Minusta ei olisi hoitotyöhön

Nyt on sen sisällöistä analytiikkaa, että asialla on kuinka ollakaan hoitajatrolli.

Saahan siitä palkkaa, omaiset ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on sen sisällöistä analytiikkaa, että asialla on kuinka ollakaan hoitajatrolli.

Onko se joku vakiotrolli täällä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Saahan siitä palkkaa, omaiset ei saa.

Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava vai miten se sanonat meni. Toisaalta olenhan minä ihan vasta äskenkin itsekin täällä lukenut ja vastaillut näihin erikoisuuksiin ja pähkäillyt niitä ilman korvausta vapaaehtoisesti. Ap

Ei ole monesta sellaisestakaan, joka sillä alalla työskentelee.

Mulla on hoitajan paperit, mutta mäkään en sovellu alalle.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole monesta sellaisestakaan, joka sillä alalla työskentelee.

Hoitoalaa suositellaan kaikille, kun hoitajista on niin kova pula. Ei siinä kovin paljon järkeä ole, itse kannatan lämpimästi hoitajien tuomista muualta maailmasta perheineen. Suomessa on väestöpula, samalla tulisi siihen lisäystä ja geenipooliin monipuolisuutta. Ap

Venäjällä heietetään kehitysvammaset lapset roskiin, jos olen oikein käsittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hoitajan paperit, mutta mäkään en sovellu alalle.

Miten päädyit opiskelemaan alaa?

Minusta on järjetöntä tuhlausta painostaa ihmisiä alalle, joille se ei ole oma aito valinta ja kiinnostus. Sitten on tietty ryhmä, joka väsyy työhön, vähäisiin resursseihin, huonoon johtamiseen yms. Kymmenkunta vuotta sitten tuli tutkimustulos, että kirkko ja hoitoala olivat hierarkkisimmat alat, missä työssä viihtyminen oli heikkoa. Mitä vähemmän omaan työhön voi vaikuttaa sitä huonompi viihtyminen työssä, se tutkimustulos on tullut alasta riippumatta toistuvasti. Ap

Terveysongelmien takia kouluttautumiseni on venynyt jonkin verran ja kun viimeksi hain ammattikorkeakouluun, haastattelija katsoi papereitani ja kysyi olenko ajatellut hakea lääkikseen ja toinen haastattelija sanoi, että sopisin paremmin tutkijaksi kuin hoitajaksi. 

Olen jollain tavalla alisuoriutunut elämässä pitkään, koska menetin kaverini koulukiusaukselle todella nuorena eikä mitään korvaavia ihmisiä koskaan tullut elämääni, joten olen joutunut tsemppaamaan itseäni joka askeleella. Harrastuksissa olen saavuttanut muutaman epävirallisen Suomen ennätyksen esim.opiskelemalla ennätysmäärän kursseja jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta tai opistosta.

Ominaisuuksieni puolesta sopisin hyvin esim.juristiksi, mutta en voi sanoa ko.alan kiinnostavan minua hirveän paljon. Olin monta vuotta sitten sairaanhoitajakoulussa ja kohtasin jonkin verran kiusaamista ja uhkailua ja olen sen jälkeen tehnyt ilmaiseksi monenlaista sote-aloihin liittyvää vapaaehtoishommaa ja harmillisimpina hetkinä tuntenut ylemmyyttä erilaisia johtajia ja pomoja kohtaan, koska heidän ajattelunsa näkyi liikkuvan aika pitkälti "hauki on kala" asteella ja on tullut konflikteja, joissa minua on kuritettu ilman syytä ja näillä ylemmillä ei ole ollut kestäviä loogisia perusteita millekään väitteille tai toimenpiteille. Olen huomannut samanlaista jäykkyyttä myös lääkäreissä silloin, kun itse tarvitsin noita palveluja; ikä ja kokemus ei ole näyttänyt tuovan vuorovaikutustaitoja ja loogisen ajattelun vahvuuksia. Koulukiusaamisen takia oloni oli nuorena niin paha, että kävin itsekin nuorisopsykiatrisella ja todistin myös siellä asioita, joita on vaikea unohtaa; esim.mieshoitaja tivasi vihaisesti minulta, että miksi hymyilin ja naishoitaja nimitteli minua ja toista poikaa ja hoitajat tirskuivat tälle toisessa pöydässä. Hoitajat myös vaativat minua kertomaan henkilöllisyyteni täysin tuntemattomille hoitajille toiselta osastolta, joilla ei ollut mitään tekemistä minun hoitoni kanssa. Laittomuudet ja suoranainen tyhmyys ei unohdu helposti ja sitä miettii, että olenko minä se suurin pölvästi, jos itse tavoittelen alalle?

Vierailija kirjoitti:

Venäjällä heietetään kehitysvammaset lapset roskiin, jos olen oikein käsittänyt.

En ole tuollaisesta kuullut. Romania on aika pahamaineinen ja jotkut afrikkalaiset maat, joissa uskotaan vammaisuuden olevan jonkinlainen kirous ja heitä piilotellaan. Ap

Näin miehenä olen myös huomannut sen, että moni minut kohdannut nainen on tuntenut vaistomaista inhoa ulkonäöstäni ja sen jälkeen he ovat kaivaneet sanavarastostaan hienoimman osaamansa sanan ja sitä käyttämällä evänneet minulta pääsyn johonkin toimintaan ja piiriin. Olen myös saanut paheksuvia katseita ottaessani kantaa johonkin kysymykseen koulutuksissa; olen saattanut esim.huomata virheen jossain diassa eikä tätä olisi ehkä kannattanut sanoa ääneen.

Toisaalta onneksi on myös naisia, jotka ilmeisesti pitävät ulkonäöstäni ja ovat tarpeeksi lahjakkaita, että eivät heti turhaudu, kun avaan suuni eivätkä he ymmärrä ja vaivaudu kysymään lisätietoa. Olen joskus tuntenut itseni avaruusolioksi esim.videohaastattelussa, kun joku täti-ihminen on katsonut minua silmät lautasina ymmärtämättä näkemäänsä ja kuulemaansa. Oma lukunsa ovat sitten tällaiset justiinanaiset, joilla on äkäinen perusilme ja he kiukustuvat ja hämmentyvät helposti, kun eivät ymmärrä jotain kuulemaansa. Kerran eräs justiinanainen meinasi evätä minulta pääsyn luottamustoimintaan, koska hän veti kysymyksestäni aivan käsittämättömän tulkinnan, jolloin jouduin mielessäni kysymään, että "miten helvetissä sinä saatoit tulkita sanojani noin?" mutta onneksi onnistuin kääntämään suunnan ja projekti ei vaarantunut; olemme nykyään hyvissä väleissä justiinan kanssa. Viime aikoina ulkonäköni hyväksyviä rekrynaisia on alkanut esiintyä yhä enemmän ja epäluottamus ja haavat ovat ruvenneet korjautumaan. Olen myös ruvennut käymään organisaatiopsykologian kursseja ehkäistäkseni tulevia ongelmia. 

Minulla on myös vahva luova puoli, mutta ilman ympäröivien ihmisten kannustusta en ole osannut tuotteistaa sitä vielä tai se lopullinen rohkaisu puuttuu. Uskoisin kyllä viihtyväni hyvin terapiatyössä, vaikka en voi käyttää siinä kuin osan taidoistani toisin kuin monipuolisemmassa yrittäjäroolissa, mutta tie siihen on tehty keinotekoisesti aika pitkäksi. Terveysalan koulu pitäisi käydä loppuun, hankkia runsaasti työkokemusta (lisää) ja sitten ulkonäköni ja muut statsit pitäisi sattua miellyttämään haastattelijoita, että pääsisi jälleen jatko-opintoihin; ajetut kilometrit Suomen ennätyksineen alkavat tuntua. 

Olen valinnut otsikon ja muitakin sanoja vähän provosoivaan tyyliin, mutta koen sen olevan tarpeellista, että viesti välittyy. En voi olla niin erityinen ihminen, että olisin ainut näitä asioita pohdiskellut ihminen ja samassa tilanteessa. En siis kirjaimellisesti ajatteleva olevani liian älykäs työhön X, mutta älykkäänä ja pohdiskelevana ihmisenä on vaikeampi olla näkemättä ja hyväksyä tiettyjä epäkohtia sekä mielistellä ihmisiä, joita kohtaan tuntee jonkinlaista ylemmyttä tahtomattaankin, vaikka ei haluaisi. Paradoksaalisesti tämä sitten voi johtaa ihmisen syrjäytymiseen ja sellaiseen sosiaaliseen asemaan, mikä on kaukana ihmisen potentiaalin mahdollistamasta tilasta. Olen joskus miettinyt sitäkin, että kompensoinko tavoitteillani jotenkin lapsuuden ja nuoruuden sosiaalisia menetyksiä ja olisinko tehnyt aivan erilaisia valintoja, jos olisin saanut pitää ympärilläni omantasoisia ja mieluiten myös sellaisia ihmisiä, joita olisin voinut katsoa ylöspäin ja jotka olisivat olleet kiinnostuneita minun kehityksestäni nuorempana. Voi olla, että olisin saanut siitä sellaisen emotionaalisen täyttymyksen ja hieman erilaisen maailmankuvan, joka olisi vienyt minua ammatillisesti vähän eri suuntaan ja olisin tehnyt sote-hommat harrastuksena ja sivuhommina jakamalla omiin vahvuuksiin panostamisen tuoman menestyksen antamaa energiaa. 

 

Toinen näkökulma asiaan taas on se, että kiinnostustani mielenterveyteen, ikuisuuskysymyksiin ja hyvinvointiin ei ole mitään tarvetta patologisoidakaan ja en ole lähtenyt siihen suuntaan pää kainalossa ja näköalattomuuden kautta, kuten valitettavasti aika moni muu ilmeisesti on tehnyt, vaan kyse on enemmänkin siitä, että haluan käyttää harvinaisia tietokokonaisuuksia, epätavallista kokemusta ja ylipäänsä omaa persoonaa ja lahjakkuutta juuri tällaisiin kysymyksiin ja haasteisiin. Tämä on vaatinut minulta myös kykyä nähdä filosofisia yhteyksiä eri tieto- ja taitokokonaisuuksien välillä tavalla, jota ei monesti harrasteta.

Minä olen kohta valmis hoitaja ja olen oikealla alalla. Luonnekysymys varmasti, en kuormitu muiden haasteista vaan jaksan yrittää auttaa. Yhteiset säännöt auttaa paljon, se että toinen hoitaja tai omainen soveltaa sääntöjä ei ole potilaan etu.

On totta että hoitajia on monenlaisia mutta niitä ketkä saa työstä tyydytystä eikä kuormitu kohtuuttomasti yhdistää tietyt asiat.

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmien takia kouluttautumiseni on venynyt jonkin verran ja kun viimeksi hain ammattikorkeakouluun, haastattelija katsoi papereitani ja kysyi olenko ajatellut hakea lääkikseen ja toinen haastattelija sanoi, että sopisin paremmin tutkijaksi kuin hoitajaksi. 

Olen jollain tavalla alisuoriutunut elämässä pitkään, koska menetin kaverini koulukiusaukselle todella nuorena eikä mitään korvaavia ihmisiä koskaan tullut elämääni, joten olen joutunut tsemppaamaan itseäni joka askeleella. Harrastuksissa olen saavuttanut muutaman epävirallisen Suomen ennätyksen esim.opiskelemalla ennätysmäärän kursseja jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta tai opistosta.

Ominaisuuksieni puolesta sopisin hyvin esim.juristiksi, mutta en voi sanoa ko.alan kiinnostavan minua hirveän paljon. Olin monta vuotta sitten sairaanhoitajakoulussa ja kohtasin jonkin verran kiusaamista ja uhkailua ja olen sen jälkeen tehnyt ilmaiseksi monenlaista sote-aloihin liittyvää vapaaehtoishommaa ja harmillisimpina hetkinä tuntenut ylemmyyttä erilaisia johtajia ja pomoja kohtaan, koska heidän ajattelunsa näkyi liikkuvan aika pitkälti "hauki on kala" asteella ja on tullut konflikteja, joissa minua on kuritettu ilman syytä ja näillä ylemmillä ei ole ollut kestäviä loogisia perusteita millekään väitteille tai toimenpiteille. Olen huomannut samanlaista jäykkyyttä myös lääkäreissä silloin, kun itse tarvitsin noita palveluja; ikä ja kokemus ei ole näyttänyt tuovan vuorovaikutustaitoja ja loogisen ajattelun vahvuuksia. Koulukiusaamisen takia oloni oli nuorena niin paha, että kävin itsekin nuorisopsykiatrisella ja todistin myös siellä asioita, joita on vaikea unohtaa; esim.mieshoitaja tivasi vihaisesti minulta, että miksi hymyilin ja naishoitaja nimitteli minua ja toista poikaa ja hoitajat tirskuivat tälle toisessa pöydässä. Hoitajat myös vaativat minua kertomaan henkilöllisyyteni täysin tuntemattomille hoitajille toiselta osastolta, joilla ei ollut mitään tekemistä minun hoitoni kanssa. Laittomuudet ja suoranainen tyhmyys ei unohdu helposti ja sitä miettii, että olenko minä se suurin pölvästi, jos itse tavoittelen alalle?

Oletko sitten hakemassa lääkikseen? Vai mikä on suunnitelmasi? Kouluarvosanat voivat antaa osviittaa ammattiin, mutta pelkästään niiden varaan voi rakentaa korkeintaan aloituspisteet pääsykokeissa.

Lääkärin työssä vuorovaikutustaidot eivät ole haitaksi, mutta ei niistä itse ammatin harjoittamisessa ole erityistä hyötyäkään. Monet lääkärit ovat tutkijatyyppisiä, asiakeskeisiä ja suoraviivaisia ihmisiä. Jos on taipumus jäädä pitkään miettimään asioita, tilanteita, ihmisiä, niin lääkärin työ ei ehkä ole oikea valinta, koska muuten voi tulla liian suurta stressikuormaa. (Tunnen aika paljon lääkäreitä.)

Koulukiusaaminen on syvästi haavoittavaa ja traumatisoivaa. Toivottavasti olet saanut sen käsittelemiseen apua. Ei sen tarvitse olla vuosikausien terapiaa, mutta että saa käytyä läpi asiat, jolloin ne eivät kuormita jatkoa ja määritä ihmissuhteista ajattelemisen tapaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kohta valmis hoitaja ja olen oikealla alalla. Luonnekysymys varmasti, en kuormitu muiden haasteista vaan jaksan yrittää auttaa. Yhteiset säännöt auttaa paljon, se että toinen hoitaja tai omainen soveltaa sääntöjä ei ole potilaan etu.

On totta että hoitajia on monenlaisia mutta niitä ketkä saa työstä tyydytystä eikä kuormitu kohtuuttomasti yhdistää tietyt asiat.

Kiva kuulla, että olet löytänyt oman alasi. Varmasti totta, että tietyt pelisäännöt helpottavat selviämistä tilanteista, ammatti-identiteetti. Kuormittuneisuus näkyy epäasiallisena käyttäytymisenä, mikä ei aina tai ehkä jopa useimmiten edes liity potilaaseen ollenkaan, mikä tietysti on epäreilua potilaalle.

Ja jos ajattelee aloitustani, niin ehkä vuorovaikutustilannetta hoitotyössä sairaalassa jne. kestää sen vuoksi paremmin, ettei se kestä kovin kauan, kun taas omainen ja läheinen on mukana siinä henkisesti enemmän ja jatkuvasti päivästä toiseen. Ehkei tässä mielessä pahiten kuormittuvat ne hoitotyön ammattilaiset, jotka työskentelevät koko ajan samassa hoitolaitoksessa samojen ihmisten kanssa. Joukkoon aina mahtuu päivänsäteitä ja menninkäisiä. Ap

hoitajan paneminen sairaalasangyssa koomapotilaiden keskella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kohta valmis hoitaja ja olen oikealla alalla. Luonnekysymys varmasti, en kuormitu muiden haasteista vaan jaksan yrittää auttaa. Yhteiset säännöt auttaa paljon, se että toinen hoitaja tai omainen soveltaa sääntöjä ei ole potilaan etu.

On totta että hoitajia on monenlaisia mutta niitä ketkä saa työstä tyydytystä eikä kuormitu kohtuuttomasti yhdistää tietyt asiat.

Kiva kuulla, että olet löytänyt oman alasi. Varmasti totta, että tietyt pelisäännöt helpottavat selviämistä tilanteista, ammatti-identiteetti. Kuormittuneisuus näkyy epäasiallisena käyttäytymisenä, mikä ei aina tai ehkä jopa useimmiten edes liity potilaaseen ollenkaan, mikä tietysti on epäreilua potilaalle.

Ja jos ajattelee aloitustani, niin ehkä vuorovaikutustilannetta hoitotyössä sairaalassa jne. kestää sen vuoksi paremmin, ettei se kestä kovin kauan, kun taas omainen ja läheinen on mukana siinä henkisesti enemmän ja jatkuvasti päivästä toiseen. Ehkei tässä mielessä pahiten kuormittuvat ne hoitotyön ammattilaiset, jotka työskentelevät koko ajan samassa hoitolaitoksessa samojen ihmisten kanssa. Joukkoon aina mahtuu päivänsäteitä ja menninkäisiä. Ap

Hoitaja koittaa voitavansa mukaan helpottaa myös omaisten kuormitusta. Siksi potilasta aina kannustetaan mahdollisimman itsenäiseen työskentelyyn resurssiensa mukaan, pidetään kiinni sovitusta ja luodaan toivoa. Tämä toki ei aina ole näkyvää tai mahdollista.

Hoitaja monesti ”hoitaa” myös omaisia, ei potilastyö useinkaan koske pelkästään sitä potilasta. Joskus omaisiin menee jopa enemmän aikaa ja se on ihan Ok. Ihmisen etua ja parasta siinä ajatellaan.

Itse hoidan jokaista ajatuksella että jokainen on arvokas, on oikeus tulla kuulluksi ja saada huolenpitoa, jokainen meistä on jonkun lapsi, sen äitinä tunnen sydämessäni.

En kiellä etteikö joskus stressitasot olisi korkealla mutta työyhteisön tuki ja oma vapaa-aika on sitä varten että ne puretaan siellä.

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä olen myös huomannut sen, että moni minut kohdannut nainen on tuntenut vaistomaista inhoa ulkonäöstäni ja sen jälkeen he ovat kaivaneet sanavarastostaan hienoimman osaamansa sanan ja sitä käyttämällä evänneet minulta pääsyn johonkin toimintaan ja piiriin. Olen myös saanut paheksuvia katseita ottaessani kantaa johonkin kysymykseen koulutuksissa; olen saattanut esim.huomata virheen jossain diassa eikä tätä olisi ehkä kannattanut sanoa ääneen.

Toisaalta onneksi on myös naisia, jotka ilmeisesti pitävät ulkonäöstäni ja ovat tarpeeksi lahjakkaita, että eivät heti turhaudu, kun avaan suuni eivätkä he ymmärrä ja vaivaudu kysymään lisätietoa. Olen joskus tuntenut itseni avaruusolioksi esim.videohaastattelussa, kun joku täti-ihminen on katsonut minua silmät lautasina ymmärtämättä näkemäänsä ja kuulemaansa. Oma lukunsa ovat sitten tällaiset justiinanaiset, joilla on äkäinen perusilme ja he kiukustuvat ja hämmentyvät helposti, kun eivät ymmärrä jotain kuulemaansa. Kerran eräs justiinanainen meinasi evätä minulta pääsyn luottamustoimintaan, koska hän veti kysymyksestäni aivan käsittämättömän tulkinnan, jolloin jouduin mielessäni kysymään, että "miten helvetissä sinä saatoit tulkita sanojani noin?" mutta onneksi onnistuin kääntämään suunnan ja projekti ei vaarantunut; olemme nykyään hyvissä väleissä justiinan kanssa. Viime aikoina ulkonäköni hyväksyviä rekrynaisia on alkanut esiintyä yhä enemmän ja epäluottamus ja haavat ovat ruvenneet korjautumaan. Olen myös ruvennut käymään organisaatiopsykologian kursseja ehkäistäkseni tulevia ongelmia. 

Minulla on myös vahva luova puoli, mutta ilman ympäröivien ihmisten kannustusta en ole osannut tuotteistaa sitä vielä tai se lopullinen rohkaisu puuttuu. Uskoisin kyllä viihtyväni hyvin terapiatyössä, vaikka en voi käyttää siinä kuin osan taidoistani toisin kuin monipuolisemmassa yrittäjäroolissa, mutta tie siihen on tehty keinotekoisesti aika pitkäksi. Terveysalan koulu pitäisi käydä loppuun, hankkia runsaasti työkokemusta (lisää) ja sitten ulkonäköni ja muut statsit pitäisi sattua miellyttämään haastattelijoita, että pääsisi jälleen jatko-opintoihin; ajetut kilometrit Suomen ennätyksineen alkavat tuntua. 

Olen valinnut otsikon ja muitakin sanoja vähän provosoivaan tyyliin, mutta koen sen olevan tarpeellista, että viesti välittyy. En voi olla niin erityinen ihminen, että olisin ainut näitä asioita pohdiskellut ihminen ja samassa tilanteessa. En siis kirjaimellisesti ajatteleva olevani liian älykäs työhön X, mutta älykkäänä ja pohdiskelevana ihmisenä on vaikeampi olla näkemättä ja hyväksyä tiettyjä epäkohtia sekä mielistellä ihmisiä, joita kohtaan tuntee jonkinlaista ylemmyttä tahtomattaankin, vaikka ei haluaisi. Paradoksaalisesti tämä sitten voi johtaa ihmisen syrjäytymiseen ja sellaiseen sosiaaliseen asemaan, mikä on kaukana ihmisen potentiaalin mahdollistamasta tilasta. Olen joskus miettinyt sitäkin, että kompensoinko tavoitteillani jotenkin lapsuuden ja nuoruuden sosiaalisia menetyksiä ja olisinko tehnyt aivan erilaisia valintoja, jos olisin saanut pitää ympärilläni omantasoisia ja mieluiten myös sellaisia ihmisiä, joita olisin voinut katsoa ylöspäin ja jotka olisivat olleet kiinnostuneita minun kehityksestäni nuorempana. Voi olla, että olisin saanut siitä sellaisen emotionaalisen täyttymyksen ja hieman erilaisen maailmankuvan, joka olisi vienyt minua ammatillisesti vähän eri suuntaan ja olisin tehnyt sote-hommat harrastuksena ja sivuhommina jakamalla omiin vahvuuksiin panostamisen tuoman menestyksen antamaa energiaa. 

 

Kommentoin vain yhtä (mutta keskeistä) asiaa eli sitä, että teet selvästi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä muiden käyttäytymisestä. Ja että ne johtopäätökset ovat itsesi kannalta negatiivisia. Se on esimerkiksi mahdotonta, että osaisit lukea ajatuksia kuten on laita tuossa kohtaa, kun sanot jonkun pitävän ulkonäköäsi epämiellyttävänä. Kyseessä on on oma pelkosi, jonka näet muissa (ns. projektio). Ja tällaisen käyttäytymisen on todettu liittyvän koulukiusaamiseen. Esimerkiksi Christina Salmivalli on kirjoittanut aiheesta, jos haluat tutustua. Koulukiusaaminen aiheuttaa kiusatussa sellaista, että muille neutraalit eleet, sanat tai käytös tulkitaan negatiivisesti. Se on traumapräistä virhetulkintaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kohta valmis hoitaja ja olen oikealla alalla. Luonnekysymys varmasti, en kuormitu muiden haasteista vaan jaksan yrittää auttaa. Yhteiset säännöt auttaa paljon, se että toinen hoitaja tai omainen soveltaa sääntöjä ei ole potilaan etu.

On totta että hoitajia on monenlaisia mutta niitä ketkä saa työstä tyydytystä eikä kuormitu kohtuuttomasti yhdistää tietyt asiat.

Kiva kuulla, että olet löytänyt oman alasi. Varmasti totta, että tietyt pelisäännöt helpottavat selviämistä tilanteista, ammatti-identiteetti. Kuormittuneisuus näkyy epäasiallisena käyttäytymisenä, mikä ei aina tai ehkä jopa useimmiten edes liity potilaaseen ollenkaan, mikä tietysti on epäreilua potilaalle.

Ja jos ajattelee aloitustani, niin ehkä vuorovaikutustilannetta hoitotyössä sairaalassa jne. kestää sen vuoksi paremmin, ettei se kestä kovin kauan, kun taas omainen ja läheinen on mukana siinä henkisesti enemmän ja jatkuvasti päivästä toiseen. Ehkei tässä mielessä pahiten kuormittuvat ne hoitotyön ammattilaiset, jotka työskentelevät koko ajan samassa hoitolaitoksessa samojen ihmisten kanssa. Joukkoon aina mahtuu päivänsäteitä ja menninkäisiä. Ap

Hoitaja koittaa voitavansa mukaan helpottaa myös omaisten kuormitusta. Siksi potilasta aina kannustetaan mahdollisimman itsenäiseen työskentelyyn resurssiensa mukaan, pidetään kiinni sovitusta ja luodaan toivoa. Tämä toki ei aina ole näkyvää tai mahdollista.

Hoitaja monesti ”hoitaa” myös omaisia, ei potilastyö useinkaan koske pelkästään sitä potilasta. Joskus omaisiin menee jopa enemmän aikaa ja se on ihan Ok. Ihmisen etua ja parasta siinä ajatellaan.

Itse hoidan jokaista ajatuksella että jokainen on arvokas, on oikeus tulla kuulluksi ja saada huolenpitoa, jokainen meistä on jonkun lapsi, sen äitinä tunnen sydämessäni.

En kiellä etteikö joskus stressitasot olisi korkealla mutta työyhteisön tuki ja oma vapaa-aika on sitä varten että ne puretaan siellä.

Toivottavasti saatte myös työnohjausta. Ap