Tunnetko olevasi parempi kuin muut?
Suomessa näin ei saa tuntea eikä varsinkaan sanoa. Mutta väkisinkin kun katsoo ihmisiä ympärillään ja näkee kaiken epäpätevyyden ja älyn puutteen niin tulee sellainen olo. Ennen ajattelin, että ihmiset ovat vain laiskoja tai välinpitämättömiä, mutta totuus taitaa olla, että suurin osa ei vain pysty parempaan.
Kommentit (21)
Tuossa piilee semmoinen ansa, että vaikka olenkin jossain suhteessa parempi kuin joku tolvana, olen samalla tolvanaa huonompi taas jossain muussa suhteessa.
Esim. olen älykkäämpi ja kielitaitoisempi kuin naapurin naisen mies Pena, mutta toisaalta hän huoltaa traktorit ja moottorisahat huomattavasti pätevämmin, sekä sietää äänekkäitä kakaroita huomattavasti itseäni paremmin.
En lähtis keulimaan sillä parhaudella, semmoinen on vähän... no, typerää.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kysyy minulta tätä, niin ehdottomasti olen tällöin parempi kuin kysyjä, joka on imbesilli.
Näin se harha ihmisten tasa-arvosta toimii.
En kuvittele olevani muita parempi. Mutta siitä päätellen, miten huonotapaisia suurin osa suomalaisista on, olen kohteliaampi ja ystävällisempi kuin suurin osa näistä möllöttäjistä.
Ainakin siinä mielessä, etten kiusaa tai hakkaa lapsia.
Olen paras, koska olen kaikki. Olen itse tietoisuus ja muut ovat yksinkertaisia touhoja.
Kaikki me ollaan yhtä huonoja. Tai sitten yhtä hyviä.
Ei kauhean hyvä tyyppi voi olla joka miettii tällaista. Eiköhän jokaisen kuulu keskittyä kilpailemaan itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kauhean hyvä tyyppi voi olla joka miettii tällaista. Eiköhän jokaisen kuulu keskittyä kilpailemaan itsensä kanssa.
Sinänsä varmaankin totta. Mutta kannattaa huomata, että tälläkin tyypillä on elämässään ihmisiä, joita hän pitää vertaisinaan tai itseään parempina. Se ei vain koske suurinta osaa ihmisistä
-ap
Kyllä, koska muhun on käytetty ihan uskomattoman paljon energiaa ja aikaa. Perässä on juostu tai ajeltu ihan hirveästi. Ihan sama, onko hyvässä tai pahassa mielessä. Ei jokainen saa tuollaista sairasta hördelliä aikaan sentään herran jestas, ulkomaita myöten.

Ai ei omilla ansioilla vaan toisten järjestämänä. Silti, ei tuollaista järjestetä ihan kenelle vaan.
Älkääs nyt jättäkö sitä. Tuntuu että kesken on asiat vielä ja paljon. Mut miksi mimiikka ja äänetön maalitus. Nyyhky. Kukaan ei puhu mitään mulle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, koska muhun on käytetty ihan uskomattoman paljon energiaa ja aikaa. Perässä on juostu tai ajeltu ihan hirveästi. Ihan sama, onko hyvässä tai pahassa mielessä. Ei jokainen saa tuollaista sairasta hördelliä aikaan sentään herran jestas, ulkomaita myöten.
Etköhän vain kuvittele. Jos et ole julkkis niin mahdotonta tai jos olet joillekin julkkis, niin miten muka ei läheisesi tiedä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kauhean hyvä tyyppi voi olla joka miettii tällaista. Eiköhän jokaisen kuulu keskittyä kilpailemaan itsensä kanssa.
Ei kaikki kilpaile jonkun kanssa. Tai jotkut haluaa kilpailla jonkun kanssa ja tämä toinen ei halua eikä edes tiedä kilpailevansa. Aika metkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kauhean hyvä tyyppi voi olla joka miettii tällaista. Eiköhän jokaisen kuulu keskittyä kilpailemaan itsensä kanssa.
Sinänsä varmaankin totta. Mutta kannattaa huomata, että tälläkin tyypillä on elämässään ihmisiä, joita hän pitää vertaisinaan tai itseään parempina. Se ei vain koske suurinta osaa ihmisistä
-ap
Niin mistä minä tiedän kun on vieras ajatusmaailma.
Jos ihmiset valmiit näkemään ihan hirveästi vaivaa jonkun pointin teroittamisern sulle tai sun mielipiteet ja ajatusmaailma metkitsee niille paljon, olet tärkeä. Samoin, jos ihmiset valmiit näkemään paljon vaivaa kostaakseen sulle jotain vaikka paljon vaivaa näkemällä, olet ainakin jollain tavalla tärkeä.
Tällä palstalla se on mahdollista.
Livenä ei ole mikään voittaja olo läheskään aina, työtön, luottotiedon......
Mä olen paras. Nimittäin ainoa köyhä, jota on seurattu tosi tiheään ja kauan. Paitsi joku äiti Teresa. No mä olen melkein äiti Teresa.
Enemmistö ihmisistä on parempia kuin tämän palstan käyttäjät.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla se on mahdollista.
Livenä ei ole mikään voittaja olo läheskään aina, työtön, luottotiedon......
Niin tuskin ketään nyt noilla meriiteillä seurattaisiin. Jotain muuta täytyy olla tirsk jos työttömiä ja luottotiedottomia ahdistellaan joukolla. Tai sitten se on sellanen "parempi" työtön.
Jos joku kysyy minulta tätä, niin ehdottomasti olen tällöin parempi kuin kysyjä, joka on imbesilli.