Kehtaanko mennä ystävän vauvakutsuille vain itse kudottu pehmopupu ja kukat mukanani? ylimääräistä rahaa ei ole
Tiedän että muut vieraat tuovat kalliita lahjoja ja sukulaisensa jopa vaunut ja kehdon.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Mä jättäisin itse tehdyn pupun pois. Jos se ei ole hieno, siitä tule ongelma: et kehtaa heittää pois, koska ystävältä saatu mutta et toisaalta keksi sillä käyttöäkään :(.
Köyhyys on jees mutta sen tyrkyttytäminen muille hankalina lahjoina on lähes passiivis-aggressiivista. Kukat sen sijaan on ihana lahja. Kun ne ovat kuihtuneet, ne voi omantunnontuskitta laittaa kompostiin toisin kuin itse tehdyt lahjat. Sä itse olet paras lahja, älä pilaa sitä noilla itsetehdyillä jutuilla.
Miksi oletat, että itsetehty lahja on ruma? Jotkut ovat hyviä käsitöissä ja osaa tehdä hienoja juttuja.
Mä muistan, kun sain ystävältä synttärilahjaksi itse tehdyn mobilen. Siinä oli oli huonosti ommeltu, muhkurainen ja epäsymmetriseksi jäänyt, pehmusteella täytetty puolikuu, josta roikkui pari yhtä kiireellä kasaan kursittua tähteä. Se oli kuin itse asiassa se olisi tehty kummilapselle mutta annettu sittenkin ystävälle 25-vuotislahjaksi (!), kun ei kehdattukaan antaa lapselle.
Tuli todella kahtalaiset ajatukset ainakin tästä itsetehdystä lahjasta. Viesti oli, etten oikeastaan arvosta sinua ystävänä mutta koska lahja on annettava, tuuppaankin tämän epälahjan vaivoiksesi. Ja koska se on itse tehty, moraalinen velvollisuutesi on arvostaa sitä! En tietenkään voinut heittää sitä pois mutta ei sille mitään käyttöäkään ollut... ja lopulta se vain "hävisi" muutossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jättäisin itse tehdyn pupun pois. Jos se ei ole hieno, siitä tule ongelma: et kehtaa heittää pois, koska ystävältä saatu mutta et toisaalta keksi sillä käyttöäkään :(.
Köyhyys on jees mutta sen tyrkyttytäminen muille hankalina lahjoina on lähes passiivis-aggressiivista. Kukat sen sijaan on ihana lahja. Kun ne ovat kuihtuneet, ne voi omantunnontuskitta laittaa kompostiin toisin kuin itse tehdyt lahjat. Sä itse olet paras lahja, älä pilaa sitä noilla itsetehdyillä jutuilla.
Miksi oletat, että itsetehty lahja on ruma? Jotkut ovat hyviä käsitöissä ja osaa tehdä hienoja juttuja.
Joo, ilman muuta. Tässä menee nyt puurot ja vellit sekaisin ja toki itse olin hieman epäselvä kommentissani. Rumuus ei ole suurin ongelma vaan se, että tuollainen itse tehty lahja vastasyntyneelle on tosi, tosi intiimi lahja. Mielestäni niin intiimin lahjan voi antaa vain jokin todella läheinen ihminen, kuten äiti tai sisko tai jokin todella lähisuperystävä. Sellainen kuva ei tullut ap:n viestistä. Mutta ihmiset ovat erilaisia.
Itse en tyrkyttäisi itse tehtyä kenellekään, en vaikka olisi miten hieno. Ongelma on juurikin se, että itse tehdyssä antaa muutakin kuin vain harmittoman ostetun lahjan. Ei se nyt ihan vihkisormusta vastaa mutta tietynlaista sitovaa velvoittavuutta siinä on.
Kammottavimpia ovat itse tehdyt taulut, jotka pitäisi ripustaa seinälle joka päivä katsottavaksi. Aikamoisia päätöksiä lahjansaajan puolesta... et mä nyt päätän sun puolesta, mikä sun estetiikka on ja tykkäsit tai et, sun on pakko tuijottaa tätä päivästä vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kolmanneksi mukaan joku halpa lastentarvike? Kirpparilla on paljon hyväkuntoisia sellaisia.
Ei kirpparilta mitään kuitenkaan! Osta joku pieni ja halpa, esim. Tutti, ruokalappu, pikkusukat?
Ei kirppari tarkoita huonoa. Kirpparilla on usein paljon hienompaa tavaraa kuin mitä kaupasta saa.
Tottakai voit mennä. Eikä tarvitse enempää lahjoja. Ostakoon ne, joilla on varaa. Itse arvostaisin enemmän sinun ajatustasi:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kolmanneksi mukaan joku halpa lastentarvike? Kirpparilla on paljon hyväkuntoisia sellaisia.
Ei kirpparilta mitään kuitenkaan! Osta joku pieni ja halpa, esim. Tutti, ruokalappu, pikkusukat?
Ei kirppari tarkoita huonoa. Kirpparilla on usein paljon hienompaa tavaraa kuin mitä kaupasta saa.
Kirpparilta voi nykyään saada täitä tai syyhyn. Ei vastasyntyneelle kirpparitavaraa näistä syistä.

Miten esim. ruokalapusta voi saada täitä?

Olen sanaton. Yhtä kammottaa ja puistattaa muovinen kiinakrääsä, toista ystävän tekemä taulu. Harmitonta krääsää nurkkien täytteeksi parempi kuin intiimi itse tehty.
Okei. Kysykää kuitenkin etukäteen, kumpaa lahjan saaja arvostaisi enemmän, koska hutimahdollisuus on oikeasti vähintään 50%.
Vierailija kirjoitti:
Tästä kudotusta pehmopupusta ja muiden kalliista lahjoista on ollut juttua aiemminkin 🤔
Olin tulossa sanomaan samaa. Mutta siinä taisi juhlat olla jo ohi. Ja oliko otsikossa joku hassu typo?

No, sanonpa vaan, että mieli muuttuu, kun ihan oikeasti saat seinällesi jonkin ihan hirveän valokuvasta maalatun koivu järvenrannassa -töherryksen ja sut velvoitetaan se laittamaan minimalistisen olohuoneesi seinälle sinne sohvan yläpuolelle. Niin kauan voi jauhaa tota hyveellistä Pollyanna-soopaa, kun ei joudu vastaamaan sanoistaan.
Olisi ehkä parempi, että baby showerit ynnä muut pidettäisiin periaatteella, ettei tuoda lahjoja. Kuinka moni samasta porukasta on tulossa ristiäisiinkin ja tuomassa sinnekin lahjan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä kudotusta pehmopupusta ja muiden kalliista lahjoista on ollut juttua aiemminkin 🤔
Olin tulossa sanomaan samaa. Mutta siinä taisi juhlat olla jo ohi. Ja oliko otsikossa joku hassu typo?
Kyllä ihan varmasti Suomenmaassa sattuu kerran jos toisenkin, että joku haluaa terrorisoida vauvakutsuja itsetehdyllä pupulla... pupuhan on vakkarihahmo. Ei kaikki aloitukset ole provoja. Oma mt-tautinsa toikin, että pitää sellaista aina epäillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kolmanneksi mukaan joku halpa lastentarvike? Kirpparilla on paljon hyväkuntoisia sellaisia.
Ei kirpparilta mitään kuitenkaan! Osta joku pieni ja halpa, esim. Tutti, ruokalappu, pikkusukat?
Ei kirppari tarkoita huonoa. Kirpparilla on usein paljon hienompaa tavaraa kuin mitä kaupasta saa.
Kirpparilta voi nykyään saada täitä tai syyhyn. Ei vastasyntyneelle kirpparitavaraa näistä syistä.
Miten esim. ruokalapusta voi saada täitä?
Mua ällöttää jo ajatus! Syyhyjutut ei ole leikin asia. Minä en ainakaan hormonipöllyissäni kestäisi ajatella, että missähän käytössä toikin lappu on tätä ennen ollut. Miksi antaa lahjoja, joista vastapuoli joutuu spekuloimaan kaikenlaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jättäisin itse tehdyn pupun pois. Jos se ei ole hieno, siitä tule ongelma: et kehtaa heittää pois, koska ystävältä saatu mutta et toisaalta keksi sillä käyttöäkään :(.
Köyhyys on jees mutta sen tyrkyttytäminen muille hankalina lahjoina on lähes passiivis-aggressiivista. Kukat sen sijaan on ihana lahja. Kun ne ovat kuihtuneet, ne voi omantunnontuskitta laittaa kompostiin toisin kuin itse tehdyt lahjat. Sä itse olet paras lahja, älä pilaa sitä noilla itsetehdyillä jutuilla.
Mutta mitä jos se sattuu oleen hieno pupu, silti ohjeistat jättään pois? Lisäks, se ei mielestäni oo köyhyyden tyrkyttämistä jos toimii vain tilanteensa mukaisesti.
Minähän sanoin, että JOS EI OLE hieno... sama on toisinpäin: JOS ON HIENO, vie. Pitääkö kaikki purkaa auki?
Ja itse en veisi edes hienoa itse tehtyä. Jotenkin liian intiimi lahja. Huolisin omalle lapselleni noin intiimin äidiltäni tai sisareltani mutta se, että joku muu antaa itse tehdyn lahjan lapselleni tuntuu oma yksityisen reviirin työntämiseltä lapseni yksityiselle reviirille. Ei. Ei toimi. Oletko ihan supersupersydänystävä
ja ystävyyttä takana 20 vuotta? Jos tää ei ole tilanne, älä vie itsetehtyä.
Miten tarpeeksi hieno määritellään? Liian intiimi lahja? oma yksityinen reviiri? Olet kyllä aika outo hyypiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kolmanneksi mukaan joku halpa lastentarvike? Kirpparilla on paljon hyväkuntoisia sellaisia.
Ei kirpparilta mitään kuitenkaan! Osta joku pieni ja halpa, esim. Tutti, ruokalappu, pikkusukat?
Ei kirppari tarkoita huonoa. Kirpparilla on usein paljon hienompaa tavaraa kuin mitä kaupasta saa.
Kirpparilta voi nykyään saada täitä tai syyhyn. Ei vastasyntyneelle kirpparitavaraa näistä syistä.
Miten esim. ruokalapusta voi saada täitä?
Mua ällöttää jo ajatus! Syyhyjutut ei ole leikin asia. Minä en ainakaan hormonipöllyissäni kestäisi ajatella, että missähän käytössä toikin lappu on tätä ennen ollut. Miksi antaa lahjoja, joista vastapuoli joutuu spekuloimaan kaikenlaista?
Laita se kiehuvaan veteen niin ei taatusti ole mitään syyhyjä.
No, Tottakai! Sehän on arvokas langatkin maksaa myös menee tunteja!
Ap kuulostat hyväsydämiseltä ihmiseltä. Olet nähnyt vaivaa kutoaksesi lahjan omin kätösin joten olisin ikionellinen tuollaisesta lahjasta. Miltein itku tulee kun mietinkin asiaa, koska minun ystäväni eivät edes kaikki vaivautuneet paikalle oman lapseni 1v syntymäpäiville, koska sanoivat menevänsä mieluummin pilkille.
Minä sain naapurilta itsetehdyn pupun. Juurikin sellaisen neulotun. Todella taitavasti tehty ja sellainen joka sopii sisustukseenkin laitettavaksi. Lisäksi hän oli neulonut samaa sävyä olevat sukat ja tumput sekä tuttinauhan. Oli luonnonvalkoista ja vaaleansinistä. Ne on minulla vieläkin tallessa ja minä harvoin säästän yhtään mitään.
Minä arvostaisin itse tehtyä.
Sitäpaitsi: jos se on lapselle mieluinen, se voi olla paras lahja kaikista.
Esikoisemme kummi oli kovin vähävarainen lapsemme 1-vuotispäivänä ja sangen mielikuvitukseton.
Nappasi luppakorvaisen pehmopupun halpislelukorista.
Siitä pupusta tuli lapsellemme rakas moneksi vuodeksi, pääsipä päiväkodin valokuvaankin mukaan.