Oletteko koskaan sattuneet onnettomuuspaikalle? Vieläkö herättää tunteita?

Huh. En onneksi ole. Olen herkkä ja uskon, että jäisi pitkäksi aikaa vaivaamaan.

En ole.

Itse en ole, mutta lapseni on. Puhui siitä vielä pitkään. Kyllä sellainen jää mieleen.

Joo, ei tunnu missään. Kännykkällä vaan kuvaan aina livestreamia YouTubeen.

Kerrostalon rappuun oli tuupertunut naapurin mummo. Soitin 112 pidin silmälasit tallessa tuli mediheli pidin valot rapussa. Mummo kuoli sairaalassa. Muistelen toisinaan. Sattui noin 25v sitten.

Kyllä olen joutunut ohjaamaan liikennettä, siinä vaan tekee pelastustyötä pelastaa henkiä ja vaikka minkä laisia on nähnyt.🚒👩‍🚒

Satuimme kävellen tasoristeykseen vain hetki sen jälkeen, kun joku oli hypännyt/jäänyt siinä junan alle. Tätä ihmistä emme nähneet(mutkainen tie ja jäi puiden katseeseen), mutta junan näimme. On jäänyt ikävällä tavalla mieleen. Verisiä epämääräisiä läjiä oli siellä täällä ja vähän kauempana isompi möykky, joka oli oletettavasti ruumis.

Tulimme hetken kuluttua takaisin samaa reittiä ja paikalla oli poliisi ja ambulanssi. Emme asu tässä kaupungissa enää, mutta siellä asuessamme tapahtuma muistui aina mieleen, kun kuljimme paikan ohi.

Vastaantuleva auto ajautui meidän kaistalle ja törmäsi edelläni ajaneeseen pakettiautoon. Kesäinen, kuiva tie, pitkä suora.  Nähtävästi kuski oli nukahtanut. Sain juuri ja juuri väistettyä, jarruttaa en ehtinyt. Pakettiauton takaovi avautui ja tavaroita (tyhjiä marjalaatikoita tms.) lenteli ympärillä. Ihme kyllä, mikään ei osunut autooni. Sain pysäytettyä. Takanani ajaneesta autojonosta oli jo auttajia paikalla. Joku jopa taisi sanoa olevansa lääkäri. Vastaantulleessa autossa oli turvavöistä huolimatta kaksi kuollutta, sen näki heti. Mies ja nainen kevyissä kesävaatteissa. Veriroiskeita, luonnottomiin asentoihin vääntyneitä jäseniä, avonaisia silmiä. Sairaalla tavalla olin iloinen, ettei minun tarvinnut antaa ensiapua. Pakettiauton kuljettaja oli fyysisesti kunnossa, mutta shokissa. Pyörin paikalla poliisin ja ambulanssin tuloon saakka. Annoin silminnäkijäkuvauksen ja yhteystietoni poliisille. Palasin autooni. Vapisutti, kun jatkoin matkaani. Pakusta valuneen dieselin ja ruumiiden hajun yhdistelmä kiusasi vielä yölläkin. Tai en tiedä, mikä se haju oli, se vain yhdistyi vahvasti kuolemaan. Muistan sen edelleen, vaikka tapahtumasta on aikaa jotain 30 vuotta.

kaupassa oli kuupahtanut vanha nainen lattialle. Menin auttamaan siihen asti, että ambulanssi tuli paikalle. Ei jäänyt traumoja, olen sairaanhoitaja.

En ole onnettomuutta nähnyt mutta olen nähnyt kun ihmistä puukotettiin. Selvisi onneksi.

En. Olen lukenut uutisista monet tapahtumat ja takavuosina kuullut muiden kertomana erilaiset tilanteet joissa on ollut.

Kolme eri kertaa. Pahimmassa pyöräilijä lensi isossa alamäessä eteen siirtyneen tytön vuoksi tangon yli suoraan asfaltille ja tuupertui siihen.

Pysäköin autoni heti ja juoksin paikalle samalla soittaen ambulanssia. Onneksi siihen tuli muitakin apuun.

Osuin moottoritiellä paikalle, jossa henkilöauto oli törmännyt kovalla nopeudella kallioon. Menin kurkkaamaan autoon sisälle, jossa kuljettaja makasi isossa verilammikossa etupenkkien välissä yläruumis takapenkille päin. Hän oli menehtynyt.

En osannut tehdä mitään, mutta eipä siinä oikeen mitään ollut tehtävissäkään ja aika pian paikalle tulikin hälytysajoneuvot. Loppupäivä meni aika oudoissa fiiliksissä.

Ei ole hyvä mennä katsomaan kaikkea mikä kiinnostaa.

Et menny Ap sit lopettamaan sen lapsen kärsimyksiä?

Muutaman kerran, mutta aina ollut lieviä loukkaantumisia.  Autokolareita, ulosajoja lähinnä ja yksi pyöräijän törmäys jalankulkijaan. Itse ollut myös kyydissä ulosajossa, kaikki säilyivät täysin ehjänä. Keliolosuhteet ja liian kova vauhti syynä, olin takapenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaantuleva auto ajautui meidän kaistalle ja törmäsi edelläni ajaneeseen pakettiautoon. Kesäinen, kuiva tie, pitkä suora.  Nähtävästi kuski oli nukahtanut. Sain juuri ja juuri väistettyä, jarruttaa en ehtinyt. Pakettiauton takaovi avautui ja tavaroita (tyhjiä marjalaatikoita tms.) lenteli ympärillä. Ihme kyllä, mikään ei osunut autooni. Sain pysäytettyä. Takanani ajaneesta autojonosta oli jo auttajia paikalla. Joku jopa taisi sanoa olevansa lääkäri. Vastaantulleessa autossa oli turvavöistä huolimatta kaksi kuollutta, sen näki heti. Mies ja nainen kevyissä kesävaatteissa. Veriroiskeita, luonnottomiin asentoihin vääntyneitä jäseniä, avonaisia silmiä. Sairaalla tavalla olin iloinen, ettei minun tarvinnut antaa ensiapua. Pakettiauton kuljettaja oli fyysisesti kunnossa, mutta shokissa. Pyörin paikalla poliisin ja ambulanssin tuloon saakka. Annoin silminnäkijäkuvauksen ja yhteystietoni poliisille. Palasin autooni. Vapisutti, kun jatkoin matkaani. Pakusta valuneen dieselin ja ruumiiden hajun yhdistelmä kiusasi vielä yölläkin. Tai en tiedä, mikä se haju oli, se vain yhdistyi vahvasti kuolemaan. Muistan sen edelleen, vaikka tapahtumasta on aikaa jotain 30 vuotta.

Tää oli tähän mennessä herkullisin stoori. Lisää tällaista!

Olen sattunut kolme kertaa ja kerran olen elvyttänyt tajutonta. Kyllä sen aina jollain tasolla muistaa, vaikka aikaa kuluukin.

Olen, mutta en ole jäänyt niitä miettimään.

Minua ei toisten autojen kohtalot hetkauta. Näissä onnettomuuksissa mihin olen törmännyt, niin niissä ei ole syntynyt henkilövahinkoja.

Lapsena osuttiin motoristionnettomuuspaikalle. Muistan että rojua oli levinnyt tielle ja uhri makasi maassa. Aikuisena olin junassa joka ryömi ohi onnettomuuspaikan,joku meni alle naapuriraiteella. Se mytty josta törötti käsivarsi ja tukkaa, ei ihan heti hävinnyt mielestä ja verkkokalvoilta.

Lapsena minäkin. 

Paikalle oli kuollut 5-vuotias, jäi mopon alle . Vaikka en nähnyt mitään , eikä lapsen kuolema edes valjennut minulle kuin myöhemmin ( häntä elvytettiin ja hoidettiin tuolloin, kun me olimme paikalla) muistan hyvin tilanteen vielä yli 30 vuotta myöhemmin