viestiini, että olisi kiva saada myös ei-kristityiltä ajatuksia. Unohtui sitten kuitenkin.
Tuohon lopputulokseen olen itsekin pohdinnoissani tullut.
Olen ihan samaa mieltä. Kukas kirkkoisä se sanoikaan (muistin varaisesti), että viekää evankeliumia kaikkialle, ja jos on ihan pakko, voitte käyttää myös sanoja? =)
Olin tuossa toisessa ketjussa vähän kärkäs ja vähän jo kaduttaa. Millaisen kuvan kristitystä piirsinkään? No, silti varmaan ihan hyvä ihmisten välillä huomata, että kaikki eivät jousta maailmankatsomuksessaan. Kaikki asiat eivät ole neuvottelukysymyksiä. Välillä tuntuu, että ymmärretään liikaa ihan kaikkea ja siunataan kaikkea, mikä liikkuu... Kristityt varmaan tunnistavat tunteen?
Olen itse rukoillut voimaa kertoa evankeliumista ja sitä on vähän tullutkin. Säkin voit tehdä niin, jos et ole jo tehnytkin. Parasta silti on ollut huomata, että ei-uskovat ystävät kiinnostuvat uskostani ihan sivulauseessa tulevien juttujen kautta ja tekojeni ja valintojeni kautta. Olen heille ihan friikki, mutta mielenkiintoinen sellainen. Herätän varmaan ajatuksia heidän pääkopassaan.
Vaikeaa on myös joskus, kun oma usko ei olekaan vahvinta laatua eli on jokin epäily-vaihe tms. Hihhuli-leiman pelko voi kanssa joskus vaivata. Ajattelen tosiaan, että ihmisiä ei niin kannata pelätä. Ja Jumala pitää kyllä huolen meistä ja evankeliumin levityksestä. Kyllä evankeliumi meistä näkyy, kun pidämme Jeesuksesta kiinni! Älä huoli.
Ja jos me olisimme hiljaa, niin kivet kyllä huutaisivat!
En tiedä, onko mielipiteeni tervetullut tähän ketjuun, enhän ole kristitty. Toivottavasti on ja saatte kiinni vaatimattomasta ajatuksestani.
Ehkäpä oma esimerkki on parasta, mitä maailmalle voi omasta elämänkatsomuksestaan antaa. Puheet ovat kuitenkin puheita ja sellaisenaan tyhjänä koliseva tynnyri, mutta esimerkki ja juuri nuo mainitsemasi pienetkin hyvät teot ovat parasta " mainosta" omalle uskollesi. Loppupeleissähän oma elämänkatsomus kasvaa sisältä päin, itseä tutkiskellen. Se, että joku näyttää, mitä se on konkreettisesti (hyviä tekoja, myötätuntoa, harkitsevaa puhetta jne.), saattaa käynnistää tuon itsetutkiskeluprosessin paremmin kuin yksikään puhe.