Asiantuntija: Allegro voi tuoda Suomeen myös venäläisiä vakoojia
Vaikka valtaosa Venäjältä Suomeen saapuvista pakenee maan hallintoa ja oloja, voi joukossa olla myös Putin hallinnon lukuun toimivia, sanoo Venäjä-asiantuntija Hanna Smith.
Olkaa tarkkoina kun Allegro saapuu. Vakoojat ja sabotöörit tuskin aina jatkavat Helsinkiin vaan osa jäänee esimerkiksi Lahteen. Venäläisiä ei saa häiritä tai pelaa suoraan Putinin pussiin mutta heitä voi tarkkailla ja kuvata. Ketä he tapaavat yms. Sieltä voi tulla vaikka ryhmä kellä ei ole kantamuksia. Aseet ja räjähteet kun on jo maastokätköissä.
Kommentit (70)
Kai tämän seikan nyt ovat tajuneet kaikki järjissään olevat ihmiset jo aikaa sitten. Ainoastaan päättäjät eivät tätä ymmärrä. Sekä VR ei halua tätä ymmärtää pohjattomassa rahanhimossaan. Allegron reitti olisi tullut sulkea jo kolme viikkoa sitten, ainoastaan suomalaisten evakuoinnit olisi tullut sallia. Näin ei toimittu koska raha. Paska VR!!!
ihan kun ei olisi mitään muuta tapaa vakoojien päästä suomeen.
No tämäpä tämä huolestuttaa. Tänne saa ujutettua vaikka kokonaisen komppanian ja hallistusta huolettaa vain ilmastonmuutos.
Supon julkistaman tiedon mukaan Suomessa on länsimaiden eninten vakoojia. Ei ole mitään uutta että niitä tulee ovista ja ikkunoista.
Kumma kun ei pieni vihreitä miehiä.
Vituttaa rankasti jos vryssät pöllii krimin ja muita alueita Ukrainalta
Sekä vaativat että se pitää riisua aseista. Siis järkyttävät ehdot! Ukraina menettäisi käytännössä suvereniteettinsa ja alistuisi venäjän alusmaaksi. Toivon todella että taistelevat Ukrainassa itsenäisyyden puolesta viimeiseen mieheen.
Miksi elää jos täytyy olla jonkun ryssssän kynnysmatto ja jalkavaimo??
Toivottavasti Suomi säästyy tältä kohtalolta, mutta jos sodan jälkeen rauhanehdot olisivat samat kuin nyt Ukrainassa, olisi parempi olla kuollut tai asua jossain muualla.
Allegrolla matkustaa vain luotettavia rys-iä
Saa ollakin. Vain totalitarismissa pitää olla samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Naiivi ajatus. Kyllä ne vakoojat ovat olleet Suomessa jo vuosia.
Ovat toki, mutta lisää aina tarvitaan. Erityisesti kohta alkavassa tehostuneessa epävakauttamisen tilassa. Suomalaiset ovat kuin luottavaisia pikkulapsia, jotka eivät ymmärrä että paha on olemassa ja toimii aktiivisesti. Erityisesti tämä lapsenomainen sinisilmäisyys koskee meidän päättäjiämme. Osalla, joskin valitettavan pienellä, kansaa on kuitenkin vielä järki päässä. Se on sitten mukavaa jahdata sodan aikana noin 10 000 rajojen sisällä olevaa ja aktiivista tuhotyötä tekevää desanttia.
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa rankasti jos vryssät pöllii krimin ja muita alueita Ukrainalta
Sekä vaativat että se pitää riisua aseista. Siis järkyttävät ehdot! Ukraina menettäisi käytännössä suvereniteettinsa ja alistuisi venäjän alusmaaksi. Toivon todella että taistelevat Ukrainassa itsenäisyyden puolesta viimeiseen mieheen.
Miksi elää jos täytyy olla jonkun ryssssän kynnysmatto ja jalkavaimo??
Toivottavasti Suomi säästyy tältä kohtalolta, mutta jos sodan jälkeen rauhanehdot olisivat samat kuin nyt Ukrainassa, olisi parempi olla kuollut tai asua jossain muualla.
Kuolema on parempi vaihtoehto kuin orjuus Venäjän alaisuudessa. Tulevassa sodassa on taisteltava viimeiseen hengenvetoon.
Vierailija kirjoitti:
Allegrolla matkustaa vain luotettavia rys-iä
Ainoa luotettava ryby on kuollut ryby.
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun ei pieni vihreitä miehiä.
Eta pravda, janus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa rankasti jos vryssät pöllii krimin ja muita alueita Ukrainalta
Sekä vaativat että se pitää riisua aseista. Siis järkyttävät ehdot! Ukraina menettäisi käytännössä suvereniteettinsa ja alistuisi venäjän alusmaaksi. Toivon todella että taistelevat Ukrainassa itsenäisyyden puolesta viimeiseen mieheen.
Miksi elää jos täytyy olla jonkun ryssssän kynnysmatto ja jalkavaimo??
Toivottavasti Suomi säästyy tältä kohtalolta, mutta jos sodan jälkeen rauhanehdot olisivat samat kuin nyt Ukrainassa, olisi parempi olla kuollut tai asua jossain muualla.Kuolema on parempi vaihtoehto kuin orjuus Venäjän alaisuudessa. Tulevassa sodassa on taisteltava viimeiseen hengenvetoon.
V*ttu kun ootte sekasin
Ihan kuin olisi joku mahtava venäläisten salaliitto joka haluaa vallata maailman. Ei kyllä se on Putin ja hänen seonneet KGB kaverit. Toki nämä ovat saaneet haltuun lääniä suomessa jota pitää tarkkailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa rankasti jos vryssät pöllii krimin ja muita alueita Ukrainalta
Sekä vaativat että se pitää riisua aseista. Siis järkyttävät ehdot! Ukraina menettäisi käytännössä suvereniteettinsa ja alistuisi venäjän alusmaaksi. Toivon todella että taistelevat Ukrainassa itsenäisyyden puolesta viimeiseen mieheen.
Miksi elää jos täytyy olla jonkun ryssssän kynnysmatto ja jalkavaimo??
Toivottavasti Suomi säästyy tältä kohtalolta, mutta jos sodan jälkeen rauhanehdot olisivat samat kuin nyt Ukrainassa, olisi parempi olla kuollut tai asua jossain muualla.Kuolema on parempi vaihtoehto kuin orjuus Venäjän alaisuudessa. Tulevassa sodassa on taisteltava viimeiseen hengenvetoon.
Kyllä. Meitä eivät eläviltä saa. Tai no tuomioja ja tavja saattavat antautua, mutta heidät ammmutaan joukkohautoihin muiden isänmaanpetturien sekaan ennen kuin ehtivät nauttia venäläisyydestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa rankasti jos vryssät pöllii krimin ja muita alueita Ukrainalta
Sekä vaativat että se pitää riisua aseista. Siis järkyttävät ehdot! Ukraina menettäisi käytännössä suvereniteettinsa ja alistuisi venäjän alusmaaksi. Toivon todella että taistelevat Ukrainassa itsenäisyyden puolesta viimeiseen mieheen.
Miksi elää jos täytyy olla jonkun ryssssän kynnysmatto ja jalkavaimo??
Toivottavasti Suomi säästyy tältä kohtalolta, mutta jos sodan jälkeen rauhanehdot olisivat samat kuin nyt Ukrainassa, olisi parempi olla kuollut tai asua jossain muualla.Kuolema on parempi vaihtoehto kuin orjuus Venäjän alaisuudessa. Tulevassa sodassa on taisteltava viimeiseen hengenvetoon.
V*ttu kun ootte sekasin
Kto tam? Aljosha?
Nämä asiantuntijat lietsovat vihaa ja kyräilyä maastaan pakenevia ihmisiä kohtaan ilman mitään todisteita. Mites niiden ukrainalaisten kanssa. Onko siitä ollut puhetta että sitä kautta tulee nyt rikollista ainesta vapaasti ympäri Eurooppaa? Korruptoituneet viranomaiset ovat myöntäneet Ukrainan passeja lahjuksia vastaan myös muualta tulleille. Lapsikauppa rehottaa.
Nerg tietää jokaisen tulijan taustat.