Onko minulla oikeus olla pettynyt mieheeni?
Ihastuin mieheeni, kun olimme kumpikin opiskelijoita. Hänessä pisti silmääni mm. määrätietoisuus, tarmokkuus, ahkeruus ja kohteliaisuus. Hän teki paljon töitä, hoiti samaan aikaan mallikkaasti opinnot ja piti huolen omalta osaltaan myös kodistamme.
Harmi vain, että ahkeruus suuntautui hanttihommiin, joita mies teki koko opiskelujensa ajan. Insinööriksi valmistuttuaan se kostautui työkokemuksen puutteena, mikä esti oman alan töihin pääsyn.
Nyt mies on ollut yli kaksi vuotta tunteja tekevänä varastoduunarina. Minulle on sinänsä ihan sama, mitä ihminen elääkseen tekee, enkä arvosta ihmisiä sen perusteella, mutta tosiasia nyt kuitenkin on, että mieheni tulot ovat niin huonot, ettei meillä ole mahdollisuutta ostaa kaupungista tai lähikunnasta asuntoa, ei edes kerrostalokämppää, saati omakotitaloa.
Mieheni on sanonut aivan suoraan, ettei hän enää todennäköisesti tule koskaan työllistymään omalle alalleen, koska insinöörien työttömyys on korkea eikä hänellä ole alalla minkäänlaista kokemukseen perustuvaa osaamista.
En tunne itseäni suoranaisesti petetyksi, mutta pettynyt olen. Minulla on miestäni matalampi koulutus, mutta yli kaksi kertaa suuremmat tulot. Jos mieheni tulot olisivat edes samanlaiset kuin minun, voisimme säästämällä ja suunnittelemalla ostaa asunnon. Nyt sen sijaan vaikuttaa siltä, että meidät on tuomittu ikuisesti vuokralla eläjiksi.
Kun ajattelen, että tähän tilanteeseen pitäisi tehdä lapset, niin ei houkuttele. Oman lapsuuteni kuitenkin sain elää suuressa omakotitalossa, joten tahtoisin pystyä tarjoamaan lapsilleni saman. Kerrostaloasuminen on minulle jokseenkin vastenmielistä.
Rakastan kyllä miestäni, mutta silti välillä tulee mieleen, että pitäisi etsiä uusi kumppani, joka pystyisi hoitamaan oman osansa rahasta, joka tarvitaan keskiluokkaiseen elämään.
Kommentit (68)
Kumpi se nyt sitten on tärkeämpää, rakkaus vai "keskiluokkainen elämä"?
Jos olet vähänkään uutisia seurannut, niin miksi ihmeessä haluaisit ottaa asuntolainan?
Eli haluat nostaa elintasoasi miehen lompakolla loisien, samalla itse muumilauluja laulaen kotona.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 12:52"]
Ihastuin mieheeni, kun olimme kumpikin opiskelijoita. Hänessä pisti silmääni mm. määrätietoisuus, tarmokkuus, ahkeruus ja kohteliaisuus. Hän teki paljon töitä, hoiti samaan aikaan mallikkaasti opinnot ja piti huolen omalta osaltaan myös kodistamme.
Harmi vain, että ahkeruus suuntautui hanttihommiin, joita mies teki koko opiskelujensa ajan. Insinööriksi valmistuttuaan se kostautui työkokemuksen puutteena, mikä esti oman alan töihin pääsyn.
Nyt mies on ollut yli kaksi vuotta tunteja tekevänä varastoduunarina. Minulle on sinänsä ihan sama, mitä ihminen elääkseen tekee, enkä arvosta ihmisiä sen perusteella, mutta tosiasia nyt kuitenkin on, että mieheni tulot ovat niin huonot, ettei meillä ole mahdollisuutta ostaa kaupungista tai lähikunnasta asuntoa, ei edes kerrostalokämppää, saati omakotitaloa.
Mieheni on sanonut aivan suoraan, ettei hän enää todennäköisesti tule koskaan työllistymään omalle alalleen, koska insinöörien työttömyys on korkea eikä hänellä ole alalla minkäänlaista kokemukseen perustuvaa osaamista.
En tunne itseäni suoranaisesti petetyksi, mutta pettynyt olen. Minulla on miestäni matalampi koulutus, mutta yli kaksi kertaa suuremmat tulot. Jos mieheni tulot olisivat edes samanlaiset kuin minun, voisimme säästämällä ja suunnittelemalla ostaa asunnon. Nyt sen sijaan vaikuttaa siltä, että meidät on tuomittu ikuisesti vuokralla eläjiksi.
Kun ajattelen, että tähän tilanteeseen pitäisi tehdä lapset, niin ei houkuttele. Oman lapsuuteni kuitenkin sain elää suuressa omakotitalossa, joten tahtoisin pystyä tarjoamaan lapsilleni saman. Kerrostaloasuminen on minulle jokseenkin vastenmielistä.
Rakastan kyllä miestäni, mutta silti välillä tulee mieleen, että pitäisi etsiä uusi kumppani, joka pystyisi hoitamaan oman osansa rahasta, joka tarvitaan keskiluokkaiseen elämään.
[/quote]
"minulle ihmisen tuloilla ei ole mitään väliä, paitsi jos ne ovat liian pienet maksamaan sitä elämää jota minä haluan."
eli luulet olevasi jotain mieltä, jonka sitten saman tien kumoat "tosiasiana". Se "tosiasia" on se sinun todellinen arvomaailmasi, ei mikään tosiasia.
Sulla on oikeus olla pettynyt, jos molemmilla oli suunnitelmissa alun alkaen haluamasi kaltainen elämä. Mutta tilanteet muuttuvat, ja nyt on työttömänä myös kokemusta omaavat osaajat. Kaikille kun ei kultaista oksaa riitä. Oisko tulevaisuus ulkomailla?
MIsä te nyt sit asutte? Teltassa puistossa? Mitä väliä sillä sille lapselle on onko se "suuri kerrostalo" vuokra- vai omistus? Mutta pettynyt tietty saat olla, eihän sitä kukaan voi kieltääkään, mutta onko toi järjekevää itsensä masentamista, sitä vähän miettisin.
Onko mammoille joku virus iskenyt? Täällä ollaan tänään valmiita vaikka telttaan oikean rakkauden tähden :D Takaisin sivuraiteelta ja lentäjät ja lääkärit kehiin, ei yhtään vähempää, ja vähintään kolmikerroksinen talo.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 12:57"]
Jätä se äijä ja etsi parempi.
[/quote]
Kuinka paksulle lompakolle olet itse päässyt loisimaan?
Miten vitun huonoa palkkaa voi saaha kaks aikuista jos ei edes kämppää saa ostettua? Yh, sairaanhoitajanakin sain lainat...
Kyllä se niin on, että tosirakkaus kestää mitä muuta tahansa, mutta ei miehen pieniä tuloja.
Lähde nyt, kun olet vielä ilmeisesti nuori. Miehellä ei ole ahdingostaan ulos muuta tietä kuin uusi pitkä koulutus, joten melkoiset ajat ovat edessä, jos tuohon jäät.
Miehesi kohtalo ei ole poikkeuksellinen. Noin käy monille korkeakoulutetuille, jotka eivät pääse mukaan ensimmäiselle kierrokselle ja joilla ei luonteen röyhkeys riitä nykyajan työelämään.
Jos jäät suhteeseen, katkeroidut ja samalla tallot miehesi itsetunnon suohon. Parempi teille kummallekin, että lähdet.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 13:01"]Onko mammoille joku virus iskenyt? Täällä ollaan tänään valmiita vaikka telttaan oikean rakkauden tähden :D Takaisin sivuraiteelta ja lentäjät ja lääkärit kehiin, ei yhtään vähempää, ja vähintään kolmikerroksinen talo.
[/quote]
Ja taas muistetaan, että keskustelijat eivät ole yhtä suurta samalla tavalla ajattelevaa massaa.
Anna miehesi mennä. Sano sille ettet halua olla enää miehesi urahityksen tukkona ja näytä ovea.
Ota uusi puoliso julkisen sektorin "työn"tekijöistä. Näin saat normaalin elämän, lapset, asunnot, mökit, ukomaanlomat loma-aikaan. Ei pätkätöitä ei stressiä.
Säästöillähän tekin voitte sen asuntonne ostaa, tai osin säästöillä, osin lainalla. Jos haaveet poikkeaa niin se on vakavampi juttu mutta tulojen pienuus ei ole ongelma. Asenne on. Meillä on lyhyessä ajassa maksettu toinen auto ja säästetty lomaa varten. Minä opiskelen ja mies on pienipalkkaisessa työssä.
Oletko varma, että löydät tällaisen miehen vai aiotko etsiä sen ensin ja jättää nykyisen vasta sitten? Vai otatko riskin? Vai pystytkö yksin kustantamaan paremman elämän ilman 'riippakiveä'?
Itse olen joskus jättänyt miehen, josta ajattelin ettei jaksa tavoitella samaa elintasoa kuin mitä itse haluan. Ja joo, kyllä se onnistuikin. Olen sinkkuna ollut vuosia ja elän taloudellisesti tosi mukavasti. Eikä harmita, koska mies oli muutenkin viallinen, mutta joo ihan vaan halusin sanoa, ettei niitä hyviä miehiä löydy välttämättä ihan tosta vaan ja ehkä jostain osasta unelmaa joutuu antamaan periksi.
Mitäpä aloittaja tekee mielestänne rikastuakseen? Hamuaa miehen lompakkoa.
Newsflash loisille, nainenkin voi kartuttaa omaisuutta muutenkin kuin selällään tai kontillaan.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 14:05"]
Mitäpä aloittaja tekee mielestänne rikastuakseen? Hamuaa miehen lompakkoa.[/quote]
Aloittaja ei kylläkään toivonut mieheltään enempää kuin itse pystyy antamaan.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 13:12"]Miten vitun huonoa palkkaa voi saaha kaks aikuista jos ei edes kämppää saa ostettua? Yh, sairaanhoitajanakin sain lainat...
[/quote]
N. 2500€/kk yhteensä :)
On syytä olla itseesi pettynyt. Mies on se oljenkorsi mitä varten sinä jaksat elää, palvele miestäs, tee sille kaikki vlamiiksi, halaa sitä, osta lahjoja sille.