Miksi minä en sairastu koronaan?
Olen töissä paikassa jossa tarttuvat taudit todella tarttuvat nopeaan ja samassa taloudessa oleva kumppanikin sairasti jouluna koronan. Suuri osa työkavereista on sairastanut. Viimeemmäksi nyt tällä viikolla eräs sairastui ja olin tekemisissä hänen kanssaan paljon viime viikolla. Minulla oli nuha ja kurkku kipeä viikonlopppuna (edelleen), ja menin siksi testiin eilen kun kuulin työkaverin sairastumisesta.
Nyt testi tuli ja tulos negatiivinen, jälleen. Altistumisia on ollut paljon, mutta en ole koronaa silti saanut. Toki on mahdolllista että sairastin sen jo aikoja sitten tietämättäni. Muita joihin ei vain tartu (tai siltä näyttää)?
Kommentit (19)
Ja minulla siis vain yksi rokote. En levitä mitään propagandaa, en ole rokotevastainen, päinvastoin, mutta en ottanut toista kuukautisten sotkeutumisen takia. Ap
Se on kyllä jännä miten tämä covid tarttuu ja toisaalta ei tartu. Meilläkin koko perhe sairasti miestä lukuunottamatta. Miehellä ei yhtäkään piikkiä, muilla kaikki. Toisaalta toiset rokottamattomat sairastuvat vakavastikin, kun myös jotkut rokotetut.
Vierailija kirjoitti:
Ja minulla siis vain yksi rokote. En levitä mitään propagandaa, en ole rokotevastainen, päinvastoin, mutta en ottanut toista kuukautisten sotkeutumisen takia. Ap
Samat. Jäi yhteen piikkiin haittojen takia ja en ole sairastanut koronaa!
Testissä ei näy kuin oikeaan aikaan otettuna. Itse pitäisin koronana, jos altistuminen ja oireet. Mutta se ei tosiaankaan pidä paikkaansa, että kaikki sairastuu, meillä koko perhe säästynyt koronalta ja meitä testataan koko ajan, joten sairastumattomuus on varmaa.
Sama täällä. En oo tietääkseni sAirastanu. AB+ veri ja nolla rokotusta. Tuuria tai sit hyvä vastustuskyky..
En ole minä eikä puolisonikaan sairastettu. Hyvin intresanttia.
Emme ole rokotettujakaan.
Kaupoissa käymme normaalisti.
Flunssaakaan ei ole ollut yli vuosikymmeneen kummallakaan.
Mun veriryhmä on A rh negatiivinen.
Onko tämä jotenkin teistä ihmeellistä, että kaikki eivät sairastu samanlailla kaikkeen? Eihän lasten rokkotautejakaan tullut kaikille, vaikka minun lapsuudessani pidettiin vielä pikkulapsille rokkotartuntakutsuja, että kaikki saisivat ne riittävän pienenä. Jos se tuleekin sitten vanhempana, riskit ovat aivan erilaiset.
Joskus toiste voi sairastuakin. Nämä nyt ovat niin monesta kiinni, että miten se vastustuskyky milloinkin toimii.
Kannattaa ottaa silti rokotteet, että sairastaisi sen sitten lievempänä, valtaosa teholle joutuneista on joko riskiryhmää tai rokottamattomia.
Kuopus sairastui viikko sitten. On jo tervehtynyt, mutta kukaan muu ^perheestä ei ole saanut koronaa.
Muuten olen saanut kaikki maailman lastentaudit. Ainoa mitä en saanut oli Korona. Rokotteita oli kaksi, edellisestä 4,5kk. Nelihenkinen perhe, kaksi oireetonta, yhdellä viikon pientä särkyä ja pienimmällä lapsella kova kuume.
Tietysti odotin suurinpiirtein kuolevani muiden terveysongelmien ja syksyn flunssakierteen takia. Mutta ei, odotin, odotin ja odotin. Mitään ei tullut. Vieläkin olen ihmeissäni kuinka olin niin onnekas, mutta tietysti iloinen asia. Söin koko talven satasen D-vitamiiniä ja sinkkiä. Oireeton lapsi sai usein tuplana lasten D-vitamiinin. Ehkä sitten se ja geenit.
Meillä on rokotteita perheessä osalla 2 ja osalla 3 ja kaksi pienintä ei ole niitä saanut. Korona on ollut 2kertaa ja molemmilla kerroilla sairastu osa perheestä, en testannut oireettomia. Itse en sairastu millään, en sairasta muutenkaan. Uskon, että suurperheen äitinä minulla on joku super vastustuskyky koska uin säännöllisesti lasten eritteissä😅😅On minulla myös 3rokotetta.
Olen tänä vuonna altistunut kymmenisen kertaa siten, että olen viettänyt vähintään tunnin lähikontaktissa koronapositiivisen kanssa. Mieheni samaten. Kumpikaan ei vaan sairastu. En jaksa enää edes hokea ”jos en nyt saa tartuntaa, en saa sitä kyllä koskaan”.
Toisella O-veriryhmä ja rokottamaton, toisella A ja kaksi rokotetta.
Kyllä tarttuu kun omikron osuu kohdalle
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä jotenkin teistä ihmeellistä, että kaikki eivät sairastu samanlailla kaikkeen? Eihän lasten rokkotautejakaan tullut kaikille, vaikka minun lapsuudessani pidettiin vielä pikkulapsille rokkotartuntakutsuja, että kaikki saisivat ne riittävän pienenä. Jos se tuleekin sitten vanhempana, riskit ovat aivan erilaiset.
Joskus toiste voi sairastuakin. Nämä nyt ovat niin monesta kiinni, että miten se vastustuskyky milloinkin toimii.
Kannattaa ottaa silti rokotteet, että sairastaisi sen sitten lievempänä, valtaosa teholle joutuneista on joko riskiryhmää tai rokottamattomia.
Kaverini vei lapsensa vesirokkobileisiin vielä reilut viisi vuotta sitten.
Juu, kyllä sitä hämmästelee, miten ympärillä porukka sairastuu ja itse porskuttaa terveenä edelleen. Toisaalta olen ollut vuosia kroonisesti niin sairas, että en ole "onnistunut" saamaan muitakaan ns. normaaleja tartuntatauteja.
Tuntuu, että terveessä kropassa sitä oli aina jossain flunssassa...
Ei vissiin viruksetkaan huoli isäntäeläimekseen sellaista kehoa, jossa ei ole juuri elinvoimaa jäljellä...?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tarttuu kun omikron osuu kohdalle
No kun nimenomaan ei tartu. Hyvä esimerkki juuri altistuneet seitsemänkymppiset äitini ja hänen miesystävänsä, jotka siis olivat koronapositiivisen kanssa tuntikausia samassa tilassa. Äiti sairastui, mies ei. Eivät asu yhdessä, joten pystyivät eristäytymään omiin oloihinsa, mutta äitini oli varmasti jo tartuttava, kun menivät omilleen vähän ennen oireiden ilmaantumista.
todennäköisin vastaus: geenit