Sosiaalialan ammattilaisille kysymys: Lapsen leimaaminen valehtelijaksi

Millä perusteilla lapsen saa leimata valehtelijaksi?

Lastensuojelu on kokemuksiin ja epämääräisiin huoliin pohjautuvaa toimintaa jossa ei ole käytössä varsinaista todistustaakkaa asioille.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelu on kokemuksiin ja epämääräisiin huoliin pohjautuvaa toimintaa jossa ei ole käytössä varsinaista todistustaakkaa asioille.

Miten valitaan se tarina kahdesta täysin poikkeavasta, joka on totta? Miten leimataan se, joka valehtelee? Jos lapsi leimataan valehtelijaksi vain sillä perusteella, että yksi aikuinen sanoo niin, niin mitä se tekee lapsen mielenterveydelle ja luottamukselle sekä siihen aikuiseen että koko systeemiin kun hän itse kuitenkin tietää puhuvansa totta ja että ylipäätään puhuminen on ollut tosi vaikeaa ja pelottavaa.

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Lastensuojelussa syytetty on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Täysin päinvastoin siis kuin mitä oikeuslaitoksen puolella. Onneksi lastensuojelun päätöksistä voi kuitenkin valittaa oikeuteen.

12-vuotiashan saa valita tapaako vanhempaansa enä, joten vaikka pitäisivätkin valehtelijana, saa olla tapaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Vierailija kirjoitti:

12-vuotiashan saa valita tapaako vanhempaansa enä, joten vaikka pitäisivätkin valehtelijana, saa olla tapaamatta.

Juuri näin, kukaan ei tule pakottamaan tuon ikäistä enää minnekään etävanhemmalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Psykopaatitkin on olleet lapsia ja aikoivatko he valehdella vasta aikuisina vai kenties jo lapsina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Miten suhtaudutaan vanhempaan, joka vaatii oman mielipiteensä huomioonottamisen eli sen, että lapsi valehtelee?

Vilja Erikan jälkeen sitouduttiin muuttamaan toimintatapoja ja esimerkiksi suhtautumaan vanhempien ja lapsen lähellä olevien ihmisten puheiden ja tosiseikkojen väliseen ristiriitaan tiukemmin. Tuskin mitään on kuitenkaan käytännössä muuttunut.

Nimenomaan selvitysvelvoite siitä, pitävätkö osapuolten kertomukset todella paikkansa ja siitä tehtävät johtopäätökset valehtelusta muillakin elämän osa-alueilla olisi perusteltu turvaamaan oikeudenmukaisia käytäntöjä ja tunnistamaan todellisuus lapsen elämästä. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan epäillä ainakaan aikuisten puheita vieläkään, koska lain mukaan sos.alalla on kunnioitettava asiakasta. Lapsen etu vaatisi huolellisuutta ja väitteiden tarkistamista, mutta asiakkaan (aikuisen) oikeus kunnioitusta ja sitä, ettei epäillä edes ilmeisiä valheita.

Joo mutta aika usein vaikka kaikki huijaa niin uhreja syyllistetään. Uhri hakee apua niin hänessä onkin vika.

Vierailija kirjoitti:

Psykopaatitkin on olleet lapsia ja aikoivatko he valehdella vasta aikuisina vai kenties jo lapsina.

Miten ratkaistaan onko kyseessä psykopaattisia piirteitä omaava lapsi, psykopaattinen vanhempi vai molemmat?

On hyvä muistaa, että erityisesti aikuinen psykopaatti on lähtökohtaisesti patologinen valehtelija ja siinä vuosikymmenten aikana äärimmäisen pätevöitynyt. Heidän tunnistamisensa on hyvin vaikeaa, mutta jopa elintärkeää silloin, jos heidän uhrinaan on lapsi.

Päälle uskontohulluus. Pitää synnyttää salaa piilossa vaatteet päällä ja pistää vauva roskiin.

Tapahtuu usein kirjoitti:

Joo mutta aika usein vaikka kaikki huijaa niin uhreja syyllistetään. Uhri hakee apua niin hänessä onkin vika.

Nimenomaan näin. Näissä tilanteissa unohdetaan väkivallan perusdynamiikka ja tekijän ja uhrin perusominaisuudet. Tekijä on lähes poikkeuksetta se, joka pystyy näyttelemään, puhumaan vakuuttavasti ja vetoamaan tunteisiin sekä uhriutumaan tarvittaessa, uhri on aito, pelokas, pakeneva, traumatisoitunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Miten suhtaudutaan vanhempaan, joka vaatii oman mielipiteensä huomioonottamisen eli sen, että lapsi valehtelee?

Vilja Erikan jälkeen sitouduttiin muuttamaan toimintatapoja ja esimerkiksi suhtautumaan vanhempien ja lapsen lähellä olevien ihmisten puheiden ja tosiseikkojen väliseen ristiriitaan tiukemmin. Tuskin mitään on kuitenkaan käytännössä muuttunut.

Nimenomaan selvitysvelvoite siitä, pitävätkö osapuolten kertomukset todella paikkansa ja siitä tehtävät johtopäätökset valehtelusta muillakin elämän osa-alueilla olisi perusteltu turvaamaan oikeudenmukaisia käytäntöjä ja tunnistamaan todellisuus lapsen elämästä. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan epäillä ainakaan aikuisten puheita vieläkään, koska lain mukaan sos.alalla on kunnioitettava asiakasta. Lapsen etu vaatisi huolellisuutta ja väitteiden tarkistamista, mutta asiakkaan (aikuisen) oikeus kunnioitusta ja sitä, ettei epäillä edes ilmeisiä valheita.

Voidaanhan me se aikuisen näkemys kirjata ja kysytään esim. kuulemisissa, jos päädytään sijoittamaan lasta, mutta ei se muuta sitä asiaa. Se tapahtuiko väkivaltaa tai ei, sen tutkii sitten poliisi, sosiaalitoimi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Toki poliisitutkinta ja käräjät sitten selvittävät niitä jälkikäteen. Lastensuojelun tehtävä on saada lapsi turvaan, että väkivaltaa ei tapahdu lisää. Lapsia myös aina tavataan ilman vanhempaa, joka saattaisi uhkailla tai manipuloida lasta. 

Oikeasti esimerkki 8 vuotias raiskattiin isäpuoli. Psykiatrit totesi lapselle monia diagnooseja hullu käyttäytyy oudosti omituinen jne.Ymmärrättekö mitä te teette toisille? Palkan rahan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Miten suhtaudutaan vanhempaan, joka vaatii oman mielipiteensä huomioonottamisen eli sen, että lapsi valehtelee?

Vilja Erikan jälkeen sitouduttiin muuttamaan toimintatapoja ja esimerkiksi suhtautumaan vanhempien ja lapsen lähellä olevien ihmisten puheiden ja tosiseikkojen väliseen ristiriitaan tiukemmin. Tuskin mitään on kuitenkaan käytännössä muuttunut.

Nimenomaan selvitysvelvoite siitä, pitävätkö osapuolten kertomukset todella paikkansa ja siitä tehtävät johtopäätökset valehtelusta muillakin elämän osa-alueilla olisi perusteltu turvaamaan oikeudenmukaisia käytäntöjä ja tunnistamaan todellisuus lapsen elämästä. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan epäillä ainakaan aikuisten puheita vieläkään, koska lain mukaan sos.alalla on kunnioitettava asiakasta. Lapsen etu vaatisi huolellisuutta ja väitteiden tarkistamista, mutta asiakkaan (aikuisen) oikeus kunnioitusta ja sitä, ettei epäillä edes ilmeisiä valheita.

Voidaanhan me se aikuisen näkemys kirjata ja kysytään esim. kuulemisissa, jos päädytään sijoittamaan lasta, mutta ei se muuta sitä asiaa. Se tapahtuiko väkivaltaa tai ei, sen tutkii sitten poliisi, sosiaalitoimi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Toki poliisitutkinta ja käräjät sitten selvittävät niitä jälkikäteen. Lastensuojelun tehtävä on saada lapsi turvaan, että väkivaltaa ei tapahdu lisää. Lapsia myös aina tavataan ilman vanhempaa, joka saattaisi uhkailla tai manipuloida lasta. 

Kuuleeko lastensuojelu aina sitä vanhempaa, jota lapsi kertoo pelkäävänsä ja jos lapsi kertoo lisäksi, että pelkää mitä hänelle tapahtuu, jos tämä vanhempi saa tietää vai voidaanko lapsi sijoittaa kiireellisesti jo ennen kuin tätä vanhempaa on kuultu? Tarkoitan, että jos lapsi kertoo väkivallasta, niin ollaanko joka tapauksessa yhteydessä tähän vanhempaan ja voiko käydä esim niin, että vanhempi näennäisen vakuuttavasti kertoo lapsen valehtelevan ja että kaikki on aina ollut hienosti, niin lapsi joutuu sinne takaisin, eikä kukaan välttämättä saa tietää mikä kosto ulkopuolisille hätäänsä puhunutta lasta vanhemman luona odottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Miten suhtaudutaan vanhempaan, joka vaatii oman mielipiteensä huomioonottamisen eli sen, että lapsi valehtelee?

Vilja Erikan jälkeen sitouduttiin muuttamaan toimintatapoja ja esimerkiksi suhtautumaan vanhempien ja lapsen lähellä olevien ihmisten puheiden ja tosiseikkojen väliseen ristiriitaan tiukemmin. Tuskin mitään on kuitenkaan käytännössä muuttunut.

Nimenomaan selvitysvelvoite siitä, pitävätkö osapuolten kertomukset todella paikkansa ja siitä tehtävät johtopäätökset valehtelusta muillakin elämän osa-alueilla olisi perusteltu turvaamaan oikeudenmukaisia käytäntöjä ja tunnistamaan todellisuus lapsen elämästä. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan epäillä ainakaan aikuisten puheita vieläkään, koska lain mukaan sos.alalla on kunnioitettava asiakasta. Lapsen etu vaatisi huolellisuutta ja väitteiden tarkistamista, mutta asiakkaan (aikuisen) oikeus kunnioitusta ja sitä, ettei epäillä edes ilmeisiä valheita.

Voidaanhan me se aikuisen näkemys kirjata ja kysytään esim. kuulemisissa, jos päädytään sijoittamaan lasta, mutta ei se muuta sitä asiaa. Se tapahtuiko väkivaltaa tai ei, sen tutkii sitten poliisi, sosiaalitoimi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Toki poliisitutkinta ja käräjät sitten selvittävät niitä jälkikäteen. Lastensuojelun tehtävä on saada lapsi turvaan, että väkivaltaa ei tapahdu lisää. Lapsia myös aina tavataan ilman vanhempaa, joka saattaisi uhkailla tai manipuloida lasta. 

Kuuleeko lastensuojelu aina sitä vanhempaa, jota lapsi kertoo pelkäävänsä ja jos lapsi kertoo lisäksi, että pelkää mitä hänelle tapahtuu, jos tämä vanhempi saa tietää vai voidaanko lapsi sijoittaa kiireellisesti jo ennen kuin tätä vanhempaa on kuultu? Tarkoitan, että jos lapsi kertoo väkivallasta, niin ollaanko joka tapauksessa yhteydessä tähän vanhempaan ja voiko käydä esim niin, että vanhempi näennäisen vakuuttavasti kertoo lapsen valehtelevan ja että kaikki on aina ollut hienosti, niin lapsi joutuu sinne takaisin, eikä kukaan välttämättä saa tietää mikä kosto ulkopuolisille hätäänsä puhunutta lasta vanhemman luona odottaa. 

Tietenkin kuulee aina huoltajia ennen kuin lapsen osalta tehdään mitään päätöksiä. lakihan vevoittaa siihen aina. Ei mikään viranomainen puskista tee päätöksiä kuulematta ensin. Mutta väkivalta-asioissa lasta pyritään aina kuulemaan ilman huoltajia ensin. Esim. tilanne, että lapsi kertonut opettajalle koulussa etenee siten, että sossut tulevat koululle lasta puhuttamaan päivystyksellisesti ja sen jälkeen huoltajat kutsutaan toimistolle asiaa käsittelemään. Jos tilanne edellyttää sijoitusta, niin lapsi sijoitetaan saman päivän aikana. Siitä alkaa kiireellinen sijoitus max 30 päivää, jonka aikana tilannetta voidaan selvittää lisää. Joskus toki on psyykkisesti sairaita lapsia tai nuoria, mutta tilanteen arvioi silloin psykiatri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa ensi sijaisesti lähdetään siitä, että jos lapsi kertoo vaikkapa kokemastaan väkivallasta, todistustaakka on vanhemmilla eikä lapsella. Lapset ovat luontojaan lojaaleja vanhemmilleeen vaikka nämä olisivat sysipaskoja. Jostain lapsen kertomat aina kielivät. 

Riittääkö vanhemman osalta väite, että lapsi valehtee ilman, että väitteen tueksi on osoittaa yhtään mitään esimerkiksi sitä, että asioita ei olisi tapahtunut tai mitä sitten on tapahtunut tai että miksi lapseen on suhtauduttava valehtelijana (persoonallisuuden piirteet/taipumukset, biologisesta iästä poikkeava kypsyysaste tms).

Eli lapsi kertoo väkivallasta yksityiskohtaisesti.

Vanhempi puolustautuu ja sanoo, että valehtelee.

-> Lapselle apua valehteluun ja vanhemmalle tukea ja välitystä kun on joutunut tällaiseen rankkaan tilanteeseen, jossa oma lapsi valehtee, vaikka todellisuudessa alunperinkin lapsi on puhunut totta ja vanhempi on väkivaltainen (ja valehtelija itse).

Lastensuojelun sossu tässä. Kyllä me ollaan nuoria sijoitettukin sen vuoksi, että nuori kertoo, että pelkää mennä kotiin, koska vanhempi on väkivaltainen. Kyllä ne lapset ovat meidän asiakkaitamme eivätkä vanhemmat. Ei me todellakaan aleta lapsia valehtelijoiksi leimaamaan. 

Miten suhtaudutaan vanhempaan, joka vaatii oman mielipiteensä huomioonottamisen eli sen, että lapsi valehtelee?

Vilja Erikan jälkeen sitouduttiin muuttamaan toimintatapoja ja esimerkiksi suhtautumaan vanhempien ja lapsen lähellä olevien ihmisten puheiden ja tosiseikkojen väliseen ristiriitaan tiukemmin. Tuskin mitään on kuitenkaan käytännössä muuttunut.

Nimenomaan selvitysvelvoite siitä, pitävätkö osapuolten kertomukset todella paikkansa ja siitä tehtävät johtopäätökset valehtelusta muillakin elämän osa-alueilla olisi perusteltu turvaamaan oikeudenmukaisia käytäntöjä ja tunnistamaan todellisuus lapsen elämästä. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan epäillä ainakaan aikuisten puheita vieläkään, koska lain mukaan sos.alalla on kunnioitettava asiakasta. Lapsen etu vaatisi huolellisuutta ja väitteiden tarkistamista, mutta asiakkaan (aikuisen) oikeus kunnioitusta ja sitä, ettei epäillä edes ilmeisiä valheita.

Voidaanhan me se aikuisen näkemys kirjata ja kysytään esim. kuulemisissa, jos päädytään sijoittamaan lasta, mutta ei se muuta sitä asiaa. Se tapahtuiko väkivaltaa tai ei, sen tutkii sitten poliisi, sosiaalitoimi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Toki poliisitutkinta ja käräjät sitten selvittävät niitä jälkikäteen. Lastensuojelun tehtävä on saada lapsi turvaan, että väkivaltaa ei tapahdu lisää. Lapsia myös aina tavataan ilman vanhempaa, joka saattaisi uhkailla tai manipuloida lasta. 

Kuuleeko lastensuojelu aina sitä vanhempaa, jota lapsi kertoo pelkäävänsä ja jos lapsi kertoo lisäksi, että pelkää mitä hänelle tapahtuu, jos tämä vanhempi saa tietää vai voidaanko lapsi sijoittaa kiireellisesti jo ennen kuin tätä vanhempaa on kuultu? Tarkoitan, että jos lapsi kertoo väkivallasta, niin ollaanko joka tapauksessa yhteydessä tähän vanhempaan ja voiko käydä esim niin, että vanhempi näennäisen vakuuttavasti kertoo lapsen valehtelevan ja että kaikki on aina ollut hienosti, niin lapsi joutuu sinne takaisin, eikä kukaan välttämättä saa tietää mikä kosto ulkopuolisille hätäänsä puhunutta lasta vanhemman luona odottaa. 

Tietenkin kuulee aina huoltajia ennen kuin lapsen osalta tehdään mitään päätöksiä. lakihan vevoittaa siihen aina. Ei mikään viranomainen puskista tee päätöksiä kuulematta ensin. Mutta väkivalta-asioissa lasta pyritään aina kuulemaan ilman huoltajia ensin. Esim. tilanne, että lapsi kertonut opettajalle koulussa etenee siten, että sossut tulevat koululle lasta puhuttamaan päivystyksellisesti ja sen jälkeen huoltajat kutsutaan toimistolle asiaa käsittelemään. Jos tilanne edellyttää sijoitusta, niin lapsi sijoitetaan saman päivän aikana. Siitä alkaa kiireellinen sijoitus max 30 päivää, jonka aikana tilannetta voidaan selvittää lisää. Joskus toki on psyykkisesti sairaita lapsia tai nuoria, mutta tilanteen arvioi silloin psykiatri. 

Entä jos huoltajavanhempi kiistää lapsen kertomuksen siitäkin huolimatta, että ensisijaisesti työntekijä on arvioinut lapsen kertoman uskottavaksi ja perustuvan yksityiskohtien kuvauksen perusteella omiin kokemuksiin ja jos lapsesta ei ole mitään muuta huolta, vaan ennemminkin lapsi on koulussa todettu ikäistään etevämmäksi eikä mitään huolta ole kehityksen osalta herännyt.

Entä jos kohdevanhempi ei ole huoltaja lainkaan? Silloinhan ei lastensuojelulla ole toimivaltaa suojella lasta toiselta vanhemmalta, vaan tämä suojeluvelvoite on huoltajavanhemmalla, joka puolestaan ei käytännössä voi lasta suojella tulematta syytetyksi vieraannuttamisesta.