Voi luoja et mä oon katkera:(

mulla oli myös parikuinen vauva siinä sopassa. Ota kaikki apu vastaan ja vaadi viel lisää neuvolasta tms. Yritä jaksaa.

Asioilla on tarkoituksensa ja asiat selviävät kyllä!

Sen tiedän että mies on sika, mut miks just mulle kävi näin. Jos näistä rankoista vuosista selviän niin en koskaan ota miestä, en koskaan!



ap

raskasta tuon täytyy olla!! Pyydä apua keneltä tahansa läheiseltä (sukulaisilta ja ystäviltä) tai vaikka sieltä neuvolasta. Kyllä se elämä vielä jonain päivänä näyttää ihan erilaiselta ja silloin kun se päivä koittaa, tulet olemaan onnellinen, että läpip*ska miehesi lähti toisen matkaan.



))))))))))))))))))))ISO HALI((((((((((((((((((((((((((

Mitä sinulla ei ole: huonoa miestä. Ihan hyvinhän se loppujen lopuksi on... Sinä selviät ja elämä hymyilee varmasti. Miehellesi tulee jossain vaiheessa varmasti luu kurkkuun, kun tajuaa, ettei aina voi ajatella vain itseään. Hanki nyt vaan apua kaikin mahdollisin tavoin: ystävät, sukulaiset jne. Älä epäröi pyytää apua!

Siis nyt voit ajatella noin, mutta usko mua, joku päivä oot onnellinen ja sulla on kunnon mies rinnallas. Voimia sulle!!!

Tiedän että ens yönä valvotaan taas ja aamulla pitäisi mennä töihin, en millään jaksaisi.



Miehet on perseestä!



Ap

Ei voisi enempää tällä hetkellä kiinnostaa uudet miehet, sikoja kaikki! Turpaas saat korkeintaan jos tuut yrittää..



ap

kerrallaan, joskus se helpottaa. Pidät itsestäsi huolta vaikka väkisin, syöt hyvin, muistat ottaa itsellesi säännöllisesti omaa aikaa (vaikka harvoinkin) ja keskittyä myös omaan elämääsi, et pelkästään lapseen. Se katkeruus on kamalaa, mutta usko pois, se helpottaa ajan kanssa. Tiedän, ettei se paljoa juuri nyt lohduta, mutta joskus tuo tunne ei enää kaiva sinua.

Ja hyviäkin miehiä on, samoin onnistuneita ihmissuhteita. Itse jän 5kk ikäisen todella haastavan vauvan kanssa kahdestaan (koliikki, sairasteluita ym. vauvana, ylivilkas taaperona) pennittömänä opiskelijana ja mies vielä lähtiessään tyhjensi yhteisen " pahan päivän vara" -tilin. Näillä rahoilla lähti ulkomaille uuden naisystävänsä kanssa jne. Muutama vuosi oli todella rankkaa, varsinkin se ensimmäinen vuosi.



Nyt kasvatan ekaluokkalaista ihanan miehen kanssa, jonka kanssa olen onnellisempi kuin koskaan olisin voinut lapseni biologisen isän kanssa olla. Isähahmonakin hän on aivan loistava. Vein opintoni (FM) loppuun, vaikka välillä se kaikki (duunit, opinnot, vaativan lapsen yksinhuoltajuus) vähän liialta tuntuikin, olen ammatissa josta nautin. Lapsi on hieno pieni mies, joka osoittaa kiintymyksensä ja kunnioituksensa minua kohtaan joka päivä. Olen rakastuneempi ja onnellisempi kuin koskaan.

Elämällä on tapana mennä niin: joskus poljetaan jalkoihin ja joskus ammennetaan isolla kauhalla.



Koita nyt vain jaksaa. Aika aikansa kutakin.



ps. Lapseni bioisällä ei muuten kuuleman mukaan mene kovin hyvin. Yksin elää, itkee baarissa tuoppiin lapsensa hylkäämistä jne. Ei se päivä kenellekään loputtomiin paista ja kusipäisillä valinnoilla on seurauksia.

usko vaan puuttuu just tällä hetkellä..



Nyt painun lapsen viereen pehkuihin ja yritän saada edes pari hassua tuntia nukuttua, ennen aamuvuoroa..



Öitä kaikille ja kiitos lohduttavista sanoista!



Ap