Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voisin selvitellä, mikä meni pieleen läheiseni hoidossa?
19.03.2022 |
Voi olla, että virheitä oli tapahtunut jo vuosia sitten. Niihin terveysongelmiinkin olisi todennäköisesti pitänyt suhtautua aivan erilaisella ryhdikkyydellä. Luulin, että henkilö vastuullisena ihmisenä hoiti itse asiat kunnolla ja että en kuitenkaan kehtaisi puuttua niihin. Joskus vähän kyselin ja luotin saamiini vastauksiin. Häntä myös auttoi toinen läheinen, jonka arvioihin luotin. Nyt jälkikäteen arvioiden kaikki meni aivan pieleen. Olisi pitänyt tajuta puuttua tapahtumiin jo hyvissä ajoin. Mutta olin passiivinen ja tyhmä sekä liian solmussa oman elämän mitättömien ongelmieni kanssa. Koen syvää syyllisyydentunnetta kaikesta.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Ei ollut tosiaan edes vahvistusta avoimesti siitä, että oli siirrytty saattohoitoon, mutta sen pystyi päättelemään siitä hoidosta ja muutamista muista toteamuksista, kun kysyin hoidosta. Ei ollut puhetta mahdollisuudesta kotihoitoonkaan. Olisin omalta osaltani ollut siihen valmis kyllä.
Tosin uskoin hänen paranemiseensa viimeiseen asti ja osin siksikin, kun mitään saattohoitolausuntoa tai asian myöntämistä en koskaan kuullut keneltäkään. Seliteltiin vain jotenkin kierrellen, miksi asiat x ja y eivät enää ole mahdollisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Ei ollut tosiaan edes vahvistusta avoimesti siitä, että oli siirrytty saattohoitoon, mutta sen pystyi päättelemään siitä hoidosta ja muutamista muista toteamuksista, kun kysyin hoidosta. Ei ollut puhetta mahdollisuudesta kotihoitoonkaan. Olisin omalta osaltani ollut siihen valmis kyllä.
Tosin uskoin hänen paranemiseensa viimeiseen asti ja osin siksikin, kun mitään saattohoitolausuntoa tai asian myöntämistä en koskaan kuullut keneltäkään. Seliteltiin vain jotenkin kierrellen, miksi asiat x ja y eivät enää ole mahdollisia.
Ap
Mä olen melko varma, että omaisesi ei vain halunnut kertoa saattohoitopäätöksestä sinulle. Jostain syystä. Muistan, että aiemmassa ketjussa kerroit, ettei omaistasi enää nesteytetty, vaikka hänellä oli paljon turvotustakin ja nestelista. Vai muistanko väärin? Noh, enivei, on mahdollista, että omaisesi munuaiset olivat lakanneet toimimasta tai toimivat enää vain erittäin heikosti. Tällaisesta seuraa, että potilaalle alkaa tulla turvotusta. Se turvotus on oikeasti kivuliasta. Jos tällaista potilasta nesteytetään, kaikki neste kertyy turvotukseksi. Eli turvotus vain lisääntyy, koska munuaiset eivät enää toimi. Nesteytys olisi siis tuollaisessa tapauksessa ollut kidutusta eikä olisi pidentänyt potilaan elämää yhtään vaan olisi jopa saattanut lyhentää sitä. Ihminen ei elä kovin pitkään munuaisten lakattua toimimasta, joten ei ole mielekästä aiheuttaa potilaalle vielä lisää kipuja ja turvotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Ei ollut tosiaan edes vahvistusta avoimesti siitä, että oli siirrytty saattohoitoon, mutta sen pystyi päättelemään siitä hoidosta ja muutamista muista toteamuksista, kun kysyin hoidosta. Ei ollut puhetta mahdollisuudesta kotihoitoonkaan. Olisin omalta osaltani ollut siihen valmis kyllä.
Tosin uskoin hänen paranemiseensa viimeiseen asti ja osin siksikin, kun mitään saattohoitolausuntoa tai asian myöntämistä en koskaan kuullut keneltäkään. Seliteltiin vain jotenkin kierrellen, miksi asiat x ja y eivät enää ole mahdollisia.
Ap
Mä olen melko varma, että omaisesi ei vain halunnut kertoa saattohoitopäätöksestä sinulle. Jostain syystä. Muistan, että aiemmassa ketjussa kerroit, ettei omaistasi enää nesteytetty, vaikka hänellä oli paljon turvotustakin ja nestelista. Vai muistanko väärin? Noh, enivei, on mahdollista, että omaisesi munuaiset olivat lakanneet toimimasta tai toimivat enää vain erittäin heikosti. Tällaisesta seuraa, että potilaalle alkaa tulla turvotusta. Se turvotus on oikeasti kivuliasta. Jos tällaista potilasta nesteytetään, kaikki neste kertyy turvotukseksi. Eli turvotus vain lisääntyy, koska munuaiset eivät enää toimi. Nesteytys olisi siis tuollaisessa tapauksessa ollut kidutusta eikä olisi pidentänyt potilaan elämää yhtään vaan olisi jopa saattanut lyhentää sitä. Ihminen ei elä kovin pitkään munuaisten lakattua toimimasta, joten ei ole mielekästä aiheuttaa potilaalle vielä lisää kipuja ja turvotusta.
Ja lisään vielä, että potilaalle itselleenkin voi olla raskasta tietää, että "peli on menetetty". Sellaisessa tilanteessa ei välttämättä halua kertoa omaisilleen saattohoitopäätöksestä, koska ei halua nähdä eikä kokea omaisen surua, joka tästä tiedosta seuraisi. On potilaalle itselleen helpompaa, jos omainen on niinä viimeisinä hetkinä paikalla toiveikkaana, kuin jos omainen olisi surun murtama ja tarvitsisi vielä lohdutustakin. Sillä, ettei potilas kerro saattohoitopäätöksestään muille, hän todennäköisesti haluaa vain suojella sekä itseään että läheisiään tunnemyrskyltä.
Löydä toivo, kun kaikki on menetetty – surun 5 vaihetta
https://hidastaelamaa.fi/2018/08/loyda-toivo-kun-kaikki-on-menetetty-su…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Kotisaattohoito vaatii, että kotona on joku hoitamassa ympäri vuorokauden ja että kaikki tarvittavat asiat pystytään hoitamaan kotona. Esimerkiksi minun lähiomaiseni ei päässyt kotiin, ei saattohoitoon eikä edes käymään. Oli liian vaikeahoitoinen. Toinen pääsi, mutta joutui taistelemaan siitä ja vastustus terveyshenkilöiltä oli kova ja kommentit hyvinkin törkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Ei ollut tosiaan edes vahvistusta avoimesti siitä, että oli siirrytty saattohoitoon, mutta sen pystyi päättelemään siitä hoidosta ja muutamista muista toteamuksista, kun kysyin hoidosta. Ei ollut puhetta mahdollisuudesta kotihoitoonkaan. Olisin omalta osaltani ollut siihen valmis kyllä.
Tosin uskoin hänen paranemiseensa viimeiseen asti ja osin siksikin, kun mitään saattohoitolausuntoa tai asian myöntämistä en koskaan kuullut keneltäkään. Seliteltiin vain jotenkin kierrellen, miksi asiat x ja y eivät enää ole mahdollisia.
Ap
Mä olen melko varma, että omaisesi ei vain halunnut kertoa saattohoitopäätöksestä sinulle. Jostain syystä. Muistan, että aiemmassa ketjussa kerroit, ettei omaistasi enää nesteytetty, vaikka hänellä oli paljon turvotustakin ja nestelista. Vai muistanko väärin? Noh, enivei, on mahdollista, että omaisesi munuaiset olivat lakanneet toimimasta tai toimivat enää vain erittäin heikosti. Tällaisesta seuraa, että potilaalle alkaa tulla turvotusta. Se turvotus on oikeasti kivuliasta. Jos tällaista potilasta nesteytetään, kaikki neste kertyy turvotukseksi. Eli turvotus vain lisääntyy, koska munuaiset eivät enää toimi. Nesteytys olisi siis tuollaisessa tapauksessa ollut kidutusta eikä olisi pidentänyt potilaan elämää yhtään vaan olisi jopa saattanut lyhentää sitä. Ihminen ei elä kovin pitkään munuaisten lakattua toimimasta, joten ei ole mielekästä aiheuttaa potilaalle vielä lisää kipuja ja turvotusta.
Ja lisään vielä, että potilaalle itselleenkin voi olla raskasta tietää, että "peli on menetetty". Sellaisessa tilanteessa ei välttämättä halua kertoa omaisilleen saattohoitopäätöksestä, koska ei halua nähdä eikä kokea omaisen surua, joka tästä tiedosta seuraisi. On potilaalle itselleen helpompaa, jos omainen on niinä viimeisinä hetkinä paikalla toiveikkaana, kuin jos omainen olisi surun murtama ja tarvitsisi vielä lohdutustakin. Sillä, ettei potilas kerro saattohoitopäätöksestään muille, hän todennäköisesti haluaa vain suojella sekä itseään että läheisiään tunnemyrskyltä.
Tajusin juuri jotain. Läheiseni sittenkin yritti kertoa mulle, että mitään ei ole tehtävissä, mutta en uskonut sitä lainkaan. Tajuan sen jälkikäteen, kun muistelen hänen sanojaan. Koska ei lääkäri olisi sanonut sellaista, jos olisi ollut oikeasti toivoa. Olin vain itse sitä mieltä, että tietenkin hän paranee ja ihan aidosti kuvittelin niin. Olin aivan yllättynyt, kun kuulin hänen menehtymisestään ja olin suunnitellut meneväni jälleen katsomaan häntä seuraavana päivänä. Ajattelin vain, että tietenkin hän paranee ja selviää ja että hän on vahva.
Mulle sanottiin kahdesti, että nyt on viimeiset hetket (tokalla kerralla lääkäri sanoi). Mä ajattelin, että ei se tietenkään voi olla totta ja että voisin viimeiseen saakka auttaa ja kannustaa häntä. Menin kaikilla kerroilla katsomaan toki, mutta ajattelin, että se on vain puhetta ja väärä arvio. Suljin vain täysin kuoleman mahdollisuuden pois mielestäni. En mä vieläkään usko, että se tapahtui aiheellisesti. Uskon vahvasti, että se olisi ollut estettävissä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Kotisaattohoito vaatii, että kotona on joku hoitamassa ympäri vuorokauden ja että kaikki tarvittavat asiat pystytään hoitamaan kotona. Esimerkiksi minun lähiomaiseni ei päässyt kotiin, ei saattohoitoon eikä edes käymään. Oli liian vaikeahoitoinen. Toinen pääsi, mutta joutui taistelemaan siitä ja vastustus terveyshenkilöiltä oli kova ja kommentit hyvinkin törkeitä.
Olisi pitänyt sitten vain järjestää se. Tosin jotkut laitteet olisivat saattaneet olla hieman haasteellisia (en ole varma, saako niitä siirrettyä sairaalasta kotioloihin).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei täällä olla minun kanssani samaa mieltä? Minä vaadin sitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Löydä toivo, kun kaikki on menetetty – surun 5 vaihetta
https://hidastaelamaa.fi/2018/08/loyda-toivo-kun-kaikki-on-menetetty-su…
Tuo on tuo jälkiviisauden ja itsesyytösten vaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löydä toivo, kun kaikki on menetetty – surun 5 vaihetta
https://hidastaelamaa.fi/2018/08/loyda-toivo-kun-kaikki-on-menetetty-su…Tuo on tuo jälkiviisauden ja itsesyytösten vaihe.
Niin on. Paljon voimia ap:lle ❤️.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Kotisaattohoito vaatii, että kotona on joku hoitamassa ympäri vuorokauden ja että kaikki tarvittavat asiat pystytään hoitamaan kotona. Esimerkiksi minun lähiomaiseni ei päässyt kotiin, ei saattohoitoon eikä edes käymään. Oli liian vaikeahoitoinen. Toinen pääsi, mutta joutui taistelemaan siitä ja vastustus terveyshenkilöiltä oli kova ja kommentit hyvinkin törkeitä.
Toki tiedän tuon. Mutta aloittajan tapauksessa hän ei edes tiennyt sellaisesta kuin kotisaattohoito. Ja vasta omaisensa kuoleman jälkeen tajusi, että hänellä olisi ollut mahdollisuus ottaa omainen kotiinsa saattohoitoon. Mä kirjoitin eilen ap:n toiseen ketjuun pitkän ja perustellun vastauksen liittyen saattohoitoon ja siinä myös kerroin, että kotisaattohoito yleensä edellyttää, ettei potilas asu yksin. Ap:n omainen ilmeisesti asui ja sen vuoksi, kun lääkärin kanssa keskustelu saattohoidon aloittamisesta, missään vaiheessa ei tullut esille, että kotisaattohoito olisikin voinut onnistua ap:n kotona. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei pidetty edes mahdollisena.
Mä tiedän sen omasta kokemuksestani, että terveydenhuollon henkilöstön kanssa joutuu joskus vääntämään vähän kovemminkin kättä. Joskus jopa tarkistamaan lakipykälät, joissa potilaan oikeuksista kerrotaan ja sen jälkeen luetella hoitavalle taholle nämä lakipykälät. Sekä isäni että äitini ovat olleet sairaalahoidossa, josta heidät meinattiin siirtää "kuntoutumaan" muualle. Tiedän hyvin, minkä tasoista "kuntouttaminen" näissä laitoksissa on ja tiedän, miten nopeasti vanhus laitostuu eikä koskaan enää kotiudu. Jos vanhempani olisi siirretty "kuntoutumaan", kumpikaan ei olisi enää koskaan päässyt kotiin ja tuskin kumpikaan enää edes elossa. Joten kummankin kohdalla "kuntoutumaan" siirtyminen oli täysin poissuljettu vaihtoehto sekä vanhempieni itsensä että minun mielestäni. Eipä siinä lääkäri voinut väkisinkään vanhempiani minnekään siirtää vaan kotiuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, vaikutat sietämättömältä tyypiltä. Kun läheisesi oli sairaana, olit omien sanojesi mukaan solmussa mitättömien ongelmiesi kanssa. Nyt näyttää siltä että olet taas solmussa mitättömien ongelmiesi kanssa. Tällä kertaa ongelma ei edes ole sinun, vaan jonkun läheisesi menetetty terveys. Mitäpä jos keskittyisit vähemmän itseesi ja enemmän niihin läheisiisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Kotisaattohoito vaatii, että kotona on joku hoitamassa ympäri vuorokauden ja että kaikki tarvittavat asiat pystytään hoitamaan kotona. Esimerkiksi minun lähiomaiseni ei päässyt kotiin, ei saattohoitoon eikä edes käymään. Oli liian vaikeahoitoinen. Toinen pääsi, mutta joutui taistelemaan siitä ja vastustus terveyshenkilöiltä oli kova ja kommentit hyvinkin törkeitä.
Minun läheiseni oli lähdössä kotiinsa saattohoitoon ja sänky yms oli jo järjestetty . Ei kuitenkaan ehtinyt päästä sinne vaan menehtyi sairaalassa. En kuullut hoitohlökunnalta mitään vastustusta. Ilmeisesti ajattelivat että kotonakin voi hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä kuolee joskus. Mietipä ap nyt rauhassa sanomisiasi. Läheisesti sairasti pitkään. Häntä hoidettiin pitkään. Kauanko hyviä vuosia mahdollisesti vähän aikaisemmin aloitettu hoito olisi tuonut? Kysyn nimenomaan hyviä vuosia?!
Samalla kuitenkin olet itse heittämässä pyyhkeen kehään. Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, läheisiä tai ystäviä? Jos on edes joku, eivätkö he jää samalla tavalla kaipaamaan sinua ja tuntevat syyllisyyttä, jos sinulle koittaa lähtö liian aikaisin?Jos katsoo aloittajan aloituksesta kahta ensimmäistä lausetta, niin mistäpä me tai aloittaja itsekään tietäisimme. Mun isäni on elänyt ensimmäisen syöpädiagnoosinsa jälkeen jo 43 vuotta, koska syöpä todettiin ajoissa ja siten myös hoidettiin ajoissa. Tokasta syöpädiagnoosista on kulunut nyt 22 vuotta ja kolmannesta 5 vuotta. Asuvat äidin kanssa kahdestaan kotona ja ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Heillä ei käy edes kotisairaanhoito eikä ole muitakaan kotipalveluita. Paitsi naapurissa asuva tytär, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mä ymmärrän aloittajaa, koska ei ole mitenkään harvinaista, että omainen syyttää itseään. Jossiittelee. "Jos olisin huomannut ajoissa...", "Jos olisin silloin kehottanut....", "Jos olisin.tiennyt.....". Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia surutyössä. Joillekin itsesyytokset tulevat voimakkaampina kuin toisille. Ja on ihan mahdollista, ettei aloittajalle tai hänen kuolevalle omaiselleen edes ollut tietoa, että saattohoidon voi järjestää kotiinkin.
Jokaisen olisi hyvä kertoa lähiomaisilleen, millaisen elämän loppuajan itselleen toivoo. Mä tiedän omista vanhemmistani, että he haluavat kuolla kotona. Eli kotisaattohoito tulee olemaan heidän valintansa.
Kotisaattohoito vaatii, että kotona on joku hoitamassa ympäri vuorokauden ja että kaikki tarvittavat asiat pystytään hoitamaan kotona. Esimerkiksi minun lähiomaiseni ei päässyt kotiin, ei saattohoitoon eikä edes käymään. Oli liian vaikeahoitoinen. Toinen pääsi, mutta joutui taistelemaan siitä ja vastustus terveyshenkilöiltä oli kova ja kommentit hyvinkin törkeitä.
Olisi pitänyt sitten vain järjestää se. Tosin jotkut laitteet olisivat saattaneet olla hieman haasteellisia (en ole varma, saako niitä siirrettyä sairaalasta kotioloihin).
Ap
Ei niitä sairaalasta siirretäkään. Ne tulee sitten kunnan puolelta, jos potilas siirtyy kotisaattohoitoon. Kovinkaan paljoa laitteita tuossa vaiheessa ei enää tarvitakaan, lähinnä ne on lisähappi sekä välineet, joilla limaa voidaan imeä keuhkoista ja siten helpottaa potilaan oloa. Kivunlievitystä varten kipupumppu. Jos käytössä on virtsakatetri, siitä voi huolehtia kotona käyvä kotisairaanhoito. Katetripussin osaa vaihtaa kuka vaan, kun näytetään kerran. Lisähapen käyttö ja liman imeminenkin voidaan opettaa omaiselle. Onhan paljon omaishoitajia, jotka tekevät näitä toimenpiteitä vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä muuttunut sävy johtuu, ap? Edellisissä ketjuissasi halusit kieltää saattohoidon ja tietyt lääkkeet.
Onnea, olet ilmeisesti kehittynyt tunteiden tunnistamisessa!
Olen edelleen samaa mieltä tietyistä asioista, tosin eivät asiat ole noin yksioikoisiakaan. Suomessa kyllä roiskuu rapatessa noissa saattohoitoasioissa liikaa, vaikka vielä olisi toivoakin. Läheiseni olisi saanut lisävuosia elämäänsä, jos olisin tajunnut vaatia tiettyjä juttuja ajoissa hänelle tai jos hän itse olisi ne huomioinut. Mutta en tiennyt ja tajunnut ajoissa.
Ap
Sinulla on edelleen täysin väärä käsitys saattohoidosta. Kyse näissä on siis siitä, että paranemiseen tähtäävät hoidot lopetetaan, koska mitään ei ole enää tehtävissä. Oireita pyritään helpottamaan, ja kipulääkitystä annetaan.
Sinä et selvästikään tiedä kaikkea läheisesi sairaudesta, joten lopeta tuo jonninjoutava arvailu ja jossittelu.
Vierailija kirjoitti:
Miksei täällä olla minun kanssani samaa mieltä? Minä vaadin sitä.
Ap
Tämä ei ollut minun kirjoittamani. Ei tarvitse olla samaa mieltä.
Oikea ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei täällä olla minun kanssani samaa mieltä? Minä vaadin sitä.
Ap
Tämä ei ollut minun kirjoittamani. Ei tarvitse olla samaa mieltä.
Oikea ap
Minä huomasin jo aiemmin. Mitenköhän trollit kehtaavat trollata näistäkin aiheista.
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikutat sietämättömältä tyypiltä. Kun läheisesi oli sairaana, olit omien sanojesi mukaan solmussa mitättömien ongelmiesi kanssa. Nyt näyttää siltä että olet taas solmussa mitättömien ongelmiesi kanssa. Tällä kertaa ongelma ei edes ole sinun, vaan jonkun läheisesi menetetty terveys. Mitäpä jos keskittyisit vähemmän itseesi ja enemmän niihin läheisiisi?
Tämä on erittäin hyvä neuvo, joka ratkaisisi n. 90% av-mammojen ongelmista.
Mä en luota hoitajiin tai lääkäreihin, jos on omainen sairaalassa tai jossaki hoitokodissa, niin pitäis ite päivystää siellä 24/7 ettei tehdä mitään seläntakana
Alue: Aihe vapaa
Miten musta tuntuu, että tuossa tapauksessa ehkä ei ollut tarpeeksi face to face kontaktia. Ei kai suinkaan yritetty vain jollain videoneuvotteluilla herran jestas jotain psykoterapiaa tai chatteja, mitä niitä kaikkea on nykyään. Anna mun nauraa sitä häsläämistä kun yritetään niin kovasti esittää ja esittää, mutta suoraa kontaktia ei ole. No, katsojanahan on kiva olla kun ei tarvitse osallistua millään tavalla.
Mä kuulin kerran jostain ihmepsykoloinnista, missä jotenkin salaa yritettiin vaikuttaa jonkun perheen elämään, tirsk en kyllä tarkemmin oikein tiedä metodeja, enkä mä usko että ne oikein vaikutti kun sellanen salaa psykolointi on sen verran outoa. Parempi varmaan aina niin, että potilas käy ihan suoraan vastaanotolla.