Lue keskustelun säännöt.
Lamaannun kokeissa ja muissa tärkeissä tilanteissa olemattoman paineensietokyvyn vuoksi - Mistä apua?
19.03.2022 |
Ihmiset usein ihmettelevät tilannettani ja taitojani jotka on ”paperilla” hyvin erilaiset kuin käytännössä. Koulussa esim. kurssisuoritukset ovat hyviä, mutta kokeissa paineet ottaa vallan ja vaikutan siltä kuin en osaisi edes kirjoittaa. Olen parissa harrastuksessa taitava, mutta ennalta sovituissa todellisissa näytön paikoissa kuten tärkeissä esiintymisissä (jotka eivät ala spontaanisti vaan olen joutunut jännittämään etukäteen) alisuoriudun tai jäädyn totaalisesti. Moni pääsykoe, kiinnostavat treffit ja muut mahdollisuudet ovat jääneet kokonaan väliin koska olen lamaantunut niin pahasti etten ole saanut itseäni paikalle ollenkaan. Onnistun siis kyllä aika ajoin pakottamaan itseni näihin pelottaviin tilanteisiin, mutta aina en kykene vaikka tiedän että niiden vaikeiden tilanteiden välttely vain pahentaa ja syventää kierrettä. Diagnooseina löytyy yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja adhd mutta luulen että tässä saattaa olla jotain muutakin mitä en ymmärrä.
Moni kaveri ja asiantuntija on sanonut, että älyni ja taitoni riittäisivät paljon parempaan tilanteeseen missä olen esim. työn ja yleisesti elämäntilanteen kanssa. Usein elämässä etenemisiin usein kuitenkin liittyy jokin tällainen koe tai muu hetki jolloin itsensä täytyy ”todistaa” ja minä en niissä suoriudu, vaan vakuutan ihmiset hitaammin ja aivan erilaisissa arkisempaa tilanteissa. Olen esimerkiksi saanut töitä niin, että joku on huomannut tunnollisuuteni ja luotettavuuteni ja itse pyytänyt tuletko. Yhteiskunnan vaatimukset ovat siis ikään kuin päinvastoin, kun oikeasti moneen asiaan riittäisi kun hetken tsemppaa ja sen jälkeen voi ottaa rennommin. Minä olen perfektionisti niissä ei-niin-tärkeissä hetkissä ja sitten uuvun täysin, enkä kykene oikeasti tärkeisiin asioihin.
Tiedän että ytimessä on surkea stressin ja paineensietokyky. Tiedostan myös olevani riskiryhmässä esim. alkoholisoitumiseen näistä syistä jos alkoholia enemmän käyttäisin, sillä uskon että monella juominen alkaa juuri tällaisesta kun huomaa saavansa helpotuksen tärkeällä hetkellä lasillisesta. Mutta jos niitä lasillisen tarpeita on paljon ja usein, siitä koituu vain lisää ongelmia enkä halua lähteä tuohon. En ole kuitenkaan saanut apua tähän tarpeeksi edes terapiasta. Hyviä vinkkejä toki sain paljon ja tietämys ongelmistani kasvoi valtavasti eli osaan analysoida ja puhua niistä, mutta kärsin edelleen. Lääkärit kirjoittaisivat lääkkeitä varmasti joka oireeseen erikseen mutta en haluaisi mitään säännöllistä. Ajattelen lääkkeistä niin että hoitaisin oireiden sijaan mielummin sitä syvempää syytä, vaikka se olisi hitaampi ja vaikeampi prosessi. En vaan tiedä mistä tässä aloittaa.
Jännittäminen ja paineiden kasaantuminen siis alkaa yleensä jo viikkoja ennen tärkeää tilannetta ja on vakavaa, eli ratkaisuksi ei oikein riitä yksittäinen beetasalpaaja tms. ennen suurta hetkeä. Jos on joku ihan äärimmäisen tärkeä päivä tulossa, olen solmussa henkisesti ja fyysisesti jo niin paljon etukäteen että esim. valmistautuminen, lukeminen tai muu harjoittelu on todella vaikeaa. Saatan esim. koetta edeltävällä viikolla olla fyysisesti niin jumissa etten pysty kääntämään päätä ja syön särkylääkkeitä ja eristäydyn jne. en kykene keskittymään lukemiseen tai edes ihan perusasioihin. Paineet menee siis ihan yli, nukun huonosti mistä johtuen olen ajanut itseni kokeeseen mennessä sellaiseen pisteeseen päiviä ettei aivot voi senkään puolesta toimia täysillä.
Asia hävettää ja vaikuttaa koko elämänlaatuun eikä auta että ”otat vaan rennosti ja valmistaudut hyvin, niin ei tarvitse jännittää. Pieni jännitys on vaan hyvästä!” olen kuullut nuo kaikki.
Kommentit (8)
Kyllä nyt on niin että tarvitset rauhoittavan lääkkeen vaikeisiin tilanteisiin. Tarvitset positiivisia kokemuksia ja se etukäteisjännitys vähenee kun tiedät että voit turvautua rauhoittavaan varsinaisessa jännittävässä tilanteessa. Itsemyötätunnon kehittäminen myös tärkeää mutta nyt sanoisin että ehdottomasti koitat saada sen reseptin yksityiseltä esim. opamoxiin. Tsemppiä<3
Tässä muuten erittäin hyvä luento perfektionismista (vaikka tietoa sinulla varmasti jo onkin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja tähän liittyy myös masennusta kun läheiset ovat huomanneet että mikä kaava on. Moni ei ymmärrä että kyse ei ole laiskuudesta, eivätkä siksi jaksa enää kannustaa kun ”ei se kuitenkaan vie asioita loppuun”. Jos uskallan yrittää ja innostua jostakin uudesta haasteesta ja teen suunnitelman jotta pärjäisin ahdistuksesta huolimatta, aistin ihmisistä että he ajattelevat ja joskus myös suoraan sanovat ”et tule pärjäämään tuollaisena ongelmaisena”. Mikä on tietysti tottakin, mutta myös vahvistanut liikaa negatiivista identiteettiä kun kuulee ettei kannata edes haaveilla. Perhe erityisesti on ottanut sellaisen asenteen että turhaan haaveilet, et tule sopimaan oikein mihinkään ammattiin. Ei pitäisi antaa sen vaikuttaa mutta tietysti sisimmässäni haluaisin näyttää heille että osaan, välitän ja yritän täysillä minkä pystyn, vaikka se ei aina riitä.
Onneksi on tietysti niitäkin ystäviä ja ihmisiä jotka tsemppaavat ja muistuttavat että monessa asemassa ja ammatissa on ihmisillä kaikenlaista taustalla, eikä mt-ongelmat kaikkea estä. Kiinnostavaa olisi saada tietää millä keinoilla tällaiset ihmiset ihan käytännössä auttavat itseään. Ovatko he vain ihmisinä sinnikkäämpiä vai onko taustalla juurikin lääkityksiä, kannustusta, jotain tiettyjä rutiineja tms? Vai onko itselläni rima vain liian korkealla? AP
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt on niin että tarvitset rauhoittavan lääkkeen vaikeisiin tilanteisiin. Tarvitset positiivisia kokemuksia ja se etukäteisjännitys vähenee kun tiedät että voit turvautua rauhoittavaan varsinaisessa jännittävässä tilanteessa. Itsemyötätunnon kehittäminen myös tärkeää mutta nyt sanoisin että ehdottomasti koitat saada sen reseptin yksityiseltä esim. opamoxiin. Tsemppiä<3
Tässä muuten erittäin hyvä luento perfektionismista (vaikka tietoa sinulla varmasti jo onkin)
Kiitos sinulle
Miettisin uusiksi sitä miksi suhtaudut lääkkeisiin negatiivisesti. Niistä kun voi olla paljon apua ja niitä nyt on joka lähtöön. Itselläni ainakin syttyi joku oivallus sen suhteen kun myönsin itselleni että en pysty suorittamaan tiettyjä jännittäviä asioita ilman lääkitystä ja että se on ihan ok. Siksi niitä lääkkeitä on että ne parantavat elämänlaatua ja niiden käyttö ei ole mitään heikkoutta tai muutenkaan väärin. Jollain toimii tilapäinen lääkitys, jollain säännöllinen tai kuuriluontoinen lääkitys, mutta minusta vahvasti vaikuttaa siltä että lääkkeistä voisit saada huimasti elämänlaadun parannusta ja toimintakykyä. Tsemppiä!
Kokeile meditointia ennen tärkeää tilannetta. Myös liikunta tai kylmä suihku ennen tilannetta auttaa rauhoittamaan mieltä. Bachin Rescue Remedy https://www.rescueremedy.com/en-us/range/all-products/rescue-remedy-dro…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun on pakko oppia kohdistamaan ajatukset muuhun kuin suorituksen seurauksiin, ja oppia keskittymään itse suoritukseen sen aikana sekä siihen valmistautuessa. Suljet muun pois mielestäsi ja huijaat mieltäsi pois ahdistuksesta.
Minulla oli aikoinaan pahin mahdollinen tilanne, kun lopulta tajusin mille alalle haluan opiskelemaan. Jäin opiskelupaikasta puolen pisteen päähän... Olin varasijalla enkä päässyt opiskelemaan vielä sinä vuonna. Kun sitten vuotta myöhemmin hain samaan paikkaan, minulla oli järkyttävät suorituspaineet kun ajattelin saman toistuvan ja jääväni uudelleen puolella pisteellä ulos. Tajusin nopeasti etten yksinkertaisesti voinut ajatella edellisen vuoden epäonnistumista, vaan oli pakko keskittyä siihen hetkeen. Luin siis uudelleen samaan pääsykokeeseen ja samaa kirjaa. Myös kokeessa onnistuin pitämään pään kasassa ja keskittymään vain siihen kokeeseen. Pääsin sisälle, tosin en tiedä millä pistemäärällä. Olen edelleen ylpeä siitä, että sain opiskelupaikan toisella yrityksellä vaikka suorituspaineet olivat entistä pahemmat. Se oli kiinni täysin korvien välistä ja mihin ajatuksiin keskittyi.
Vierailija kirjoitti:
Miettisin uusiksi sitä miksi suhtaudut lääkkeisiin negatiivisesti. Niistä kun voi olla paljon apua ja niitä nyt on joka lähtöön. Itselläni ainakin syttyi joku oivallus sen suhteen kun myönsin itselleni että en pysty suorittamaan tiettyjä jännittäviä asioita ilman lääkitystä ja että se on ihan ok. Siksi niitä lääkkeitä on että ne parantavat elämänlaatua ja niiden käyttö ei ole mitään heikkoutta tai muutenkaan väärin. Jollain toimii tilapäinen lääkitys, jollain säännöllinen tai kuuriluontoinen lääkitys, mutta minusta vahvasti vaikuttaa siltä että lääkkeistä voisit saada huimasti elämänlaadun parannusta ja toimintakykyä. Tsemppiä!
Tämäkin on varmasti totta. Ennen adhd-diagnoosia kokeilin erilaisia masennuslääkkeitä jotka vaan pahensivat oloa, kun lääkärit yhdistivät oireet väärään häiriöön. Niistä kokeiluista jäi kammo päälle kun aloitus-, lopetus- ja sivuoireet olivat niin ikäviä ja hyöty olematon. Tiedän kuitenkin että lääkkeitä on erilaisia ja vaikka SSRI tai muut vastaavat eivät auta minua, joku rauhoittava esim. voisi pahimmissa tilanteissa auttaa. Soitan maanantaina lääkärin, autoitte nyt sen tajuamaan että tähän hätään se on ihan ok vaihtoehto. Tuosta asenteesta pitäisi myös opetella pois että lääkkeisiin ”sortuminen” olisi sortumista silloin jos niistä on oikeasti hyötyä. Myönnän ajattelevani liikaa että lääkkeet on itselleni laiska ratkaisu, ehkä tämäkin liittyy perfektionismiin kun uskomus on että ongelmat pitää ”itse” osata ratkaista eikä huijata itseään lisää. Lääkkeitä määrätään toisinaan liiankin kevyin perustein mutta ehkä en sittenkään kuulu itse tuohon kategoriaan. Ap
Kun sitten epäonnistun tärkeässä tilanteessa josta olen haaveillut ja johon olen valmistautunut pitkään, masennun ja suutun itselleni vaikka tiedostan että tämäkin vain pahentaa. Miksen voinut tsempata, miksen osaa niin tärkeän asian vuoksi rentoutua. Eli siis rankaisen itseäni lisää jo valmiiksi vaikeista tunteista. Olo on tällöin pahimmillaan itsetuhoinen ja parhaimmillaan yksinäinen ja alakuloinen, mutta toimintakykyinen. Osaisiko joku auttaa tai vinkata miltä taholta voisin saada tähän apua? Ilmeisesti tämä on perinnöllistä sillä lähisuvussani on ainakin yksi eläkkeellä ja ”luovuttanut” vastaavien oireiden vuoksi. Itsekin näen hyvin miten tästä olisi mahdollista syrjäytyä jos tarpeeksi monta kertaa yrittää kaikkensa ja silti menee pieleen omien hermojen eikä älyn/kykyjen/ahkeruuden takia.
En haluaisi luovuttaa asioista yksi kerrallaan, mutta olen tosi avuton. Olen ollut ahdistunut nuoresta pitäen mutta jännitys on enemmän pahentunut kuin helpottanut iän ja negatiivisten kokemusten karttumisen myötä. Itkettää ja masentaa vaikka oikeasti tiedän olevani myös tosi sisukas. En vain kykene näyttämään sitä maailmalle oikeissa hetkissä. AP