Miksi toiset onnistuu kaikessa ja toiset ei missään?

Vanha ketju mutta edelleen ajankohtainen. Miksi toiset onnistuvat (melkein) kaikessa , joku taas ei   missään? 

Minä olen monesti sanonut syntyneeni onnea tuovien tähtien alla. Tunnen pari elämässä rämpijää, joilla menee heikosti ja monet jutut ovat juuri heistä itsestäänriippumattomia. Joskus harvoin pelkään sitä päivää, kun onneni lakkaa. Eihän sitä koko elämäkseni voi riittää? Esimerkkejä onnestani: työpaikkanni, pieni yritys lopetettiin omistajan/pomon kuoltua äkillisesti. Luulin jo jääväni työttömäksi, mutta sattumalta törmäsin vanhaan tuttuuni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hän tiesi alaltani vapautuvan erään paikan. Hain paikkaa ja sain sen, samalla myös korkeamman aseman ja paremmat tulot. Parisuhteeni on ollut monen onnekkaan sattuman summa. Kuulumme yhteen ja kaikki on soljunut sijoilleen helposti. Takana 17 vuotta yhdessä. Myös muksujen kanssa kaikki mennyt putkeen.

Muiden silmissä olen onnistuja; kroppa priimaa ulospäin kahden lapsenkin jälkeen, koti siisti, lapset terveitä ja saivat alkunsa ensiyrityksillä. On kaksi autoa, hyvä mies, raha-asiat kunnossa, hyvä työpaikka ja elämän perusvire plussalla. Töiden haussa olen onnistunut aina ja kodin remppaaminen itse onnistuu, kun taitoa löytyy.

Mutta sitten on tätä kääntöpuolta; lähes täydellinen tukiverkottomuus ja me ristiin töissä käyvät vanhemmat (Lue; yhteistä parisuhdeaikaa esim. illanviettoa kerran vuodessa), veli entinen narkki, siskon lapset sijoitettu, miehen vanhemmat vanhoja juoppoja, joihin ei väleissä olla, priimakuosissa oleva kroppa on pettänyt jo kerran ja edelleen on halvautumisriski selkäleikkauksen jälkeen ilmassa ja välillä tuntuu, että voisi ampua itsensä vaikka vuodeksi kiertoradalle.

Kaikki ei ole mustavalkoista. Esimerkiksi työkaverini kadehti yksi päivä Minttu Räikköstä. Siihen minä totesin, että ei mahda olla hänelläkään herkkua; koko ajan kytätään mitä päällä, miten naama, onko kroppa missä kunnossa jne. Onneksi itse saa olla rauhassa, etenkin niinä ei niin viehättävinä hetkinään:)

Minäkin kuulun noihin onnistujiin. Terveys hyvä, lapset terveitä, hyvä työ. Toki kyllä minullakin parisuhde tökki ja tuore ero taustalla. Toisaalta uusi suhdekin ihanan miehen kanssa. On minullakin kuitenkin epäonnea. Minulla ei ole ystäviä. Surettaa todella. Työkavereina on paljon hyviä tyyppejä, mutta heillä on aktiivinen ystäväpiiri. Olen yrittänyt pyytää ihmisiä tapahtumiin ja kutsunut ns. avoimella kutsulla kyläänkin. Kaikki sanoo ei. Vanhoin ystäviin olen yrittänyt pitää yhteyttä. Puhelimessa juttua riittää puolin ja toisin.  Kylään ei tulla vaikka kutsun, vastakutsua ei kuulu.

Onnellisuus on ennenkaikkea asenne. Meillä kaikilla on varmasti myös hyviä asioita elämässä joihin kannattaa keskittyä ja olla niistä kiitollinen. Monia asioita osaa arvostaa kunnolla vasta kun ne menettää. Ymmärrän ikävien asioiden kierteen, itselläni on aikuinen lapsi, jolle on elämässä kertynyt aivan liikaa taakkaa , joka on johtanut vakaviin mt-ongelmiin ja sairaalakierteeseen. Yritän kaikesta huolimatta tsempata häntä ja olen onnellinen että voin auttaa häntä voimieni mukaan. Kaikilla, myös menestyjillä, joita niitäkin on lähipiirissä, on omat surut ja huolet, jos ei menneisyydessä niin varmasti jossain vaiheessa elämää. Ei kukaan tässä maailmassa suruista eroon pääse. Kaikille teille ikävien asioiden kanssa tarpojille toivon kuitenkin voimia nähdä myös iloa ja valonpilkahduksia elämässänne.